Miksi huumeriippuvainen ei ansaitse ihmisarvoa?

Huumekeskustelussa mennään aina väärinpäin esimerkiksi käyttöhuoneista, joten laitan tähän erään hyvän kommentin:

”Julkisessa keskustelussa huumeiden käyttöhuoneista on tullut mantraksi kysyä huoneita kannattavilta, haluaisivatko he käyttöhuoneen naapuriinsa. Tuo ei kuitenkaan ole ihan niin vahva argumentti kuin sen käyttäjät haluaisivat uskoa.

Asun Helsingin pohjoisessa kantakaupungissa. Meillä täällä on jo julkisia käyttöhuoneita: niitä vain ei kutsuta siksi, vaan vessoiksi, rappukäytäviksi, porttikongeiksi, leikkipuistoiksi ja niin edelleen. Suuri osa ihmisistä, jotka asuvat tällaisilla alueilla, kannattaa käyttöhuoneita juuri siksi, että ne tutkitusti vähentävät haittoja lähiympäristössä.

On helppo ymmärtää, että kun turvallinen tila suonensisäisten huumeiden käytölle tarjotaan, ainakin osa siitä siirtyy pois paikoista, jotka eivät ole siihen sopivia. Käyttöhuoneita ei olisi mitään järkeä sijoittaa paikkoihin, joissa käyttäjät eivät liiku. Helsingissä nimenomaan Kurvin seutu ja muu pohjoinen kantakaupunki on aluetta, jossa näille on huutava tarve – sen näkee ihan silmilläkin.

Emme voi poistaa huumeita maailmasta sormia napsauttamalla eikä huumeita käyttävien ihmisten demonisointi ja rankaiseminen ole toimivaa päihdepolitiikkaa. Paitsi, että lukuisat tutkimukset osoittavat haittojen minimoimiseen tähtäävän politiikan tehokkuuden esimerkiksi kuolemien ehkäisyssä, se on yksinkertaisesti inhimillistä. Käyttöhuoneiden vastustajat eivät tunnu näkevän suonensisäisten huumeiden käyttäjiä edes ihmisinä, vaan Toisina, jotka on parempi siivota pois katukuvasta kokonaan. Myös huumeita käyttävillä on ihmisoikeudet, mikä tapaa tästä keskustelusta unohtua.

Eli kyllä, minä todellakin haluan naapuriini käyttöhuoneen – mitä pikemmin, sen parempi.”