Miksi persut vastustaa maahanmuuttajien kotoutumista?
Juttelin tekoälyn kanssa aiheesta. Kyselin myös kokoomuksen kohdalta samaa.
Perussuomalaisten vastustus maahanmuuttajien kotouttamista kohtaan liittyy heidän yleiseen kriittiseen suhtautumiseensa maahanmuuttoon. Perussuomalaiset korostavat usein seuraavia näkökulmia:
1. Kulttuurierot: Perussuomalaiset pelkäävät, että merkittävät kulttuurierot voivat vaikeuttaa maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, ja he ovat huolissaan siitä, että monikulttuurisuus saattaa heikentää kansallista yhtenäisyyttä.
2. Kustannukset: Kotouttamisohjelmat ja sosiaalinen tuki maahanmuuttajille koetaan kalliiksi, ja puolue uskoo, että resursseja tulisi kohdentaa ensisijaisesti suomalaisiin kansalaisiin.
3. Työmarkkinat: Heidän näkemyksensä mukaan laaja maahanmuutto voi aiheuttaa kilpailua työpaikoista ja laskea palkkatasoa. Perussuomalaiset suosivat politiikkaa, joka asettaa kotimaisten työntekijöiden edut etusijalle.
4. Turvallisuus: Puolue korostaa usein myös turvallisuuteen liittyviä huolia, ja maahanmuuttajien kotouttamisohjelmien epäonnistuminen nähdään mahdollisena tekijänä yhteiskunnallisten jännitteiden ja rikollisuuden kasvulle.
Vaikka Perussuomalaiset vastustavat laajamittaista maahanmuuttoa, he eivät välttämättä vastusta kaikkia kotouttamistoimenpiteitä, mutta heidän politiikkansa korostaa rajoittavaa ja kriittistä lähestymistapaa.
Huono kotouttaminen on turvallisuus riski. Näen persujen toiminnassa ristiriidan tavoitteesiin näihden
Näkemäsi ristiriita on ymmärrettävä, koska Perussuomalaiset ovat huolissaan turvallisuudesta, mutta samanaikaisesti kriittisiä kotouttamistoimenpiteitä kohtaan, jotka nimenomaan tähtäävät maahanmuuttajien integroitumiseen yhteiskuntaan. Huono kotouttaminen voi johtaa syrjäytymiseen, mikä puolestaan voi lisätä yhteiskunnallisia ongelmia, kuten rikollisuutta tai radikalisoitumista. Tämä luo paradoksin: kotouttamisen vastustaminen voi pahimmillaan lisätä juuri niitä ongelmia, joita puolue pyrkii välttämään.
Perussuomalaiset kuitenkin usein painottavat, että heidän tavoitteensa ei ole täysin estää kotoutumista, vaan he kyseenalaistavat tietyt lähestymistavat ja kokevat, että nykyiset toimenpiteet eivät toimi tarpeeksi tehokkaasti. Heidän näkemyksensä mukaan tiukempi maahanmuuttopolitiikka ja parempi maahanmuuttajien valikointi voisivat vähentää tarvetta massiivisille kotouttamisohjelmille.
Tämä ristiriita voi syntyä siitä, että puolue pyrkii samaan aikaan vähentämään maahanmuuttoa ja panostamaan enemmän kotimaiseen väestöön, mutta se voi johtaa siihen, että nykyiset maahanmuuttajat jäävät ilman riittävää tukea kotoutumiseen.
Miksi kokoomus ei edistä kotouttamista?
Kokoomuksen suhtautuminen kotouttamiseen on monimutkaisempi kuin sen vastustaminen. Puolue ei varsinaisesti vastusta kotouttamista, mutta heidän lähestymistapansa keskittyy usein enemmän työperäiseen maahanmuuttoon ja siihen, että maahanmuuttajien tulisi integroitua tehokkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan erityisesti työmarkkinoiden kautta. Kokoomus on talous- ja markkinavetoisen politiikan kannattaja, ja he korostavat usein oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa, mikä voi vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat kotouttamistoimiin.
Tässä muutamia syitä siihen, miksi Kokoomuksen kotouttamispolitiikka ei välttämättä painotu samoihin asioihin kuin muilla puolueilla:
1. Työperäinen maahanmuutto keskiössä: Kokoomus kannattaa vahvasti työperäistä maahanmuuttoa ja näkee työllistymisen tärkeänä osana kotoutumista. Heidän mielestään maahanmuuttajien pitäisi ensisijaisesti integroitua työelämään, jolloin sosiaalisten tukijärjestelmien tarve vähenee. He voivat kritisoida passiivisia kotouttamismalleja, joissa painopiste on avustuksissa ja tuissa ilman selkeää polkua työelämään.
2. Vähemmän julkisia resursseja: Kokoomus on perinteisesti halunnut pienentää julkisia menoja ja rajoittaa valtion roolia. Tämä voi näkyä siinä, että he eivät välttämättä ole innokkaita lisäämään rahoitusta kotouttamisohjelmille, jotka vaativat julkisia varoja. He painottavat enemmän yksilön vastuuta kotoutumisessa kuin valtion tarjoamia tukia.
3. Vapaus ja vastuu: Kokoomuksen ideologia nojaa yksilön vapauteen ja vastuuseen. Tämä tarkoittaa sitä, että he korostavat maahanmuuttajien omaa vastuuta sopeutumisessa yhteiskuntaan ja näkevät kotoutumisen pitkälti yksilön tehtävänä, kunhan mahdollisuuksia on tarjolla.
4. Kriittisyys nykyisiä kotouttamismalleja kohtaan: Kokoomus saattaa katsoa, että nykyiset kotouttamismallit eivät toimi tarpeeksi hyvin, ja he saattavat vaatia muutoksia siihen, miten kotouttamista toteutetaan. He saattavat myös painottaa, että kotouttamispolitiikassa tulisi kiinnittää enemmän huomiota tulosten mittaamiseen ja tehokkuuteen.
Vaikka Kokoomus ei välttämättä ole yhtä aktiivinen kotouttamisen puolestapuhuja kuin esimerkiksi vasemmistopuolueet, he eivät kuitenkaan vastusta kotouttamista sinänsä, vaan he painottavat eri näkökulmia, kuten työmarkkinoiden roolia ja yksilön vastuuta.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on vain humanistien kallis abstrakti ikuisuushaave.
Eikö se ole jo nähty? Raha toki kelpaa.
Ilmoita asiaton viesti
Termi ”kotouttaminen” on naurettava ja valmis heitettäväksi roskakoriin. Oikea termi on ”kotiutuminen”, jossa vastuu on siirtolaisella itsellään.
Kukaan ei ole kotouttanut suomalaisia siirtolaisia Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan ja viimeksi Ruotsiin. Ja siirtolaisia noihin maihin Suomesta on mennyt paljon.
Siirtolaista, joka tulee Suomeen, aloittaa heti opetella kieltä ja etsimään töitä, ei tarvitse erityisesti ”kotouttaa”. On lähes rivoa katsella kun nuoret naiset ”kotouttavat” aikuisia miehiä, jotka ovat tulleet siirtolaisina Lähi-idästä ja Afrikasta. Siellä leikitään labaduuta ja päiväkotilapsille tarkoitettuja ”peppu, olkapäät, polvet, varpaat -leikkejä”.
Ilmoita asiaton viesti
Pidätkö sienistä
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi on pistänyt panoksia runsaasti kotouttamiseen ja näemme nyt tuloksen siellä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse olla persu ymmärtääkseen, että kulttuurierot vaikeuttavat todella paljon sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Silloin kun maahanmuuttajat tulevat sellaisesta kulttuuriipiiristä, jossa naisen rooli nähdään hyvin kapeana, lähinnä äitinä tai vaimona, joka tottelee isäänsä tai aviomiestänsä, niin eipä hirveästi tarvitse ihmetellä niitä ongelmia, joita tästä seuraa.
Nimittäin juuri tästä seuraavat ongelmat ovat tuttua varhaiskasvatuksen, opetuksen sekä sosiaalipuolen sekä terveydenhuollon ammattilaisille. Mutta julkisesti tästä ei voi puhua, koska silloin joutuu leimatuksi rasistiksi, mikä nyt on täysin epäoikeudenmukaista. Ongelmat ovat todellisia ja tiedän, että ne kuormittavat ko. alojen ammattilaisia, joille persut ovat se puolue, jota ei ikinä kannatettaisi.
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta julkisesti tästä ei voi puhua, koska silloin joutuu leimatuksi rasistiksi, mikä nyt on täysin epäoikeudenmukaista.”
Höpö höpö, mistä sinäkin olet näistä ongelmista saanut kuulla jos et mediasta? Ainakin itse olen, enkä ole mitään rasistista näissä koskaan kokenut. Aivan naurettava uhriutumisasenne sen sijaan ollut näkyvillä somessa, moni ”alan ammattilainen” (osan tarinoita epäilen) kertoo ettei saisi puhua ja sitten kun kysyy kuka estää, ei pomo, ei viranomainen, vaan ei ”kehdata”. Ketä tästä nyt sitten voi syyttää… 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ihan omin korvin olen kuullut eri alojen ammattilaisilta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja oletko kysynyt syytä miksi ei puhuta? Tuo ”leimataan rasistiksi” on täydellisen noloa ja naurettavaa, ongelmista saa ja PITÄÄ puhua, ei kukaan estä ellei itse pelkää ”leimaantuvansa rasistiksi”. Täytyy kyllä olla aika vääränlainen ihminen mainitsemiisi töihin jos ei uskalla suutaan avata.
Ilmoita asiaton viesti
Ja lisään, että ei nyt luultavimmin pomo estä, vaan jokaisen työntekijän oma sisäinen pelko. Työkavereiden epävirallisissa keskusteluissa kyllä puhutaan asioista suoraan.
Ilmoita asiaton viesti
”..vaan jokaisen työntekijän oma sisäinen pelko.”
Eli kuten olen itsekin käsittänyt, aivan käsittämätöntä. 😀
Eihän tälle voi kun nauraa, itketään itsekehittämästä ongelmasta. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Vastauksia ei kuulu kun taisit itsekin tajuta syyn ”miksi ei puhuta”.
Kovasti puhutaan että nuorten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja selvitä paineista, jos esimerkit tuollaisia niin…
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kyllä, tässä asiassa minulla on kokemusta ja sinulta se Antti nyt puuttuu. Ongelma on ihan todellinen ja voi sitä kutsua tietysti itsekehitetyksikin, mutta harvassa lienevät ne ammattilaiset, jotka toimivat niin, että tietyistä kulttuureista tulevilta vaaditaan ja edellytetään aivan samoja käytänteitä kuin kantasuomalaisilta.
Yksinkertaisin, mutta toki hyvin vähämerkityksellinen esimerkki voisi olla koulun liikuntatunti. Muslimitytöiltä ei vaadita samoja sääntöjä kuin kantasuomalaisilta. Terveydenhuollon puolelta löytyisi sitten paljon esimerkkejä, kuinka tietyt maahanmuuttajat saavat erikoiskohtelua.
Ja pointti on nyt se, että minä en itse vastusta maahanmuuttoa mistään ilmansuunnasta tai kulttuuripiiristä. Mutta tasa-arvon nimissä ei tulisi suoda erityiskohtelua eikä tietysti tulisi vaieta ongelmista sillä ajatuksella, että jos nostan asian pöydälle tai jos edellytän kaikkien asiakkaiden saavan samanlaista kohtelua, niin ei tarvitse pelätä syytteitä syrjinnästä.
Ilmoita asiaton viesti
”..mutta harvassa lienevät ne ammattilaiset, jotka toimivat niin, että tietyistä kulttuureista tulevilta vaaditaan ja edellytetään aivan samoja käytänteitä kuin kantasuomalaisilta.”
Aivan käsittämätöntä lukea tällaista ja asenteesta vielä huokuu että homma on täysin luovutettu.
”Muslimitytöiltä ei vaadita samoja sääntöjä kuin kantasuomalaisilta.”
Miten tämä liittyy koulujen ongelmiin? Muslimitytötkö ne siellä sitten aiheuttaa pahennusta, vai mistä tässä nyt sitten on kyse..? Ymmärrän ettei muslimivanhemmat VÄLTTÄMÄTTÄ päästä tyttöään liikuntatunneille, mutta sitten kyllä kannattaisi puhua vanhempien kanssa ja selittää miksi on tärkeää olla mukana myös liikunnassa. Siis jälleen kerran, hampaattomat opettajat jotka antaneet peloille, oppilaille ja vanhemmille vallan. Et nyt kovin hyvää kuvaa anna tilanteesta, ei siis oppilaiden osalta, vaan ihan teidän joiden kuuluisi heitä opettaa.
”Terveydenhuollon puolelta löytyisi sitten paljon esimerkkejä, kuinka tietyt maahanmuuttajat saavat erikoiskohtelua.”
No anna nyt vaikka kaksi räikeintä niin perataan.
”Mutta tasa-arvon nimissä ei tulisi suoda erityiskohtelua eikä tietysti tulisi vaieta ongelmista…”
Nimenomaan!
”..sillä ajatuksella, että jos nostan asian pöydälle tai jos edellytän kaikkien asiakkaiden saavan samanlaista kohtelua, niin ei tarvitse pelätä syytteitä syrjinnästä.”
Ei helvetti. Ei muut voi sinun tai kollegoidesi pelkoja hallita kuin ihan itse tai ammattiauttajat jos niin pahaksi päässyt. Kyllä tässä nyt on täysin kyse siitä ettei nykyopettajilla (en ymmärrä mistä syystä) ole yhtään ”munaskuja” ja tuollaisen kyllä teinit haastaa. Ilmankos olette niin vapaata riistaa. Huhhuh, avasipa silmiä, kiitos vastauksista.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän hommaa ole luovutettu, ainakaan kouluissa, mutta ensinnäkin riviopettaja toimii kuten esimies tai koulutoimi linjaa. Jos erityiskohtelu on linjaus, niin se on hyväksyttävä. Jos ei toimi, niin ottaa riskin esim. kantelusta aviin. Joku voi riskin ottaa, joku toinen ei. Ja tiedän, että näitä kanteluita nimenomaan esimiehistä tulee melkoisesti ja niihin vastaaminen työllistää.
Toki olet tietystä munattomuudesta oikeassa. On varmasti syytä katsoa peiliin ja miettiä, miksi tähän on tultu ja onko syynä turha pelko.
Ilmoita asiaton viesti
”..mutta ensinnäkin riviopettaja toimii kuten esimies tai koulutoimi linjaa. Jos erityiskohtelu on linjaus, niin se on hyväksyttävä.”
Tässähän on tullut jo selväksi ETTEI ole, vaan kyse on omista peloista.
”Jos ei toimi, niin ottaa riskin esim. kantelusta aviin. Joku voi riskin ottaa, joku toinen ei. Ja tiedän, että näitä kanteluita nimenomaan esimiehistä tulee melkoisesti ja niihin vastaaminen työllistää.”
Eli periksi on annettu, ei hyvää päivää.
On.
Ilmoita asiaton viesti
En nyt sinua tarkoita (et siltä vaikuta), mutta kun mediasta jatkuvasti saa lukea että opettajilta puuttuu nykyään auktoriteetti, oletko tätä huomannut työyhteisössäsi? Osaatko tälle jotain selitystä keksiä läheltä nähneenä jos näin on? Äitini oli 33v lukion opettaja (historia, eikös sinullakin), ei voi ymmärtää mitä kouluissa nykyään tapahtuu.
Ilmoita asiaton viesti
Jos mies ajattelee kuin persu ja kirjoittaa kuin persu, niin kyllä se silloin persu on.
Vaikka kepulaisessa voissa paistaisi!
Ilmoita asiaton viesti
Hytölä on varmaan ”syntynyt” keskustalaiseksi kuten tuolla maakunnissa tapana ja sitten jos tuollainen pelko kaikesta että ”leimataan” niin eihän sitä uskalla sanoa että persuja äänestää, ainakaan julkisesti, jokuhan yhteisöstä voi nähdä ja leimata petturipersuksi. 😛
Noh, Hytölä todisti juuri miten asiat on, siis ne on miten ne koetaan. Kukaan ei estä puhumasta ongelmista kuin ne jotka itse siitä valittaa, tämä on täydellistä ironiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Äläpä oleta yhtään mitään. Meikäläinen ei kannata persuja, mutta se ei tarkoita, etteivät persut voisi olla jossakin asiassa oikeassa. On oikeasti älyllistä epärehellisyyttä lähteä sille tielle, jonka mukaisesti pitäisi vastustaa kaikkia tietyn puolueen näkemyksiä, jos kritisoi joitakin ko. puolueen linjauksia.
Esim. pidän aivan pöljinä persujen näkemyksiä Ylestä ja ohjelmien/tuotannon ideologisuudesta tms. Mutta taas se persujen näkemys, että tietyistä kulttuureista tulevat eivät oikein sopeudu Suomeen on aivan järkeenkäypä.
Ja siis olen Keskustan jäsen, aina Kepua äänestänyt mitä nyt joskus nuorena miehenä pari kertaa Kokoomusta.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan mahtavaa, kun kalvikaksikon toinen osapuoli ja palstan johtava salaliittoteoreetikko löytävät toisensa.
Ilmoita asiaton viesti
No, varmasti on niitä, joilta se puuttuu, tosin moni saattaa jo ensimmäisten vuosien jälkeen vaihtaa alaa, jos kokee, että ei selviä.
Toisaalta on pidettävä sekin mielessä, että nykyisin on taatusti enemmän perheitä, joissa on ns. kaverivanhempia. On melkoinen työ yrittää saada näiden perheiden jälkikasvua sopeutumaan koulun sääntöihin. Vaatii joskus ”koirakoulupedagogiikkaa” ja se käskyttäminen ei ole kaikkien opettajien juttu.
Ilmoita asiaton viesti
”..tosin moni saattaa jo ensimmäisten vuosien jälkeen vaihtaa alaa, jos kokee, että ei selviä.”
Tämähän pitäisi tulla selväksi alle lukukaudessa, omasta kouluajastanikin muistan muutaman opettajan jotka olivat aivan väärällä alalla.
”Toisaalta on pidettävä sekin mielessä, että nykyisin on taatusti enemmän perheitä, joissa on ns. kaverivanhempia.”
No eipä tästäkään voi nuoria syyttää ja sitten pitää olla kova kovaa vastaan vanhemmille jos esiintyvät kuin kakaransa.
”On melkoinen työ yrittää saada näiden perheiden jälkikasvua sopeutumaan koulun sääntöihin.”
No shit Sherlock, kuka kuvittelee että opettajan työ on helppoa? Ei se ole ollut koskaan ja jos tuollainen luovuttaja-asenne yleistä niin ihme että oppilaat ottaneet vallan.
”Vaatii joskus ”koirakoulupedagogiikkaa” ja se käskyttäminen ei ole kaikkien opettajien juttu.”
Auktoriteetti ei tule käskyttämällä ja huutamalla, se pitää ansaita ja siihen on monet keinot ja luulisi että tuota on opetettu kun opettajaksi olet kouluttautunut. Esim. meidän luokka oli täynnä kauhukakaroita ja kilteimmin oltiin yleensä niiden kanssa, jotka EI ottanut pulttia pienestä, mutta ei myöskään ollut mitään nyhveröitä. Asiallisimmat opettajat jotka keskittyivät opettamiseen, ehkä höystivät vähän huumorilla tms, yrittivät siis pitää sitä mielenkiintoa opetuksessa jäi itselle parhaimpina opettajina mieleen. Jos opetus on monotonista puhetta äänenpainolla että kuuluu että ei esittäjääkään kiinnosta niin kuvitteletko että nuoret kiinnostuu.
Opettajan homma on todella vaikea ja monialainen loppupeleissä, mutta opetus pitää AINA olla keskiössä, eikä vain keskittyä ongelmiin. Kannustamalla ne parhaat tulokset tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa samaa mieltä, huumori yhdistettynä jämäkkyyteen on hyvä yhdistelmä. Malttinsa menettäminen ja huutaminen ei auta, mutta joskus on parempi laittaa röyhkeä teini tiukkaan prässiin ja mieluiten vaikka niin, etteivät muut kuule ja näe, tyyliin ”tule nyt luokan ulkopuolelle, niin selvitetään tämä”.
Mutta aika monella tavalla voi opettaja onnistua, persoonalla työtä kuitenkin tehdään.
Ilmoita asiaton viesti
Jos oppilaita pidetään opettajien mielestä toivottomina tapauksina näin he myös käyttäytyy, ennuste toteuttaa itseään.
Ilmoita asiaton viesti
Näin tietysti on. Suurimpia ilon aiheita on se, kun vuosia myöhemmin tapaa oppilaan, joka vaikutti aivan toivottomalta tapaukselta, mutta jolla on vastoin kaikkea todennäköisyyttä elämä hallinnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Meno on tuollaista silloin kun ’poliitikoiksi’ on ryhtynyt henkilöitä, joiden keskeisin prioriteetti on politiikan kautta maksimoida omaa etuaan. Silloin poliittiset linjanvedot tehdään sellaisiksi, että ne eivät auta ratkomaan yhteiskunnan ongelmia – vaan kärjistämään niitä.
Hyvänä esimerkkinä edellisestä on USA:ssa kevättalvella republikaanien torppaama uudistus eteläisen rajan kautta tulevan siirtolaisuuden rajoittamiseksi. Uudistus olisi merkittävästi vähentänyt siirtolaisten määrää, mutta siirtolaisongelman helpottaminen olisi samalla heikentänyt rep.puolueen menestystä tulevissa vaaleissa. Siksi uudistus estettiin, ja annettiin ongelman jatkua.
Ja näemme tätä myös Suomessa: Mari Rantanen liitti meidät pakolaisten taakanjakoon, Lulu Ranne teki Pasilan TV-tornista Euroopan korkeimman minareetin, jne.
Ilmoita asiaton viesti
Riikosen logiikalla vasemmisto haluaa sulkea ovet maahanmuuttajilta, lopettaa vihreän siirtymän ja lisätä rasismia. Eu lainat ja liittovaltion luominen ei myöskään sovi agendaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lyödäänkö vetoa että jos EU-paketti tulee, PS sen hyväksyy? 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Sopii. 10000€
Ilmoita asiaton viesti
Aika kova, mitenhän tämän voisi mahdollistaa, riippumattoman tahon pitäisi hallita rahoja vaalikauden loppuun. Jos keksit ratkaisun laita ehdotus. Siis sellaiseen vedonlyöntiin en suostu, että rahat ei ole heti alkuun pelissä.
Raukeaako veto jos PS lähtee hallituksesta kesken kauden?
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän vähän väliä ehdottelet vedonlyöntejä täällä. Luulisi olevan kokemusta miten se vedonlyönti hoidetaan näillä alustoilla. Vai onko jäänyt tyhjäksi öykkäröinniksi?
Ilmoita asiaton viesti
No kun ei kukaan ole suostunut aiemmin, aloin pohtimaan logistisia ongelmia vasta nyt. 😀
Sinulla ei siis ole ehdotuksia? Ettet vain itse öykkäröisi?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmoita kun olet keksinyt luotettavan tavan ehdottamaasi vedonlyöntiin. Olen silloin mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Samoin.
Ilmoita asiaton viesti
Vai tämmöistä sanailua täällä…
Lähden lenkille ja kierrän ammattikoulun kautta kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
Älä vaan eksy. Muuten taaperot jäävät ilman isällistä lainoitusta kun valtio kiristää opiskelijoiden ilmaista opintorahaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vedonlyönnin aloitteen tekijä, lähde työstämään asiaa vedonlyöntitoimistojen kautta. Ne varmaan järjestävät pientä komissiota vastaan vedonlyönnin ja pitävät huolen vaalikauden loppuun asti rahoista.
Ilmoita asiaton viesti
No ei varmasti ota yksityisiltä vetoehdotuksia vastaan. 😀 Etkö tajua miten helppoa tuollaista olisi manipuloida. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Taisi mennä Mikkosella pupu pöksyyn.
Ensin uhoaa vedonlyönnillä ja kun joku ehdottaa niin löytyy tuhat ja yksi syytä miksi ei osallistukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä helvettiä sinä taas länkytät, kumpikaan ei keksi tapaa miten tämä järjestetään, ehdotuksia otetaan vastaan (poislukien ”minä voin pitää rahoja tallessa”).
”Ensin uhoaa vedonlyönnillä ja kun joku ehdottaa niin löytyy tuhat ja yksi syytä miksi ei osallistukaan.”
Olen lyönyt netissä vetoa niin ettei olla sovittu rahojen säilyttämisestä alussa, arvaa olenko kerännyt voittojani? Siksi, varsinkin kun kyse 10k€:sta (ei tuhannesta, et osaa edes lukuja lukea), en halua lähteä pelleilemään mutta olen valmis heti, jos joku keksii tavan miten tämän voi tehdä, laillisesti ja luotettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
No miksi et hyväksy vetoa joka sinulle esitettiin?
Kyllä siihen keinot löytyy jos vain uskaltaa.
Samalla esität etä Ahjokannas on epärehellinen ja itse olet rehellinen.
Laillisesti ja luotettavasti?
Vedonlyönti ei ole laitonta. Ei kai edes ”kataloniassa”.
Ilmoita asiaton viesti
Minä esitin vedon ja hyväksyin summan kun se annettiin.
Vetoa ei voi netin kautta lyödä ellei panosta tiedä saatavaksi, esim luottotuttava. Nyt puhutaan ihmisistä jotka ei tunne toisiaan kuin vittuilun kautta, mitä luulet maksaisiko kumpikaan jos ei rahoja olisi ennakkoon talletettu? 😀
”Kyllä siihen keinot löytyy jos vain uskaltaa.”
Uskaltaa mitä? Keksi sinä sitten niitä keinoja.
”Samalla esität etä Ahjokannas on epärehellinen ja itse olet rehellinen.”
Vastasin hänen väitteeseen samalla.
”Vedonlyönti ei ole laitonta. Ei kai edes ”kataloniassa”.”
Rahojen talletus puolueettomalle taholle niin että se on luotettavaa ja laillista, etkö ymmärrä että 10k x2 on sellainen raha että pankit mm. kiinnostuu.
Ilmoita asiaton viesti
Lisää ”muttia”.
Onhan se, ihan hirviän kauhia summa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinäkö lyöt netissä vetoa tuollaisista summista ihan joka päivä? No oikeastaan, sinusta sen voi uskoakin. Tuskinpa kuitenkaan, enkä minäkään näin isoja rahoja uhkapelissä ole käyttänyt ellei huumekauppaa lasketa, onneksi valtion riskivero ei minulle kolahtanut silloin vankeuden ja sakkojen muodossa.
Olen nähnyt mitä se on kun uhkapeli vie kaiken, mm. kun entisen vakiobaarini pitäjä Soukassa hävisi korttipelissä muutamassa tunnissa baarin ja 500 000mk. Ei kannata ikinä hävitä niin että se sattuu, eikä pelata niin ettei säännöt ole selvillä, ihan ohjeeksi sinulle kun sen verran tohelolta vaikutat. Olet juuri sitä vanhempaa porukkaa jotka haksahtaa kaiken maailman nettihuijauksiinkin. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Myös avoimia kysymyksiä on ainakin sen osalta, että mitä käy jos PS lähtee hallituksesta, tai hallitus ajautuu kriisiin ja eroaa.
Ehkä sinä olet niin välinpitämätön että tuollaisesta summasta lyöt vetoa jatkuvasti, minä en ja tässä haluan varmistaa ettei tule mitään yllätyksiä. Kyllä vituttaisi jos Teuvo saisi minulta kymppitonnin ilman että säännöt selvät, toki muutenkin. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Jospa asia onkin niin että se olisi Teuvo joka jäisi kaipaamaan rahojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän jäisi molemmat, jos ei ensitalletusta olisi. En minä ainakaan vittuilukaverille tuosta vain antaisi. Siksi tarvitaan selvät säännöt ja rahojen esitalletus.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai?
Kun kaksi herrasmiestä lyö vetoa asiasta ja vielä näin julkisesti niin ei kai siinä ole mitään riskiä?
Ilmoita asiaton viesti
Tekoäly antoi muutamat vaihtoehdot. Jos persut lähtevät hallituksesta muun kuin yhteisvelan johdosta, veto raukeaa.
Jos kaksi ihmistä lyö vetoa jostakin asiasta netissä ja haluatte tallettaa rahat turvallisesti kolmannen osapuolen haltuun, käytössä on muutamia luotettavia vaihtoehtoja, joita voi harkita:
1. Escrow-palvelut: Näissä palveluissa kolmas osapuoli pitää rahaa tallessa, kunnes vedon ehto on täytetty. Molemmat osapuolet tallettavat sovitun summan Escrow-palveluun, ja kun vedon voittaja on päätetty, palvelu vapauttaa rahat. Esimerkkejä tunnetuista Escrow-palveluista ovat:
– Escrow.com
. PayPal Escrow (rajoitetuissa tapauksissa)
2. PayPal tai muut maksupalvelut: Vaikka PayPal ei tarjoa täysimittaista Escrow-palvelua, se tarjoaa tiettyjä suojausominaisuuksia, jotka voivat auttaa riitatilanteissa. Maksut voidaan siirtää toiselle käyttäjälle vasta, kun molemmat osapuolet ovat sopineet vedon lopputuloksesta.
Tärkeää on varmistaa, että kumpikin osapuoli hyväksyy käytettävän palvelun ja että kyseinen palvelu on luotettava sekä tarjoaa tarvittavat turvatoimet vedon hallitsemiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Osaajien saamiseksi Suomeen on tehtävä kunnolla töitä. On myös vältettävä mekaanisia numeroleikkejä ja muistettava että tulijat ovat ihmisiä erilaisine ominaisuuksineen, tarpeineen ja toiveineen. Jokaiseen liittyy myös paljon ennustamattomuutta.
Päätöksentekokoneiston halu tai kyky ottaa vastaan tietoja on selvästi alentunut.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin ohjelman marokkolaisista nuorista miehistä, jotka ovat kiertäneet ”pakolaisina” ympäri Eurooppaa – myös Suomeen. Ei heitä Marokossa vainota. Monilapsisten perheiden isät hätistelevät vanhimmat pojat ansaitsemaan perheelle rahaa ja tytöt avioliittoihin. Kun Marokossa ei ole töitä kasvavalle nuorelle porukalle, lähdetään vaeltamaan Eurooppaan. Sama kuvio on muissakin kehittyvissä maissa. Meillä vaan punavihreät – ruotsalaiset hämäävät rahvasta puhumalla pakolaisista.
Taannoin yksi tämmöinen meinasi käydä käsiksi kun ihmettelin, miten vahvat pyssyt niillä Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa on, kun pitää juosta ampumista pakoon Suomeen saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vinkistä, pitääpä katsoa. Löytyy varmaan Yle Areenasta niin kuin muutkin kovat dokkarit. (Ilmeisesti et ole persu kun uskallat katsoa Ylen ohjelmia.)
Ilmoita asiaton viesti
Juttu (ainakin osaksi dokumentti) on nimeltään ”Jossakin on maa”. Tuli ykköseltä 13.9. ja löytyy Areenasta.
Ja en ole persu enkä muukaan, vaan paljon lukeva kärttyisä ukko, jota ketuttaa monet asia Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Työperäinen maahanmuuttaja, joita nyt kaikki tulijat kuulemma ovat, ei tarvitse minkäänlaista kotouttamista. Firma johon on menossa töihin huolehtii myös hänen opastuksestaan maan tavoille, se ei kuulu veronmaksajille.
Ilmoita asiaton viesti
Persuista tulee mieleen sketsiohjelman Ihmisten puolue yksi jakso, jossa oli tällaista sanailua:
– Täytyy pitää työperäinen ja humanitaarinen maahanmuuto erillään.
– Aivan! Vastustamme molempia!
Ilmoita asiaton viesti
Ystäväni muutti Saksasta Suomeen suomalaisen vaimon mukana. Oppi hämmästyttävän hyvin kielen ja perusti autokorjaamon. Huollatin autoni hänellä kun hän oli käynyt ammattiopinnot oppisopimuksella BMW:llä. Töitä hänellä oli silloin kun asuttiin samalla paikkakunnalla niin paljon kuin kerkesi tehdä.
Toinen ystäväni muutti Suomeen ”erityisosaajana”. Häntä on päässyt vaihtamaan aina halutessaan työpaikkoja. Kukaan ei ole vastustanut heidän täällä oloa. Eipä muutoin heitä ole erityisesti kotoutettukaan. On vain pari esimerkkiä, mutta osoittavat, että ihmiset voivat pärjätä täällä ilman kotouttamista.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän suomalainen vaimo kotouta kenet hyvänsä. Mutta kaikilla ei sellaista ole.
Ilmoita asiaton viesti
Mahtaako syy olla persujen historiassa kun alkoi ”jytky” nousta Esson baareissa ja muissa vastaavissa paikoissa joissa toimettomien päiväbissenhörppääjien tärkein puheenaihe oli maahanmuuttajat joiden kerrottiin saavan KELAlta niin ja niin paljon rahaa, ja ostositoumuksia jos vaikka minkälaisiin hankintoihin?
Kun nämä yksilöt agiteerasivat toisiaan hurmokseen ja sivussa löytyi Tony Halmeen tapainen kaveri jonka tunnistivat yhteiskunnan epäonnisen, vähävaraisen ystäväksi niin alkoi syntyä muodostua uudenlainen, muista vakipuolueista selvästi erottuva porukka joihin oli helppo liittyä uhoamaan.
Varmasti myös yksilöt jotka eivät syystä tai toisesta olleet menestyneet ”vanhojen puolueiden” toiminnassa hiffasivat että nyt on nousemassa uusi ”hillotolppa” ja eikun mukaan persujen alueorganisaatioihin ympäri Suomea.
Käsitykseni maahanmuuttovastaisuus on se tärkeä, ehkä tärkein elementti, joiden varassa persut aikoinaan tekivät ”jytkynsä” ja sillä he politikoivat tänä päivänä ja tuntuu että vauhti senkun kiihtyy.
Maahanmuuttovastaisuus on heidän nk. ”syömähampaansa” jotka he teroittavat lähes päivittäin ruokottomilla ulostuloillaan.
En yhtään pana pahakseni vaikka puolueen kassasta löytyisi sen verran ylimääräistä rahaa hankkimaan juuriharjat joilla puolueen rumasuiset kellokkaat harjataan vastakarvaan.
Loppukaneetiksi tähän että Riikka Purra on hyvin hoitanut ministerintehtävänsä!
Ilmoita asiaton viesti