Miksi Suomessa ei tehdä tiedepohjaista päihdepolitiikkaa?

Otsikon kysymys on aiheellinen.

”Hallitus haluaa puuttua huumekuolemiin keinoilla, jotka eivät ole vakuuttavimman tutkimusnäytön mukaisia.”

”SUOMALAISIA nuoria kuolee huumeisiin eniten koko Euroopan unionissa, mutta psykiatria- ja päihdepalvelut pysyvät aliresursoituina ja toimimattomina. Hallitusohjelmassa korostetaan raittiuteen tähtäävien lääkkeettömien hoitojen lisäämistä, vaikka vakuuttavin tutkimusnäyttö huumekuolemien vähentämisestä on saatu lääkkeellisestä opioidikorvaushoidosta yhdistettynä psykososiaalisiin menetelmiin. Korvaushoidossa olevien kuolleisuus jopa puolittuu, mutta silti suurin osa opioidiriippuvaisista on Suomessa hoidon ulkopuolella.”

SUOMEN yleisin huumausaine kannabis on unohtunut hallitusohjelmasta, vaikka kansalaisaloite sen laillistamiseksi on edennyt eduskuntaan. Tutkimusnäyttö muualta Euroopasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista on osoittanut, että kannabiksen käytön ja hallussapidon dekriminalisointi ei lisää merkittävästi haittoja. Hallitusohjelmassa ei mainita laittomaan kannabikseen liittyviä haittoja, eikä hoitojärjestelmämme tai yhteiskuntamme ole niihin varautunut.”

Hallitus ei aidosti tee asialle mitään. Sama meno jatkuu kuin edellisillä hallituksilla. Samaa aikaa poliitikot ulisevat huumehaitoista,katujengeistä..

Kieltolaki ja hallitus tappaa kansalaisia.

 

Luin alla olevan vieraskynäkirjoituksen:

Suomessa pitää tehdä tiedepohjaista päihdepolitiikkaa

TeppoSyvril
Espoo

Sydäntä lähellä on päihdepolitiikka, lääkekannabis,virkistyskannabis,
ympäristö,luonto,jokamiehenoikeudet,eläinten hyvinvointi,syrjäytyneet ihmiset,nuoret ja lapset, ihmisoikeudet,tasa-arvo, tietoturva,sananvapaus, maalaisjärjen käyttö ja vastuu sanoistaan mitä puhuu tai kirjoittaa.

Vihreralan ammattilainen.

P.s joskus tekstit sekavia ja täynnä kielioppi ja kirjoitusvirheitä. Suurin syy siihen ei ole kannabis tai alkoholi. Se on aivovamma jota kutsutaan lukihäiriöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu