Silkkitie – poliisin epätoivo paistaa läpi

Kokonaisuudessa poliisin yleisjohtajana toimiii rikosylikomisario Jari Räty keskusrikospoliisista. Hän kehoittaa ihmisiä kävelemään tunnustamaan tekonsa, se kuulemma helpottaisi poliisin työtä.

Jos olet huumeiden käyttäjä, sun ei todellakaan kannata noudattaa poliisin pyyntöä, se ei sua auta yhtään. Poliisille syytetyn kannattaa sanoa vain en kommentoi. Poliisin tehtävä on selvittää onko rikos tapahtunut.

Lisäksi huumeiden käytöstä rangaistaminen on tyhmää. Tää tapaus tulee näyttämään sen toteen. Poliisi ja syyttäjät ovat pitkän aikaan kiinni tässä keississä. Suurin osa epäilyistä on käyttäjiä.

”Merkittävää on myös se, että suurimmalla osalla epäillyistä ei ole rikollista taustaa. Näillä näkymin reilusti yli puolet epäillyistä on tällaisia”, Räty sanoo.

Räty kehottaa niitä, jotka tuntevat piston sydämessään, ilmoittautumaan itse poliisiasemalle.

”Olemme poikkeuksellissa tilanteessa, koska meillä on hyvinkin tarkkaan tiedossa kauppatapahtumat. On mahdollisuus ja toivomuskin, että ne, jotka haluavat ja kokevat sen tarkoituksenmukaiseksi, tulisivat lähimmälle poliisiasemalle. Se helpottaa niin asian käsittelyä kuin meidänkin työtämme”, Räty sanoo.”

Viranomaiset mursivat nettihuumekaupan anonymiteetin – Silkkitien liikevaihto oli Tullin mukaan noin 50 miljoonaa euroa

Odotan myös,sitä koska poliisi ryhtyy vuotamaan nimiä medialle.

”VANHEMMAN konstaapelin epäillään ajautuneen dopingaineiden myyntiin oman käytön kautta. Viranomaiset eivät tiistaina tai keskiviikkona suostuneet kuitenkaan ottamaan kantaa käytännössä mihinkään tutkinnan yksityiskohtiin kuten esimerkiksi muiden epäiltyjen määrään.

Keskiviikon tiedotustilaisuudessa ei myöskään tullut ilmi uusia yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita, jotka viranomaisten haaviin olisivat jääneet palvelintakavarikon jälkeen. Palvelimella on kuitenkin massiivinen määrä nimiä, joten yhteiskunnallisesti kiinnostavat löydökset eivät rajoittune vain yhteen vanhempaan konstaapeliin.”

Huumekaupan keskuksesta paljastui tuhansien suomalaisten myyjien ja ostajien nimet – nuorimmat Silkkitien käyttäjät 15-vuotiaita ja vanhimmat yli 80-vuotiaita

TeppoSyvril

Piraattipuolueen rivijäsen alkaen 24.8.2018, en aktiivi. Sydäntä lähellä on päihdepolitiikka, lääkekannabis,virkistyskannabis, ympäristö,luonto, jokamiehenoikeudet,eläinten hyvinvointi,syrjäytyneet ihmiset,nuoret ja lapset, ihmisoikeudet,tasa-arvo, tietoturva,sananvapaus, maalaisjärjen käyttö ja vastuu sanoistaan mitä puhuu tai kirjoittaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu