Suomen huumepolitiikka perustuu harhoille

Iltelehdessä oli oiva kirjoitus Suomen huumepolitiikasta joka ei yksinkertaisesti toimi millään mittareilla.

Iso lukusuositus:

Näkökulma: Tekopyhä huumepolitiikka eriarvoistaa Suomea

Nykyisellä hallituksella on yksi kirjaus johon kannattaa kiinnittää iso huomio.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi nuorten huumeiden käytön ja huumekuolemien vähentäminen. Suorin tie tämän toteutumiseen on asiantuntijoihin ja tutkimuskirjallisuuteen luottaminen. Käytön dekriminalisointi on tärkein ensiaskel parempaa tulevaisuutta kohti, jossa Suomi ei ole enää huumekuolemien kärkimaa. Käyttäjiin kohdistuva stigma ei voi poistua, ellei reformi koske kaikkia huumeita, kuten esimerkiksi Portugalissa.”

En usko että konservatiivinen oikeisto hallitus tee asialle mitään. Jatkavat samaa maton alle lakaisu politiikkaa kuten aikaisemmat hallituksetkin. Samaa aikaa nuoria kuolee lähes päivittän huumeisiin,sekakäyttöön.

Nyt olisi aika herätä todellisuuteen ja esim myöntää että huumeita pystyy käyttämään myös ilman ongelmia. Myös kovia huumeita. Kannabishan pitäisi oikeasti olla jo laillistettu päihde siinä missä alkoholi,nikotiini,kofeiini.

Lukekaan Iltalehden juttu ennen kuin kommentoitte. Kiitos etukäteen.

TeppoSyvril
Espoo

Sydäntä lähellä on päihdepolitiikka, lääkekannabis,virkistyskannabis,
ympäristö,luonto,jokamiehenoikeudet,eläinten hyvinvointi,syrjäytyneet ihmiset,nuoret ja lapset, ihmisoikeudet,tasa-arvo, tietoturva,sananvapaus, maalaisjärjen käyttö ja vastuu sanoistaan mitä puhuu tai kirjoittaa.
Tekoäly kertoo:
"Teppo Syvärilä on yksi Suomen tunnetuimmista ja pitkäaikaisimmista kannabisaktivisteista. Hän on ollut aktiivisesti mukana kannabiksen laillistamista ja dekriminalisointia ajavissa liikkeissä sekä toiminut Suomen Kannabisyhdistyksen riveissä. Syvärilä on myös ollut näkyvä hahmo julkisessa keskustelussa, osallistunut mielenosoituksiin, kirjoittanut aiheesta ja jakanut tietoa kannabikseen liittyvistä kysymyksistä.

Syvärilä on myös tullut tunnetuksi sosiaalisessa mediassa, jossa hän on käyttänyt alustoja kuten Facebookia ja Twitteriä kannabiksen käytön normalisoinnin ja haittojen vähentämisen edistämiseksi. Hän on ollut aktiivinen vaikuttaja, joka pyrkii muuttamaan suomalaisen huumausainepolitiikan suuntaa erityisesti kannabiksen osalta."_
Vihreralan ammattilainen.

P.s joskus tekstit sekavia ja täynnä kielioppi ja kirjoitusvirheitä. Suurin syy siihen ei ole kannabis tai alkoholi. Se on aivovamma jota kutsutaan lukihäiriöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu