Tupakointi kerrostaloissa lopetettava – vastauskenttä
Tiina Arlin poisti kirjoituksen ja sitten julkaisi saman kirjoituksen uudelleen ilman kommentointi mahdollisuutta.
Hyvin omituista toimintaa. Tyypillinen julistaja.
Täällä aiheesta on sana vapaa.
Aihe on sinänsä turha koska lainsäätäjä ei voi sanoa mitä ihminen saa tehdä omassa kodissaan ja mitä ei. Aloite on nähty ennenkin ja kaatunut perustuslakiin.
Yleensä on sitten tapetilla parveketupakointi jonne onkin jouduttu siirtymään näin palovaroittimien aikakaudella. Sekin on sitten tiedostettu että savuttoman naapurin oleilu parvekkeellaan, tuulettamisesta puhumattakaan rajautuu väkisinkin lämpimien kuukausien ajalle joten sinänsä sellaiset aloitteet ovat nekin turhia – varsinkin kun parveke lasketaan kuuluvaksi asuntoon ja sekin sisältyy kotirauhan piiriin.
En minä näistä aloitteista ole huolissani. Ne kaatuivat silloin aikanaan ja vaikka kuinka joku väsäisi uusia kansalaisaloitteita, niille käy samoin.
Ilmoita asiaton viesti
Monet taloyhtiöt ovat savuttomia, eikä niissä saa polttaa Tupakkalain 79§ nojalla ja tiedän erään taloyhtiön joka on hakenut samaa saman pykälän nojalla.
79 § (29.12.2016/1374)
Tupakointikiellon määrääminen asuntoyhteisöön
Asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoita on kuultava ennen hakemuksen tekemistä.
Kunnan on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakointikielto saadaan määrätä asuinhuoneiston asuintilaan vain, jos savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä.
Kunnan on peruutettava määräämänsä tupakointikielto asuntoyhteisön hakemuksesta, jos kiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole enää perusteita. Kielto voidaan peruuttaa myös tilan haltijan hakemuksesta, jos asuntoyhteisö ei olennaisesti muuttuneista olosuhteista huolimatta hae kiellon peruuttamista. Tarkempia säännöksiä tupakointikieltoa ja sen peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä ja asuntoyhteisön toimittaman kuulemisen kirjaamisesta hakemukseen voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu kuuleminen katsotaan toteutetuksi, jos asuntoyhteisö toimittaa hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoille viimeistään kaksi viikkoa ennen päätöksentekoa tiedon ehdotetun hakemuksen perusteista sekä ohjeet huomautusten esittämiseen:
1) omistusoikeuden perusteella tiloja hallitsevalle siihen postiosoitteeseen, joka on asuntoyhteisön tiedossa, tai siihen sähköpostiosoitteeseen tai muuhun vastaavaan teleosoitteeseen, jonka haltija on ilmoittanut asuntoyhteisölle; sekä
2) vuokraoikeuden tai muun vastaavan oikeuden perusteella tiloja hallitsevalle rakennuksen yleisesti käytettävälle ilmoitustaululle tai hänen hallitsemaansa huoneistoon.
Ilmoita asiaton viesti
Nieminen heittää jälleen skeidaa lonkalta.
Ilmoita asiaton viesti
tätä on tiettävästi kaksi kertaa koetettu aiemmin ja molemmat tyssänneet perustuslakivaliokuntaan. Parempi että Jussila ei tähän sekaannu kun nää on näitä lakipuolen juttuja ja vaatii vähän asiantuntemusta….
Toki isot vuokranvälittäjät, jotka omistavat kerrostaloja korttelittain, saavat toki tehdä savuttomia vuokrasopimuksia ja kieltää kaiken tupakoinnin kiinteistön alueella. Vanhoihin vuokralaisiin jotka aikanaan ovat solmineet savullisen sopimuksen, niitä ei kiellot koske. Osakehuoneistoja ei sitäkään vähää
Ilmoita asiaton viesti
Luetun ymmärtäminen näyttää olevan erityisen heikko tällä Niemisellä.
Tuossa yllä Markku Laitinen lainaa tupakkalakia ja sinä jatkat löpinöitäsi. Tupakkalaki on varmaankin säädetty täysin vastoin perustuslakia.
Olet täysi pelle.
Ilmoita asiaton viesti
Katso sinä asiantuntija myös terveydensuojelulaki, erityisesti 27 ja 51 pykälät. Nuokin on säädetty vastoin perustuslakia ja ottamatta huomioon kotirauhan piiriä. Jeesus!
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan, vielä 80 luvulla kaikki polttivat duunissa, mullakin oli piiput telineessä ikkunalla työhuoneessa. Savua oli huoneessa joskus niin, ettei sisääntulija eteensä nähnyt :). Olen toki jo lopettanut, vaikka kyllä kunnon savuja mieli tekee edelleen.
Aikaansa kutakin ja nyt on toisenlaiset tavat. Tupakointi muuten voi tosiaan nykyään olla haitta kerrostalossa. Ehkä myös terveyshaitta, en tiedä voiko vähäinen savu vaikuttaa terveyteen. Kenties.
Röökin haju omassa luukussa ei kuitenkaan ole kiva juttu. Naapurissa vedetyn röökin haju tulee nopeasti sisään avoimesta ikkunasta, tai venttiilistä. Osasyy kaikenlaisten hajujen leviämiseen asunnosta toiseen on toki energiatehokkaasti ajastettu ja osateholla toimiva koneellinen ilmanvaihto, sekä vanhemmissa kerrostaloissa asuntojen yhteiset ilmanvaihdon runkoputket. Tästä kannattaa olla yhteydessä isännöitsijään ( tuskin tekevät asialle yhtään mitään johtuen kustannuksista )
Ongelma on todellinen monessa yhtiössä, näin olen asian ymmärtänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Asun savuttomassa taloyhtiössä. Valitsin savuttoman yhtiön nimenomaan juuri savuttomuuden vuoksi. Itse olen sitä mieltä, että tupakoitsijoiden on syytä valita taloyhtiö, jossa savuttaminen sallitaan. Meille savuttomille kannattaa rakentaa savuttomia kerrostaloja.
Taloyhtiössä, jossa asun, asuu tupakoijia myös. Ihmeissäni katselen, kuinka tupakoitsijat raahautuvat monta kertaa päivässä kadun toiselle puolen savukkeilleen, kun yhtiön savuttomuus koskee koko kiinteistöä, piha-alueet mukaan lukien.
Ilmoita asiaton viesti
Höpinä passiivisen tupakoinnin vaarasta on tuulesta temmattua nykylainsäädännön vallitessa. Passiivisesta tupakoinnista voitiin puhua aikoinaan kun esimerkiksi baarimikot joutuivat olemaan kahdeksan tuntia vuorokaudessa paksun tupakan savun keskellä. Sellaista altistusta ei ole enää Suomessa missään eikä porraskäytävässä hyvällä mielikuvituksella aistittavissa oleva savukkeen tuoksu merkitse terveydelle mitään.
Tuntuu siltä, että mitä enemmän polttamista rajoitetaan sitä enemmän porua se aiheuttaa. Lapsuudessani aikuiset polttivat kaikkialla eikä kukaan valittanut lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.duodecimlehti.fi/duo10286
Asiaa on tutkittu monissa maissa. Ymmärrän että tupakoitsijan on vaikeaa luopua riippuvuudesta mutta siihen saa kyllä apua.
Ilmoita asiaton viesti
Koomista että tännekin tulet julistamaan. Kiitos kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
”Se on ihan suunniteltu juttu, että tupakointia vaikeutetaan.”
Hoidin tuossa vuosituhannen vaihteen jälkeen muutaman vuoden ajan EU:n nuorison tupakointia vähentämään tarkoitettua kampanjaa Suomen osalta, ja tuli silloin tutuksi syöpäjärjestöjen strategiat: Tarkoitus oli/on tosiaan pikkuhiljaa hivuttamalla vaikeuttaa tupakointia ja ”denormalisoida” se. Tältä kantilta vuosikymmeniä poltelleet ovat menetetty tapaus ja toimenpiteillä vaikutetaan nimenomaan nuoriin.
Tupakoinnista tehdään poikkeus, tupakoijat pannaan seisomaan baarien eteen räntäsateessa ja ihmisille kerrotaan miten pienikin tupakansavun tuoksahdus on paitsi äärimmäisen epäterveellistä, myös jotain johon on täysin legitiimiä puuttua paheksuen.
Hyvinhän tuo on toiminut, koska tupakointi on vähentynyt voimakkaasti. Tupakkateollisuuden kannalta tupakoimaton 25-vuotias on menetetty tapaus kun heidän tapauksessaan harva enää siinä vaiheessa ryhtyy polttamaan. Tupakkateollisuuden kampanjointi kohdistui ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, mikä tekee asiasta aika epämoraalisen.
Tällaiset Arlinit osoittavat erityisesti miten oppi on langennut otolliseen maahan. Uskoo kai oikeasti että jos joku haistaa uimarannalla tupakansavua, tämä on välittömässä syöpävaarassa.
EU:n kamppiksen hinta oli muuten kymmeniä miljoonia mikä on murto-osa siitä summasta, jolla EU tuki tupakankasvattajia.
Ilmoita asiaton viesti
Aikaisemmin intissä ja usein työpaikoillakin nakki saattoi viuhua tauon aikana savuttomille helpommin, tupakoitsijoillahan oli tekeminen kesken siinä kuin toiset vain istuivat tai seisoivat. Joillain oli tapana pummata rööki ja panna se palamaan vaikka eivät polttaneet, tämän välttääkseen.
Itse tupakoin edelleen, mutta olen lähinnä tyytyväinen rajoituksiin. Silloin kun baareissa tuli vielä ahkeraan istuttua, pidin tupakointikieltoa positiivisena asiana. Aamulla olo oli pikkasen parempi eikä vaatteet haisseet ihan niin pahalta, tuopin ääressä kun se sätkä käryää muuten ketjussa.
Tuntuu oudolta miten nopeasti asiat muuttuivat. 90-luvulla oli tavallista tupakoida konttoritöissäkin. Kesätoimituksissa savuttomat yleensä pyrkivät etsimään keskenään oman toimistohuoneen mutta jos jako ei mennyt tasan, tupakoitsijat sen päättivät onko huone savullinen vai savuton. Muksuna ilman turvavöitä takapenkillä Saab 96:sen sisäilma oli sininen savusta kun faija veti piippua ja mutsi paperossia.
Minusta suunta on suurin piirtein hyvä, pois lukien ylilyönnit.
Ilmoita asiaton viesti
Uudet kerrostaloalueet ovat järjestään savuttomia, mikä tietenkin rajaa tulevaa asukaskuntaa. Savuttomuus lisääntyy, mutta samalla edistää yhteiskunnan polarisaatiota. ”Tupakkauskovaiset” ovat sen luokan lahkolaisia, että ihan normaali liberalismi on taas ahtaalla.
ps. Poltan muutaman sikarin vuodessa, pääosin ulkomailla.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen helvetti jäätyy kuin kaikkiin kerrostaloihin tulee tupakointikielto.
Ilmoita asiaton viesti
Kerrostalo on kolhoosi, joka ei tuo oman kodin vapautta. Kun asuu omakotitalossa, ei tarvitse alistua muiden määräilyyn joka asiassa. Oma valinta.
Ilmoita asiaton viesti
Omakotitalossa toki on vapaus, mutta vastuukin on aika kova ja koko ajan on hommaa. T: omakotitalossa asuva
Ilmoita asiaton viesti
Näin pääsi käymään yli kolmekymmentä vuotta sitten. Stadilainen asuu Stadissa omakotitalossa ja viihtyy. Mailma on paradoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, oma valta on vain kaavoitettujen alueiden ulkopuolella asuvilla omakotitaloasukkailla. Ja sielläkin pitää noudattaa jätevesilakia.
Ilmoita asiaton viesti
No ei kaava-alueen ulkopuolellakaan saa vapaasti rakentaa tai muutella asuntoaan miten haluaa. Asiaa säätelevät ainakin maankäyttö- ja rakennuslaki sekä kunnan rakennusjärjestys.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläinen retkahti liioittelemaan vahvasti
Ilmoita asiaton viesti
Parveketupakointi on pieni haitta verrattuna siihen riesaan joka tupakoitsijalle aiheutuisi sen kieltämisestä. Eli tuollaiset kiellot on kohtuutonta nipotusta.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen oli kerho Vastuulliset Tupakoitsijat, jota veti Aarne Saarinen. Liittyisin, jos olisi vielä.
Tuntuu, että Naapurikyttääjät ry. – kerho on voimissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kerronpa hauskan tarinan joka liittyy niin tupakointiin kuin naapurikyttäämiseen. Joskus aikoinaan kun tupakoin, olin käymässä autolla Tallinnassa ja satamaan tullessa sytytin tupakan autossani autokannella ja poltin sitä auton ikkuna auki. Eräs vanhempi pariskunta tuli autokannelle ilmeisesti matkalla autoonsa ja kun nainen huomasi, että olin sytyttänyt tupakan, hän tuli valittamaan minulle ja näytti autokannen seinässä olevaa tupakointikieltoa. Sanoin naiselle, etten minä siellä autokannella tupakoi, minä tupakoin autossani. Nainen edelleen jatkoi räpättämistään ja kysyin häneltä onko hän koskaan käynyt netissä sellaisella palstalla kuin kerrostalokyttääjät, ja jos ei niin siellä hänen kannattaa ehdottomasti käydä, saattaisi löytää sielunkumppaneita.
Naisen takana ollutta miestä nauratti kovasti, vaikkei uskaltanut ääneen nauraakaan, olisi ilmeisesti kotona saattanut tulla jälkipuheita tapahtumasta. Nainen marisi aikansa ja pariskunta lähti sitten autolleen. Mies näytti hyvin tyytyväiseltä, kun joku laittoi naisen hiljaiseksi, eikä kuunnellut hänen komentelujaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on lähes samanlainen kokemus Vaajakosken Pandan tehtaan pihasta. Se on tehdasalue ja porttien sisässä. Portilla on tupakointikielto merkki. Pistin pihalla autossa tupakaksi. Eräs asiakas viittelöi näytti merkkejä minulle. Arvasin, että tupakoinnista oli kyse. Myöhemmin kysyin oikein poliisilta, että enkö saa polttaa omassa autossani? En kuulema. Savu leviää ympåristöön.
Vuonna 2016 muutin tähän rivitaloon sen takia, kun kerrostalon parvekkeella polttaminen meni mahdottomaksi naapurin pahansisuisen akan takia.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se Aarne ja Jörkan rinki ollut Huomaavaiset tupakoitsijat?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä olikin! Muistin väärin. Eiköhän elvytetä henkiin.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy konsultoida jotain vakuutuslääkäriä…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä poistin koko jutun koska järjellistä keskustelua ei ollut vaan älyttömyyksiä spämmäävät tyypit pilasi jutun.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12762
Lakeja voidaan ja niitä pitää muuttaa tarpeen mukaan.
Ei tupakointia ole huvikseen kielletty jo useissa paikoissa missä ennen sai polttaa.
Edellinen hallitus kielsi tupakoinnin uimarannoilla eli Ulkona, joten miten olisi ihmeellistä kieltää tupakointi sisällä eli kerrostaloissa jossa tupakansavua kulkee asunnosta toiseen rakenteiden, ilmastoinnin, ikkunoiden ja parvekkeen oven kautta?
Tupakansavulla ei ole turvarajaa.
Tutkimuksia ja tietoa löytyy kyllä aiheesta.
Lainsäätäjä voi todellakin sanoa mitä kotona voi tai ei voi tehdä. Vai meinaatko Jukka Nieminen että murha ja tappokin on ok silloin kun ne tapahtuu kotona?(sarkasmi varoitus)
Kyllä kerrostalo asuntojen suhteen on jo nyt lakeja ja niitä voi ja pitää kehittää tutkimustiedon lisääntyessä.
Hyvää lokakuun päivää kaikille tasapuolisesti!
Ilmoita asiaton viesti
”Tupakansavulla ei ole turvarajaa.”
Sellainen on vaikeata määrittää, koska hengitetyn savun määrää ei pysty kunnolla mittaamaan päinvastoin kuin vaikkapa alkoholin nauttimisessa tai monessa muussa asiassa, jossa turvaraja on julkistettu.
Mutta jokainen ymmärtää, että tupakankin kohdalla sellainen on olemassa. Jos kerran elämässäsi haistat tupakan savua jossain, todennäköisyys sairastua siitä syystä lienee äärimmäisen pieni verrattuna siihen, että itse polttaisit kaksi askia päivässä henkeen vetäen. Olisin taipuvainen luonnehtimaan riskiä jopa olemattomaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei edellinen hallitus huvikseen kieltänyt tupakointia uimarannoilla eli ulkona. Syynä passiivisen tupakoinnin terveyshaitat.
Ilmoita asiaton viesti
Olen eri mieltä. Kielto asetettiin periaatteellisen kieltämismentaliteetin seurauksena. Terveyshaittoja ei ole uimarannlle menijöillä siitä, että joku siellä polttelee tupakkaa. Korkeintaan mukavuushaittaa, joka sekin on varsin subjektiivinen käsite. Uimarannalla on tilaa asettua kauemmaksikin tupakoitsijoista, jos haluaa. Itse asiassa olisi toivottavaa, että moinen kielto kumottaisiin.
(P.S. kun mainitsit siitä spämmäyksestä blogikommentoinnissasi, niin jokainen voi katsoa kommenttiani 4003466 ylempää esimerkkinä kommentista, jonka katsoit spämmäykseksi.)
Ilmoita asiaton viesti
https://www.acetium.com/fi/tupakoinnin-lopetus/passiivisen-tupakoinnin-haitat-lopettamispaatos-suojaa-myos-laheisiasi/
Tuolta apua lopettamiseen.
Tsemppiä!
Ilmoita asiaton viesti
Olen viestittänyt asioista periaatteellisella tasolla oman liberaalin asemoitumiseni pohjalta. Mielenkiintoista panna merkille, että olet itse tietämättä elintavoistani mitään valmis menemään henkilökohtaisuuksiin ja spämmäilemään postauksia toisten blogeihin, vaikka et omassasi hyväksynyt edes periaattellisella tasolla tapahtuvaa mielipiteenvaihtoa.
Ilmoita asiaton viesti
Viestini ei ollut sinulle henk.koht.vaan tupakoitsijoille yleensä.
Minun aloitukseen tuli asiatonta ja henkilöön menevää roskaa.
Ja tätä keskustelua en ajatellut nyt enää jatkaa.
Aurinkoista päivää!
Ilmoita asiaton viesti
Auringostakin voi saada syövän.
”Melanooman riskiä lisää erityisesti ihon palaminen nuorella iällä. Sen vaaraa lisää myös runsas auringonotto ja solariumin käyttö.” Lähde: Käypä hoito.
Ilmoita asiaton viesti
Auringolle ei ole turvarajaa.
Ilmoita asiaton viesti
UV-säteilylle on.
Ilmoita asiaton viesti
Turvarajaa ei ole myöskään autojen pakokaasuille eikä muille ihmiskunnan hengitysilmaan laskemille myrkyille. Niille altistuvat tasapuolisesti niin tupakoitsijat kuin terveysfasistitkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tupakointikieltoa uimarannoilla perusteltiin roskaamisen vähenemisellä. Kuten Kuikka sanoi, on ihan perusteetonta väittää että jos joku satunnaisesti haistaa uimarannalla tupakansavun, hän olisi syöpävaarassa sen vuoksi. Tuo on ihan taikauskoa.
Ilmoita asiaton viesti
”The council said the ban hopes to protect the health of local residents and keep the sands cleaner.”
Ympäristöaspektista tuo lähti, mutta sitten jotkut oikeasti alkoi täälläkin passiivisesta tupakoinnista puhumaan, vaikka ulkona kyse on lähinnä hetkellisestä hajuhaitasta. Kaupunkien keskustojen ilma ainakaan saastesumu-Barcelonassa ole mitään herkkua keuhkoille, omani ainakin tykkäsivät muutosta landelle.
https://www.euronews.com/travel/2023/07/28/barcelona-is-banning-smoking-on-all-its-beaches-and-the-rest-of-spain-could-soon-follow
Ilmoita asiaton viesti
Tupakoinninvastaisen kampanjoinnin ihan ydinkysymyksiä on saada tupakoitsijat pois silmistä. Tuolla ylempänä kirjoitin, avainsana on ”denormalisointi”.
Vaikkei uimarantatupakoinnin kiellon perusteluissa tuota sanotakaan, uskon että se on merkittävä taustatekijä kun kieltoa lobattiin.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen iloinen että sisätilat ovat nykyään savuttomia, mutta ulkona tapahtuvaan tupakointiin puuttuminen passiiviseen tupakointiin viittaamalla on täydellistä typeryyttä.
Roskaaminen sen sijaan on aito ongelma, rannanputsauskalusto ei oikein tumppeja saa kyytiinsä, mutta eikö tässä voisi olla ratkaisuna ”matkatuhkis”, mikä itselläni oli jo alta parikymppisenä matkassa kun meni pari askia Camelia päivässä.
Jos ei matkatuhkista biitsillä – sitten sakkoa, kävisi minulle.
”Vaikka tupakantumppi saattaa näyttää paperilta, se ei sitä ole. Tupakantumppi eli filtteri on muoviksi luokiteltua materiaalia, tarkemmin sanottuna selluloosa-asetaattia. Luontoon joutuessaan se ei hajoa, vaan muuttuu hitaasti mikromuoveiksi.
– Maatuminen on vanhanaikainen ja harhaanjohtava tieto. Muovi ei maadu, vaan se hajoaa pienen pieniksi mikromuovihiukkasiksi.
Eikä siinä kaikki. Tupakan filtteri ei nimittäin ole mitään puhdasta muovia, koska sen tehtävänä on pysäyttää tupakan myrkyllisiä kemikaaleja.
Filtteriin imeytyy tupakasta tuhansia kemikaaleja, joista osa on suoraan ympäristölle vaarallisia. Näitä ovat esimerkiksi lyijy ja arsenikki.
Luontoon päätyessään tumppi hajoaa pieniksi mikromuovihiukkasiksi, jotka kuljettavat mukanaan myös näitä myrkyllisiä kemikaaleja.
Ja kun kalat syövät tupakantumppeja tai hajonneiden tumppien hiukkasia, päätyvät myrkylliset kemikaalit myös meidän ruokaketjuumme.
– Eläimet maalla ja vedessä vahingoittuvat syötyään tumppeja tai niistä hajonnutta mikromuovia. Veteen joutuessaan tumpista alkaa jo tunnin kuluessa levitä veteen kemikaaleja, kertoo Anna von Zweygbergk.
Paras keino tupakkaroskan vähentämiseksi on lopettaa tupakointi kokonaan.
Jos se ei onnistu, toiseksi paras keino on pitää taskussa mukana omaa tuhkakuppia.
Taskutuhkiksena toimii vaikka vanha pilleripurkki. Sinne saa kätevästi talteen tumpit seuraavaan roskikseen saakka.”
https://yle.fi/a/3-10530147
Ilmoita asiaton viesti
Mainostan vähän: Tollanen maksaa ärrällä 1,5 eur ja menee litteänä taskunpohjalle. Ei lennä tumppi luontoon kun pitää mukanaan:
https://tumpittalteen.fi/artikkelit-fickaskkoppar.html
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on autossa vakiona laitettu kannettava tuhkakuppi, muistuttaa vähän kissaeläinten uurnaa mutta se toimii. Pitääpä R-kioskissa ostaa tuollainen tumppilompsa.
En ikinä heitä tumppeja maahan tai muualle vaan pidän taskussa ja kun löydän roskiksen tai tupakkapurkin, heitän ne tumpit siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Aika usein näkee autosta lentävän röökintumpin. Mikä on aika törkeetä koska autoissa yleensä nyt on tuhkiskin, en tiedä onkohan ihan uusissa enää.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/LaVM_21+2022.aspx
Tupakointi on kielletty myös vankiloissa passiivisen tupakoinnin haittojen takia.
Ilmoita asiaton viesti
Väittäisin, että hankalien naapurien takia kuolee enemmän ihmisiä kuin passiivisen tupakoinnin takia, sillä v i t u t u k s e e n k i n voi kuolla.
Kyllä voi vastaa lääkäri: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f5270a14-294b-404a-876c-e273403e36d2
Ilmoita asiaton viesti
Asun vuokratalossa. Vuokranantajana on säätiö. Viime viikolla postiluukkuun oli tungettu kiertokirje jossa julistettiin parveketupakointikielto. Kielto astui voimaan samana päivänä kun kirje oli jaettu asukkaille. Huomio kiinnittyy kiertokirjeen loppukaneettiin. ”Tupakointikiellon rikkominen voi johtaa vuokranantajan taholta vuokrasopimuksen purkamiseen tai irtisanomiseen. Lisäksi kaupunki voi määrätä tupakkalain perusteella uhkasakon määräyksen rikkojalle.” Miten tällainen ukaasi istuu perustuslaissa kirjattuun yksilönvapauteen? Tietysti lainsäätäjä tekee mitä tekee ja säätää uusia lakeja mutta röökaaminen parvekkeella voisi aiheuttaa vuokrasopimuksen purkamisen! Jos vuokrasopimuksessa ei ole pykälää jossa kielletään parveketupakointi, onko vuokranantajan uhkaus validi? Naapurikyttääjät ilmiantoineen herättää tietysti vuokranantajan mielenkiinnon mutta tässäkin on sana vastaan sana. Jos joku naapuri ottaa ilmiantonsa tueksi valokuvan parvekeröökaajasta , silloin kyse on salakatselusta josta rikoslaissa on omat pykälät. Kysyn arvoisilta kommentaattoreilta, pitäisikö vanhan tupakoitsijan paeta läheiseen metsikköön röökille vai kyyristellä parvekkeella puhallellen savuja saappaaseen? Huom! Asun ylimmässä kerroksessa joten savut nousevat yläilmoihin. Ei häirinne ketään alapuolella asujaa mutta tasapuolisuuden vuoksi kielto koskee kaikkia, myös roskista tonkivia variksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulostaa oudolta. Parempien juristien olisi syytä ottaa kantaa.
Periaatteessa taloyhtiön osakkaat voivat yksimielisesti päättää savuttomuudesta koskien parveketupakointia ja jos kyseessä on säätiön omistama rakennus, päätös on tehty kaukana asukkaista.
Osakkaiden päätös parveketupakoinnin kiellosta koskee toki myös vuokralaisia riippumatta vuokrasopimuksen sisällöstä. Mutta kehottaisin silti ottamaan selvää lainoppineilta.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö tämä Laitisen laittama tupakkalaista: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tepposyvril/tupakointi-kerrostaloissa-lopetettava-vastauskentta/#comment-4003472
Siinähän pitää ennen hakemusta kuulla kaikkia tilojen käyttäjiä. Tuollainen kirje ja välitön kielto ei kyllä noudata lain kirjainta.
Voit vaikka kysyä, että onko mustaa valkoisella saatu kaupungilta tupakointikiellosta ja onko kuultu kaikkia osapuolia?
Minullakin oli sellainen pulma, kun lintujen ruokkiminen oli kielletty ja se tuli taloyhtiön sääntöihin vasta myöhemmin, koska omani oli vanhentunut eikä siellä ollut kieltoa. Perustelu oli lintuinfluenssan takia.
Tarkistin lakia ja kysyin, että onko teillä kaupungin terveysviranomaisen kirjoittama kielto mustaa valkoisella? Menivät hiljaisiksi.
Ilmoita asiaton viesti