Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Presidentinvaalikisa kuumenee ja Vaalietkot tekee paluun – Tilaa maksuton uutiskirje! Tilaamaan —>

 

Turkistarhaajat siirtykööt viljelemään hamppua,kannabista

Lainaus:

KAIKEN MUUN lisäksi turkistarhoista saattaa lähteä seuraava maailmanlaajuinen pandemia. Sitten on Suomella muutakin seliteltävää kuin rasismi. Hamppu kaikkinensa on tulevaisuuden ala siinä missä turkistarhat menneisyyden. Suomi voisi alkaa ensin viljellä isosti vaikka kuituhamppua. Se on kestävä aines vaatteisiin, eläimiä ei kiduteta.

Voisi myös miettiä, onko järjellistä pitää laittomana saman kasvin toista variaatiota, joka rauhoittaa ihmisiä. Samaan aikaan maailman vaarallisimman päihteen kärkisijasta taisteleva etanoli saa ihmiset tappelemaan ja tappamaan.

SUOMELLA OLISI nyt hyvä mahdollisuus saada vienti kuntoon, kun maa toisensa jälkeen laillistaa tai dekriminalisoi kannabiksen. Turkistarhaus tekee kuolonkorinoissaan tappiota. Me maksamme sen toiminnan verorahoistamme.” Lainaus loppuu.

Me maksamme paljon veroja siihen että kannabis on laitonta. Se on järjenvastaista. Kun voisimme saada siitä verotuloja, työllisyyttä ja uusia yrityksiä. Laillinen kannabis myös työllistää muita yrityksiä.

Saksassa aloitetaan kannabiksen laillistaminen ja vaikuttaminen EU:n tasolla laillistamisen puolesta. Saksa aloittaa valistuskampanian kohde ryhmänä nuoret. Se perustuu oikeisiin faktoihin ja tutkimuksiin. Eli päinvastoin kuin Suomessa.

Lue koko kolumni josta lainaus on peräisin.

Ilmainen vinkki maaseudun virkistämiseksi: Turkistarhaajat siirtykööt viljelemään hamppua

 

TeppoSyvril
Espoo

Sydäntä lähellä on päihdepolitiikka, lääkekannabis,virkistyskannabis,
ympäristö,luonto,jokamiehenoikeudet,eläinten hyvinvointi,syrjäytyneet ihmiset,nuoret ja lapset, ihmisoikeudet,tasa-arvo, tietoturva,sananvapaus, maalaisjärjen käyttö ja vastuu sanoistaan mitä puhuu tai kirjoittaa.

Vihreralan ammattilainen.

P.s joskus tekstit sekavia ja täynnä kielioppi ja kirjoitusvirheitä. Suurin syy siihen ei ole kannabis tai alkoholi. Se on aivovamma jota kutsutaan lukihäiriöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (0)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.