Media ei ansaitse valta-asemansa suojelua

* Lehdistö ja muu joukkoviestintä muodostaa Suomessa ainoan teollisen tuotantoalan, jossa valta määrätä tuotteen sisällöstä ja muodosta on riistetty kustantamisesta vastaavan yhtiön omistajilta. Tämän väitetään olevan keskeistä sananvapauden toteutumiseksi.

* Toimituksen ulkopuolisista vaikutuksista vapaan median väitetään olevan demokratian kulmakiviä. Kuitenkin tätä niin sanottua neljättä valtiomahtia hallitsevat suvereenisti journalistit. Eduskuntaan, valtioneuvostoon ja oikeuslaitokseen rinnastettu vaikutusvalta on luovutettu henkilöille, joita ei ole valittu vaaleilla ja joiden valvonta perustuu lähinnä itseohjaukseen.

* Media nauttii myös erityistä suojaa perusteltuakin kritiikkiä vastaan. Velvollisuus epätosien tietojen korjaamiseen hoidetaan usein niin huomaamattomasti kuin mahdollista. Näkemyksellisissä kiistoissa toimittajalla on aina viimeinen sana.


Media omistaa sananvapauden

Viestinnän voimaa ei voi liioitella. Joukkoviestintä määrittelee, mistä yhteiskunnassa keskustellaan, mitkä asiat kiinnostavat. Media ei vaikuta ainoastaan näkemyksiimme eli siihen, miten ajattelemme. Se päättää myös kulloisetkin huomionarvoiset aihealueet. Median valinnat ohjaavat käsitystämme siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Koska medialla itsellään on valta suunnata keskustelu ja sen painotukset, nyt tunnutaan oltavan erityisen huolissaan journalistien vapaudesta ilmaista ajatuksiaan ja sen sijaan kansalaisen mahdollisuus jopa puolustautua asetetaan kyseenalaiseksi. Tämä nousi konkreettisesti esiin, kun Wille Rydman halusi puolustautua Helsingin Sanomia vastaan. Siitäkään huolimatta, että oikeudessa ei kyetty osoittamaan lehden julkisuuteen tuomia syytöksiä perustelluiksi, poliittiset vastustajat tahtoivat vaientaa häväistyn poliitikon siksi, että tämä on ministeri.

Esimerkiksi kevään EU-vaaleissa mediat keskittyivät painottamaan ehdokkaiden asennetta Ukrainan tukemiseen Venäjän hyökkäystä vastaan. Sen sijaan vaikkapa liittovaltiokehitys tai Eurooppaan suuntautuvan siirtolaisuuden hallinta jäivät paneeleissa sivuosaan. Tämä valinta sellaisenaan avasi julkisuutta ja ohjasi keskustelua epätasaisesti eri puolueiden kannalta.

Media tarjosi myös valmiin ennakkoasenteen suhteessa EU-parlamentin tulevaan kokoonpanoon. Eurooppalaisissa gallupkyselyissä ja niiden tulosten tulkinnassa toistui ennuste kannatuksen siirtymisestä keskiryhmiltä oikealle. Sitä edustavat puolueet määriteltiin laita- ja äärioikeistolaisiksi. Sen sijaan kannatuksen mahdollinen siirtyminen vasemmalle ei noussut esiin uhkaavaksi halutussa mielessä.

Median journalisteineen ei pidä nauttia valtiovallan erityistä suojelua. Hallussaan olevalla välineellä se on musertavan ylivoimainen yksittäistä kansalaista ja kokonaisia ihmisryhmiä kuten järjestöjä ja poliittisia puolueita vastaan. Media on sen sijaan saatettava tarkemman ja kattavamman juridisen kontrollin alle. Julkisen sanan neuvosto on hampaaton.

 

Toimittajia vai agitaattoreita?

Kun tiedetään, että journalistikunnassa ovat vihervasemmistolaisesti ajattelevat toimittajat raskaasti yliedustettuina ja kun samalla tiedetään, että sisällöntuottaminen ei edellytä minkäänlaista poliittisesti tasapuolista valintamenettelyä, puheet vapaan lehdistön asemasta demokratian kulmakivenä ovat silkkaa pötyä.

Helsingin Sanomat julkaisi 2.6.24 Yleisradiossakin työskennelleen toimittaja Sanna Ukkolan kolumnin, joka valaisee osuvasti kehitystä toimittajien omaksumassa ammattikuvassa:

”Nuoret toimittajat eivät pidä objektiivisuutta samalla tavalla arvossa kuin vanhempi toimittajasukupolvi. Maailman laajimman journalistien arvoja kartoittavan Worlds of Journalism Study -tutkimuksen Suomen osiosta ilmeni, että nuoremmat toimittajat haluavat valistaa, ajaa yhteiskunnallista muutosta ja ottaa kantaa.”

”Julkinen epäluulo mediaa kohtaan on yhä rajumpaa. Toimittajat saavat usein varsinkin sosiaalisessa mediassa kuulla ajavansa jotain agendaa ja toimivansa kuin aktivistit. Useimmiten he mitätöivät kritiikin sanomalla, että sitä tulee kaikilta laidoilta, joten asia on hyvin. Väite ei pidä paikkaansa.”

Ukkola nojaa käsityksissään kansainväliseen ja kotimaisiin tutkimuksiin:

”Journalismin opiskelijoista jo 80 prosenttia on naisia. Naiset kannattavat tutkitusti punavihreitä arvoja paljon miehiä todennäköisemmin ja ovat huomattavasti miehiä vähemmän konservatiivisia, joten naisistumisen voi kuvitella heijastuvan myös median sisältöihin. Vähän kärjistäen voisi summata, että media on liberaalien, vihreiden naisten asialla, koska journalismia tekevät liberaalit, vihreitä arvoja kannattavat naiset.”

Sanna Ukkola näkee kehityksen tuottavan odottamattomia ongelmia:

”Jos ongelmaa ei oteta mediatalojen johdossa tosissaan, luotettavuuskäyrät laskevat ja epäluulo vahvistuu. Samalla medialta häipyvät lukijat, rahoitus ja legitimiteetti. Tämä on journalismin elämän ja kuoleman kysymys, josta ei uskalleta puhua edes alan sisällä – ja jota ei uskalleta tutkia.”

Kokeneena toimittajana Ukkola yhtyy mediayleisön havaintoihin ja vaatimuksiin:

”Median tehtävä ei ole pakkosyöttää ihmisille omaa maailmankuvaansa, ei ”parantaa maailmaa”, ei opettaa eikä läksyttää. Kun mediatalot tarjoavat yleisölle vain pienen väestönosan maailmankuvaa, ne kaivavat hautaa perinteiselle journalismille. Se ei riitä alkuunkaan, että vasemmistoaktivisteja täynnä olevaan tv-paneeliin istutetaan silloin tällöin yksi kiintiökonservatiivi ikään kuin alibiksi.”

 

Vihervasemmistolainen valtamedia tilkitsee viimeisiä aukkoja peitossaan

Puolueeton, objektiivinen tiedonvälitys ei ole voinut hyvin aikoihin. Nykytilanne on oleellisesti huonompi kuin avoimesti eri puolueiden äänenkannattajien aikana. Nehän ovat näivettyneet ja pääosin lakkautettu. Tämän on mahdollistanut 1960-luvulla käynnistynyt, arvopohjaltaan estottoman sosialistinen journalistikoulutus. Vuosikymmenet on tuotettu homogeenisen vasemmistolaisia toimittajasukupolvia, jotka ovat miehittäneet entiset puolueettomat ja sitoutumattomat julkaisut.

Oikeistolaisesti ajattelevilla ja etenkin perussuomalaisilla on perusteltu syy arvioida vihervasemmistolaisen asenne- ja arvomaailman korostuvan räikeästi Yleisradion, MTV3:n, Helsingin Sanomien sekä Aamulehden ja muiden suurilevikkisten maakunnallisten lehtien poliittisissa ja yhteiskunnallisissa sisällöissä.

Tämä kehitys vaikuttaa yrityskauppojen ja alan keskittymisen myötä vain vahvistuvan. Entinen Kokoomuksen äänenkannattaja Aamulehti on päätynyt osaksi kaikkialle viestintävaltansa ulottanutta Sanoma-konsernia. Jopa Keskisuomalainen-konserni on paisunut kaikkiaan viidenkymmenen julkaisun isännäksi. Pohjoisinta Suomea ja länsirannikkoa lukuunottamatta mediatalo peittää näyttävästi koko talouskolmion ulkopuoliset alueet.

Keskittymisestä seuraa lehdistön päätyminen yhteiseen toimituspoliittisen ohjaukseen. Paikallisuuden sijaan pääkirjoitusten aiheet toteuttavat mediatalon poliittista linjaa.

Kilpailuviranomaisen olisi syytä herätä.

 

Kun vasemmisto valloitti journalistiliiton

Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö seuraa lehdistönvapauden tilaa maailmanlaajuisesti. Suomi ja muut pohjoismaat ovat sen mukaisesti aivan huippua. Muut läntisen Euroopan maat koetaan journalistien vapautta selvästi rajoittavammaksi. Yhdysvallat on asetettu samaan kategoriaan Brasilian ja Nigerian kanssa. Yksi keskeisistä arviointiperusteista liittyy median taloudellisiin sidoksiin. Tässä mielessä julkaisun omistajien ja hallinnon vaikutusvalta nähdään vapautta rajoittavaksi tekijäksi.

Lehtimiehen ohjeet vuodelta 1976 määrittelevät toimittajan ammatillisen aseman enteellisesti: ”Journalistin on voitava toimia painostuksesta vapaana, vakaumuksensa ja ammattietiikan pohjalta.  Hänellä on oikeus ja velvollisuus kieltäytyä tämän kanssa ristiriidassa olevien tehtävien vastaanottamisesta.”

Tätä aikaisemmissa vastaavissa ohjeistuksissa ei toimituksen ja julkaisijan välisestä valta-asetelmasta ollut mainintaa. 1970-luvulla virinnyt aktivoituminen ammattikunnan edunvalvonnassa selittää julkaisujen sisältöihin liittyvän päätösvallan siirtymistä pois kustannusyhtiöiden omistajia edustavan hallinnon käsistä.

Nykyinen Julkisen Sanan Neuvoston muotoilu on ollut vuodesta 1983 alkaen ehdoton: ratkaisut toimituksellista sisällöistä on tehtävä journalistisin perustein

eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa

luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

Muutosta ovat oletettavasti kiihdyttäneet 1980-luvun kaksi lehdistölakkoa, joista toinen hiljensi Ylen kolmeksi viikoksi. Tuolloin vuosina 1974—1992 Suomen Sanomalehtimiesten liiton (nyk. Suomen Journalistiliitto) puheenjohtajana toimi Antero Laine. Hän työskenteli mm. sosialidemokraattisessa Eteenpäin-lehdessä ja Hymy-lehden päätoimittajana.

Laineen aikana Sanomalehtimiesliitto teki yhteistyösopimuksen Itä-Saksan lehtimiesliiton kanssa. Neuvostoliiton johtamaan Kansainväliseen lehtimiesjärjestöön (IOJ) Suomen Sanomalehtimiesliitto oli osallistunut aikaisemmin, mutta siirtyi -76 tarkkailijajäseneksi palaten Lainen kaudella uudelleen jäseneksi 1979—1991. Samaan aikaan SSL oli länsimaisen journalistiliiton IFJ:n jäsen, mutta erosi siitä 2023.

On syytä panna merkille toimitusten autonomian vaiheittainen syveneminen. Kehitys pitää kääntää vastakkaiseksi. Kun journalistista valtaa siirretään julkaisevan yhtiön hallinnolle, se oletettavasti lisää median moniarvoisuutta ja moniäänisyyttä.

 

Journalistin ohjeissa kummallista säätöä

Lehtimiehen ohjeet vuodelta 1983 sisälsivät seuraavat tietojen oikeellisuuteen liittyvät vaatimukset: ”Toimittajan on työssään pyrittävä totuudenmukaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen.” Vuoden 1992 ohjeista poistettiin lause: ”Mitään olennaista asiaan kuuluvaa ei saa jättää kertomatta.

Tänä vuonna 2024 voimaan tulevista ohjeista poistuu: ”Totuudenmukaisuusvelvoite koskee myös kuvaa ja ääntä.  Niitä ei saa käyttää harhaanjohtavasti, eikä niiden sisältöä saa vääristää leikkaamalla, yhdistämällä tai muulla tavalla.”

Yksilön suojaa koskevissa kysymyksissä vuonna 1992 poistui kohta: ”Julkisuuteen ei ole syytä tuoda vanhoja rikoksia, jotka eivät olennaisesti liity käsiteltävään asiaan.”

Tämänkaltaiset haastateltavan tai muun kohteen oikeuksia selvästi kaventavat muutokset journalistin ohjeissa herättävät kysymyksiä, joihin toimittajat ja heidän liittonsa osaa varmasti antaa pistämättömät perustelunsa. Joka tapauksessa neljäs valtiomahti saa toteuttaa omia ambitioitaan entistä pidäkkeettömämmin.

 

Valta sisällöstä pitää palauttaa julkaisun omistajalle

Laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä edellytetään seuraavaa:

”Julkaisijan tulee määrätä aikakautiselle julkaisulle ja verkkojulkaisulle vastaava toimittaja. Ohjelmatoiminnan harjoittajan tulee määrätä ohjelmaa varten vastaava toimittaja. Aikakautista julkaisua, verkkojulkaisua tai ohjelmaa varten voidaan määrätä myös useita vastaavia toimittajia.

Vastaavan toimittajan tulee olla viisitoista vuotta täyttänyt henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

Vastaavan toimittajan tehtävänä on johtaa ja valvoa toimitustyötä, päättää aikakautisen julkaisun, verkkojulkaisun tai ohjelman sisällöstä sekä huolehtia hänelle tässä laissa säädetyistä muista tehtävistä.”

Käsittääkseni nykyinenkin laki antaa kustannusyhtiölle mahdollisuuden valita vastaava päätoimittaja, joka arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan sopii omistajan odotuksiin. Toteutuuko tämä kuitenkaan käytännön elämässä etenkin, kun toisaalla lainsäädännössä rajoitetaan mahdollisuuksia selvittää rekrytointivaiheessa mm. hakijoiden poliittisia kantoja.

Koska julkaisutoiminnassa maksamisesta ei vastaa artisti vaan kustannusyhtiö, sille tulisi lainsäädännölläkin varmistaa oikeus esittää vaatimuksia tuotteensa laadusta.

 

Objektiivisuus ja tasapuolisuus ei ole liikaa vaadittu

Keskeinen kritiikki suuntautuu Yleisradioon ja sen räikeään poliittiseen yksipuolisuuteen, Yleisradiolain toteutumista tulisi seurata nykyistä huomattavasti tarkemmin. Asiantuntijavalinnat, halveeraavat viihdeohjelmat, uutistuotannon painopisteiden ja näkökulmien valinnat ja kaikki muu tulee saada toteuttamaan lain kirjainta ja henkeä:

1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia.

2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä; (10.8.2012/474)

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia; (10.8.2012/474)

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille; (28.6.2017/436)

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

TeppoTurja
Perussuomalaiset Hämeenlinna

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, maakuntahallituksen varapuheenjohtaja, velkavetoisen pakkokasvun vastustaja, all round rimanhipaisija ja kristitty.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu