Hallitus ottaa kunniaa työllisyystoimista, joita se ei ole tehnyt

Budjettiriihessä hallitus sai nippanappa puristettua 30 000 työllistä lisäävät uudistukset läpi. Paitsi, ettei saanut.

Yhtenä työllisyystoimena mainitaan työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikärajan nosto ja vaikutukseksi n. 7000 työllistä. Todellisuudessa tämä uudistus on astunut voimaan jo alkuvuodesta ja perustuu työmarkkinajärjestöjen v. 2017 sopimaan eläkeuudistukseen. Toisin sanoen, hallitus laskee työllisyystoimekseen uudistuksen, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Meilläpäin tällaista toimintaa kutsutaan koijaamiseksi.

Eivätkä ne muutkaan uudistuksen paljoa hampaita naurata. Ne kun joko maksavat pirusti tai siirrettiin työmarkkinajärjestöille kuoliaaksi vaiettaviksi. Itse odotin TES:n yleissitovuuden purkamista ja muita isoja uudistuksia, mutta ammattiyhdistysliikkeen talutusnuoraan asettautunut hallitus on kyvytön uudistamaan Suomea edes vuosisadan kriisin aikana.

Korruption jäykistämä Suomi maksaa nyt kovaa hintaa vaaleissa tekemästään virheestä. Tarvitaan #terestroika.

Teren somet: 🦁 FACEBOOK 🦁 TWITTER 🦁 YOUTUBE 🦁 INSTAGRAM

teresammallahti

Olen poliitikko ja Ajatuspaja Liberan sisältöjohtaja. Vapaa-ajallani teen poliittisia Youtube-videoita, vaikutan Kokoomuksessa ja pidän perheestä huolta. Arvo- ja markkinaliberaali. Yhteystiedot osoitteessa http://www.libera.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu