Jos nuori ryöstää tai tappaa, syy on kasvatuksen puute, ei rasismi

Helsingissä liikkuu 100-150 nuoren joukkio, joka rahoittaa harrastuksiaan ryöstelemällä. Porukassa tyhmyys on tiivistynyt jo siihen pisteeseen, että sosiaalisen hyväksynnän takia jopa tapetaan. Helsingin Sanomien haastatteleman poliisin mukaan nuorten tekemille ryöstömurhille ei muka ole syytä ja ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmedin mukaan syy löytyy suomalaisten rasismista, kuinkas muutenkaan.

Minä taas haistan molemmista väittämistä roiman hevonsonnan hajun. Ensinnäkin, nuorten rötöstelylle on aivan selkeä syy: Kasvatuksen puute. Kun kasvatus on hoidettu kunnialla, nuoret ymmärtävät, ettei arvonsa riipu vaatekerran hintalapusta. Tolkusti kasvatetut nuoret myös ymmärtävät, ettei sosiaalinen status nouse ketään hengiltä puukottamalla. Syitä voi olla muitakin, mutta tämä lienee niistä tärkein.

Toisekseen, pidän vähintäänkin vastuuttomana, että nuorten tekemiä ryöstömurhia yritetään selittää suomalaisten rasismilla. Toisin kuin Ahmed väittää, Suomessa voi aivan hyvin menestyä minkä näköisenä vain, kunhan keskittyy tekemään töitä menestyksensä eteen. Ahkeroinnin motiivi kuitenkin muodostuu vain luottamuksesta siihen, että omalla työllään voi menestyä. Se luottamus opitaan kotikasvatuksessa. Jos kasvatus tai esimerkki puuttuu, ei sen enempää poliisi, Kelan virkailija, opettaja, sosiaaliviranomainen saati poliitikko voi ongelmaa korjata.

Suomessa on aika lopettaa ilmiselvien ongelmien hyssyttely ja alkaa puhua asioista asioiden nimillä. Ongelmanuoria ei auteta keksimällä tarinoita yhteiskuntamme rasistisuudesta tai syyttämällä aina kasvotonta ”yhteiskuntaa”. Päinvastoin, väärä analyysi johtaa vääriin toimenpiteisiin ja nuorten kasvaan pahoinvointiin.

Toistan vielä: Merkkivaatteiden takia toisia hengiltä puukottavan nuoren ongelma ei ole rasismi saati mikään muukaan viime vuosina muotiin noussut tekosyy. Ongelma on kasvatuksen puute. Asiaan voidaan puuttua monellakin tavalla, mutta mielestäni yksi on ylitse muiden: Enemmän työpaikkoja mahdollistava vapaampi työmarkkina. Työnteon mahdollisuus luo ihmisille ongelmia ehkäiseviä rutiineja, merkityksellisyyden tunnetta ja mahdollisuuksia menestyä. Työssä käyvän vanhemman lapsi näkee, mikä arvo ahkeralla työnteolla on. Muitakin keinoja on, mutta ennaltaehkäisevänä toimena korkea työllisyysaste on ehdottomasti tärkein. #terestroika

Teren somet: 🦁 FACEBOOK 🦁 TWITTER 🦁 YOUTUBE 🦁 INSTAGRAM

teresammallahti

Vapautta rakastava kokoomuslainen Espoosta. Some-viestinnän asiantuntija. #Terestroika Tarvitsetko apua some-viestinnässä tai some-kanavan rakentamisessa? Laita kernaasti viestiä: sammallahti.tere@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu