Jussi Saramo: Hallitus on sitoutunut jättämään sopeutustoimet seuraaville hallituksille

Lauantaina virkaa tekevä opetusministeri Jussi Saramo (vas.) kertoi, että hallitus ottaa nyt velkaa vailla huolta huomisesta ja julkisen talouden sopeutustoimet tekee joku muu sitten joskus, kun tämä hallitus on jo lopettanut. Tekosyyksi tähän Saramo tarjoili koronakriisiä ja kutsui tällaista menettelyä vieläpä vastuulliseksi. Voidaan sanoa Saramon käyttäneen kitsaasti totuutta juttujaan maustaessa.

Muistutan vasemmistohallitustamme, ettei lastemme nimiin velkaantuminen vastuullista. Toisekseen, hallitus ei voi enää piiloutua koronakriisin taakse, sillä julkisen talouden rakenneongelmat ovat olleet olemassa jo kauan. Vasemmistopuolueet ovat vastustaneet kaikkia rakenneuudistuksia oppositiossa ollessaan, eivätkä nyt hallituksessa ole tehneet niille mitään, eivät ennen koronakriisiäkään. Päinvastoin, vasemmistohallitus käänsi Suomen kiihtyvän velkaantumisen ja tekemättömien työllisyystoimien tielle heti valtaan päästyään.

Pähkinänkuoressa: Meillä on koronakriisi ja kestävyyskriisi. Molemmat on hoidettava toisistaan riippumatta. Jos emme hoida kestävyyskriisiä nyt, siitä seuraava talousromahdus saa koronakriisin näyttämään puistopiknikiltä. Tarvitaan #terestroika.

Teren somet: 🦁 FACEBOOK 🦁 TWITTER 🦁 YOUTUBE 🦁 INSTAGRAM 🦁 DISCORD

+9
teresammallahti
Kokoomus Espoo

Vapautta rakastava kokoomuslainen Espoosta. Some-viestinnän asiantuntija. #Terestroika
Tarvitsetko apua some-viestinnässä tai some-kanavan rakentamisessa? Laita kernaasti viestiä: sammallahti.tere@gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu