Pääministeriltä tarvitaan enemmän työllisyystoimia, vähemmän muotilehdissä poseeraamista

Pääministeri Marinin ajankäyttö on sanalla sanoen erikoista. Työllisyystoimia ei saada aikaiseksi, asiaohjelmiin ei ehditä haastateltavaksi, tieto koronatoimista ei liiku ministeriöiden välillä ja epidemian toiseen aaltoon hallitus reagoi auttamatta myöhässä. Kaikesta tästä huolimatta lomille on ehditty, ja muotilehtiin kuvattavaksi sekä korumalliksi. Samalla sadattuhannet suomalaiset ovat työttömiä tai joutumassa työttömiksi tulevan talven aikana.

Pääministeri toistaa jokaisessa kirjoituksessaan ja puheessaan, että Suomi on ”syvän kriisin keskellä”. Sen kaikki jo tietävät. onkin kysyttävä, millainen kriisi meillä pitäisi olla, jotta pääministeri keskittyisi täysillä työhönsä maan ylimpänä vallankäyttäjänä eikä korumallina poseeraamiseen?

Ymmärtääkö pääministeri itse, millaisessa historian taitekohdassa Suomi tällä hetkellä on? Elämme toista menetettyä vuosikymmentä, velaksi. Nuorisotyöttömyys pahenee ja riskinä on, että tuhannet nuoret syrjäytyvät. Samalla satojentuhansien suomalaisten työpaikka, elinkeino, lainanlyhennykset, vuokrat ja lasten harrastukset ovat vaakalaudalla. Jos Suomi pääministerinsä johdolla epäonnistuu näiden ja lukuisien muiden haasteiden ratkomisessa, hyvinvointiyhteiskuntamme nykymuodossaan lakkaa olemasta. Panokset eivät ole yhtään sen pienemmät.

Pääministerin ja hallituksensa huomio tarvitaan nyt Suomen ja suomalaisten asioiden hoitamiseen. KAIKKI valtiovarainministeriön hyllyssä olevat työllisyystoimet pitää käydä pikavauhtia läpi ja laittaa toteutukseen. Julkisia menoja pitää leikata, pohjaesityksenä voi toimia vaikka ajatuspaja Liberan varjobudjetti. Suomi tarvitsee kattavat vero-, sosiaaliturva- ja työmarkkinauudistukset. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Hömppälehdissä ehditään poseerata sitten, kun asiat on hoidettu mallilleen. #terestroika

Teren somet: 🦁 FACEBOOK 🦁 TWITTER 🦁 YOUTUBE 🦁 INSTAGRAM

teresammallahti

Olen poliitikko ja Ajatuspaja Liberan sisältöjohtaja. Vapaa-ajallani teen poliittisia Youtube-videoita, vaikutan Kokoomuksessa ja pidän perheestä huolta. Arvo- ja markkinaliberaali. Yhteystiedot osoitteessa http://www.libera.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu