Ristiriitojen budjettiriihi

Eilisen budjettiriihen katsominen oli varsin tuskallista. Hallituspuolueiden edustajat fiilistelevät jo toista päivää eri medioissa, kuinka suunta on nyt muuttumassa, kun ”arvovalinnat ohjaavat Suomea sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävämpään suuntaan”. Budjettiriihessä oli hyviäkin asioita. Mutta kun ne toteutetaan kansantalouden kannalta kestämättömästi, eikä kukaan sano sanaakaan kestävyysvajeesta, ylivelkaantumisesta, veroasteen kiristymisestä tai nuorempien sukupolvien piikkiin elämisestä, niin niistä on hieman vaikeaa aidosti iloita.
Erityisesti seuraavat asiat jäivät huolestuttamaan:
 
– Sosiaaliset tulonsiirot nousevat, kannustinloukut syvenevät.
– Palkansaajan verotus kiristyy, työn kannustimet ja ostovoima heikkenevät.
– Naminamia ostetaan tekemällä 1,1 miljardin euron menonlisäykset heikkenevässä taloustilanteessa.
– Hallitus tavoittelee 30 000 uutta työpaikkaa ensi syksyyn mennessä, mutta budjettiriihen työllisyystoimista ei ole edes tehty vaikutusarviointeja.
Tosiasia on se, että jos kansantaloutemme sakkaa, eikä näillä esityksillä tarvitse paljoa muuta olettaa, niin kaikesta joudutaan leikkaamaan. Aivan kaikesta.
 
Tuntuu hullulta katsoa, kun kapteeni ohjaa laivaa tahallaan kohti jäävuorta samalla kuuluttaen matkustajille, kuinka nyt on suunta muuttumassa. Viime hallituskaudella tasapainotettiin taloutta ja saatiin yli 140 000 uutta työpaikkaa, joista politiikkatoimilla iso osa. Miksi kukaan haluaisi, että tuo suunta muuttuu? Minä ainakin uskon, että pienituloiset ja työttömät haluaivat ennemmin töitä ja toimivammat työmarkkinat kuin lisää tukia, joiden myötä töihin lähteminen on tulevaisuudessa entistäkin huonompi vaihtoehto kaikille suomalaisille.
 
Absurdeinta on suitsutus yritystukiin puuttumisesta. Todellisuudessa hallitus ei leikkaa yritystukea, vaan kiristävät parafiinisen dieselöljyn alennettua verokantaa. Ja ekologisuudenkin kannalta sekin menee päin seiniä.
Parafiininen dieseöljy nimittäin tarkoittaa fossiilista dieseliä sekä Nesteen My dieseliä. Suomessa My diesel on tehty 100 % jätteistä, joten se tuottaa biodieseliä, ja jopa sähköautoilua, vähemmän päästöjä. Suomalainen biodiesel taas tehdään pääosin palmuöljystä, jonka viljely tuhoaa sademetsiä ja aiheuttaa biodiversiteetin heikkenemistä esim. Kaakkois-Aasiassa.
 
Toisin sanoen, tällä päätöksellään innovaatioista ja ekologisuudesta itseään selkään taputteleva hallitus heikentää suomalaisen vähäpäästöisen innovaation mahdollisuuksia toimia kotimaisilla markkinoilla. Tilalle saadaan kehittyvien maiden metsiä tuhoamalla tehtyä biodieseliä. Aikamoista hommaa tyypeiltä, jotka vielä pari viikkoa sitten olivat huolissaan Amazonin kaskeamisesta. Noh, poissa silmistä, poissa mielestä, eikö?

Että tällainen homma tällä kertaa. #terestroika

teresammallahti

Työkseni vastaan Ajatuspaja Liberan sisältötuotannosta. Vapaa-ajalla teen kansalaisvaikuttamista omaan lukuuni ja/tai nautiskelen elämästä muilla tavoin. Arvo- ja markkinaliberaali. Mielestäni jokaisen ihmisen tulee saada elää vapaasti rikkomatta muiden ihmisten vapauksia. Yhteystiedot osoitteessa <a href="http://www.libera.fi" title="www.libera.fi">www.libera.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu