Millaista siellä eduskunnassa nyt oikein on?

Moni kysyy uudelta kansanedustajalta, että ”millaista se nyt oikein on”. Olen vastannut, että se on ollut kuin lukuvuoden alku uudessa koulussa. Koulurakennus on vieras ja sinne eksyy, eikä kaikkia uusia luokkakavereita vielä tunne. Käteen lyödään lukujärjestys, johon on listattuna pakolliset tunnit (täysistunnot ja eduskuntaryhmän kokoukset) sekä valinnaiset aineet (valiokunnat ja muut kokoukset).

Eduskunta ”alkoi” varsinaisesti vasta tällä viikolla. Hallitusneuvottelut kestivät pitkään ja niiden aikana eduskunta oli pysähdystilassa. Kokouksia peruttiin ja käytävät kumisivat tyhjinä, kun hallitusneuvotteluihin osallistuneiden puolueiden väki istui Säätytalolla. Nyt se vaihe on takana ja varsinainen työ käynnistyy.

Tuon olen yleensä sanonut, kun joku on halunnut tietää, ”millaista siellä nyt on”. Oikeasti on kuitenkin olemassa isompi muutos, mikä elämään on tullut vaalien jälkeen, mutta sitä vaikea kuvailla.

Isoin muutos, mikä eduskuntaan valituksi tulemista on seurannut, liittyy suhteeseen muihin ihmisiin. Tuntuu, että osa ihmisistä lopetti näkemästä näkemästä minut samana henkilönä, joka olin aiemmin. He alkoivat sen sijaan nähdä minut ”kansanedustajana”, eräänlaisena semi-ihmisenä. Oikeastaan jo vaaleihin ehdokkaaksi lähtevät poliitikot mielletään joskus samalla lailla epäinhimillistäen, mikä näkyy mm. nettikommenteissa. Paras luonnehdinta on, että se tuntuu esineellistämiseltä.

Täytyy kyllä tunnustaa, etten itsekään ennen pitänyt poliitikkoja ihan oikeina ja samankaltaisina ihmisinä kuin muut. Nyt se tuntuu kummalliselta ja hassulta. Joka tapauksessa moni tuntuu suhtautuvan poliitikkoon outona ja poikkeavana tyyppinä.

Joko sellaisena, joka on niin erilainen ja vieras, että häntä vähän karttaa. Esimerkiksi yksi kasvotuttu ihminen, joka aiemmin moikkasi minua vastaantullessa, lopetti moikkaamisen vaaleja seuraavana päivänä ja alkoi sen sijaan kääntää pään kohdatessamme ja katsoa toiseen suuntaan.

Tai päinvastoin. Kun olin ulkona yöelämässä, niin kaverini alkoi yhtäkkiä suhtautua minuun ”kansanedustajana”. Odotuksena oli, että seurassani pääsisi sisään ravintolan vip-puolelle. Se oli tosi noloa. Ihmisethän luulevat sitäpaitsi jo ennestäänkin, että kansanedustajat haluaisivat erityiskohtelua. Kaveri taisi lähinnä olla vain ylpeä, että tunsi kansanedustajan ja koki, että se on ikäänkuin statusesine, joka avaa ovia.  Minulta kysyttiin myös, että onko eduskunnan taksikortti mukanani ja voisinko tarjota taksikyydin kotiin. Menin kotiin ratikalla ja kävellen, mutta ihmisten mielikuvissa poliitikot ajavat taksilla.

Ja sitten tähän uutena alkaneeseen kansanedustajuuteen liittyy, että alkaa ylipäänsä epämääräisellä tasolla pelätä huonoa mainetta. Vaikka järjellä tajuaa, että ketään ei vieras ihminen kiinnosta niin paljon, että hänen asioitaan alati viitsisi pohdiskella, niin alitajuisesti sitä kuitenkin miettii, että mitähän ihmiset ajattelevat. Se voi mennä överiksikin. Osa kansanedustajista on karttanut ulkona liikkumista vaaleista lähtien. He ovat pelänneet, että heitä pidetään työnvieroksujina, jos he liikkuvat muualla kuin eduskunnassa klo 8-17 välisenä aikana arkipäivänä, vaikka kokouksia ei ole vielä paljon ollut hallitusneuvottelujen takia. Todellisuudessa kansanedustajuus ei tietenkään tapahdu kellokortin mukaan ja näkemystä siihen, mitä Suomelle pitäisi tehdä, saa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

No ehkä nämä tuntemukset kuuluvat vaan kauden alkuun ja uuteen tilanteeseen sopeutuu ajan mittaan. Ehkä niille nauraa makeasti jälkeenpäin. Tai sitten ei. Ehkä osa niistä, jotka luopuvat eduskunnasta vapaaehtoisesti, tekevät niin juuri tällaisten syiden takia. Saa nähdä, miltä neljän vuoden päästä tuntuu, pitää laittaa tämä kirjoitus talteen ja lukea se sitten uudestaan.

terhikoulumies
Kokoomus Helsinki

Olen Kokoomuksen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Helsingistä, kaupunginhallituksen jäsen ja Uudenmaanliiton maakuntavaltuutettu.
Lue lisää: www.terhikoulumies.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu