”Tarvitaanko Suomessa kirkkoa?”

Otsikon kysymys on sitaateissa, koska lainaan organisoimani yleisökeskustelusarjan ensimmäisen keskustelun otsikkoa.

Koulun joulujuhlien järjestäminen kirkoissa on ollut harvojen koulujen käytäntö. Sitä on nyt protestoitu ja siitä on kanneltu virkaportaaseen.

Uskonnot ovat filosofiaa. Uskonnon vapaus on vapautta ulkoisten muotojen noudattamisesta, ei uskonnon sisällöistä, jotka käsittävät eri kulttuurien eettiset normit ja moraalisäännöt, jos niitä haluaa ymmärtää ja noudattaa.

Kaikki oppiaineet jotka saavat ihmiset ajattelemaan syviä perusasioita, ovat hyviä. Uskonto on kouluaineista se joka on tarjonnut ajattelun aihetta eniten. Itse olisin ollut yhtä tyytyväinen kouluaikana niin elämänkatsomustietoon kuin ns. tunnustukselliseen uskonnonopetukseen. Lukion uskonnon opettajani oli tosi hyvä filosofian opettaja ja vaikutti yliopiston ainevalintaani. Yksi aineistani oli filosofia.

En kokenut saamaani tunnustuksellista opetusta mitenkään negatiivisesti, mutta osa uskonnon opettajistani olikin enemmän filosofeja ja etiikan opettajia tai tutkijoita kuin ”kirkon tunnustuksen”.

Koulussa (ikävuosinani 13 – 15) uskonnon opettajanani oli tutkija, joka teki tutkimuksen romaniväestön asemasta ja oikeuksista Suomessa 1965 ja erityisesti Helsingissä.

Oikeastaan en ymmärrä koko ristiriitaa koulumaailmassa. Onko kärpäsestä tehty härkänen, mikä johtuu siitä että meillä on yhä enemmän kirkosta eronneita ja ei-kristittyjä, vai sekö hiertää kriittisimpiä, että kirkko ja valtio ovat toistensa kanssa naimisissa?

Varmaankin kaikki tämä on ongelma yhä suuremmalle joukolle kansalaisia.

Itse olen perinteiden kannattaja ja ymmärrän yhtä hyvin kaikkia osapuolia. Jokaisella kun on omat perinteensä, mutta kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta kieltää toisten perinteitä. Kyse koulussa ei ole uskonnonvapauden loukkaamisesta vaan opetussuunnitelmasta.

Oppikoulun ensimmäisellä ja toisella luokalla (ikävuosina 11 – 12) uskonnon opettajani oli oma äitini. Vanhemmillani oli perusajatuksena se, että he eivät kerro eivätkä sano mitään, mikä voisi tuntua lasten ohjaamiselta suuntaan tai toiseen. Niinpä en tuolloin oppinut mitään uutta aiheesta uskonnot/kristinusko.

Parhaan opetuksen kristilliseen etiikkaan ja rakkauteen sain isäni äidiltä. Hän oli harras ja antaumuksellinen lähimmäisenrakkaudessaan ja eettisenä opettajana. Hän oli paras opettajani ennen kouluaikaa ja kouluvuosina.

Omaksuin hyvin pienenä alle kouluikäisenä kristillisen elämänasenteen, joka olisi toisaalta voinut olla mikä tahansa korkean eettinen tapa suhtautua ihmisiin, eläimiin ja luontoon.

Pidän itseäni uskovana eli oman maani perinteen mukaan kristillisenä, koska lapsena Suomessa ei oikeasti ollut muita vaihtoehtoja saada syvää tietoa ja ymmärrystä kuin Raamattu.

Pidin yhdeksän vuotta sitten yleisökeskustelun aiheena ”Tarvitaanko Suomessa kirkkoa?” Minulla oli kokonainen yleisökeskustelujen sarja teemana erilaiset kirkkoon liittyvät aiheet, puhujina kirkkokuntien ja ateistien edustaja. Toisena keskustelijana oli joka kerta sama ev. lut. pastori. Moderoin keskustelut.

Ensimmäinen keskustelu teemasarjassa oli suosituin ja sai osallistujat innostumaan sarjan jatkosta ja meillä oli ensimmäisen keskustelun päätyttyä myös jatkot lähibaarissa. Puolet osallistujista oli ateisteja ja uskonnottomia, mukana mm. eroakirkosta.fi-sivuston ideoija, joka oli keskustelun pääalustaja.

Toinen puoli keskustelijoista oli vahvan kristillisiä uskovia, joille suomalainen ns. kansankirkko on tärkeä.

Se on perinteiden ja rituaaliensa vuoksi tärkeä myös minulle.

Kirkkokuoron ja ylistysmusiikkiryhmän jäsenenä toimin 8 vuoden ajan, mikä on ollut elämäni antoisinta aikaa.

Kun menin uuteen työhön 2013 maaliskuun puolivälissä perustaen lopulta yrityksen, lauluharrastukset ja -harjoitukset oli pakko jättää, koska ne menivät täysin päällekkäin työaikojen kanssa. Harkoissa oli kova tahti ja vaikea ja keskivaikea lauluohjelmisto.

Aikansa kutakin.