Missä mennään suomalaisen jääkiekon pelaajakehityksessä?

Viime yönä oli NHL:n varaustilaisuuden ensimmäinen kierros. Olemme Suomessa viime vuosina tottuneet tykitykseen, missä ensimmäisellä kierroksella menee useita suomalaisia aivan draftin pienimmillä numeroilla, joten tämän vuoden varaustilaisuus olikin siihen nähden poikkeus. Tänä vuonna nimittäin vain yksi suomalainen varattiin ensimmäisellä kierroksella = Anton Lundell sijalla 12. Mainitaan vielä, että hän on syntynyt loppuvuodesta 2001, eli hän ei ole draftin 2002 syntyneiden pääikäluokkaa.

Joudutaan menemään vuoteen 2014 milloin edellisen kerran TOP 10:ssä ei varattu ketään suomalaista ja vuoteen 2011 milloin edellisen kerran suomalaisia varattiin vain yksi ensimmäisellä kierroksella. Ja jos asiaa tarkastellaan, milloin edellisen kerran ei ole varattu ensimmäisellä kierroksella yhtään ”pääikäluokan” pelaajaa, niin joudutaan menemään vuoteen 2009. Koska tällöin ei varattu ensimmäisellä kierroksella ketään suomalaista.

Muistan hyvin 2010-luvun alussa käydyn keskustelun, missä ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskon laihoja draft-vuosia perusteltiin Nuori-Suomi-hankkeella ja pelaajien tasapäistämisellä. Suunta kuitenkin kuulemma muuttui, kun viisaat kokoontuivat Vierumäelle ja kehitettiin pelaajakeskeinen lähestyminen. Nuorisomaajoukkueiden valmentajat alkoivat kiertää seuroissa sparraamassa jo Pohjola-leirivaiheessa korvamerkittyjä talentteja ja liiton tuella palkattiin seuroihin taitovalmentajia. Tällä mallilla näistä korvamerkityistä pelaajista piti hioa timantteja.

Mutta missä ovat nyt nämä timantit? HIFK on seurana panostanut Anton Lundellin uraan merkittävästi ja pelaaja itse on tehnyt valtavasti töitä. Sen lisäksi Antonin isä Janne Lundell on entisenä pelaajana ja erittäin tervepäisenä ihmisenä osannut pitää poikansa jalat tukevasti maassa. Oma näkemykseni on, että Anton Lundell on enemmän HIFK:n kuin Jääkiekkoliiton ”tuote”.  Mutta missä ovat ne muut joita taitovalmentaja- ja Leijonapolkujärjestelmän piti tuottaa? 2019 U18-kisat menivät jo Suomelta penkin alle ja nyt siis otettiin takapakkia 10-vuotta draftissa. Voisikin kysyä kannattiko Jääkiekkoliiton satsaus? Olisiko sittenkin kannattanut panostaa enemmän seuroissa tapahtuvaan valmentajakoulutukseen ja tätä kautta vaikuttaa laajempaan pelaajamassaan? Toinen hyvä kysymys on se, tulisiko nuorisomaajoukkueissa kierrättää nykyistä useampia pelaajia ja kannustaa laajempaa märää pelaajia panostamaan ammattilaisuraan? Toisin kun nykyisellä mallilla, missä voittavia hevosia veikataan poikien ollessa vasta 15-vuotiaita ja ne jotka eivät silloin liiton putkeen pääse, voivat keskittyä liiton vinkkelistä huippujääkiekkoa enemmän muihin elämän askareisiin.

Niin tai näin Jääkiekkoliitossa olisi syytä miettiä mitä kehityssuunnalle pitäisi tehdä. Erityisen huolestunut kannattaa olla suomalaisesta maalivahtivalmennuksesta, kun edellinen ensimmäisellä kierroksella varattu maalivahti on 2006 Tampa Bay Lighningiin varattu Riku Helenius ja kun nykyisin puolet SM-Liigan ykkösmaalivahdeista on ulkomaalaisia.

Tero Auvinen

Tero Auvinen on uransa aikana toiminut monissa yritysmaailman johtotehtävissä sekä FC Hongan ja Suomen Lentopalloliiton toimitusjohtajana. Työhistoriansa ja yrityksensä GB Sportsin kautta Auvinen tuntee suomalaisen urheilumaailman perinpohjaisesti. Hän on lisäksi ollut toinen kirjoittaja 2017 julkaistuissa kirjoissa Urheiluseurojen Sisäpiirissä- tarinat tunteen takana sekä Urheilutähtien Sisäpiirissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu