Urheilu ja politiikka – protestoinnin hinta

Meksikon Olympialaisissa 1968 200 metrin palkintojenjaossa yhdysvaltaiset Tommie Smith sekä John Carlos kohahduttivat urheilua seuraavaa maailmaa nostamalla mustalla hanskalla verhoillun nyrkin palkintojen jaossa, osoittaakseen mieltään rotusortoa vastaan. Teko sai valtavasti julkisuutta, mutta sillä oli kovat seuraukset molemmille urheilijoille. Heidät erotettiin Yhdysvaltojen joukkueesta ja he joutuivat poistumaan Olympiakylästä. Käytännössä tähän episodiin päättyi näiden molempien urheilijoiden yleisurheilu-ura ja he saivat kotimaassaan hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Vuosikymmeniä käytännössä menikin ilman, että urheilija- tai joukkuetasolla olisi käytetty urheilua näkyvänä vaikuttimena poliittisiin mielenilmaisuihin. 1.9.2016 urheilun ja politiikan yhdistäminen sai yksilötasolla kuitenkin uutta tuulta purjeisiinsa, kun San Francisco 49’ien quarteback Colin Kaepernick polvistui Yhdysvaltojen kansallislaulun soidessa. Erityisesti kun Donald Trump voitti samana syksynä Yhdysvaltojen presidentin vaalit, sai Kaepernickin koko kauden kestänyt protestointi paljon mediatilaa ja se sai mukaansa myös muita pelaajia. Syyskuussa 2017 Trump julistikin, että NFL:n omistajien tulisi irtisanoa protestoivat pelaajat, jonka jälkeen protestit hiljenivät. Vapaana agenttina ollut Kaepernick ei saanut syksyllä 2017 sopimusta mihinkään seuraan ja hänen NFL-uransa oli ohi.

Uusi poliittisten protestien aalto on pyyhkäissyt urheilun päälle nyt kuluneenä kesänä. Toukokuussa poliisin kiinniottotilanteessa menehtyneen George Floydin laukaisemat Black Lives Matter – protestit levisivät ensin NBA-pelaajien keskuuteen, jonka jälkeen poliisien ammuttua Jacob Blaken myös mm NHL-pelaajat kieltäytyivät pelaamasta.

Suomessa ollaan tyypillisesti pidetty urheilu ja politiikka erillään, mutta nyt Jokerien 3.9 ottelu Valko-Venäjän Minskissä on kirvoittanut joka suunnalla aktiivisuuteen. Jopa ministeritasolta ollaan asiaa kauhisteltu ja luonnollisesti media on jo viikkoja pommittanut Jokereita. Erikoisin ulostulo kuitenkin tuli Jokerien faniyhdistys Eteläpääty Ry:ltä, joka ilmoitti boikotoivansa Jokerien otteluita, mikäli joukkue matkustaa Valko-Venäjälle. Mikä tästä ulostulosta tekee erikoisen on se, että KHL:n jääkiekkotoiminnan apulaisjohtaja Sergei Kozlovin mukaan mikäli Jokerit ei pelaisi Minskissä seura voitaisiin sulkea sarjasta. Mikäli joukkue suljettaisiin KHL-liigasta tarkoittaisi se käytännössä seuran loppua. Seuran pääomistajat ja rahoittajat ovat venäläisiä, jotka luonnollisesti sarjasta sulkemisen jälkeen vetäytyisivät seuran taustoilta. Jokerien valmentajat ja pelaajat ovat erittäin kovapalkkaisia suhteessa esimerkiksi SM-Liigapelaajiin, joten suurin osa heistä jäisi heti työttömäksi ja luonnollisesti faneilla ei olisi ollut enää seuraa mitä kannustaa. Pelin pelaamattajättämisprotesti olisi siis kyllä näyttävä, mutta seuraukset voisivat olla koko Jokeri-yhteisölle samat kuin Colin Kaepernickille, Tommie Smithille ja John Carlosille. EDIT: Nyt kun on selvää ettei ottelua pelata, niin on mielenkiintoista kuulla perustelu. Ja mikäli asialle ei ole KHL:n virallista hyväksyntää, mitä Jokereille asiasta seuraa. KHL on ollut vahvasti Venäjän poliittisen johdon suosiossa ja vastaavasti Venäjällä sekä Valko-Venäjällä on läheiset välit. Mikäli pelin peruuntuminen on Jokerien yksipuolinen protesti, on se erittäin hankala asia KHL:n johdon kasvojen säilyttämisen kannalta Venäjän hallinnon suuntaan. 

Tero Auvinen

Tero Auvinen on uransa aikana toiminut monissa yritysmaailman johtotehtävissä sekä FC Hongan ja Suomen Lentopalloliiton toimitusjohtajana. Työhistoriansa ja yrityksensä GB Sportsin kautta Auvinen tuntee suomalaisen urheilumaailman perinpohjaisesti. Hän on lisäksi ollut toinen kirjoittaja 2017 julkaistuissa kirjoissa Urheiluseurojen Sisäpiirissä- tarinat tunteen takana sekä Urheilutähtien Sisäpiirissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu