Urheilun avulla buustia vientiin

Olin Lentopalloliiton jälkeen toimitusjohtajana Nokiasta irrotetussa CloudStreet nimisessä yrityksessä. Yritys rakensi mobiilioperaattoreille ratkaisuja, joilla käyttäjien mobiilidatakäyttöä pystyttiin profiloimaan sovellusten prioriteetin mukaan. Saimme innovaatiosta useita kansainvälisiä palkintoja ja meidät valittiin 2016 Dubain expossa Huawein jälkeen maailman toiseksi parhaaksi 5G innovaattoriksi. Tuote oli siis kasvavavalla alalla maailmanluokkaa. Tähän asti kaikki oli siis hyvin, mutta suurempi kynnys olikin tuotteen myyminen asiakkaille, eli teleoperaattoreille. Aivan kuten Suomessakin teleoperaattorit lukeutuvat lähes aina maan suurimpien yritysten joukkoon ja usein ulkomailla operaattorit ovat Telian tapaan monikansallisia. Voidaankin todeta, että kansainväliset teleoperaattorit ovat jättimäisen kokoisia verrattuna suomalaisiin yrityksiin. Vaikka olisi miten hyvä tuote tai miten hyvä myyntimies, niin pelkästään tapaamisen saaminen oikealle päättäjälle, on käytännössä ilman suhteita mahdotonta. Ja uskallan väittää, että emme olleet CloudStreetin kanssa ainoita, joilla oli ja on sama ongelma.

Suomen rajanaapurina on Venäjä, mikä on maailmanpankin tilaston perusteella maailman kymmenenenneksi suurin talous. Ja vastaavasti samassa ilmansuunnassa on maailman toiseksi suurin talous, eli Kiina. Moskovaan, missä asuu 13,5 miljoonaa ihmistä lentää Helsingistä yhtä pitkään kuin Rovaniemelle ja Pietariin missä asuu Suomen verran ihmisiä lentää alle tunnissa. Silti Moskovan ja Pietarin markkinat ovat monelle suomalaiselle yritykselle tavoittamattomissa. Koska Venäjällä jos missä, verkostoituminen on koko busineksen teon ytimessä.

Urheilu toimii usein hyvänä linkkinä yhdistämään ihmisiä. Kärppäklubi Oulussa on esimerkiksi erinomainen esimerkki urheiluseuran ympärille luodusta verkostosta. Kun olin Soneralla myyntijohtajana, meille kerrottiin, että jos haluamme ottaa jalansijaa Oulussa, niin Kärppäklubiin on mentävä mukaan. Tätä samaa verkostoitumiskonseptia Helsingin Jokerit onkin nyt lähtenyt rohkeasti rakentamaan KHL:n ympärille, ja luomaan tätä kautta kansainvälistä vientiverkostoa. Jokerit on rakentanut yritysverkoston, jossa jääkiekon avulla pyritään yhdistämään suomalaisia ja venäläisiä yrityksiä, sekä suomalaisia ja kiinalaisia yrityksiä. 3.9 Jokerit järjestää seuraavan kansainvälisen seminaarin Helsingissä ja tammikuussa Kiinassa. Erityisesti talviurheilun ja Pekingin 2022 Olympilaisten ympärillä on löytynyt suomalaisille yrityksille tämän verkoston kautta hyviä kontakteja.

Tämäntyyppiset päänavaukset ovat erinomainen esimerkki, siitä mitä urheiluseurat ja urheilijat voivat tuottaa arvoa muulle yhteiskunnalle. Myynnin muuttuessa enemmän ja enemmän globaaliksi, on hyvä jos Suomestakin löytyy tahoja, jotka pystyvät auttamaan avaamaan kansainvälisten yritysten ovia. Voin vaan kuvitella jos Mika Häkkisen tai Kimi Räikkösen tapaiset henkilöt alkaisivat suomalaisten tuotteiden lähettiläiksi, minkä buustin se saisi aikaan Suomen pk-yritysten vientiin. Paljon suuremman, kuin mikään virkamiesvetoinen Business Finland-malli.

Lisää Jokerien verkostosta on kuuneltavissa tästä podcastista:

https://soundcloud.com/urheilunsisapiirissa/khl-business

 

 

Tero Auvinen

Tero Auvinen on uransa aikana toiminut monissa yritysmaailman johtotehtävissä sekä FC Hongan ja Suomen Lentopalloliiton toimitusjohtajana. Työhistoriansa ja yrityksensä GB Sportsin kautta Auvinen tuntee suomalaisen urheilumaailman perinpohjaisesti. Hän on lisäksi ollut toinen kirjoittaja 2017 julkaistuissa kirjoissa Urheiluseurojen Sisäpiirissä- tarinat tunteen takana sekä Urheilutähtien Sisäpiirissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu