Ajaako oikeistopopulistit meidät takaisin kivikaudelle?

Vihaan tuota otsikkoani, mutta sillä saanee huomiota.

Ratkaisupussin ollessa tyhjä tai bussin ollessa ojassa, voi aina haukkua muita  oikeistopopulistiksi, tai ääri sitä sun tätä.

Aina kun sanot, että kaupankäyntiä pitäisi rajoittaa tullein mikäli maiden välillä on eroja esimerkiksi tuotantokustannusten välillä, niin olet oikeistopopulisti.

Tuo ”populisti” on ”taikasana” jota käytetään vähän samoin kun ”rasistikorttia”

Nyt Italiassa ja Ruotsissa esimerkiksi ollaan nähty kun nämä kummajaiset kansa demokraattisesti haluaa päättäjiksi ja esimerkiksi Ranskassa ehkä seuraavaksi korostetaan populismia, kun seuraavat vaalit lähenevät.

 

Mitä nämä oikeistopopulistit sitten yleensä haluavat?

Haluavat, että oman maan veronmaksajien rahoja ei jaeta ympäri maailmaa, jos sitä ei edes ole, vaan otetaan velkaa ja jaetaan.

Haluavat yleensä myös, että olisi jonkinlainen kontrolli, kuka voi tulla ja mistä maahan asumaan veronmaksajien kustannuksella.

Usein myös vaativat jonkinlaista kontrollia, mistä maista maahan voi ilman tullia tai matalilla tulleilla myydä tavaraa, mitä voitaisiin tuottaa myös kotimaassa luoden työpaikkoja ja vaurautta ja verorahoja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Trumppia pidetään aivan hulluna, kun halusi nostaa tullimaksuja ja media herkutteli minkä kerkesi ja plokkasi pois minkä kerkesi Trumpin sanomaa, kun hän asetti korkeampia tulleja.

Ketään ei kiinnostanut, että yhtälailla EU asettelee niitä tulleja, mutta käyttää niistä vaan eri nimitystä.

On polkumyyntitullit ja hiilitullit. Eli protektionismia sanan varsinaisella merkityksellä.

Protektionismi kuulemma tuhoaa talouden tullirajan molemmin puolin. No tuhoutuiko Usan ja Kiinan talous Trumpin tulllien takia?

Itseasiassa Biden taisi kannattaa melko samanlaista linjaa kuin Trump tullihommissa, mutta en muista juuri nähneeni Bidenistä populistiotsikoita.

Trumpin aidanrakennus, oli yksi esimerkki, mistä nämä kiimamediat, eli valtamediat pääsi herkuttelemaan populistiotsikot viuhuen ja vielä uutisointiin, kuinka Biden keskeytti aidan rakentamisen.

Medioita ei juuri kiinnostanut, että usa on aloittanut tuon aidan rakentamisen jo 90 luvulla ja sitä rakennettiin myös Obaman kaudella ja aidan rakentaminen on jatkunut myös Bidenin kaudella ainakin Teksasissa 2021 nopean googletuksen mukaan.

On kaksi tahoa, jotka määrävät ja ohjaavat. Pääoma ja media ja näiden vapaaehtoisina ja ostettuina pelinappuloina toimivat poliitikot.

Näin se vaan menee.

Olen usein puhunut ja kirjoitellut, että protektionismi, olisi reilu ja toimiva keino nostaa hyvinvoinnin tasoa kestävästi globaalilla tasolla, mutta nämä puolueet, joita ei kutsuta populisteiksi, ovat halunneet juuri päinvastoin, eli mahdollisimmat vapaata kauppaa mahdollisimman laajalti.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Grahn-Laasonen (kok.) varoittaa, että Suomi ja Eurooppa ovat ajautuneet liian riippuvaiseksi Kiinasta.

Kokoomuksen Grahn-Laasonen: Suomen on herättävä kasvavaan Kiina-riskiin”

Jos olisi kuunneltu aikanaan edes vähän näitä ”populisteja” niin sitä riskiä ei olisi edes syntynyt, mutta oli mukavempaa vain sivuuttaa populistikorteilla esitykset, jotka eivät tukenut omaa idealismia, sekä oman sponsorin, eli vaalirahoittajan inrsessiä, eli sitä pääomaa.

Median tilillä kuuluu klik klik klik, kun populisti ja äärioikeistokortit viuhuu otsikoissa ja ne kilahtelee ihan sen saman pääoman tilille, joka tätä maailmaa pyörittää.

Ilmastojumppaan sijoittanut pääoma palkkaa valtamedioihin ilmastojumpan edistämistä ihannoivat journalistit. Näin se vaan menee.

Pääministerikin on huolissaan Kiina-ilmiöstä kuin Eppu Normaali aikoinaan:

”Suomea kokouksessa edusti pääministeri Sanna Marin (sd.). Hän sanoi kokouksen jälkeen nostaneensa itse esille erityisesti teknologiset kytkökset ja osaamisen.”

Tätähän juuri nämä EI populistipuolueet ovat kerjänneet vuosikymmenet.  Vai kuvitteleeko joku, että jos poliittisilla päätöksillä siirretään tuotanto nopeammin kehittyneestä maasta hitaammin kehittyneeseen maahan, että se tietotaito ei seuraisi perässä. Tai tehtaan päästöt.

EI populistipuolueet ovat halunneet harmonisoida talouden ja hyvinvoinnin haluamalla mahdollisimman vapaata globaalia kauppaa. Tämän pitäisi olla täysin itsestään selvä asia.

Kun taas ne kummajaiset, eli populistit olisivat ennemmin vapauttanut kauppaa sitä mukaa, kun maiden väliset erot tasaantuvat. Sitä tarkoittaa se maailman tuhoava protektionismi, jota pölhöpopulistit kiljuvat peräkamareistaan.

Tullimaksu olisi todella toimiva ja motivoiva väline reiluun ja kehittävään globalisaatioon. Sitä pääomaa, eli sijoittajia motivoisi laittaa tehtaassa niitä työoloja ja päästöasioita kuntoon, jos siitä seuraisi tullimaksun pieneneminen vapaille globaaleille markkinoille.

Kilpailu olisi reilumpaa ja ei aiheutuisi markkinahäiriötä, koska se Kiinatuotteen hinta kasvaisi lähemmäksi kehittyneiden maiden hintaa, ennen kun pääsee vapaasti samalle alueelle.

Lisäksi tästä seuraisi myös ilmaston kannalta hyötyä, koska jos se hinta on melkein sama Kiinassa ja Euroopassa, niin ei ole mitään järkeä kuskata sitä täysin turhaa muovipaskaa ja rihkamaa niillä savuavilla laivoilla maailman puolelta toiselle.

Rahdattavana olisi vain tuotteet, joita ei ole saatavilla tai mahdollista itse tuottaa. Näin sen pitäisi mennä ja itseasiassa näin se ennen menikin, ennen kun nämä ei populistipuolueet omien sponsoreidensa tukemana ovat tuon Kiinailmiön luoneet ja ylläpitäneet.

”Suomi on pieni” ”emme pärjää yksin” ”tarvitaan hartioita”

ja koska noi, niin ratkaisu on ollut ajaa kaikki oman maan tuotanto alas siirtämällä se halpamaihin. Loogista?

Olen syntynyt seitkytluvulla ja varttunut maatilalla -80 luvulla. Meitin eka väritelkkari oli Salora merkkinen, kuten ne vhs videotkin.

Huonekalut oli kotimaisia, kuten myös vaatteet. Ruokaa me maajussit kuskattiin itse kaupunkiin kauppoihin ja samalla reisulla ostettiin paikallisista kivijalkaliikkeistä sitä, mitä itse kotona ei pystynyt tekemään.

Vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen syntyneet eivät enää tiedä, että Suomessa on kyetty valmistamaan lähes kaikkea, mitä tarvitaan.

Ennen ulkomailta tuotu tuote oli jotain luksusta. Se oli myös kalliimpaa. Nykyään se on halvempaa, ja aika usein ei niin luksusta.

Suomi oli jo ennen EU:ta euroopan talousalueen jäsen ja näin sisämarkkinoilla. Shengen sopimuksen myötä hoitui vapaa liikkuvuus ja Erasmus ohjelman kautta myös opiskelu muualla euroopassa mahdollistui.

Nykyään nämä kaikki mainostetaan EU:n eli tuon meidän päällikön mahdollistamiksi asioiksi, joka ei pidä paikkaansa.

EU myötä tosin myös maataloustuotteet tulivat mukaan vapaakauppaan ja nyt saammekin vuosittain maksaa pari miljardia EU jäsenmaksua, jonka EU sitten jakaa EU jäsenmaille mm maataloustukina.

Meille aina kerrotaan, kuinka me saadaan EU:lta sitä ja tätä, mutta me ei saada sieltä muuta, kun pieni osa omista rahoistamme takaisin.

Suomi tukee myös merkittävästi laivayhtiöitä, jotta se meidän verorahoilla etelä-euroopassa tuotettu ylimääräinen liha saadaan edullisemmin dumpattua Suomeen tuhoamaan Suomen omavaraisuuden kannalta välttämätön maatalous ja sen tuottajat.

Onko tämä aivan välttämätöntä, että meidän täällä Suomessa sairaanhoitajalta tai maalarilta pitää periä enemmän veroa, jotta sitä rahaa voidaan lähettää vaikka Saksaan tai Espaniaan, jotta ne pystyvät tuottamaan lihaa yli omintarpein ja jotta tuon lihan kuskaamiseen tarvittava laivaliikenne liikkuu tarpeeksi tiuhaan, jotta voidaan samalla hakea Virosta kaljaa, koska se on halvempaa sieltä, koska siellä ei kerätä niin paljon veroa sairaanhoitajalta ja maalarilta ja maiden välillä ei ole tullia.

Näin populistina vaan kyselen, kun en ymmärrä.

Ymmärrän kyllä, että ETA oli tie pois idän vallan alta, jonka vasta Gorbatsov taisi sallia aikanaan. Se oli välttämätöntä.

EU:hun liittyminenkin monien mielestä on ollut välttämätön toimenpide. Myös yhteisvaluutta Euro on monien mielestä on ollut välttämätöntä.

EI ole. Norja ei ole EU jäsen, eikä Ruotsi Euron.

Rahapolitiikka on historiaa, mistä ei puhuta, koska siihen emme mitenkään voi vaikuttaa. Marin ihan omana kommenttina taisi aihetta sivuta, niin oli melkoinen haloo, että mitä se nyt oikein höpisee.

Jos pölhöpopulisti puhuu markasta, niin suu vaahdossa joku tulee huutaan devalvaatiota ja -90 luvun lamaa. Unohtaen, että Suomen ihan oma valuutta toimi varsin hyvin 90 luvun alusta ihan sinne euroon liittymiseen saakka, kunhan se päästettiin kellumaan.

Ikävä kyllä siitä toki ensin oli järkyttävät seuraukset, mutta kelluttaminen oli välttämätön ja ongelma oli se aiempi rahapolitiikka, eli se vahvan markan politiikka ja samaan aikaan rahamarkkinoiden vapautuminen ja kai osin Neuvostoliiton hajoaminenkin.

Nokian ihme nähtiin oman kelluvan valuutan aikana!

EU liittymisen välttämättömyys onkin vaikeampi pala. Paljon hyviä tavoitteita ja on järkevää tehdä asioita yhdessä, mutta eroa voisi tehdä siinä, että miten toimitaan yhdessä.

Suomi on se mallioppilas, joka maksaa aina mielellään mitä vaan, kun vaan saa antaa ja antaa myös pala palalta lisää valtaa, jotta liittovaltio kehittyisi mahdollisimman nopeasti.

EU haluaa päättää meidän maista ja metsistä ja haluaa myös verotusoikeuden suoraan, koska huonosti toimiva EURO ei oikein taivu yksittäisten jäsenmaiden kohdennettuun tukemiseen, kun rahapolitiikka on aina samaa kaikille, eli aina väärää jollekin jäsenmaalle, niin olisi tehokkaampaa, kun EU voisi suoraan ottaa myös meidän sairaanhoitajilta ja maalareilta osansa, jotta voisi sen sitten lähettää vaikka Italiaan, jotta siellä joku saa hieman lisäeristystä taloonsa, kun sähkö on niin kallista. Eivätkä eroasi EU:sta.

EU:n tuomia hyviä asioita ylikorostetaan ja asioita kerrotaan EU:n tuomiksi hyödyiksi vaikka ne olisi mahdollisia ilman EU:takin ja kaikki ikävät asiat jätetään kertomatta, kuten faktat rahapolitiikan toimimattomuudesta ja eri EU maiden jatkuvat mielenosoitukset ja mellakat esimerkiksi näitä maatalous ja ilmasto ym säädöksiä vastaan.

Pandemia tavallaan tuli sopivaan aikaan, sillä se kätki alleen EU:n ja rahapolitiikan umpikujat, mihin oli päädytty.

Kävi kauhee tuuri EU päättäjille, kun pandemian varjolla saatiin kyhättyä yhteinen tulonsiirtovelkapaketti, millä saatiin Italia ostettua vielä vähäksi aikaa pysymään EU ja EURO jäsenenä.

Nyt tuo sota periaatteessa jatkaa tätä mahdollisuutta luoda lisää yhteisvelkapakettia ja jäsenmaidenvälistä tulonsiirtoa, jonka piti olla sopimusten vastaista, kuten yhteinen velkakin.

EU olisi ollut meille huomattavasti parempi, jos olisi pysytty siinä mitä sopimuksessa lukee ja jättäydytty yhteisvaluutan ulkopuolelle.

Mutta tuo mihin Gran-Laasonen ja Marin viittaa Kiinan suhteen ei välttämättä rajoitu Kiinaan.

Kun jossain EU maissa rytisee talouden saralla kohta kunnolla, kuten täällä Suomessakin, niin EU yhtenäisyys voi alkaa repeillä ja jopa johtaa jonkinlaiseen purkaantumiseen.

Siinä tilanteessa tai vaikka EU pysyisi kasassakin, mutta kun tuotteista alkaa olla oikeasti pulaa, niin jäsenmaat alkavat yhä enemmän suojelemaan omiaan, joka on Suomelle tietenkin täysin vieras käsite, koska se on pölhöpopulismia.

Soteuudistuksen myötä, eli uudistuksen jota perusteltiin sillä, että sitä on tehty niin kauan, että pitää saada aikaan vaikka olisi kuinka paska, niin on jo aiheuttanut Suomen sisällä kunnissa sisäänpäinsuuntausta.

Kuntien on pakko taistella omista lähtökohdistaan, jotta ei kärsisi tästä täysin paskasta soteuudistuksesta niin paljoa ja pienemmät kunnat selvityisivät hieman pidempään omina kuntinaan alijäämäisine talousarvioineen, ennen varmasti edessä olevia pakkoliitoksia.

EU jäsenmaissa tulee varmasti käymään niin ja Ruotsin ja Italian vaalit osoittavat, että siihen on myös poliittista pääomaa toteuttamiseen saakka.

Meillä oli viimeksi ”olen 100% EU mies Sipilä” pääministerinä ja ”Eurosta ei tarvitse keskustella Orpo” valtionvarainministerinä ja nyt meillä on ”oma etu ensin ajattelu on vahingollista Tuppurainen Eurooppaministerinä.

Saa nähdä mikä on keväällä kärkikolmikon järjestys vaalien jälkeen, mutta siihen tulee suuresti vaikuttamaan se, kuinka talvi riipaisee Eurooppaa energiakriisissään ja talouskriisissään ja rahapolitiikan kriisissä ja mitä näitä kriisejä nyt päällä on ja tietenkin sodan kehityssuunta.

Perussuomalaisten tasaista nousua syö se, että pakon edellä keskusta, kokoomus ja sdp joutuvat lähentymään linjaa, joka Perussuomalaisilla on ollut aina.

Päätän tämän pölhöpopulismin saatesanoin, Oma etu ensin ajattelu ei ole aina vahingollista, vaan se on joskus välttämätöntä, jos haluamme pitää Suomen vielä jollain tasolla ”hyvinvointivaltiona” ja vähempiosaisemme ja pienituloisemme leivän syrjässä kiinni ja jonkun huoneen mökissä lämpöisenä.

+12
TeroTeukkaAhtola
Perussuomalaiset Forssa

Snookeria harrastava yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Suomen parhaassa ja kauneimmassa kaupungissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu