Ilmastohätätilalle Nobel palkinto?

Vuoden 2000 usa presidenttivaalit erittäin niukasti hävinnyt demokraattien presidenttivaaliehdokas Al Gore sai vuonna 2007 Nobelin ”työstään luodakseen ja levittääkseen tietoisuutta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ja tämän muutoksen torjuntaan tarvittavien toimien alkuunsaattamisesta”.[10] Gore lupasi käyttää osuutensa miljoonan euron palkinnosta ilmastonmuutoksesta tiedottamiseen.[5]

Tuolloin Nobel meni puoliksi Gorelle ja IPCC:lle.

Al Gore jatkoi palkittua työtään ja levitti sitä ”tietoisuutta” sitten näin.

”Uusimpien ennusteiden mukaan esimerkiksi kesäajan napajää pohjoisella pallonpuoliskolla katoaa jo viiden vuoden kuluessa.”

Ei se sit kuitenkaan tainnu olla sulana toi napajää 2013 kesällä?

Nyt kaikenlaista tietoisuutta jaetaan hysteerisesti ja tuntuu, että kaikilla on omat asiantuntijalausuntonsa asiaan kun asiaan.

Al Gorea en lähtisi tässä moittimaan, hänhän toimi juuri niin, kun nytkin pidetään ainoana oikeana tapana, eli uskoi ja perusti toimensa tieteeseen.

Hän kuunteli asiantuntijoita ja heidän ennusteitaan ja toimi sen mukaan. Meniköhän tuo puolen miljoonan sponssiraha siis virheellisen tiedon jakamiseen henkilöltä, joka on saanut nobelin tietoisuuden levittämisestä?

”Al Goren mukaan on uutta todistusaineistoa siitä, että ilmastokriisi on huomattavasti luultua vakavampi ja selvästi syvempi kuin mitä hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on ennakoinut. ”

IPCC ei itse tutki, vaan kokoaa yhteen eri tutkijoiden näkemyksiä ja tekee niistä sitten jonkinlaisen yhteenvedon. Joskushan nuo tutkijat ennustavat oikein ja joskus ei.

Sanotaan, että ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää. No tähän on helppo yhtyä ihan maallikkonakin, sillä emme ole enää jääkaudella, niin ilmastolla on ilmeisesti tapana muuttua syystä tai toisesta, suuntaan tai toiseen.

Jos joku iso tulivuori täyttää taivaan savulla, niin voi tulla kylmä jne.

Mutta näyttä selvältä, että ilmastonmuutokseen reagointi on sillä radalla, että sitä ei voi enää peruuttaa.

On turha enää käydä juupas eipäs keskustelua muuttuuko se ilmasto ihmisten toimesta ja kuinka paljon, sillä uusi uskonto on lyönyt läpi pysäyttämättömästi ja sen raamattu on IPCC raportti.

Kun tuorein raportti tuli, niin hallitukset alkoi kilpaa esittämään kuinka monta mildardia mihinkin ilmastotoimeen laitetaan.

Oli asia mikä tahansa nyt ja ikuisesti, niin varmaa on aina se, että raha ratkaisee.

Jos jostain on nyyhdettävissä rahaa, niin sitä nyyhdetään ja nyt kun monet isot talousmahdit, kuten ETA on taloutensa kanssa kusessa, niin mikäpä sen parempi lahja, kun ilmastonmuutos, kun tarvitaan syy, minkä takia pitää jotain kehittää ja jotain mihin tarvitaan rahaa.

Vaalikoneissa kysytään ilmasto vai talous tyyppisiä kysymyksiä.

Nykyään se on sama asia. Jopa Euroopan keskuspankki, joka siis luo rahaa tyhjästä kaiken aikaa biljoonia euroja eurokriisin selättämiseksi, on ilmaissut tahtonsa syytää rahaa ilmastonmuutokseen.

Oli ilmastotoimien vaikutus ilmastoon sitten mikä tahansa, niin toki pitkässä juoksussa on hyvä asia kaikki mitkä auttaa pienempään energiankulutukseen. Siitä tulee säästöjä. Euroja tilille, kuten eräs nahkatakkinen mies sanoisi.

Toki tulevia mahdollisia säästöjä syö kasvava verotus, kun joudutaan maksamaan velat, joita näihin ilmastotoimiin nyt otetaan.

 

Voiko tuota IPCC raporttia ”lukea kuin raamattua”?

Virheet vuoden 2010 raportissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseksi esitetyt tarvittavat toimenpiteet tarkoittavat laajoja yhteiskunnallisia muutoksia, jonka johdosta aihe on myös herättänyt vastareaktioita. Tämän johdosta IPCC:tä syytettiin vahvasti julkisuudessa valehtelusta, paneelin jouduttua myöntämään tammikuussa 2010 ennustaneensa virheellisesti Himalajan jäätiköiden saattavan sulaa vuoteen 2035 mennessä.[39] Vahvistamattoman ja myöhemmin virheelliseksi osoittautuneen tiedon raporttiin lisännyt aasialainen tutkija perusteli lähteiden käyttöä halulla vaikuttaa päättäjiin alueelle potentiaalisesti tärkeässä asiassa.[40] Vuoden 2010 alussa konservatiivisessa Sunday Telegraphissa esitettiin väitteitä, joiden mukaan osana IPCC:n todistusaineistoa oli mm. vuoristokiipeilylehden artikkeli ja maisterinopinnäyte, jossa oli haastateltu sveitsiläisiä turistioppaita vuoristoalueella.[41] Virheellisyys osassa tieteellistä prosessia ei välttämättä kumoa muiden osien väitteitä, vaikka laskeekin jossain määrin uskottavuutta. IPCC on kritisoidun raportin jälkeen julkaissut kaksi muuta raporttia 2014 ja 2018, joista vastaavaa kohua ei ole noussut.”

Jos se on huijannut ennekin, niin mistä voidaan tietää, että se ei huijaisi nytkin?

Olisi mielenkiintoista nähdä rinnakkaistodellisuus, jossa Al Goren äänet olisi laskettu uudestaan vuonna 2000 ja Gorelle olisi löytynyt jostain tuhat ääntä lisää ja  ilmastotoimissa oltais usassa nyt 20 vuotta edellä suhteessa tähän nyky todellisuuteen.

Voiko maapallon tulevaisuus olla kiinni niinkin pienestä asiasta, kun mitä tuhat ihmistä laittoi äänestyslippuunsa vuonna 2000?

 

Jos tätä tiedettä, eli esim näitä IPCC raportteja on uskominen, niin kyllä voi, sillä niissä mainitaan, että toimia pitää nyt, eikä 20 vuoden päästä.

Ilmastohysteria on mennyt sellaiseksi, että on hyvin vaikea yrittää luoda käsitystä koko asiaan. Ilmastonmuutoksen tutkijoilta ei sponsorit lopu ja tutkijat tietävät, että niin kauan, kun hype pysyy päällä, ei heiltä lopu työt ja tulot.

20 vuoden päästä ollaan taas viisaampia. Silloin pitäisi Kiinankin suursaastuttajana lähestyä kovaa vauhtia hiilineutraaliutta ja monen muunkin mahtimaan, joten tuolloin meillä pitäisi olla dataa siitä, että pysähtyykö se ilmaston lämpeneminen.

Mitäs jos käykin niin, että ilmastonlämpenemisen tahti ei muutukaan, vaikka massiiviset ilmastotoimet saataisiin nopealla aikataululla läpi, esimerkiksi tuoreen ehkä presidentti Joe Bidenin edesauttamuksilla?

Itellä ei ole kantaa ilmastoon. En pysty löytämään sitä luotettavaa tietoa riittävästi, että pystyisin sanomaan, että tekemällä jotkin tietyt toimet ilmastonmuutos pysähtyy johonkin tietylle tasolle.

En tätä myöskään kiistä.

Asialla on kuitenkin suoria vaikutuksia, jotka ovat tässä ja nyt.

Niitä suoria vaikutuksia on hallitusten toimet, eli verojen korotukset sinne sun tänne ja tiettyjen elämäntapojen ja ruokien suosiminen ja toisten mollaaminen riippuen mitä tiedettä suositaan, eli kenen sponsoroimaa tutkijaa kuunnellaan.

Osmo Soininvaara haukkui tänään twitterissä estoitta maalaisia takapajuisiksi ja tieteenvastaisiksi.

”takapajuinen ja uskonnollinen maaseutu”

”tiedevastaisuus on takapajuisuutta”

Kommentoi Soininvaara.

Ehkä Osmo Soininvaara on osittain oikeassa, sillä asun maaseudulla.  Ja ilmeisesti olen tiedevastainen, kun en usko kuin raamattua mitä tahansa tutkimusta, jonka rahoituspohjasta ja todistettavuudesta en tiedä mitään.

Olin skidinä mestoilla, kun vihreäliike nosti päätään Koijärvellä. Suvulla oli maita siinä Koijärven hoodeilla.

Siihen aikaan oli selkeää toimintaa. Jos sitä laskuojaa suurentaa, niin vedenpinta laskee ja kun Osmon poppoo laitto kiviä ojaan, niin pinta ei laskekaan.

Ne keillä oli maita rantaseuduilla halus pinnan alas ja näin lisää maita, kun taas ne joilla oli maita sen laskuojan ympärillä, pelkäs tulvien peittävän niitä viljelysmaita.

Alunperin se oli kai ihan oikee järvi ja kun sitä ekan kerran pintaa laskettiin yli 100 vuotta sitten metrillä.

”Tämän vuoksi suuri osa järvestä jäin niin matalaksi, että se alkoi heinittymään. Monipuolinen ja rehevä luhtainen ympäristö houkutteli paikalle runsaan linnuston ja Koijärvi olikin Lounais-Hämeen tärkein lintujärvi.[3][4]”

Ihmisen vaikutuksesta Koijärvestä tuli puolisuo sata vuotta sitten. Sitten tuli linnut.  Ja kun meinattiin kuivata lisää,  tuli vihreät.

Se mulle on jäänyt epäselväksi, että halusiko vihreät saattaa Koijärven luonnonmukaiseen tilaan, eli järveksi, jolloin monet linnut olisi etsinyt toisen paikan, vai säilyttää tämä ihmisten muokkaama suomainen tilanne.

Ilmastonmuutos ja ihmisen vaikutukset siihen ei olekaan ihan niin yksiselitteisiä tälläiselle tieteenvastaiselle takapajuiselle maajussille, mutta aika näyttää.

Aika näyttää.

 

 

 

 

TeroTeukkaAhtola

Lempiaiheita eu:n tulevaisuus, yhteisvaluutta euro, talous, ekp, rahapolitiikka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu