Medioitunut feminismi nyky-Venäjällä. Myönnetty rahoitus 479 081 €

Kännykkääni tulee aika-ajoin kaikenlaisia hömppäviestejä, missä on hauskoja kuvia tai lausahduksia jne.

Äsken tuli tälläinen

ja ajattelin, että tämä on taas joku vitsi.

Hetkisen asiaa tuumailtuani totesin kuitenkin, että kuka edes keksisi tuollaisen otsikon kun :

Medioitunut feminismi nyky-Venäjällä

ja että sitä joku olisi rahoittanut puolella millillä tälläisinä aikoina, kun valtion budjetti on enemmän pakkasella, kun mittarissa on asteikkoa.

Ajattelin, että googlaanpa tuon, niin asia selviää ja päädyinkin sitten tiedejatutkimus.fi sivustolle ja sieltähän tämä löytyi, mistä kuvakaappaus lähtöisin oli.

En millään lailla halua vähätellä tieteen ja tutkimuksen tarpeellisuutta, mutta täytyy myöntää, että näinä aikoina tämä kohde ja rahoituksen määrä koettelee ymmärrykseni rajoja.

Vika voi tietenkin olla ymmärrykseni laajuudessa, joten en sen enempää siis tohdi arvostella tai moittia kyseistä päätöstä, mutta toivoisin, että joku kenellä on akateemisia kykyjä, voisi myös esittää ja hakea rahoitusta tutkimukseen, miten esimerkiksi meidän hoitohenkilökuntamme jaksavat yhä raskaampia työpäiviä.

Tai miten koronalla eristetyt yksinäiset vanhuksemme ja muut yksinäiset ja syrjäytyneet voivat tässä maailmassa, missä pitää tarkkaan miettiä, mitä saa edes ääneen sanoa.

Tai miten poliisimme resurssit riittävät ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta, tai miten opetushenkilökuntamme saavat etäopissa pudonneet oppilaat takaisin.

 

+12
TeroTeukkaAhtola
Forssa

Joka päivä voi oppia jotain uutta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu