Miksi kannatamme sellaista EU:n kehityssuuntaa, jota emme kannata?

Suomen tie kohti EU liittovaltiota alkoi 50 vuotta sitten, jolloin Suomesta tuli EFTA:n liitännäisjäsen.

”Suomi oli osallistunut Euroopan yhdentymiseen jo vuodesta 1961 lähtien, jolloin Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäseneksi niin kutsutulla FINEFTA-sopimuksella. Vuonna 1973 Suomi solmi vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön (ETY) kanssa ja tuli EFTA:n täysjäseneksi vuonna 1986. Euroopan talousalueessa (ETA) Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 saman vuoden loppuun asti.”

Suomi oli siis mukana Euroopan sisämarkkinoilla jo ennen liittymistä EU jäseneksi.

EU:hun liittyminen laajensi tavaroiden vapaan liikkuvuuden piiriin myös maataloustuotteet.

Pandemiat luultavasti hieman luulisi herättävän ihmisiä pohtimaan myös omavaraisuuden tärkeyttä.

Mitäs jos seuraava pandemia onkin astetta jytympi ja joudutaan ihan oikeasti laittamaan rajat kiinni ja elämään jonkin aikaa oman maamme tuotteilla?

EU:sta ei siinä kohtaa tietenkään ole apua, sillä tiedämme, että sellaiset isot asiat vaativat EU jäsenmaiden yksimielisen päätöksen, joka kestää yleensä parista vuodesta ikuisuuteen, niin vakavan vaaran uhatessa ei ole aikaa jäädä sellaista odottelemaan.

2015 Eurooppaa uhkasi valtava pakolaisaalto ja siinä esimerkiksi Juha Sipilä jäi odottomaan asiaan EU:tason päätöstä ja sitä ei ole vieläkään tullut.

Elpymisväline on esimerkki siitä mitä EU voi saada aikaan nopeimmillaan.

Vaikka EU sopimukset kieltävät jäsenmaiden väliset tulonsiirrot, niin pandemian turvin saatiin kuitenkin aikaan jäsenmaiden välinen tulonsiirtopaketti elvyttämään taloutta ja raha alkaa liikkua kai pikkuhiljaa? en tiedä onko jo liikkunut, mutta vastahan se esimerkiksi Suomessa eduskunnassa hyväksyttiin.

Vertailun vuoksi Trumpin ensimmäiset rahakirjeet tipahteli kansalaisten postilaatikoista ihan Suomessa asuvia myöden viime kesänä ja tarkoitan siis viime vuoden 2020 kesää, ei 2021.

Olemme kohta taas housut kintuissa, sillä ei ole juurikaan edistytty EU tasolla siinä miten toimitaan mittavan pakolaisaallon yllättäessä.

 

Sen verran on edistytty, että nyt Euroopan isot nimet ihan ääneen jo sanovat, että auttamisen tulisi tapahtua mahdollisimman lähellä autettavien lähtömaita, eli jossain muualla, kun EU alueella, mutta kuten yllä esittämäni esimerkit osoittavat, niin kovin pikaisesti ratkaisuja tuskin on tulossa.

Ja jos niitä EU tason päätöksiä kuitenkin jäädään odottamaan, kuten entinen pääministerimme Juha Sipilä, niin omat kansalliset toimet jää taas tekemättä.

 

EU:n kehityssuunta on selkeä. Pyrkimys on mahdollisimman yhtenäiseen ja yhdenvertaiseen integraatioon, eli joksikin jota voisi kutsua liittovaltioksi.

Tästä ei Suomessa puhuta lainkaan ja mediassa nähdään usein, kuinka avaukset koskien EU suuntaa kohti liittovaltiota sivuutetaan ”pölhöpopulismina” ja kiistetään suunta joka on kiistattomasti nähtävissä.

Elpymisväline on tästä hyvä esimerkki. On suorastaan naurettavaa väittää, että EU sopimusten vastaiset jäsenmaiden väliset tulonsiirrot eivät olisi askel kohti syvempää integraatiota, kuten Vesa Vihriäläkin sivustollaan asiasta toteaa.

Nähdäkseni tosiasiat, on mielestäni perusteltua olla huolissaan EU:n tulevaisuudesta, sillä on nähtävissä melkoinen ristiriita siinä, miten Suomessa EU:n halutaan kehittyvän ja miten se tulee kehittymään ja on kehittynyt.

Mielipidekyselyn tulos osoittaa, että EU:n harjoittamalle kehityssuunnalle kohti syvempää integraatiota, ei ole juurikaan kannatusta ja varsinkaan sitä ei ole Suomessa.

Google-käännös kyselystä: ”Nykyinen YouGov -kysely ympäri Eurooppaa osoittaa, että joka kolmas saksalainen (30 prosenttia) tukee tätä ideaa Euroopan Yhdysvalloista. Lähes yhtä monet ranskalaiset (28 prosenttia) eivät vastusta ajatusta. Vertailun vuoksi muiden maiden vastaajat ovat vähemmän avoimia. Skandinavian maissa vain joka kahdeksas (12-13 prosenttia) ja Isossa-Britanniassa vain joka kymmenes.”

Siksi pidänkin äärimmäisen riskialttiina nykyistä kehityssuuntaa, sillä se on ajamassa päin seinää.

Montako kertaa vielä uskotaan, että suomalaiset työntekijät haluavat siirtää osan ansaitsemastaan palkasta vaikka espanjalaiselle työntekijälle, jotta hän voi jäädä kotiin?

On mielestäni täysin selvää, että nykyisessä politiikassa on vain ja ainoastaan yksi suunta eli EU suunta.

Ei ole tutkittu tai mietitty minkäänlaista muuta kehityssuuntaa, kuin  ottaa vaan aina vastaan kaikki mitä sieltä tulee, kuten elpymisväline osoitti.

Seuraavan kerran EU:ssa ollaan tienhaarassa sitten, kun elpymisväline kakkosta aletaan kyhätä.

Tosin sille taisi tulla nyt paussi, sillä suurempi murhe taitaa olla inflaatiokehitys ja velkamäärien raju kasvu, sillä jos inflaatio kasvaa jyrkästi ja pidenpään, niin ei ole muuta vaihtoehtoa, kun katkaista elvytys ja nostaa korkoja ja jokainen ymmärtää, että se on vakava ongelma.

Varsinkin kun tiedämme, että Eurojäsenyyden myötä joudumme kilpailemaan muita jäsenmaita vastaan mahdollisimman pienillä palkoilla, eli inflaatio ei välttämättä tuo tulessaan tulojen nousua, vaan enemmänkin menojen.

 

Miten Suomi toimii sitten kun seuraavan kerran sitä yhteisvelkaa tai tulonsiirtoa tarjotaan? Sillä vaikka se ei olisi tulossa ihan juuri nyt, niin tulossa on aivan varmasti jossain vaiheessa. Tuskin kukaan tästä on erimieltä.

Tätä ensimmäistä pakettia läpi puskiessa esitettiin sellaisia väitteitä, että kyse on ihan koko EU:ssa mukana olemisesta ja niinhän se periaatteessa on ainakin euroalueen kesken.

Jos kysyisimme Suomessa, että haluatko Suomessa lisää sellaista kehityssuuntaa, kuten liikenteemme, että EU kävelee hallituksemme yli, kun olemme itsenäisesti päättäneet sallia kevytautot mopoautojen tilalle niin mitä luultavasti saamme vastauksesksi?

Tai jos kysymme mielipidettä, että pitäisikö Suomen pystyä itse päättämään miten hoidamme metsiämme, vai pitäiskö siinäkin päätösvalta siirtää täysin EU:lle?

 

Yhtä kaikki, eihän tuossa integraatiossa sinällään ole mitään pahaa, mutta ongelmaksi muodostuu sen hinta ja aikataulu.

Globalisaation ja vapaakaupan myötä integraatiota tapahtuu kaiken aikaa ihan itsestään, mutta siinä kohtaa, kun kehitystä pyritään nopeuttamaan pakolla, eli siirtämällä määräysvaltaa merkittävästi jäsenmailta EU:lle, kuten elpymisvälineessä, , niin aikataululle muodostuu hintalappu.

Hintaa muodostuu myös epäsuorasti jos esimerkiksi EU päättää asioita, jotka vaikeuttavat metsätalouttamme ja menetämme sen takia työpaikkoja.

Tosin totuuden nimissä sanottakoon, että vielä EU:takin rajumman hintalapun on laittanut  nykyinen hallituksemme, muuta Eurooppaa tiukemmalla hiilineutraalisuustavoitteellaan.

En olisi voinut ikinä uskoa, että oma hallituksemme tekisi meidän kannalta vielä huonompia päätöksiä mitä EU, mutta hiilineutraali 2035 on ikävä kyllä tosiasia.

 

Ja tässäkään ei itse asia, eli hiilineutraalisuus, ole huono, vaan aikataulu ja sen hintalappu.

 

Kun teemme jatkuvasti ja viimeaikoina kiihtyvästi politiikkaa kohti EU liittovaltiomaisuutta, niin mielestäni olisi perusteltua käydä siitä laajamittaista ja avointa keskustelua ja alkaa myös säännöllisesti kysymään asiasta kansalaisten mielipidettä.

Muuten voimme joutua arvaamattomaan tilanteeseen, kun jossain vaiheessa kansan mitta on täynnä muiden maiden tukemiseen ja samaan aikaan se on EU:n ainoa mahdollisuus. Siitä ei seuraa hyvää.

Tosin EU voi kohdata sellaiset ongelmat myös täysin ilman Suomen myötävaikutusta asiaan ja todennäköistä onkin, että mitta täyttyy ensin jossain muussa EU maassa, joista todennäköisemmin jossain tai kaikissa ”nuukan nelikon” maista.

Ainakin mikäli seuraavaa pakollista tulonsiirtopakettia tarjotaan vielä tämän nykyisen hallituksemme aikana niin Suomi tuskin sitä on torjumassa. Marin petasi  sitä jo puheenjohtajien välisessä paneelissa, kun puhui tämän tehdyn paketin kertaluontoisuudesta, mutta ei vastannut voiko toisen paketin hyväksyä, vaan sanoi, että sitä katsotaan sitten, eli jätti oven auki sille, että suomalaisen duunarin taskusta tullaan jatkossa repimään lisää rahaa muiden maiden duunarien taskuun.

Tiedämme kokemuksesta, että Marinin neuvottelutyyli on etukäteen ilmoittaa neuvottelukumppaneille, että Suomi tulee ensisijaisesti hakemaan sopimusta asiaan ja Tuppurainen taustoittaa EU ensin ajattelullaan.

Vaikka usein sanotaan, että ”kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin” niin me laitamme kaiken aikaa niitä munia samaan koriin ja lopulta ne on siellä kaikki.

Ja kukaan ei kysy miten sieltä korista munia saa takaisin, jos huomaamme jonkun olleen virhe.

 

 

 

 

+11
TeroTeukkaAhtola
Forssa

Joka päivä voi oppia jotain uutta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu