Pitääkö olla huolissaan, jos Italiassa

” 10-vuotisen valtionlainan korko painui tällä viikolla historiallisen alhaisiin lukemiin. Korko oli kaupankäynnin päättyessä perjantaina 0,65 prosentissa.”

”Nyt Italian hallitus saa lainaa parhaimmilla ehdoilla 700 vuoteen”, Columbian yliopiston Eurooppa-instituutin johtaja Adam Tooze kommentoi Twitterissä viitaten Deutsche Bankin ja Bloombergin tilastoihin.”

 

 

Tai pitäisikö olla huolissaan jos

 

”Princetonin yliopiston vieraileva professori, taloustieteilijä Ashoka Mody muistuttaa korkotason johtuvan suoraan siitä, että Euroopan keskuspankki EKP omistaa kolmanneksen Italian valtionlainoista.

”Itse asiassa EKP ostaa lähes kaikki Italian uudet velkapaperit. Sijoittajat ostavat Italian velkapapereita ja myyvät ne sitten kalliimmalla EKP:lle, mikä on johtanut kaikkien aikojen matalimpiin korkoihin. Entä jos Italia kaatuu?”, hän kysyy.”

Varsinkin kun otetaan huomioon lait ja omat säännöt

”EKP on asettanut itselleen rajoituksen, ettei se osta minkään euromaan velkakirjoja kuin korkeintaan kolmanneksen. Tähän on useita syitä.

Keskeisin kysymys EKP:n halusta luopua rajoituksista liittyy EU-lain tulkintaan. EKP ei saa rahoittaa jäsenmaitaan.

EKP:n ”kolmanneksen rajoite” laadittiin, koska Saksan perustuslakituomioistuin haastoi keskuspankin oikeuteen jäsenmaiden rahoittamisesta. EU-tuomioistuin katsoi, että ostojen rajoittaminen korkeintaan kolmannekseen kunkin jäsenmaan velasta ei täytä jäsenmaan rahoituksen tunnusmerkkiä.”

 

EU sopimuksilla pyyhitään takapuolta ja kun ollaan ajauduttu tilanteeseen, että nuo ekp arvopaperiostot käyvät yhä villimmiksi ja tehottomiksi, niin keksitään elpymisväline ja pandemian turvin kaikki sopimukset roskiin.

 

Eihän siinä mitään, mutta kaikista eniten harmittaa se, että nuo biljoonavelat kun ei korjaa mitään ongelmaa, vaan siirtää sitä ja takaajana on Suomi. Puhutaan valtavista Summista, mihin meillä ei ole varaa.

 

Tämä on ihan sairasta tämä touhu.

 

Elpymisväline on täysi huijaus ja on silmiinpistävän läpinäkyvää, että elpymisvälineellä siis maksetaan Italian velkoja, eli maksamme veroina sen, mitä Italia ei itse ole viitsinyt.

Ja tuossa siis kysyttiin, että entäs jos Italia kaatuu?

”Italian entisen sisäministerin, Lega-johtaja Matteo Salvinin talousasiantuntija, parlamentaarikko Claudio Borghi vastaa, ettei tosiassa mitään.

”Italian keskuspankki mitätöi velat, koska valtio on sekä velan ottaja että velkoja”, hän kommentoi viitaten Italian valtiovarainministeriöön ja keskuspankkiin.”
Elpymisvälineellä pelastetaan euroa, mutta näin sitä ei meille myyty, vaan höpistiin jotain naurettavaa diibadaapaa viennistä jne.
Toki siinä vienti horjuu vähän aikaa, sitten jos euro romahtaa, mutta pitää ymmärtää, että meidän lahjoitusrahat ja takuut, ei millään tavalla takaa sitä, että euro pelastuu, vaikka näitä tukipakettaja huijattais meille joka vuosi.
Italiassa ei huolet paina, kun nauttivat meidän lahjoituksista siihen asti kun pystyy ja lopulta painaa deletee ja pyyhkii velat ja sanoo kiitos hei euro.
Meitin velka jolla lahjoitus maksetaan, onkin sit taas kuitenkin ihan oikeaa velkaa, mikä täytyy ihan oikeasti veroina maksaa.
Pörssit hipoo pilviä samaan aikaan kun reealitalous on jäässä ja valtiot saa lainaa ennätyshalvalla hoidettuaan taloutensa ensin ennätys huonosti.
Eikö ihan oikeasti yhtäkään poliitikkoa hirvitä tämä meno?
TeroTeukkaAhtola

Lempiaiheita eu:n tulevaisuus, yhteisvaluutta euro, talous, ekp, rahapolitiikka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu