Vihersiirtymä on miljardibisnes, sinä olet maksaja.
EUroalueella inflaatio aiheuttaa lomautuksia, irtisanomisia ja konkursseja.
Inflaatio lähti raketin lailla nousukiitoon, kun päästökaupan sääntöjä rukattiin 2018-2019 aiheuttaen energian hinnan jyrkkään nousuun.
Saksassa Vihreät kun vielä oli päättänyt Fukusiman jälkeen sammuttaa ydinvoimalansa ja hakeutua riippuvaiseksi Venäjän kaasusta, niin kaasuhanojen sulkeminen kruunasi koko rahojen siirtymän kuluttajilta energian tuottajille.
Suomessa juhlitaan tänään 14 vuotta rakennetun Olkiluoto kolmosen 1600 megawatin käyttöönottoa, niin sattumalta juuri tänään Saksa sammuttaa 3 viimeisintä ydinvoimalaansa, jotka kukin ovat teholtaan noin 1400 megawattia, niin tiedä sitten, miten paljon tuo Olkiluoto 3 auttaa sähkölaskussa ensi talvena näillä yhteisillä sähkömarkkinoilla.
Saksa onkin joutunut lisäämään kivihiilen polttoa 8000 megawatin edestä paikatakseen vajetta, kun on sulkenut ydinvoimalansa.
”Ne rahat, jotka siihen on tarkoitus sijoittaa, ovat jo olemassa. Ja se ei ole valtion rahaa vaan tulevaisuuteen uskovien sijoittajien rahaa.”
Jos ne rahat kerran on tulossa sijoittajilta, niin miksi meidän täytyy olla kunnianhimoisin hiilineutraalitavoitteessa?
Sijoittajien rahaa on tulossa osittain juuri kunninianhimoisen tavoitteiden takia. Ei ole tosin mitään laskelmaa, että mikä osa Suomeen suunnitelluista hankkeista on mahdollisesti tulossa juurin HN2035 takia ja jäisi tulematta, jos tavoite olisi vaikka HN 2050 kuten muualla EU maissa yleisesti.
”TÄLLÄ HETKELLÄ vihreän talouden investointisuunnitelmia vyöryy Suomeen.”
Huom. Suunnitelmien. Globaaleilla markkinoilla toimivat sijoittajat uskoakseni suunnittelee hankkeitaan globaalisti ja tekee lopullisen päätöksen sitten sen mukaan, missä maassa saa parhaan tuoton sijoittamalleen pääomalle.
Nämä samat suunnitelmat mistä nyt puhutaan tulevan Suomeen on varmasti suunnitelmissa myös muihin maihin ja päätös tulee sitten työvoiman hinnan ja saatavuuden, verotuksen ja veronmaksajilta saaman tulonsiirron määrän mukaan.
Oleellista on myös uskottavuus ja luottamus tulevaisuuteen.
”Se nimenomaan heikentäisi sitä uskottavuutta. Ei siitä koko maailman tilanne välttämättä hirveästi muuttuisi, mutta Suomen tilanne muuttuisi selvästi heikommaksi.”
”Päättäjien epäröinti saa myös sijoittajat epäröimään. Elinkeinoelämän keskusliitolta kerrotaan HS:lle, että pelkkä polttoaineen sekoitevelvoitteen lievennys sai osan vetyinvestointien kaavailijoista ottamaan yhteyttä ja kysymään, mitä Suomen politiikassa oikein tapahtuu.”
Asia on varmasti juuri näin. Sijoittajalla esimerkiksi vetyhankkeisiin pitää olla varmuus, että Suomessa veronmaksajat ja kuluttajat suostuvat fossiilisen energian nostettavan lisäveroilla niin korkeaksi, että nämä muuten kannattamattomat sijoitushankkeet muuttuvat kannattaviksi näille globaaleille sijoittajille.
Maksajia kuitenkin olemme me, jotka tankkaamme ja ostamme ruokaa.
Vihreäsiirtymä on valtava bisnes ja se tuottaa merkkittäviä voittoja globaaleille kasvottomille sijoitusryppäille, mutta aivan 100% varmuudella ne voitot tulevat sinun lompakostasi, koska vihreänsiirtymän nimissä nykyinen energiantuotanto on tehty niin kalliiksi, että kannattamattomasta on saatu kannattavaa bisnestä.
Fossiilittoman ja uusiutuvan energiantuotannon kehitys on kyllä viisasta tietenkin ja lopulta se tulee myös laskemaan sitä energian hintaa. Onko se sitten 2030 vai 2040 luvulla?
Kukaan ei tiedä ja suuresti ihmettelen, että mistä Suomen valtio ja EU verottaa sitten 2040 luvulla, kun kaikki toimii lähes ilmaiseksi lehmän pierulla ja puoli-ilmaiset sähköautot suhisevat pyhällä hengellä menemään?
Samaan aikaan kun pitäisi maksaa näitä vihreän siirtymän aiheuttamia milajardivelkoja nykyhetkessä.
Kymmenen vuoden päästä kun on hallitusneuvottelut, niin niissä pohditaan, että lakkautetaanko poliisi, palokunta, koulut vai sairaalat, koska liikenteen polttoaineverosta vuosittain valtiolle on kadonnut 4 miljardia ja lainojen korkokulut ovat kasvaneet muutaman miljardin. Plus tietenkin öljylämmityksen jne. verot.
Lisäksi fakta on kuitenkin, että elämme joka tapauksessa aikaa kohti seuraavaa jääkautta.
Mitähän sitten tehtäisiin, jos tutkijat sanoisivatkin, että itseasiassa se onkin muuten niin päin, että hiilidioksin määrän kasvu ilmakehässä johtuukin maapallon lämpenemisestä, eikä päinvastoin.
En siis väitä näin, kun en ole tutkija, mutta ihan vaan hypoteettisesti ajateltuna.
Kuitenkin kun NASA esitti tutkitun faktan, että Suomi on jo hiilineutraali, niin se ei millään lailla vaikuttanut mihinkään suunnitelmiin, tai antanut aihetta mietintöön, että olisko aihetta tarkastella niitä mittareilla, minkä perusteella EU:ssa tehdään pakkotoimia, joiden maksajina olemme me veronmaksajat.
Poliittisilla päätöksillä kun säädetään erilaisia mittaustapoja, että mikä on hiilinielua missäkin määrin ja mikä ei, niin vaikutus meille on miljardeja ja ruokakoriemme hintaan kymmeniä prosentteja.
Ja kaikki on kiinni siis tässä koko touhussa muutamasta vuodesta, että onko Suomi, jonka päästöillä ei ole mitään vaikutusta ilmastoon, (korjaan, ai niin on sen verran, että Suomi on NAsan tutkijoiden mukaan hiilinielu)
jonkin EU:n poliittisesti lobbareiden vaatimusten mukaan säädetyn mittarin mukaan hiilineutraali 2035 vai 2050.
Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä ja tulee johtamaan mittaviin ongelmiin, kun tämä vedätys alkaa hahmottua kansalle.
Turve määriteltiin kolikolla heitettynä Suomessa uusiutumattomaksi. Ruotsin turve on uusiutuvaa
Ilmoita asiaton viesti
Siksikö ruotsalaiset eivät juuri käytä turvetta energiantuotantoon?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä heidän energiastrategiastaan. Ainakaan ei ole poissuljettu energiamuoto.
Suomessa veronmaksajien varoilla ainakin tuettiin turvekoneiden hävitys ja laitettiin maailman idioottimaisin ilmastotavoite 2035. Ehkä maailma on sitten 2035 paremmassa kuosissa Suomen ansiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Suomi on paremmassa kuoseissa 2035 kun kestävä ja ennakoitava energia- sekä ilmastopolitiikka rokkaa.
Ihan liikaa on odotettu. Luultavasti myöhäistä. Mutta on se nyt ainakin yritettävä. Sitä ilmastopakolaisuuden aaltoa ette halua olla todistamassa.
Puhumattakaan esimerkiksi siitä kuinka ruoka absoluuttisesti kallistuu satoja prosentteja.
Ai miksi Suomi ”etujoukoissa”. Haluaisin ajatella että täällä asuu vahvalla moraalisella kompassilla asuvia kansalaisia. Ja etenkin talousfiksuja.
Turha toivo, tiedän.
Ilmoita asiaton viesti
”Puhumattakaan esimerkiksi siitä kuinka ruoka absoluuttisesti kallistuu satoja prosentteja.”
Ruoka absoluuttisesti on kallistunut nyt jo juurikin vihreän siirtymän/päästökaupan takia ja tämä on fakta. Energian hinnan nostaminen ja energian tuotannon rajoittaminen päästökaupalla on syy tähän inflaatioon.
Mutta selittäisitkö, että miten tuo ilmastonmuutos Suomessa lisää ruoan hintaa satoja prosentteja, muuten kuin näillä poliittisilla päätöksillä?
Kasvukauden piteneminen muutamalla tunnilla tai päivällä Suomessa tuskin aiheuttaa ruoan tuotantoon häiriötä, kun ruokaa sentään ei ole vielä alistettu yhteiseurooppalaisille pörssimarkkinoille, kuten sähkö.
Pakolaisaalto suuntautuu Suomeen ainoastaan siitä syystä, että täällä maksetaan eniten rahaa ei mitään tekemisestä.
Työn perässä muuttavat pakolaiset muuttavat johonkin missä palkasta jää enemmän rahaa käten, eli johonkin missä ei olla niin kuunnianhimoisesti hiilineutraalitavoitteella nostettu esimerkiksi ruoan hintaa.
Ja vielä jos oikeasti ajateltaisiin sitä ihmisten vaikutusta ilmastoon, niin EU:n pitäisi kieltää ihmisten muutto lämpöisistä maista kylmiin pohjoismaihin, koska täällä eläminen vaatii rakennettejen neliöden lämmisttämistä ja täällä Suomessa asuva tuottaa enemmän päästöjä, kun vaikka Italiassa tai Ranskalla asuva.
Mutta vihreämielisille tässä kohtaa ilmiselvät tosiasit menee tilttiin, koska kaksi omaa idealistista tavoitetta ajautuu ristiin.
Ilmoita asiaton viesti
Pakolaisaallot johtuvat suureksi osaksi väestönkasvusta ja sen tuomasta kitkasta kasvupaikoilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Energian hinnan nostaminen ja energian tuotannon rajoittaminen päästökaupalla on syy tähän inflaatioon.”
Inflaatio on seurausta rajusta energian hinnan noususta JA korona-aikana jatkuneesta rahan kylväämisestä.
Päästökauppa ei tässä se syy ole kun se ollut olemassa 20 vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei koska niillä riittää vesiwoimaa vielä mutta sekin on jo katkolla.
Sillä käyttääkö ne sitä tai ei ei vaikuta siihen uusiutuvuuteen milliäkään.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.energiauutiset.fi/kategoriat/tuotanto/turpeen-paluu.html
Ruotsalainen ja suomalainen turpeenpoltto on ihan samasta syystä ajettu alas. Sen on päästökauppa, eli tämä lisävero tehnyt niin kalliiksi tuottajalle, että sillä ei voi enää kannattavasti tuottaa energiaa.
Päästökauppa on siis osoittanut toimivan juuri niin kun sen on suunniteltu tässä vihreässä siirtymässä toimivan, eli nostaa fossiilisen energian hinta niin korkeaksi, että joku ennen taloudellisesti kannattamaton tulee halvemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Päästökauppa on siis osoittanut toimivan juuri niin kun sen on suunniteltu tässä vihreässä siirtymässä toimivan, eli nostaa fossiilisen energian hinta niin korkeaksi, että joku ennen taloudellisesti kannattamaton tulee halvemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi.”
Eli se siis toimii hyvin. Tilastoista nähdään miten Suomessa asiat mennyt parempaan suuntaan ja hyötysuhde yhteiskunnan tasolla parantunut. Energian kokonaiskulutusta on saatu hieman laskettua ja polttoaineiden kulutusta vielä enemmän.
Kuin hankkisi autoa joka olisi kevyempi ja pienempi ilmanvastus ja lisäksi kuluttaisi vähemmän polttoainetta. Siis havaitaan kehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreän siirtymän ollessa aidosti kannattavaa, niin jokainen yritys hyödyntää heti vihreää siirtymää ja parantaa omaa kannattavuuttaan.
Btw. Wittusen tulee Suomeen tyhjin taskuin, mutta veikkaan Wittusenin lähtevän iso säkillinen maakunnan rahaa mukanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyään rakennetaan uusia laitoksia heti vetyvalmiudella.Kyllä hintaindexit pitää olla haarukoituna.Saksasta tuorein Nordland Papier, aika monen suomalaisen omistama (UPM)
Ilmoita asiaton viesti
Yritykset toteuttavat parhaaksi katsomiaan investointeja, oman liiketoimintansa tuotolla ja ilman kilpailua vääristäviä subventointeja.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä HN2035 on pelkkään ideologiaan perustuva poliittinen tähtäin joka ei toteudu koskaan, poliukot ja-akat tulee takuulla keksimään kaikenlaista mikä estää sen ”julistuksen” tekemisen 2035. Tieteelliset tutkimukset ei paljon tota sakkia liikuta, ennemmin kuuntelevat ilmastopaneelin satusetää kun se päästelee juuri sitä mitä politiikot haluaa kuulla.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs Kesko ja K-ryhmä?
https://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2020/k-ryhma-nostaa-ilmastotavoitteensa-uudelle-tasolle-hiilineutraalius-2025-ja-nollapaastot-vuoteen-2030-mennessa/
Ilmoita asiaton viesti
Keskon tarkoitus on tehdä voittoa omistajilleen ja kaikki keinot on tietenkin käytössä. Ei Kesko eikä mikään muukaan firma muutu ikinä päästöttömäksi mutta heikkolahjaisiin kaikenlaiset lupaukset ja sadut menee täydestä.
Ilmoita asiaton viesti
”Keskon oman toiminnan suurimmat päästöt syntyvät kiinteistöjen kuluttamasta sähköstä ja lämmöstä sekä logistiikan kuljetusten polttoaineenkulutuksesta.
Keskeisiä keinoja nollapäästöihin pääsemiseksi ovat uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön ja lämmön lisääminen sekä biodieseliin tai biokaasuun siirtyminen kotimaan kuljetuksissa.
Keskon hankkima sähkö K-kauppoihin ja muihin Keskon kiinteistöihin Suomessa on ollut 100 % uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä vuodesta 2017.”
Mikähän mahtaa olla Keskolla kuljetusten Suomessa ja kiinteistöjen lämmityksen/sähkön osuus niistä päästöistä, jotka muodostuu tuotteista, joita Kesko rahtaa esimerkiksi Kiinasta savuavilla laivoilla Suomeen?
Tuo on viherposeerausta.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä kesko tietää mitä sähköä se käyttää? Homma taitaa toimia vain paperilla ja mainospuheissa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä olet luddiitti
Ilmoita asiaton viesti
Harri hyvä. Koetan suojella omaa toimeentuloa että se riittää ruokaan. Teollinen vallankumos on tehtävä sijoittajien omilla rahoilla tai uhkarohkeiden sijoittajien ottamalla velkarahalla. Onko sinulla paljonkin rahaa sijoitettavaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Ei sitten senttiäkään.
Tulevaisuuteen sijoittaminen on ihan valtion perustehtäviä. TJEU peruskoulu.
Ilmoita asiaton viesti
Niinkun Valco? Viime aikoina kun muillakin on rahaa, valtion sijoitukset on menneet aika puihin, Voiko raideinvestointeja pitää investointeina jos ne eivät koskaan maksa itseään?
Joku vedyn tuotanto tehdään kyllä investoijille kannattavaksi säätelemällä markkinaa siten että se tulee kannattavaksi vaikkei se olisikaan kannattavaa.
Itse pidän Mularia ja ilmastouskovaisia luddiitteina koska romuttavat toimivan energiantuotannon ideologian nimissä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä puheenparsi ilmastouskovaisista olisi hupaisaa ellei seuraukset niin dramaattisia. Tiedeyhteisö on jo sen 40-vuotta ollut yksimielinen että ihmisen toiminta aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Tällä sitten dramaattisia vaikutuksia ekosysteemeihin.
Sinä Karinen olet yhtä uskottava hahmo kuin he jotka uskovat luomiskertomukseen ja litteää maahan.
Ilmoita asiaton viesti
Harri Mulari ei usko minuun mutta uskoo ilmastonmuutokseen.
Litteän maan vertausta käytti jo Pachauri, IPCC:n veturinkuljettaja. Haukkumasanoja pitääkin käyttää silloin kun oma viesti ei kestä lähempää tarkastelua.
Ilmoita asiaton viesti
Valtion sijoitukset tulevaisuuden teknologiaan ovat pääsääntöisesti epäonnistuneet. mm Kuvaputkien valmistus Imatralla. Kemiran lannoiteteollisuus. Outokumpu kaivokset. On jouduttu myymään halvalla pois
Yritykset taas joskus onnistuvat: Nokia, Wärtsilä, Kone, Enso ja Metsäbotnia esim Telakkateollisuus
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät on ainoa puolue Saksassa, joka on kaikissa käänteissä vastustanut kumpaakin Nordstream hanketta.Vihreät olivat 2012 oppositiossa.
Lakkautusprosessi tähtäimenä 2022 vaati 2012 myös erikseen osavaltioiden hyväksynnän.Nyt julkisuudessa äänekkäin ydinvoiman puolestapuhuja Baijerin Söder (CSU) uhkasi erota tuolloin mikäli osavaltion parlamentti on lakkautusta vastaan.
2050 koko maailman loppuenergiasta lasketaan olevan 20% päästötöntä vihreää vetyä (myös ydinvoiman avulla).Saksa hukkasi 10 vuotta
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät ovat vastustaneet kaikkea energiantuotantoa (ihan idioottimaisimmat poislukien) niin kauan kuin minä muistan.
Ilmoita asiaton viesti
Minun täytyy sanoa, että vihreän siirtymän ja ilmastopolitiikan kritisointi toimisi huomattavasti paremmin ilman ”hypoteettisia ajatuksia” tulevasta jääkaudesta tai tutkimustulosten vastaisia tulkintoja ilmastonlämpenemisen syistä ja seurauksista. Toki jokainen katsoo näitä omalta katsoltakannaltaan, mutta itseltäni nämä vievät uskottavuuden koko tekstiltä.
Näitä NASAn tuloksiakin on jo avattu julkisuudessa melekolailla (esim https://twitter.com/AriJLaaksonen/status/1644233647812116480?t=0Buy2K8MHWmH8VT20KfboA&s=19 tai https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009464010.html?share=589b7129c8db0452f18632a797f33fac) eikä oikein niistä voi tehdä tulkintaa, että meillä olisi jostain syystä etuoikeus olla välittämättä päästöistämme.
Ilmoita asiaton viesti
En ole väittänyt etuoikeutta, kriisoin vain hyötyä siitä etunenässä olemisesta ja asiasta saa oll eri mieltä. Kiitos kommentita
Ilmoita asiaton viesti
Siinä tapauksessa pahoittelut ylitulkinnasta. Täytyy myöntää etten kyllä yleensäkkään ymmärrä mitä tuohon kyseiseen tutkimukseen vetoamalla halutaan aina sanoa. Totesit kuitenkin tuossa itsekin, että kyseinen tutkimus olisi osoittanut Suomen olevan hiilineutraali. Sehän tarkoittaisi, että Suomi olisi jo maalissa.
Ilmoita asiaton viesti
Nasan mukaan ero tuolla Nasan mittauksella ja Suomen laskelmilla mahtuu virhemarginaalin sisään.
Itse haluan tuolla sanoa sitä, että Suomi promillen päästöillä maailmassa ja jos meidä päästöjen hiilineutraalisuus mahtuu virhemarginaalin sisään, niin onko järkevää tuhota maan talous ja ihmisten elinvoima sillä, että pyritään olemaan tässä jääkausien välissä viisitoista vuotta ennen muuta eurooppaa tuon virhemarginaalin sisällä eri kohdassa.
Ilmoita asiaton viesti
Nämä ilmastotoimien viivyttämistä vaativat ovat järjestään sitä jengiä jotja kielsivät koko ilmiön olemassaolon. Osa fossiiliteollisuuden hyödyllisiä idiootteja, valtaosa itsekkäitä kusipäitä joille riittää että omat asiat kunnossa lokoisia eläkepäiviä varten.
Ilmoita asiaton viesti
Koko maailma on siis itsekkäitä kusipäitä poislukien Suomi.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta koko muu maailma ei ole NH2035 takana. Sinun paasauksella on koko muu maailma täynnä kusipäitä kun viivyttävät ilmastotoimia.
¨”Sinä Teuvo olet niitä ihmisiä joiden mielestä yhdellä raiskauksella ei ole mitään väliä koska muutkin raiskaavat.”
Mularimaista shittiä laittaa sanat toisen suuhun. Jokainen raiskaus on liikaa. Tarvitseeko Lähi-Idästä ja Afrikasta tänne roudata lisää raiskaajia (rikollisuudessa yliedustettuina kantaväestöön nähden)?
Ilmoita asiaton viesti
Vai oikein roudata? Jännä homma muuten, että persujen ehdokkaat aina yliedustettuina rikoksista tuomittuina.
Ilmoita asiaton viesti
Toiviaisen lain tulkinta kasvatti ”rikollisuutta”.
Tosin onko nokan koputtamista silloin jos hommat ovat sovitettu? Olihan meillä pm hetken aikaa rikoksista tuomittu henkilö.
Ilmoita asiaton viesti
Kun yliedustukset itse otit esiin. Ei ole ryhmän vika jos yksilö törttöilee.
Toki tässä ryhmällä väliä. Esimerkiksi somaliksi synnytään, persuksi ei. Somali ei voi mennä eikä häntä voi asettaa vastuuseen toisen rikoksista. Perussuomalaisissa ollut talon tapana kuitata äijien kesken saadut sakkotuomiot rasismirikoksista. Kun yksi tekee niin muut maksaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on saanut maahantunkeutujien taholta uutta kulttuurillistä näkemystä, esim grooming, nuorison. jengirikollisuus, terroristejä. Autopaloja odotellen…
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on saanut halla-aholaisten vallankaappauksen mukana täysin tuontitavarasta koostuvan äärioikeistolaisen puolueen jota mm. Uusi Suomi hyysää. Ennusmerkit täysin samat kuin Saksassa 1930-luvulla eikä Jenni Tamminen huomaa.
Kokoomus hyödyllinen idiootti.
Ilmoita asiaton viesti
Vihervasemmisto täysin idiootti ilman hyödyllisyyttä. Paskapuhettu sun äärioikeistolaisuus. Esitä persujen puolueohjelmasta äärioikeistolaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
”Esitä persujen puolueohjelmasta äärioikeistolaisuus.”
Äärioikeistolaisuus ilmenee vaalimainoksista: https://pbs.twimg.com/media/FrNu9iyX0AMXHdt?format=jpg&name=small
Missä persu, siellä ongelma.
Ilmoita asiaton viesti
Grooming ja muu persupaskahan tunnettiin lavatanssikulttuurina jo vuosikymmeniä sitten. Silloin vain ahdistelijoina valkoiset miehet niin np. Eikä lainsäädäntökään ollut oikein mukana. Persuthan ovat olleet järjestelmällisesti tämän kulttuurin hyysääjiä.
Ilmoita asiaton viesti
Laita linkki lavatansseista, jossa persut ovat harrastaneet groomingia. Taitaa olla Mularin oman sairaan mielikuvituksen tuotoksia.
Ilmoita asiaton viesti
Perussettiä. Mutta kun tekijänä valkoinen heterona esiintyvä mies niin ei seurauksia.
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/4164160
Ilmoita asiaton viesti
Ei löytynyt persu groomingia, jota niin väitit?
Toissapäivänä taisi saada kolme matu ystävääsi vankilatuomiot 16v tytön raiskauksesta. Näitäkö haluat lisää Suomeen?
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa! Ilmiö on olemassa ja Maailman ilmasto muuttuu kaiken aikaan.
CO2:sta säätämällä siihen ei voida vaikuttaa kuin pikkuriikkisen. Ilmastoa säätää huomattavasti raskaammat mekanismit mm Valtameret ja Aurinko sekä kasvillisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Haista Juhani pitkä paska. Ja tossa yllähän se maahantunkeutuja-setti tulikin. Jännää on valikoiva lukutaito.
Ilmoita asiaton viesti
Ei auta kuin nöyränä haistella, kun käsket.
Ilmoita asiaton viesti
On totta että kasvillisuus ja maaperä säätää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Mitä enemmän hiiltä on sidottu maaperään ja maanpäällisiin kasveihin sitä vähemmän sitä on ilmakehässä. Aikoinaan lämmin kausi (en muista ajanjaksoa) on muuttunut kylmäksi esimerkiksi suurikokokoisten saniaissukuun kuuluvien kasvien johdosta – nämä levisivät melko nopeasti hyvin laajoille alueille ympäri maailmaa. Hiilidioksidia oli paljon ja kasvit kasvoivat valtaviksi ja imi valtavasti hiiltä ilmakehästä itseensä -> uusi jääkausihan siitä syntyi.
Nyt ei taida käydä näin, koska ihmiset ovat vallaneet miltei kaiken tilan ja lisäksi muokkaavat maaperää siten, että hiiltä vapautuu koko ajan lisää ilmakehään. Maataloudessa pitäisi viljellä ja kasvattaa karjaa menetelmin, jotka sitovat hiiltä. Näin ei valitettavasti tehdä. Ainakaan Suomessa, vaikka toiminta vahvistaisi maaperää ja siten viljelyolosuhteita -> sadot kasvavat, vesistöihin huuhtoutuu vähemmän ravinteita. Me ihmiset taidamme olla puupäitä.
Ilmoita asiaton viesti
”Maataloudessa pitäisi viljellä ja kasvattaa karjaa menetelmin, jotka sitovat hiiltä.”
https://www.suomenuutiset.fi/suomalainen-naudanliha-lehmanmaito-maailman-vahapaastoisinta-soijamaidon-jalanjalki-samaa-luokkaa/
Suomi on kuitenkin edelläkävijä siinä, miten sitä maataloutta voi harrastaa mahdollisimman pienillä päästöillä.
Kävin tällä viikolla eräällä pellolla katsomassa laitetta, joka mittaa suoraan siellä pellolla siitä muodostuvia kaasuja ilmastoon, kuten metaani ja hiilidioksidi ja mittaa samalla sitä nielua.
Tuosta mittauksesta saadulla tiedolla pystytään testaamaan erilaisten toimien todellista vaikutusta päästöihin, eli erilaisten siemenlajikkseiden suhdetta toisiinsa jne.
Ilmoita asiaton viesti
Indonesian maan pinta-ala on noin 1800 000 neliö km
Suomi 390 000 neliö km.
Viljely Indonesiassa on pääosin terassiviljelmiä mäkien rinteillä ja kun väkeä on paljon noin 275 miljoonaan henkeä, niin riisi on pääasiallinen ravinto. Vijely tapahtuu käsin istuttamalla ja leikkaamalla. Muita koneita en ole nähnyt kuin harvoin puutarhajyrsimiä. Tavallisesti muokkaminen tapahtuu vesipuhvelin vetämälää auralla. Lannotteita käytetään vähän ja ne ovat viljelijöille kalliita. Vuodessa valmistuu kolme satoa.
Onko tällainen viljely mielestäsi ilmaston kannalta hyväksyttävää?
Karjaa Indonesiassa on vähän, kanoja paljon. Hollantilaiset organisoivat juuri maidontuotantoa sopimustiloille. Yksi tällainen on yhden kilometrin päässä. Lehmät ovat kallista rotukarjaa, joita hoidetaan erittän huolellisesti.
Maito jalostetaan pienissä meijereissä juustoksi ja voiksi
Thaimaassa on laajoja tasankoja joita viljellään koneellisesti. Thaimaa on suurin riisintuottaja Maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos jo olisi näyttöä, että kunnianhimokkuus ilmastonvakioinnissa on jo tuottanut Suomelle taloudellista etua, niin toki sitä sitten voisi kannustaa jatkamaan, ihan riippumatta promilletason globaalista merkityksestä. Vaan esim. tuulivoimaloista luvattiin työllistävää vaikutusta, jota ei sittten ole juurikaan tullut, niin epäilys elää.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tuulitariffi myyty maksajille valheella, jokainen tuulivoimaan ”sijoitettu” euro tulee 10 kertaisena takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää vielä hetkisen odotella tuota takaisin maksua. Mahdottomasti rahaa on tulossa.
Ilmoita asiaton viesti
Niitä tariffeja maksetaan vielä 2030 luvulle saakka https://yle.fi/a/3-11443382
Ilmoita asiaton viesti
Tässä uutisessa oli mainio vitsi.
”– Tuulivoiman tukemisen myötä esimerkiksi kuluttajien sähkölasku on pienentynyt tuntuvasti enemmän kuin mitä tukia on maksettu.”
Mitä enemmän sattumavoimaa on rakennettu niin sen kalliimpaa se on kuluttajille.
Tota pekkaristariffia maksetaan kaikenkaikkiaan useampi miljardi, koskahan se raha tulee 10 kertaisena takaisin?
Ilmoita asiaton viesti
Vihersiirtymä on moderni hokema, josta hokijat itsekään eivät oikein tiedä, mitä se mahtaa tarkoittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Teille jotka ette tykännyt lukemastanne ja olette eru mieltä, niin kysyn. Olenko väärässä jos sanon, että me maksetaan tämä leikki? Raha siirtyy minun, työntekijän vaikka yksinyrittäjö olenkin, pussista jonnekin päin maailmaa ja en ymmärrä, että mitä minä hyödyn tästä paskasta, jonka tarkoitus on pelastaa maaklma, ja jolla ei ole mitään vaikutusta ilmastoon? Ainoa vaikutus on, että köyhdyn. Jos olet eri mieltä, niin perustele.
Ilmoita asiaton viesti
Ensinnäkin ilmastonmuutoksen torjunnassa harvemmin lähtökohtaisesti tavoitellaan omaan etua. Eniten sen torjumisesta hyötyvät jälkipolvet ja silloinkin, jossain muualla kuin Suomessa. Tokihan ilmastonmuutos myös meihinkin vaikuttaa jo nyt, mutta harva sitä harmittelee esim menetettyä viikkoa hiihtokaudessa eikä yksittäisen vuoden kohdalla sitä ilmastonmuutoksen syyksi voi helposti laittaakaan. Se on siis totta, ettei yksittäinen ihminen saa ilmastolta ilmastoteoistaan juuri minkäänlaista palautetta tai palkintoa. On helppo ymmärtää, ettei tällainen monia hirveesti motivoi. Pitkälti ilmastonmuutoksen torjunnassa onkin kyse epäitsekkyydestä, keskinäisestä luottamuksesta sekä yhteisistä sopimuksista ja sen takia hommassa onkin hankala onnistua. Eikä siinä varmasti onnistutakaan ennen kuin se vetoaa ihmisten ”itsekkyyteen” ja omiin tarpeisiin, eli on taloudellisesti kannattavaa.
Sanoinkin tuossa, että ilmastonmuutoksen torjunnan hyötyjä on yksittäisen ihmisen vaikea nähdä ja laskea. Kysynkin vuorostani sinulta: Osaatko sanoa kuinka paljon sinun taloutesi tai elintasosi on kärsinyt ilmastonmuutoksen vastaisten toimien takia? Monilla tulee varmasti mieleen viimeaikojen energian ja polttoaineenhintojen nousu, muttei niitä voi päästövähennystoimien syyksi laittaa. Minun on ainakin tosi vaikea keksiä oikein mitään, mitä olisin menettänyt päästävähennystoimien takia.
Ilmoita asiaton viesti
Arvostan sinua todella paljon siitä että et menetä hermojasi näitten kylähullujen kanssa vaan jaksat vastata heille asiallisesti ja kiihkoilematta.
Respect! sanoisi Aretha Franklin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos vaan! Mutta kyllä minäkin usein saan henkäistä syvään ennen kuin kirjoittelen ja aina se ei riitä. Eräiden henkilöiden kanssa ei kannatta/kannattaisi edes keskustella kun eivät asialliseen keskusteluun itsekään pyri. Ja ettei tule väärinkäsityksiä niin Ahtola on asiallinen keskustelija.
Ilmoita asiaton viesti
Arvostan todella vähän Anton Laakson puheenvuoroa. Ettäkö muka ei elintaso olisi laskenut päästövähennystoimien takia. Aika mieletön väite. Ajatellaanpa vaikka hiilivoimaloiden keinotekoista kannattamattomuutta ja sitä miten ne poistetaan käytöstä ennen aikojaan. Ja siitä aiheutunutta sähkön hinnan nousua joka on ajanut monet perheet ahdinkoon. Ja paljon pahempaa on tulossa, mm. pakkoenergiaremonttien myötä.
Mielestäni on turha herutella pisteitä siitä että pelastamme maailman kun emme todellakan kykene siihen ja ne maat jotka ehkä kykenisivät, eivät sitä tee, päinvastoin lisäävät ”päästöjään”.
Ilmoita asiaton viesti
”Ettäkö muka ei elintaso olisi laskenut päästövähennystoimien takia.”
Ei ainakaan Suomessa. Täällä elää maailman onnellisin kansa ja kaikki on paremmin kuin ennen.
Suomessa elintaso kyllä tulee laskemaan ja siihen kaksi merkittävää syytä:
1. Väestön ikääntyminen
2. Maailman öljyvarojen hupeneminen
Toistaiseksi kaikki on paremmin kuin ennen eikä oikeastaan ole mitään hätää.
Ilmoita asiaton viesti
”Monilla tulee varmasti mieleen viimeaikojen energian ja polttoaineenhintojen nousu, muttei niitä voi päästövähennystoimien syyksi laittaa.”
Nämä hintojen nousut ovat täysin päästökaupan aikaansaamia ja tämä on kiistaton fakta.
Ilmoita asiaton viesti
Täysin? Äärimmäisiin lopputuloksiin harvoin päästään kiistattomilla faktoilla.
Kysytään sitten näin: miten koet päästövähennystoimenpiteiden vaikuttaneen sinuun ennen viime vuoden alkua? Enkä nyt siis yritä väittää sinulle vastaan tai vähätellä tilannettasi tai kokemustasi vaan olen ihan aidosti kiinnostunut tilanteestasi.
Itselläni on sellainen kuva, että ilmastotoimien ja ”vihreyden” vaikutusta ihmisten elämään kauhistellaan (varsinkin tiettyjen suunnalta) paljonkin ja en itse ihan täysin ymmärrä, mitä konkreettista siellä on taustalla. Mielelläni kuulisin, jos näistä toimista on oikeasti ollut jollekin haittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Polttoaineen hinnan, korkojen, ruoan ja ihan kaiken hinnan nousu on syönyt ostovoimaani, koska yksinyrittäjän ei ole ihan niin helppo nostaa omaa laskutushintaa vastaamaaan inflaatiota.
Inflaation seurauksena jaetaan lomautuslappuja ja nekin osuvat lähipiiriin ja kaupunkiin missä asun, aiheuttaen tietenkin työttömyyttä jne ja kaupunginvaltuutettuna ja työllisyyslautakunnan jäsenenä tietenkin painaa sitäkin kautta nämä vihreänsiirtymän/päästökaupan aiheuttamat ongelmat.
Koko tuo minun plogini ja myös moni aiempi, joita olet lukenut ja kommentoinut perustuu nimen omaan siihen, että nämä hintojen nousut ovat seurausta päästökaupasta ja muista haittaveroista fossiilipäästöille.
Yhdessäkään aiemmassa plogissa, eikä tämängään plogin kommenteissa missään vaiheessa kukaan ei ole osoittanut, että olisin väärässä tämän näkemykseni kanssa ja täällä kommentoi kuitenkin huomattavan kokeneita ja älykkäitä henkilöitä näitä asioita, joskin jotkin kommentit eivät niin hirveästi tuo sisältöä keskusteluun.
Ilmoita asiaton viesti
”Koko tuo minun plogini ja myös moni aiempi, joita olet lukenut ja kommentoinut perustuu nimen omaan siihen, että nämä hintojen nousut ovat seurausta päästökaupasta ja muista haittaveroista fossiilipäästöille.”
Eli perustuu siis sinun harhakuvitelmiin.
Sähkön hinta alkoi nousta Suomessa siksi kun oli kuiva kesä, sitten Putin alkoi sotimaan. Ranskassa ydinvoimalat huoltoseisokissa ja muita ydinvoimaloita ajettu muualla Euroopassa alas kuten Ruotsissa ja Saksassa. Se että ydinvoimalat eivät ole päällä ei liity millään tavalla päästövähennyksiin. Tällähän on ennemminkin päinvastainen vaikutus.
Sotiminen sitten vaikutti polttoaineiden hintoihin ja polttoaineiden hinta nytkin nousussa kun öljyntuottajat vähentävät tuotantoa.
Polttoaineiden hinnannousuun kyllä sitten on meidän omallakin politiikalla vaikutusta kun seosvelvoitteita ja verotuksen kiristystä ja se on täysin tarkoituksellista kun tarkoitus on vähentää öljyn kysyntää täällä. Se ei liity millään tavalla päästökauppaan vaan siihen, että halutaan vähentää öljyriippuvuutta.
Saat toki itse ehdottaa paremman tavan millä tavalla saadaan Suomessa öljyn kulutusta ja riippuvuutta vähemmälle koska se on se tavoite.
Ilmoita asiaton viesti
”Se ei liity millään tavalla päästökauppaan vaan siihen, että halutaan vähentää öljyriippuvuutta.”
Aika hassu kommentti, sillä päästökauppa nimenomaan on se väline, millä öljyn ja muiden fossiilisten hintaa nostetaan, jotta niistä päästäisiin eroon ja juuri siksi nämä hinnat on noussut ja ennen sotaa ja nimen omaan päästökaupan seurauksena ja nimen omaan samasta syystä foossiilisilla pyöriviä voimaloita on ajettu alas suunniteltua nopeammin ja altistuttu näin ollen Venäjän kaasulle esimerkiksi. Ydinvoiman osalta olet oikeassa, sillä on suuri vaikutus ja nimenomaan Ruotsissa ja Ranskassa kuten sanoit.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa merkittävin intressi on vähentää öljyriippuvuutta. Kun verotukselle ei suoraan osattu keksiä perusteita niin keksittiin seosvelvoitteet. Mahdollisesti nämä hiilineutraalius etuajassa -tavoitteet liittyvät samaan kun täällä tavoitellaan sitä, että polttoaineen hinta nousisi pumpulla noin 10cnt/vuosi tämän vuosikymmenen loppuun saakka.
Noita veroja ja seosvelvoitteita voisi yleisesti varmaan laskea jos sitten keksittäisiin joku erillinen vero mikä kohdistuu öljyyn mutta tällaista ei ole taidettu keksiä.
Päästökauppa sitten toimii koko unionin tasolla että mikäli täällä onnistutaan ajamaan hiilivoimaloita alas nopeammin, voi se sitten tarkoittaa säästöjä myöhemmin kun ei tarvitse niitä päästömaksuja maksella. Se että kuinka nopeasti kannattaa tehdä mitäkin tarvitsee vähän laskemista.
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kuulla, että inflaatio on laittanut lähipiirisi noin ahtaalle. Minun osaaminen ei riitä arvioimaan miten merkittävällä osuus päästökaupalla on viimeaikaiseen hintojen nousuun. Toki sillä varmasti joku rooli on. Pahin hintojen ja korkojen nousu on kuitenkin suht tuore ilmiö, joten vaikea ne on silloin liittää täysin päästökaupasta johtuvaksi. On myös hyvä huomioida, etteivät korot ole vieläkään mitenkään poikkeuksellisen korkeat vaikka kyllähän tuo nousu tuntuu itse kunkin lainallisen kukkarossa.
Toisaalta taas varmasti uusiutuvan energian tuotto on myös osaltaan laskenut hintoja. Ja jos energiaa tuotettaisiin ilmaston kannalta järkevästi käyttämällä pelkästään ydinvoimaa ja uusiutuvia, niin tilanne olisi ollut menneinä kuukausina energian hinnan osalta paljon parempi.
Ilmoita asiaton viesti
”Nämä hintojen nousut ovat täysin päästökaupan aikaansaamia ja tämä on kiistaton fakta.”
Sekoitat Venäjän sotimisen päästökauppaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Silti päästöoikeuden hintakehitys heijastuu tavallisiin kuluttajiin ennen muuta sähkön hinnan kautta.
Ympäristöekonomian professorin Markku Ollikaisen mukaan noin puolet päästöoikeuden hinnan noususta vaikuttaa tutkimusten perusteella siirtyvän kuluttajahintoihin.”
https://yle.fi/a/3-12316854
Jutussa ei huomioida sitä, että kivihiilestä kaasuun siirtyminen on nimen omaan päästökaupan seuraus ja on aiheuttanut venäjän kaasusta riippuvuuden lisääntymistä.
Toki se Saksan ydinvoimasta luopuminen ja muut ydinvoiman huoltoseisokit iso osa kokonaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ympäristöekonomian professorin Markku Ollikaisen mukaan noin puolet päästöoikeuden hinnan noususta vaikuttaa tutkimusten perusteella siirtyvän kuluttajahintoihin.”
Päästökauppa ollut olemassa kauan ja olen havainnut että sähkön hinnan nousevan noin 4% vuodessa, eli hieman inflaatiovauhtia nopeammin.
Se kuiva kesä yms. teki sen, että toissa talvena oli kovia hintoja sähkössä ja sitten alkoi ne sotimiset, se hintapomppu tapahtui niin nopeasti, että se ei päästökaupasta johdu kun päästökaupassa asioita tehdään hitaasti, vuosikymmenien aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän että kuulun sun nou nou listalle mutta kysyn silti ton sun väitteen takia että miten se vaikuttaa meihin jo nyt? Onko mitään konkreettista esimerkkiä jostain vaikutuksesta joka on takuu varmasti ihmisen aiheuttama?
”Tokihan ilmastonmuutos myös meihinkin vaikuttaa jo nyt”
Ilmoita asiaton viesti
Lumesta tuossa jo mainitsinkin. Lumipeitettä on keskimäärin vähemmän ja lyhyemmän aikaa kuin aiemmin. Keskimääräinen lämpötila on noussut, joka tarkoittaa samalla, että kuumia päiviä on enemmän/ne ovat aiempaa kuumempia. Vastaavasti kylmät päivät ovat harvinaisempia. Keskimääräisesti vuodessa sataa enemmän, mutta kuukausien välillä on isoja eroja. Esim täällä Pohjois Savossa varsinkin kesäsateet ovat lisääntyneet kun taas elo-syyskuu on kuivempi. Rankkasateet ovat lisääntyneet merkittävästi.
Ilmoita asiaton viesti
Mulla on tallin pihalla vieläkin lunta ja glopaalisti lunta oli tänä talvena enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Keskimääräinen lämpö on noussut sen takia että talven huippupakkaset on puuttuneet.
Jaahans vai sateet lisääntyneet, taitaa olla ihan paikallisia muutoksia koska täällä jäi kuivuuden takia sato kehnoksi viime kesänä ja nytkin sitä sadetta odotellaan.
Mulla on auki tossa ITL kesätilastot, siellä on läppyrästö kesäsateet sadan vuoden ajalta. Ei siitä löydy minkäänlaista todistetta sun väitteelle sateiden lisääntymisestä.
Kylmiä kesiä on mitattu Kaisaniemessä 2000-2020 paljon enemmän kuin 1930-1950. Nähdään nämä faktat ilmeisesti ihan eri lasien läpi mutta tosta voi jokainen tsekata pitääkö sun väitteet nyt ihan paikkansa.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot
Ilmoita asiaton viesti
No minäpäs jatkossa ohjaan ottamaan sinuun yhteyttä, kun näistä asioista kysellään. Haluatko mennä myös puolestani pitämään pari esitystä asiasta? Helpottaisi aikalailla kiireitäni.
En taas tiedä miksi menin vastaamaan sinulle kun tätähän se aina on.
Ilmoita asiaton viesti
Taas meni porot nokkaan? Sen takiako että toi ITL linkki kumoaa sun väitteet vai miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin kirjoitettu: ”yksittäiselle ihmiselle ilmastonmuutoksen torjunnasta ei ole mitään hyötyä”
Ilmoita asiaton viesti