Kyllä me ollaan viisaita

On takana reilu vuosi ja varsinaista korona aikaa on siitä kohta puoliin vuosi mitä olemme saaneet aikaan sinä aikana no emme paljonkaan

Edelleen korona riehuu ja toiset vaan avaisi mm liikunta paikkoja plus biletyspaikkoja onko viisautta sekään turha on sanoa että ei korona meiltä leviä

Kyllä se vaan leviää ja nopeasti sen tekeekin eikä sitä pysäytä mikään  kun pieruperseet saa vapaasti bilettää isolla porukalla

se vaan on   kyllä niin että itse en julkiseen  liikenne  välineeseen menisi  koska en tiedä onko siellä joku aivastanut ja levittänyt korona viiruksen sinne

Muutoin kulkisinkin julkisella mieluummin koska tulisi halvemmaksi ja ei itse tarvitse ajaa minnekkään ja kyllä vakuutukset plus muut kulut tulee aika kalliiksi

onko maskista apua saattaa olla että on mutta kun ne laatikoissa on sellofaanin sisällä ne itse laatikossa onkin irtotavarana ja noinhan ne ei ole avauksen jälkeen enää puhtaita

Jotenka se jonka piti suojata itse asiassa voikin levittää korona virusta joka puolelle varsinkin maskin käyttäjään monella ei tuo näytä olevan  yhtään mitään

Moniko edes tajuaa sitä kun  maskin laittaa naamansa eteen luullen että nyt olenkin turvassa ette ole välttämättä noin lainkaan

Muttaa käyttäkää nyt maskinne ei sitä voi todistaa kukaan onko siitä hyötyä taikka haittaa voi olla että on molempia näillä nyt

Mutta onko siinä järki mukana että aletaan availla ravintoloita ja liikunta paikkoja itse en niihin nyt menisi mutta on  paljon ihmisiä joita menee kumpaankin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

teuvomast
Sitoutumaton Tampere

PerusTamperelainen mes aika lepponen joskin kova pitään oman kantani varsinkin kun ja jos olen oikeassa . terv tepivaari

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu