Dogmaattiset opit eivät ansaitse yleishyödyllisyyden statusta

Suomessa uskonnolliset yhteisöt nauttivat laajaa verotuksellista erityiskohtelua ja yleishyödyllisen yhteisön statusta. Tämä status mahdollistaa muun muassa verovapauden ja lahjoitusten verottomuuden, mikä on ollut pitkään perusteltua uskonnollisten yhteisöjen tarjoamalla sosiaalisella ja henkisellä tuella. Mutta onko oikein, että myös dogmaattisia oppeja levittävät tahot saavat tämän erityisaseman, vaikka niiden toiminta voi toisinaan jopa rajoittaa ihmisten vapautta ja kykyä ajatella kriittisesti?

Yleishyödyllisyys pitäisi määritellä selkeästi toiminnaksi, joka edistää yhteiskunnan yleistä hyvää: koulutusta, terveyttä, yhteiskunnallista osallisuutta ja hyvinvointia. Dogmaattisten oppien levittäminen ei kuitenkaan aina sovi tähän määritelmään. Dogmatismi perustuu ehdottomiin totuuksiin, joita ei saa kyseenalaistaa. Tällainen toiminta voi rajoittaa ihmisten kykyä muodostaa itsenäisiä, kriittisiä ajatuksia ja tehdä päätöksiä vapaasti ilman painostusta tai auktoriteetin sanelemaa totuutta. On syytä kysyä: palveleeko tällainen toiminta todella yleistä hyvää?

Dogmaattisten oppien levittäminen voi myös luoda yhteiskunnassa jännitteitä ja jakolinjoja. Monet uskonnolliset yhteisöt korostavat, että heidän oppinsa ovat ainoita oikeita, mikä voi johtaa vastakkainasetteluun eri uskontokuntien tai muiden ideologioiden kanssa. Yhteiskunnan koheesio ja yhteinen hyvä eivät kehity tällaisissa olosuhteissa, vaan päinvastoin, ne voivat heikentyä. Yhteiskunnan tehtävä on tukea ihmisten välistä yhteistyötä ja solidaarisuutta, ei jakaa heitä eri leireihin tiukkojen oppirakennelmien perusteella.

Yksi merkittävimmistä syistä kyseenalaistaa dogmaattisten oppien levittäjien yleishyödyllinen status on se, että monet näistä yhteisöistä saattavat olla vahvasti normatiivisia tai konservatiivisia arvoiltaan, mikä voi estää avoimen keskustelun ja erilaisten näkemysten hyväksymisen. Esimerkiksi kysymykset sukupuolten tasa-arvosta, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta voivat olla vaikeita aiheita, joihin dogmaattiset yhteisöt usein suhtautuvat rajoittavasti. Tällaiset näkemykset voivat olla ristiriidassa modernin yhteiskunnan arvojen ja kehityksen kanssa.

Yleishyödyllisyyden status tuo yhteisöille taloudellisia etuja ja tunnustusta yhteiskunnan osalta, ja sen pitäisi siksi perustua selkeisiin kriteereihin siitä, miten toiminta hyödyttää yhteiskuntaa kokonaisuutena. Jos yhteisön toiminta perustuu ehdottomiin, kyseenalaistamattomiin dogmeihin, jotka saattavat jopa estää yhteiskunnallista kehitystä, on syytä kysyä, onko tällainen toiminta todella yleishyödyllistä. Valtio ei saisi tukea taloudellisesti tahoja, jotka toimivat tavalla, joka voi rajoittaa ihmisten ajattelun vapautta ja edistää jakolinjoja yhteiskunnassa.

On aika tarkastella kriittisesti, millä perusteilla yhteisöjä ja järjestöjä pidetään yleishyödyllisinä. Dogmaattisten oppien levittämisen ei pitäisi automaattisesti oikeuttaa tätä statusta. Sen sijaan yleishyödyllisyyden kriteerien tulisi painottaa avointa, rakentavaa ja kaikkien yhteistä hyvää edistävää toimintaa. Näin varmistetaan, että verovapauksia ja taloudellista tukea saavat tahot todella edistävät yhteiskunnan kehitystä ja yleistä hyvinvointia, eivätkä ainoastaan levitä omia, kyseenalaistamattomia totuuksiaan.