Kristinuskon kaksiteräinen miekka: Kun osatotuudet lyövät takaisin
Sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla. Eikä mikään osoita tätä paremmin kuin kristinuskon osatotuudet, jotka voivat toimia joko valona pimeydessä tai sokaisevana valokeilana, joka estää näkemästä todellisuutta.
Ota vaikka tuo kultainen sääntö: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää heille.” Hyvässä maailmassa tämä olisi resepti onneen. Mutta totuus on, että se voi olla täydellinen ohje epäonnistumiseen. Mikä on hyvää minulle, saattaa olla helvettiä sinulle. Joten, pitäisikö minun todella tehdä sinulle niin kuin haluaisin sinun tekevän minulle?
Ja anteeksianto, ai että. Se on kuin tupla- tai kuitti-peli: voit joko löytää rauhan tai joutua takaisin siihen syöksykierteeseen, josta yritit paeta. Anteeksiantoa tyrkytetään usein ennen kuin olemme valmiita siihen, mikä voi saada uhrin tuntemaan itsensä syylliseksi tai vääräksi.
Entä yhteisö? Se voi olla kuin kodikas takkatuli tai kuristava silmukka. Yhteisön paine voi estää meitä olemasta oma itsemme ja saada meidät tuntemaan, että olemme ulkopuolisia omassa elämässämme.
Ja sitten on tämä jatkuva pohdinta kärsimyksestä. Joskus tuntuu siltä, että kristinusko suorastaan vaalii sitä. Mutta arvatkaa mitä? Joskus elämän pitäisi olla helpompaa. Ei meidän tarvitse aina etsiä syvempää merkitystä jokaisesta kolhusta ja haavasta.
Ymmärrän, että kristinuskolla on syvät juuret ja sen opetuksilla on voima ohjata monia. Mutta joskus on hyvä ottaa askel taaksepäin ja kysyä itseltämme: Onko tämä todella parasta minulle? Onko se auttavaa vai haitallista?
Lopulta jokaisen on päätettävä itse, miten soveltaa näitä opetuksia elämässään. Muistetaanpa seuraavan kerran, kun luemme Raamattua tai kuuntelemme sunnuntain saarnaa: ei ole yhtä ainoaa totuutta siitä, miten on elettävä vaan on jokaisen tehtävä henkilökohtainen päätös siitä antaako elämänsä yhteisölle vai kuunteleeko ennemmin omia tarpeitaan.
No entäpä päätös antaa elämänsä yhteisölle joka kehottaa tai jopa velvoittaa antamaan elämänsä esim. jeesukselle tyyliin, että päätös vapauttaa sekä yhteisön että sitä kautta yksilön tuntemasta ja siten kantamasta vastuuta siitä mitä tapahtuu yhteisön sisällä sekä miten yhteisö suhtautuu ja pyrkii vaikuttamaan sen ulkopuoliseen ympäristöön ja maailmaan?
Ilmoita asiaton viesti
”ei ole yhtä ainoaa totuutta siitä, miten on elettävä vaan on jokaisen tehtävä henkilökohtainen päätös siitä antaako elämänsä yhteisölle vai kuunteleeko ennemmin omia tarpeitaan.” Tässä tullaan väkisinkin siihen ongelmaan, että eihän voi olla useita totuuksia. Vertauskuva sokeista, joka väittelevät siitä, mikä on elefantti: Sehän on letku, sehän on pylväs, sehän on karvaista nahkaa. Oikeassa ovat kaikki sokeiden puolueet mutta silti on vain yksi totuus, elefantti. Kysymysten kysymys: miten päästäisiin tähän elefanttivitsiin?
Ilmoita asiaton viesti
Ei olekaan montaa totuutta, mutta oikea ja väärä ovat subjektiivisia kokemuksia. Ei ole olemassa objektiivista moraalia. Eettisessä päätöksenteossa voi kuitenkin käyttää objektiivista tietoa. Jos sen sijaan käytetään esimerkiksi Raamatun oppeja, aiheutetaan todennäköisesti tarpeetonta kärsimystä.
Ilmoita asiaton viesti
Siitä, että käytetään Raamatun oppeja ja tuotetaan tarpeetonta kärsimystä, on todella paljon esimerkkejä mutta mutta. Mitäs sitten, kun joku huuteleekin: ”Tuohan on huuhaata, että ei ole olemassa objektiivista moraalia, on vain olemassa eettisesti puutteellisia (vaikka syntisiksi nimitettyjä) ihmisiä, jotka lukevat piruna Raamattua?
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen miettinyt, miksi kristilliset ovat yleensä ne pahimmat joukosta. Puhuvat pahaa, lietsovat helvetin kirouksia kanssakulkijoilleen, toitottavat syntitaakkaa niille, jotka ovat syntyneet heidän mukaansa väärään sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, toimivat moraalinvartijoina niille, jotka eivät moraalissaan näe mitään vikaa.
Samalla kristilliset kuitenkin saattavat itse toimia epäasiallisesti, ahdistella, käyttää seksuaalisesti hyväksi, jopa raiskata omassa kristillisessä piirissä olevia naisia, pahimmassa tapauksessa nuoria tai lapsia. Kristillisillä on se avain onneen: usko pelastaa, tekeepä kristillinen mitä tahansa ja uhrin on annettava anteeksi, jos syyllinen jää kiinni ja pyytää anteeksiantoa.
Ilmoita asiaton viesti
Maallistumisen, kirkosta eroamisten, uskonnottomien rajusta kasvusta huolimatta yrittävät toiveajatella, että uskonnon harjoittaminen kuuluu ihmisyyteen ja että em. kehityksestä huolimatta uskonnottomia ihmisiä ei muka olisi vaikka esim. korkeintaan joka neljäs suomalainen uskoo enää jumalaan!? (Vrt. joulupukkiin.)
Tänään uutisissa puhuttiin mm. Räsäsen viidesläisten hankkivan pappisvihkimyksiä Venäjältä…(!?!?)
– Katolinen Soini, Räsäsen taistelupari syntiä ja muita tuulimyllyjä vastaan, tiukkasi aikoinaan, sinisenä salkkupalkkasoturina rauhansanalaisen Sipilän hallituksessa ollessaan Venäjältä tietoa gps-häirinnästä. Ulkoministeri Lavrov vastasi katoliselle Soinille, että eihän mielikuvituksellisia asioita voi, eikä pysty tutkimaan…?
– Lavrovin vastaus sopii hyvin ainakin jumaluskoon.
Ilmoita asiaton viesti