Vasemmisto myrkyttää poliittista ilmapiiriä

Nykyajan poliittinen keskustelu on yhä enemmän polarisoitunutta, ja vasemmistolla on tässä ilmiössä keskeinen rooli. Vasemmiston moraalinen selkäranka, jota usein kuvataan empatiaan ja oikeudenmukaisuuteen nojaavana, on alkanut horjua. Tämä näkyy erityisesti retoriikan tasolla, jossa aggressiivisuus ja perättömät syytökset ovat tulleet osaksi poliittista peliä. Yksilöt, jotka väittävät puolustavansa tasa-arvoa ja inhimillisiä arvoja, sortuvat yhä useammin karkeaan ja jopa väkivaltaiseen retoriikkaan sosiaalisessa mediassa. Tätä on perusteltu sillä, että ”väkivaltainen retoriikka on yleistynyt”, ikään kuin tämä oikeuttaisi mukaan lähtemisen.

Tällainen selitys on eettisesti ongelmallinen useista syistä. Ensinnäkin vastuun siirtäminen ”yleiseen ilmapiiriin” on moraalisesti heikko puolustus. Yhteiskunnan tila tai muiden ihmisten toiminta ei koskaan oikeuta omaa eettisesti kyseenalaista käytöstä. Kukaan ei ole pakotettu osallistumaan vihapuheeseen tai väkivaltaiseen retoriikkaan, vaan kyseessä on tietoinen valinta. Vetoamalla siihen, että ”muutkin tekevät niin”, henkilö välttää kantamasta omaa vastuutaan ja samalla hyväksyy osaltaan sen, että julkinen keskustelukulttuuri muuttuu yhä myrkyllisemmäksi.

Toinen suuri ongelma tällaisessa asenteessa on se, että se normalisoi aggressiivisen ja vihamielisen puheen. Kun poliitikot ja aktivistit – riippumatta siitä, edustavatko he vasemmistoa vai oikeistoa – käyttävät väkivaltaista kieltä, se luo vaarallisen ilmapiirin, jossa todelliset konfliktit ja väkivalta voivat herkästi kärjistyä. Sanoilla on väliä, ja niiden vaikutus voi olla laajempi kuin yksittäinen puhuja osaa kuvitella. Kun väkivaltaisen retoriikan annetaan levitä ilman vastuunkantoa, se antaa myös muille luvan toimia samoin ja pahimmillaan voi johtaa konkreettisiin väkivallantekoihin.

Vasemmistossa on myös havaittavissa taipumusta esittää perättömiä syytöksiä poliittisia vastustajia kohtaan. Fasismin ja rasismin kaltaiset syytökset, jotka ovat vakavia ja todellisia yhteiskunnallisia ongelmia, valitettavasti menettävät merkityksensä, kun niitä käytetään kevyin perustein. Kun poliittista vastustajaa leimataan fasistiksi tai rasistiksi ilman todisteita, siitä ei ole hyötyä keskustelulle. Päinvastoin, tällainen retoriikka vahvistaa vastakkainasettelua ja heikentää mahdollisuuksia aitoon dialogiin.

Perättömät syytökset eivät ainoastaan loukkaa niitä, joita ne koskevat, vaan ne myös trivialisoivat todelliset tapaukset, joissa fasismi tai rasismi ovat todellisia uhkia. Kun vakavia syytöksiä heitellään kevyesti, ihmiset voivat menettää herkkyytensä näille ongelmille, mikä vaikeuttaa todellisen syrjinnän ja sorron tunnistamista ja torjumista. Samalla tämä retoriikka vähentää luottamusta poliittiseen keskusteluun ja antaa poliittisille vastustajille syyn sivuuttaa aiheellisetkin kritiikit.

Perättömien syytösten esittämiseen liittyy myös syvempi ongelma: moraalinen vastuunpakoilu. Kun keskustelun fokus käännetään vastustajan oletettuihin pahuuksiin, voidaan samalla vältellä vaikeita kysymyksiä, kuten omien poliittisten päämäärien epäonnistumisia tai sisäisiä ristiriitoja. Tämä strategia ei edistä rehellistä poliittista debattia, vaan vain siirtää huomion pois olennaisista ongelmista. Jos vasemmisto todella haluaa ajaa oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, sen tulisi kiinnittää huomiota omien tekojensa ja sanojensa eettiseen kestävyyteen.

Pitkällä aikavälillä tällainen politiikka, joka perustuu aggressiiviseen retoriikkaan ja perättömiin syytöksiin, rapauttaa luottamusta politiikkaan ja poliittisiin instituutioihin. Ihmiset alkavat kyynistyä, kun poliittinen keskustelu muuttuu leimaavaksi ja aggressiiviseksi. Kun moraaliset periaatteet jäävät retoriikan varjoon, keskustelu menettää pohjansa, ja silloin kaikista osapuolista tulee häviäjiä.

Vasemmiston tulisi palauttaa fokus moraaliseen johdonmukaisuuteen ja vastuullisuuteen. Vaikka poliittinen ilmapiiri saattaa olla vaikea ja täynnä jännitteitä, on tärkeää pitää kiinni omista periaatteista. Jos väittää taistelevansa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta, se ei saa tapahtua väkivaltainen retoriikka tai perättömät syytökset aseinaan. Todellinen moraalinen selkäranka näkyy siinä, että pystyy pitämään kiinni arvoistaan silloinkin, kun ympäröivä maailma ei tee sitä helpoksi.