Vasemmisto on jo nousemassa vastarintaan, vaikka uutta hallistusta ei ole ehditty edes muodostaa
Paavo Arhinmäen ja monen muun vasemmistolaisen mielestä Suomeen on nousemassa oikeistolaisin hallitus sitten vuoden 1918 Ingmanin hallituksen. Tämä tuntuu herättävän voimakkaita tunteita vasemmistossa, joka jo heti kutsuu ihmisiä vastarintaan marssimaan kaduilla punalippujen kanssa.
Tässä kohtaa kannattaisi pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mitä oikeistolaisuus oikeastaan tarkoittaa. Onko oikeistolainen politiikka automaattisesti pahaa ja vasemmistolainen hyvää? Ei todellakaan. Oikeistolaisuus voi tarkoittaa esimerkiksi vastuullista talouspolitiikkaa, yksilönvapauksien kunnioittamista ja markkinaliberalismia. Nämä ovat kaikki asioita, jotka voivat parantaa ihmisten elämää ja hyvinvointia. Meidän pitäisi siis miettiä, ovatko ne asiat, joita nyt muodostettavassa hallituksessa ajetaan, todella niin kauhistuttavia, että vastarintaan on heti ryhdyttävä.
Itse en usko niin. Kokoomuksen ja RKP:n kanssa hallitukseen tulossa oleva perussuomalaiset ovat poliittisilta näkemyksiltään erilaisia kuin vasemmistopuolueet, mutta se ei tee heistä automaattisesti pahoja tai oikeistolaisia. On hyvä muistaa, että Suomen poliittinen kenttä on moninainen ja moniääninen, eikä sen tulisi olla vain kahden vaihtoehdon, vasemmiston ja oikeiston, välinen kamppailu.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että vastarinta kaduilla, sikäli kuin se tarkoittaa jotain muuta kuin laillisia mielenosoituksia, ei ole demokratian ja vapaan yhteiskunnan periaatteiden mukaista toimintaa. Meillä on Suomessa toimiva demokratia, jossa poliittiset päätökset tehdään vaaleilla valitun eduskunnan ja hallituksen toimesta. Jos emme ole tyytyväisiä päätöksiin, meillä on mahdollisuus äänestää seuraavissa vaaleissa toisin.
Toivon, että voimme tulevaisuudessa keskustella poliittisista näkemyksistä avoimesti ja kunnioittavasti, ilman että tarvitsee heti ryhtyä vastarintaan. Yhteiskuntamme tarvitsee moninaisuutta ja erilaisia näkökulmia, jotta voimme löytää parhaat ratkaisut tuleviin haasteisiin.
Mistähän ihmeen ”vastarinnasta” tässä blogissa oikein höpötetään?
Ilmoita asiaton viesti
Asiayhteyden perusteella ”vastarintaa” on mahdollisimman näkyvä ja kuuluva vappumarssi, ja siihen toritapahtumissa kytkeytyvät työväenjohtajien puheet. Koska idean isä on epäilyttävänä pitämäni Paavo Arhinmäki, tunnen tiettyä huolta mahdollisesta eskalaatiosta, jossa joukkovoimalla hajotettaisiin ikkunoita ja kaadettaisiin muutama auto. Sitten vastarintaa lietsoneet pääsisivät levittelemään käsiään: siinäs näet, Petteri Orpo, mitä ratkaisullasi aiheutit!
Ilmoita asiaton viesti
Vasemmistoliitto näkee nyt mahdollisuuden kohentaa alati pienenevää vappumarssijoiden määrää ylöspäin.
Ilmoita asiaton viesti
Asiayhteyden perusteella ”vastarintaa” on mahdollisimman näkyvä ja kuuluva vappumarssi
———————————
Vaarallisia nuo vappumarssit.
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä halla-aholaiset pyrkivät hallitukseen. Liberaalit Kokoomuksessa ja RKP:ssa eivät näköjään pysty sitä estämään.
Rasisteille yksilönvapaudet määräytyvät viime kädessä ihonvärin perusteella. Tällaista kehitystä on syytäkin vastustaa muutenkin kuin vappumarsseilla.
Liberaalit eivät voi paeta vastuuta, kun liberaalia demokratiaa vastaan hyökätään.
Ilmoita asiaton viesti
Ay-sosialistien on masinoitava yleislakko ja näytettävä äärioikeistolle kuka tätä maata hallitsee.
Ilmoita asiaton viesti
Arhinmäki on sanonut ei valtionvelkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin…no nyt kun on sellainen hallitus tulossa joka säästää tuhlailumenoista, että pystyisi velkoja lyhentämään se ei käy Arhinmäelle
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään käy, sillä arhinmäkeläisen ymmärryksen mukaan velkoja ei tarvitse maksaa. Tokko korkojakaan.
Punaliput vaan liehumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka nyt on hyökännyt?
Ilmoita asiaton viesti
”Oikeistolaisuus voi tarkoittaa esimerkiksi vastuullista talouspolitiikkaa, yksilönvapauksien kunnioittamista ja markkinaliberalismia. ”
Kyllähän nykyään myös vasemmalla puolella ajetaan markkinaliberalismia, usein jopa puhdasoppisemmin kuin vaikkapa Kokoomuksessa.
Markkinaliberalismilla tarkoitan siis sitä, että annetaan yritysten etsiä paras tapa toimia, yhteiskunnan vaikuttaen taustalla siten, että lopputulos on yhteisen kokonaisedun mukainen. Kokoomuksessa liikaa katsotaan asioita vain yritysten edun näkökulmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä kertomastasi mielipiteestä tahi näkemyksestäsi olen täsmälleen samaa mieltä eli ”Kokoomuksessa liikaa katsotaan asioita vain yritysten edun näkökulmasta.”
Toivoa sopii kokoomuksen poliittisen suunnan tuossa ajattelussa muuttuneen veronmaksajien kannalta katsottuna parempaan suuntaan, olettane Orpon saavan hallituksen kasaan.
Kyllä yritysten tulee itse toimia omissa toimissan, eikä siihen pidä tunkea väkisin mukaan eduskuntaa/hallitusta vaikkapa työvoiman saamiseksi maamme ulkopuolelta. Yritysten tulee itse hoidella tarvitsemansa työvoima omilla kustannuksillaan ja ihan kokonaan. Ei pidä vaatia veronmaksajien kustannuksiin osallistumista.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän yritykset jo nyt käyttävät omaa rahaansa siihen, että saisivat työvoimaa edes ulkomailta. Näin vaikkapa Transtech Kajaanissa.
https://yle.fi/a/74-20016174
Mutta sitten kun työntekijä löytyy, eivät viranomaiset enää saa heittää kapuloita rattaisiin vaikkapa mielivaltaisella tarvehankinnalla tai tarpeettomalla byrokratialla. Tämä on yksi kohta, josta olen nyt PS:n päätyessä hallitukseen huolissani, mutta odotetaan toki että nähdään mitä hallitusohjelma asiasta kertoo.
Ilmoita asiaton viesti
Luulenpa ettet ymmärrä tai halua ymmärtää PS:n kertomaa työvoimapoliittista kantaa ulkomaisen työvoiman hankinnasta. PS hyväksyy yritysten hankkiman työvoiman kunhan palkka on kohdallaan ja sillä tulee toimeen yhteiskunnassamme ihan kuten suomalainen työssä käyvä. Samoin tulee perheen yhdistämistapauksissa tulla ansaitulla palkalla toimeen, eikä tulla sosiaalitukien piiriin. Tuo on tervettä talouspolitiikkaa. Usko ja ennen kaikkea toivon talouspuolueena itsenään mainostava kokoomus tulee samaan kelkkaan PS;n kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, PS on esittänyt että ulkomaisen työntekijän palkan pitää olla vähintään suomalaisen keskipalkan suuruinen (vai oliko se mediaanipalkka?). Tämän mukaan Transtech ei voisi hitsareita Filippiineiltä rekrytoida. Tehtaanjohtajia voisi.
Ilmoita asiaton viesti
”Samoin tulee perheen yhdistämistapauksissa tulla ansaitulla palkalla toimeen, eikä tulla sosiaalitukien piiriin.”
Siis akka ja kakarat pitää jättää kotimaahan, jos tulee Suomeen töihin? Eihän etukäteen voi tietää, että riittääkö miehen palkka perheen menoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuuren näkemyksellä riittää, että työssäkäyvä elättää itsensä ja loput perheestä elättää nettoveronmaksajat.
Ilmoita asiaton viesti
Voi mies elättää perheensä, mutta lasten koulunkäynti ja mahdollinen vaimon raskaus ja synnytys vaikuttavat opetus- ja terveydenhuoltomenoihin. Niitä sosiaalikuluja perussuomalaiset eivät hyväksy. Ovat niitä nettomenoja.
Ilmoita asiaton viesti
”lasten koulunkäynti ja mahdollinen vaimon raskaus ja synnytys vaikuttavat opetus- ja terveydenhuoltomenoihin.”
Enpä ole näistä perusyhteikuntakuluista kuullut persujen kitisevän. Olettaisin heidän tarkoittavan sellaisia kuluja kuin asumis- ja toimeentulotuet, lakimies- ja tulkkauspalvelut ym. Jotka ovat normipalkalla olevan perheen ulottumattomissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Enpä ole näistä perusyhteikuntakuluista kuullut persujen kitisevän”
Eivät kyllä ole ilmoittaneet näitä kuluja myöskään hyväksyvänsä. Jos tästä nyt hallitus syntyy, niin ehkä saamme valaistusta asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Markkinaliberaaliuteen ei sen perinteisessä merkityksessä missään nimessä kuulu, että yritys tekee voittoa, mutta pyritään jatkuvasti keksimään sekä korottamaan uusia veroja, joilla tuo voitto saataisi kaavittua valtiolle.”
Tästä asiasta olen kanssasi täysin eri mieltä.
Markkinaliberalisti nimenomaan näkee, että markkinatalous on tehokkain tapa toteuttaa toivottu toiminto. Ja tätä ei synny ilman yritysten voitontavoittelua.
Yhteiskunnan tehtävä sitten on puuttua markkinahäiriöihin ja ulkoiskustannuksiin. Hyvä esimerkki tästä on hiilidioksidiverot ja päästökauppa. Saastuttaminen aiheuttaa hyvinvointitappiota ja tuottavuuden alenemista, eli on kustannus. Yhteiskunnan säätelyn tehtävä on kohdentaa nämä kustannukset haitan aiheuttajalle, eli saastuttajalle. Muussa tapauksessa päädyttäisin tilanteeseen, jossa voitot yksityistetään mutta haitat sosialisoidaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sosialismissa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistuksessa. Markkinaliberalismissa sellaista tavoitetta ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Markkinaliberalismissa valtio esim. myisi valtion omistuksensa tai yksityistäisi julkisia palveluja mahdollisimman paljon.
Tätä vasemmistopuolueet pyrkivät ennemmin lisäämään kuin vähentämään.
————————–
Voisitko näyttää esimerkkejä?
Ilmoita asiaton viesti
”Markkinaliberalismissa ympäristöverojen sijaan ”vihreys” jätettäisi markkinoiden ja kuluttajien hallittavaksi, veroilla ohjaamisen sijaan.”
Edelleen täysin eri mieltä, ja olennaiset perusteet jo esitin.
Ilmoita asiaton viesti
Arhinmäki usuttaa ”kansaa kaduille vastarintaan”. Eikös se samainen kansa juuri hiljan käynyt vaaliuurnilla? Hänen puolueensakin sai joitakin prosentteja äänistä.
Ilmoita asiaton viesti
”Hänen puolueensakin sai joitakin prosentteja äänistä.”
Liian vähän. Sillä puolueella ei ole mitään mahdollisuuksia pulustaa omia äänestäjiään hallituksesta tai eduskunnasta käsin. Oppositiokin on epäyhtenäinen, kun keskusta pyrkii irtautumaan ideologisesti punavihreästä ideologiasta.
Arhinmäen puolueen äänestäjät tulevat kokemaan kovia aikoja, kun valtiontaloutta pelastetaan ja kokoomuksen äänestäjille jaetaan verohelpotuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka kuuluisi ns köyhäillistöön, tai olisi kestävyyden takana, ja ajattelisi positiivisesti punavihreistä tällaisen perusteella… päättäjät voi käytännössä yllättää siinä, millä tavoin ovat tai kykenevät olemaan (ts eivät ole) sillä asialla, jota itse pitää tietyn panoksen arvoisena.
Tulee mieleen päättäjien kommentti tekoälystä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarno-limnell/teknologian-yleiskielesta-kohti-konkretiaa/
Mitä tätä vähän kuunnellut, eräs tutkija oli sitä mieltä, että päättäjien tehtävä olisi enemmänkin olla kuunteleva: https://www.youtube.com/watch?v=vlFT5QXPOYw
Jos kannatuspohjan joutuu käytännössä hakemaan kuin mitä yritykset tekevät iskostavalla markkinoinnilla,.. jotain voi päätellä siitä, että aivopesu koetaan olevan tärkeä osa hyvinvointia.
Jos koko systeemi tällä tavoin käytännössä populistisvetoinen… velkatilanne jne… pikavippipuljuilulta vaikuttaa. Näiden kautta pääsee (heikoin lenkki).
Mitä muita on oikeastaan haettu, kuin hakkerointivalmiita rakenteita? Kun onnistuu, tämä olisi tosi paha juttu. No, rahalla pääsee, ja epäonnistumisilla sitäkin pitemmälle. Puolensa näissä on kaikilla jollain tavoin.
Ilmoita asiaton viesti
Arhinmäestä on näköjään tullut n.s. ”pullamössö” boomeri jolla myös aivojen tilalla sitä pullaa.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Arhinmäki on vastuuton huutelija, jolla kaiken lisäksi ei ole mitään tajua historiasta. Itsenäisyyden alun hallituksen vertaaminen tulevaan Orpon hallitukseen on yksinkertaisesti järjetöntä. Vuoden 1918 puolueet ja niiden ohjelmat ja tavoitteet ovat tyystin erilaisia kuin 2000-luvun puolueiden. Vuoden 1918 kokoomukselaiset eivät tunnustaisi nyky-Kokoomusta omakseen yhtä vähän kuin vaikkapa vuoden 1918 demarit yhtyisivät nykyisen SDP:n tavoitteisiin.
Arhinmäen kohdalla on toki myönnettävä, että hänen oma viiteryhmänsä eli kommunistit olivat syksyllä 1918 maan alla, joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti elleivät sitten olleet lähteneet Neuvosto-Venäjälle. Vasemmistoliitto on vähintäänkin SKP:n ja SKDL:n henkinen perillinen, mutta vuoden 1918 kommunistit olisivat luultavasti pitäneet nykyvassareita työväenluokan pettureina.
Ilmoita asiaton viesti