Vasemmiston Palestiina-romantiikan vaarat

Salaiset Zionistien ja natsi-Saksan väliset yhteydet vuosina 1933-1941

Pääoman siirto

Natsiherruuden ensimmäiset päivät Saksassa aloittivat myös fasistien ja Zionistien välisen taloudellisen yhteistyön. Toukokuussa 1933 Palestiinassa toimiva Zionistinen sitrushedelmien istutusyhtiö ’Hanotea’ haki lupaa natsivaltakunnan talousministeriöltä pääoman siirtoon Saksasta, mikä tasoitti tietä myöhemmin syntyneelle Haavara-sopimukselle.

’Hanotea’ osti tarvitsemansa saksalaiset tavarat maksamalla ne juutalaisten emigranteiksi aikovien saksalaisilta pankkitileiltä. Tämän jälkeen emigrantit lähtivät Saksasta ja saivat maksuja vastaavan arvon kiinteistöinä.

Koska ’Hanotea’ kokemukset vaikuttivat Zionistijohtajien mielestä onnistuneilta, käytiin kesällä 1933 Zionistipuolen ja Saksan talousministeriön välillä neuvottelut, jotka johtivat niin sanotun Haavara-sopimuksen allekirjoittamiseen.

Vuoden 1933 Haavara-neuvottelut olivat yksi Zionistien historian tapahtumista, jonka ylle on vedetty verho, koska ne olivat esimerkki taloudellisesta yhteistyöstä aikana, jolloin antifasistiset voimat yrittivät johtaa boikottia natsi-Saksaa vastaan.

Kommentoidessaan näitä pyrkimyksiä Nahum Goldmann, joka oli tuolloin johtavassa asemassa Zionistisessa liikkeessä, kirjoitti myöhemmin:
Monet juutalaiset ryhmät kuitenkin kieltäytyivät osallistumasta boikottiin, joko siksi, että monet juutalaiset yritykset sattuivat olemaan saksalaisten yritysten liikeagentteja, tai siksi, että jotkin juutalaiset järjestöt, erityisesti yhdysvaltalaiset, omaksuivat kannan, jonka mukaan boikotin järjestämien maata vastaan, jonka kanssa maalla oli normaalit kauppasuhteet oli epäisänmaallista.

Tämä argumentti saattaa olla yleisellä tasolla pätevä, mutta se peittää totuuden, sillä boikotin rikkojia olivat ensisijaisesti Zionistit itse.

Haavara-sopimukseen johtaneista olosuhteista on ristiriitaisia versioita. Eräs versio esittää näkemyksen, että aloite neuvotteluihin fasististen viranomaisten kanssa tuli Saksan Zionistiliitolta, joka oli kiinnostunut Palestiinassa sijaitsevan Anglo-Palestine Bankin pääjohtajan Hoofienin hankkeesta.

Hoofien kerrotaan matkustaneen Berliiniin vuonna 1933 ja aloittaneen neuvottelut Valtakunnan talousministeriön Oberregierungsrat Hartensteinin kanssa (tästä syystä Haavara-sopimusta kutsutaan usein myös Hoofienin sopimukseksi, nimitys, joka siirtää vastuun tapahtumasta yksinomaan Hoofienin henkilölle).

Siltä osin kuin Hoofien oli mukana (osallistuminen, joka oli luultavasti välttämätöntä, koska kyseessä oli konkreettiset sopimukset siirtokysymyksistä, jotka vaativat ammattipankkiirin asiantuntemusta), on oletettava, että näin tärkeä asia ei voinut syntyä yksityisestä aloiteesta ja että sitä ei voitu käynnistää ilman Zionistien instituutioiden lupaa.

Itse asiassa muista julkaisuista voidaan nähdä, että neuvotteluja johti Berliinissä Juutalaisviraston poliittisen osaston silloinen päällikkö Chaim Arlosoroff. Lopulta Maailman Zionistikongressi hyväksyi virallisesti vuoden 1935 sopimuksen!

Kurt Ball-Kadurin mukaan Haavara-sopimus solmittiin Valtakunnan talousministeriön herra Hoofienille osoittamana kirjeenä. Neuvottelut natsien ja Zionistien välillä menivät sujuvasti, natsihallinnon ollessa tuolloin Zionisteille myönteinen.

Berliinissä tehdyn sopimuksen seurauksena syntyi kaksi yritystä: Haavara-yhtiö Tel Aviviin ja sisaryhtiö Paltreu Berliiniin. Toimenpide toteutettiin seuraavalla tavalla: juutalainen emigrantti maksoi rahasumman (minimisumma oli noin tuhat puntaa) Haavaran saksalaiselle tilille (Wassermann Bankissa Berliinissä tai Warburg Bankissa Hampurissa).

Näillä rahoilla juutalaiset maahantuojat saattoivat ostaa saksalaisia tavaroita vietäväksi Palestiinaan, samalla kun he maksoivat vastaavan arvon Palestiinan puntina Palestiinan Anglo-Palestine Bankin Haavara-tilille. Kun emigrantti saapui Palestiinaan, hän sai tältä tililtä Saksassa maksamaansa summaa vastaavan arvon mukaisen rahasumman (tässä vaiheessa Ball-Kaduri huomauttaa: ”melko korkeiden kulujen maksamisen jälkeen.”)

Haavara-sopimuksen aiheuttaman muuttoliikkeen yhteydessä Palestiinaan Zionistit perustivat oman Palestine Shipping Companyn, joka osti saksalaisen matkustaja-aluksen ”Hohenstein” ja nimesi sen uudelleen ”Tel Aviviksi”.

Tämä alus lähti ensimmäiselle matkalleen Saksan Bremerhavenin satamasta Haifaan vuoden 1935 alussa. Tällä matkalla laivan perässä oli uuden nimen ”Tel Aviv” heprealaiset kirjaimet, kun taas mastosta heilutti hakaristi. ”Yhdistelmä metafyysistä absurdiutta” kirjoitti yksi matkustajista myöhemmin. Laivan kapteeni Leidig oli natsipuolueen rekisteröity jäsen!

Haavara-sopimus tuomitsi natsivaltion taloudellisen boikotin yrityksen epäonnistumaan ja takasi fasistiselle taloudelle laajat ja katkeamattomat vientimarkkinat tilanteessa, jossa maailmankauppa kärsi vielä vuoden 1929 kansainvälisen talouskriisin jälkistä.

Natsien valtakunnan sisäministeriön valtiosihteeri korosti tätä muistiossa. Tässä 17. joulukuuta 1937 päivätyssä muistiossa todettiin: [Haavara-sopimuksen] tärkeimmät edut ovat seuraavat: Haavara-ryhmän vaikutus Palestiinassa on johtanut epätavalliseen mutta toivottuun sattumaan, jossa kaikista paikoista Palestiina on maa, jossa juutalaiset eivät boikotoi saksalaisia tuotteita.

Samalla Haavara-menettely mahdollisti juutalaisten siirtolaisliikkeen laajentamisen Saksasta Palestiinaan, mikä johti Zionistien aseman vahvistumiseen Palestiinassa. Saksasta tulleet siirtolaiset toivat mukanaan muun muassa korkeampaa taloudellista osaamista.

Tämä johti myös ”selektiivisyyteen”. Koska sopimuksessa vaadittiin siirtolaiselta vähintään tuhannen punnan maksua, vain juutalaisen porvariston jäsenet saattoivat hyötyä sen eduista, kun taas juutalaista alkuperää olevat työntekijät jätettiin kohtalonsa varaan.

Näin ollen fasistisen rotupolitiikan tarkastelussa Haavara-sopimuksen arviota voidaan pitää täysin perusteltuna: ”Solidaarisuusperiaate, joka edellytti Saksan juutalaisten seisomista vainoajiaan vastaan, repeytyi kapitalististen intressien takia, Pecunia non olei.

Samaan aikaan juutalaisten urakoitsijoiden toimet, joiden ainoana tavoitteena oli tuoda pääomaa fasistisesta Saksasta Palestiinaan, saivat suuren pyhityksen. Väitettiin, että lähimenneisyyteen tuotu pääoma asetettiin juutalaisten palvelukseen. Todellisuudessa se palveli kuitenkin Palestiinassa samaa tarkoitusta kuin ennen Saksassa: omistajiensa voittointressejä.

Sama kirja vahvistaa, että ”Zionistinen internationaali halusi, että Saksasta saapuvat juutalaiset siirtolaiset Palestiinan maaperälle, ei turvattomina, vaan pääoman omistajina, jotka auttaisivat kapitalistisen valtion rakentamisessa. Tästä halusta kumpusi Zionistien kiinnostus yhteistyöhön antisemiittien kanssa.”

Toden totta, ennen Israelin perustamista Haavaran siirto oli valtava sysäys Palestiinan Zionistiselle taloudelle. Zionistiset lähteet puhuvat 139,6 miljoonan Reich markan – tuohon aikaan valtavan summan – siirtämisestä Saksasta Palestiinaan.

Toisissa lähteessä siirretty summa on kahdeksan miljoonaa puntaa. Siten kapitalistinen Zionistinen talous kasvoi. Eikä ollut sattumaa, että Israelin tärkeimmät hankkeet olivat Saksasta tulleiden siirtolaisten perustamia ja/tai ohjaamia.

Palestiinan suurimman valimo ja sementtiteollisuuden perusti Berliinin sähkö- ja vesiyhtiön entinen johtaja, tohtori Karl Landau. Tohtori Arnold Barth Berliinistä, tri Siegfried Sahlheine Hampurista ja Herbert border Breslausta olivat Bank Leumin ensimmäiset järjestäjät. Fritz Naphtals Berliinistä ja George Josephthal Nürnbergistä tekivät jättiläisyrityksen merkityksettömästä ”Arbeiterbankista”.

Jotkut tärkeimmistä israelilaisista yrityksistä perusti Yekutiel ja Sam Federmann Chemnitzistä (nykyisin nimeltään Karl-Marx-Stadt); Yekutielin artikkeli Who’s Who in Israelissa (1962) kuvailee häntä ”Israel Miami Groupin” (Dan Hotel) perustajaksi; Isasbestin israelilainen kumppani; Israel Oil Prospectors Corp., Ltd:n perustaja ja kumppani. Hän aloitti ensimmäisen öljynporausprojektin ”Mazal I” ja toimi useiden muiden suurten yritysten toimitusjohtajana.”

Kaikki natsivaltakunnan instituutiot hyväksyivät Zionistien ja saksalaisen fasismin väliset taloudelliset sopimukset. Saksan ulkoministeriö oli omaksunut Zionistisen asenteen jo useaan otteeseen ennen vuotta 1933. (Chaim Weizmannin ja valtiosihteerin von Schubertin ja von Bulowin välillä oli useita tapaamisia).

Vasta Palestiinan arabien kapinan puhkeamisen jälkeen vuonna 1936 syntyi ensimmäinen erimielisyys eri fasististen instituutioiden kesken Haavara-siirtojen jatkamisen hyödyllisyydestä.

Saksan ulkoministeriö ymmärsi nyt, että tosiasiallinen tuki Zionistiselle politiikalle vieraannuttaisi arabeja Hitlerin Saksasta – tämä mahdollisuus ei ollut natsivaltakunnan edun mukaista. Döhle, Saksan pääkonsuli Jerusalemissa, oli tämän näkemyksen edustaja, hän julisti 22. maaliskuuta 1937 päivätyssä laajassa muistiossa että ”juutalaisten maahanmuuton edistämisellä… saksalaisten jälleen valloittama asema… kävisi vaikeaksi. Ottaessaan tämän kannan Döhleä ei luonnollisestikaan liikuttanut arabien asema vaan hän oli huolissaan saksalaisen fasismin poliittisista eduista. Hän lisäsi, että Saksan ei tarvitse murehtia palestiinalaisten arabien sympatioista Saksaa kohtaan, koska aktiivista arabipolitiikkaa enemmän on tarve välttää juutalaisten kansallisen kansallisen kodin rakentamiselle lainattua näkyvää edistämistä. Döhle pelkäsi, ”että arabien mieliala voisi kääntyä ja että meitä saatetaan syyttää aktiivisesta osallistumisesta taisteluun heitä vastaan”.

Döhlen pelot jakoivat myös muut fasistiset viranomaiset. Siten natsipuolueen Auslands-organisaation ulkomaankauppatoimisto (puolueen ulkoasioista vastaava toimisto) totesi täysin rehellisesti: ”Poliittisesti se [Haavara-siirto] tarkoittaa arvokasta tukea juutalaisten kansalliskodin perustamiselle saksalaisen pääoman avulla.

Valtakunnan sisäministeriön valtiosihteeri Wilhelm Stuckartin muistiossa 17. joulukuuta 1937 todettiin, että Palestiinan arabikapinojen alkamisesta lähtien ”[Haavara]-menettelyn edut ovat pienentyneet, kun taas haitat ovat kasvamassa.”

Stuckart oli sitä mieltä, että juutalaisen valtion perustaminen oli väistämätöntä, joten ”kaikesta, mikä edistäisi sellaisen valtion kasvua, tulisi pidättäytyä”. Sitten Stuckart julisti äänekkäästi: ” Ei ole epäilystäkään siitä, että Haavara-menettely on antanut suurimman panoksen Palestiinan [eli Zionististen siirtokuntien] valtavan nopeaan rakentamiseen. Toimenpide ei ainoastaan tuottanut suurimpia rahasummia (Saksasta!), vaan se tarjosi myös älykkäimmät miehet maahanmuuttajista ja lopuksi tarvittavat koneet ja teollisuuslaitteet – kaikki Saksasta!

Näiden virkamiesten pelot (jotka, kuten tulemme näkemään, olivat ristiriidassa SS:n ja Gestapon näkemysten kanssa) tuotiin lopulta Hitlerin eteen. Hitler päätti, kuten ulkoministeriön poliittisen kaupan osaston muistiosta, päivätty 27. tammikuuta 1938, nähdään, että Haavara-menettelyä tulisi jatkaa.

Tämä Hitlerin myönteinen asenne Palestiinan Zionistisen kolonisaation vahvistamiseen pysyi ennallaan huolimatta ulkoministeriön ja natsipuolueen Ausland-organisaation valituksista palestiinan muslimiväestön kasvavasta vihamielisyydestä Saksaa kohtaan.

Auslandsorganisationin toimisto ulkoministeriössä vaati uudelleen 12. marraskuuta 1938 päivätyssä muistiossa, että ”Haavara-sopimuksen mitätöimisestä pitäisi tehdä aloite”. Jon ja David Kimche vahvistavat sen tosiasian, että Hitler ”määräsi päättäväisisesti edistää joukkomuuttoa Palestiinaan” ja että Hitler teki perustavanlaatuisen päätöksen, jonka mukaan ”juutalaisten siirtolaisuutta tulisi edelleen edistää kaikin mahdollisin keinoin”.
Ei siis voi olla epäilystäkään Führerin näkemyksestä siitä, että tällainen siirtolaisuus tulisi ennen kaikkea kanavoida Palestiinaan.”

Lopuksi jopa Winfried Martini vahvistaa johtavien fasististen piirien pro-Zionistisen kannan arabien kapinan aikana vuosina 1936-39. Hän kirjoittaa, että Deutsche Allgemeine Zeitungin kirjeenvaihtajana Palestiinassa hänen raporttinsa kapinasta ”olivat melko selvästi suotuisia juutalaiselle puolelle”, ja ettei tämä herättänyt vastalauseita natsiviranomaisten taholta.

Hitler pysyi siis Haavara-siirtojen takaajana, jotka pysäytettiin vasta toisen maailmansodan syttyessä.