Huomioita ilmastonmuutoskeskustelun perusasioista

Yritän koostaa tähän tekstiin joukon asioita, joiden katson usein jäävän vähälle huomiolle kansalaiskeskusteluissa ilmastonmuutoksesta, teollisen yhteiskunnan tulevaisuudesta ja globaalista vastuusta. Tavoitteenani ei ole tuoda varsinaisesti mitään sisällöllisesti uutta keskusteluun – en tuo – vaan jäsennellä joitakin riittävän arvokkaaksi katsomiani yksityiskohtia.

Tässä kirjoituksessa käsittelen asioita enimmäkseen naivistisesti eli kokonaisuutta tarkoituksenmukaisesti yksinkertaistaen ja joitakin yksityiskohtia korostaen kahdesta syystä. Ensiksi pyrkimyksestä huomioida jokainen detalji ja vuorovaikutusketju tällaisessa kirjoituksessa lopputuloksesta tulisi sekava, lukukelvoton ja tarpeettoman tylsä. Toiseksi – ja tärkeämmin – en tiedä riittävästi voidakseni tarjota tarkkaa, paneutunutta analyysiä aiheesta, jonka alkeellinenkin ymmärtäminen edellyttäisi poikkitieteellistä osaamista sisältävää yliopistotutkintoa. Pyrin siis keskittämään huomioni sellaisiin asioihin ja näkökohtiin, joiden hahmottaminen ei edellytä mittavaa ymmärrystä, mutta joiden jäsentäminen osaksi yleisesti hyväksyttyä viitekehystä kansalaiskeskustelussa ei toistaiseksi ole onnistunut.

Kirjoitus koostuu lyhyistä huomioista parin kuvan ja lähdeviitteen kera. Lähteitä ei ole montaa, koska hyviä lähteitä on vaikeampi löytää kuin huonoja; yritän lisäksi pitää huomiot sisällöllisesti yksinkertaisina. Kaikki kommentit asiavirheistä tai muuten puutteellisesta ajattelusta otetaan kiitollisuudella vastaan.

 

  1. Fossiiliset polttoaineet muodostavat koko teollistuneen yhteiskuntajärjestyksen perustuksen

Ihmiskunnan nykyinen energiatalous ja siihen valtaosin sisältyen infrastruktuuri, raaka-ainetuotanto, ruuantuotanto, jalostus, logistiikka, työllisyys, terveydenhuolto, kaupankäynti, koulutus, moderni teknologia ja sodankäynti perustuvat fossiilisten polttoaineiden käytölle. (1) Uusiutuvien energialähteiden saamasta huomiosta huolimatta niiden merkitys tähän päivään saakka on ollut hyvin vähäinen, kuten oheiset kuvaajat havainnollistavat.

          

Tämä tarkoittaa, että suurin osa kaikesta, mitä arjessa teemme, tuotamme ja mihin koskemme, on fossiilisten polttoaineiden kulutuksen seurausta. Fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentäminen tarkoittaa suoria seurauksia edellä lueteltuihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, koska muut energian tuotantotavat ovat toistaiseksi merkitykseltään vähäisiä. Siirtyminen kohti vähemmän energiaintensiivistä ja hiilinegatiivisempaa yhteiskuntaa tarkoittaa, että ruuantuotantoa ja ruokaturvallisuutta, infrastruktuuria yhteiskunnan peruspalveluiden järjestämistä (terveydenhuolto, armeija, poliisi, koulutus, sosiaalihuolto) varten on käytettävissä vähemmän energiaa. Mikäli tavoittelemme sitä, että voimme syödä, juoda, kulkea paikasta toiseen, kouluttaa lapsemme, elää turvassa ja voida hyvin, käytettävissä olevat resurssit on allokoitava ja hyödynnettävä huomattavasti nykyistä tehokkaammin käytettävissä olevan energian vähentyessä. Vaihtoehtoina ovat siis joko huomattavat innovaatiot teknologiassa, organisaatiorakenteissa ja politiikassa, tai tyytyminen vähempään.

Tässä yhteydessä tyytyminen vähempään ei tarkoita pelkästään sitä, että ei käydä etelänmatkoilla ja että ostetaan vähemmän hyödykkeitä ja turhakkeita. Se tarkoittaa edellä lueteltujen yhteiskunnallisten rakenteiden joko supistumista (mikäli prosessi on suunnitelmallinen) tai rapistumista (mikäli nykyisen laajuisia rakenteita pyritään ylläpitämään kestämättömän energiaintensiivisellä tasolla). Toisin sanoen: vähemmän kouluja, vähemmän ja pienempiä sairaaloita, vähemmän ja kalliimpaa ruokaa, vähemmän sotajoukkoja heikommalla kalustuksella, vähemmän poliiseja, vähemmän sähköä, vähemmän tietokoneita – vähemmän bloggareita ja tubettajia – vähemmän mukavuutta ja vapaa-aikaa, ja vähemmän liikennettä. Siis: enemmän tietämättömyyttä, enemmän sairautta ja kärsimystä, lyhyempää elämää, enemmän ruumiillista työtä, enemmän nälkää. Kyse ei ole maailmanlopusta, vaan tilastollisten ilmiöiden suhteellisesta muutoksesta nykyaikaan verrattuna. Konkreettista se kyllä kuitenkin on.

Teknologisista innovaatioista ja vaihtoehdoista fossiiliperusteiselle taloudelle on oma huomionsa alla. Mikäli tavoitteenamme on vähentää huomattavasti fossiilisten polttoaineiden kulutusta, vaihtoehtoja on karkeasti ajatellen nämä kaksi.

  1. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen hiilinegatiivisemmilla vaihtoehdoilla on vaikeaa

Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen on likaista puuhaa. Se saastuttaa hengitysilmaa, likaa vesistöä ja on keskeinen tekijä antropogeenisen ilmastonmuutoksen myllerryksessä, joka on vakavuudessaan koonnut maailman niin poliittiset kuin tieteelliset ja yritysmaailman johtajat toistuvasti lyömään enemmän tai vähemmän viisaita päitään yhteen sekä asian itsensä että siitä seuraavien johdannaisongelmien ratkaisemiseksi. Julkisesta keskustelusta voi saada vaikutelman, että kyse on vain tahtotilasta, ja että fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energiamuodoilla – ja vähemmän ekoesteettisesti ydinvoimalla – on vain ajan kysymys ja poliittinen päätös. Tästä huolimatta fossiilisten polttoaineiden kulutus on vain kasvanut (ks. kuvaajat edellä).

Uusiutuvista energialähteistä on puhuttu jo 1970-luvulta alkaen, jolloin ensimmäinen vakava öljyn hinnannousu koetteli teollistunutta maailmaa. Kuluneen neljän-viidenkymmenen vuoden aikana näiden energialähteiden osuus kokonaisenergiatuotannosta on kasvanut moninkertaisesti; reilusta prosentista noin viiteen prosenttiin. Erityisesti 2000-luvulla uusiutuvien energialähteiden osuus kokonaisenergiatuotannosta on kasvanut; fossiilisten osuus puolestaan on tällöin pysynyt melko lailla vakaana, koska ydinvoiman suhteellinen osuus energiatuotannosta on poliittisista syistä pienentynyt samaa tahtia uusiutuvien kasvun kanssa.

Tämän voi nähdä monella tapaa; toisaalta sitä voi pitää menestyksenä, että uusiutuviin lähteisiin perustuva energiatuotanto niin absoluuttisesti kuin suhteellisesti on kasvanut räjähdysmäisesti. Erityisesti sähköntuotannossa uusiutuvia lähteitä käytetään joko kymmeniä prosentteja (kuten Suomessa) tai lähes yksinomaan (kuten Kanadassa) (2). Toisaalta tämän voi nähdä siten, että uusiutuvilla energialähteillä ei kokonaisuutta ajatellen ole eikä ole koskaan ollut suurta merkitystä, ja että teknologiset innovaatiot niiden saralla ovat toistaiseksi tuottaneet lähinnä marginaalisia päästömuutoksia ja hyvää mieltä. Näistä jälkimmäinen näkökanta on minusta realistisempi useasta syystä.

Uusiutuvien energialähteiden suosio ja huomio ei ole pysäyttänyt fossiilisten polttoaineiden käytön kasvua globaalilla tasolla. Vaikka kehittyneistä maista moni on ylpeästi siirtymässä palveluyhteiskuntaan ja näin pienentämässä paikallista energiaintensiteettiään, talouskasvu ilmenee kuitenkin energiaintensiivisen, fossiiliperusteisen tuotannon hyödyntämisenä. Tuotannon siirtyessä kehittyviin maihin – esimerkiksi suomalaisen Orionin lääketuotanto tapahtuu mm. Intiassa, kuten hiljattain moni sai tietää – ekologinen jalanjälki näennäisesti kevenee, mutta palvelutalouden tuottamalla rahalla ostetaan fossiilisilla polttoaineilla tuotettuja asioita: raaka-aineita, tehtaissa jalostettuja tuotteita ja hyödykkeitä ja ruokaa.

Kokonaisuus huomioiden uusiutuvien energialähteiden ja ydinvoiman tuotanto, kehitys ja tulevaisuus myös riippuu fossiilisten polttoaineiden jatkuvasta käytöstä. Kaikki viime vuosikymmenten aikana tapahtunut edistys niin uusiutuvissa kuin ydinvoimassa on tapahtunut kontekstissa, joka perustuu fossiilisten polttoaineiden ylenpalttiseen saatavuuteen. Uusiutuvia energialähteitä on siis tutkittu ja käytetty vain yhteiskunnassa, jossa fossiiliset polttoaineet takaavat raaka-aineiden, työvoiman, tutkijoiden ja tutkimukseen käytettävissä olevan ajan helpon saatavuuden sinne, missä sille on kysyntää. Ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä siitä, että uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen vastaamaan nykyaikaisen teknis-teollisen sivilisaation tarpeita vähemmän ”fossiilirikkaassa” kontekstissa olisi luotettavaa tai edes mahdollista, koska sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Ihmisten maailma polki energiantuotannon ja talouskasvun näkökulmasta vuosituhansia melko lailla paikallaan; sitten fossiiliset laittoivat kaasun pohjaan ja nyt olemme tässä.

Mikäli fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee dramaattisesti, on perusteltua olettaa, että valtaosa käytettävissä olevasta energiasta kuluu yhteiskunnan kriittisimpien toimintojen ylläpitämiseen, kun taas tiede ja teknologia jäävät vähemmälle huomiolle. Vaihtoehtoisesti tämän voi nähdä luovan kysyntää uudelle teknologialle; tässä yhteydessä riittää todeta, että teknologia ei kehity pelkän toiveajattelun varassa, vaan se edellyttää investointeja, aikaa, älykkäitä ihmisiä ja onnea. Hiilinegatiivisempaan yhteiskuntaan siirtyminen ei siis automaattisesti tarkoita, että uusiutuvia energialähteitä aletaan hyödyntää enemmän; se voi myös tarkoittaa, että myös ”vihreä” energiatuotanto taantuu, kun fossiilisten polttoaineiden mahdollistama tuotantorakenne muuttuu esiteollisempaan muotoon.

Tämä ei tarkoita, että uusiutuviin lähteisiin, aurinkovoimaan, ydinvoimaan ja toistaiseksi tuntemattomiin tai vähän tutkittuihin lähteisiin perustuva energiatuotanto ei olisi mahdollista. Minusta on täysin uskottava ajatus, että sadan vuoden kuluttua minkäänlaisesta energiakriisistä tai ilmastoahdistuksesta ei ole puhettakaan mullistavien tieteellis-teknologisten harppausten lyötyä ihmiskunnan jälleen ällikällä. Se on uskottavaa, koska teknologia on tähänkin mennessä yllättänyt ihmisten hurjimmatkin kuvitelmat. Se ei kuitenkaan ole filosofia, jonka varaan minusta on järkevää laskea kokonainen sivilisaatio, koska silloin koko tulevaisuutemme ja aika lailla kaikki, mitä olemme oppineet pitämään arvokkaana, lepää toiveajattelun varassa. Sellaista teknologiaa, joka mahdollistaisi nykyisenlaisen sivilisaation ylläpitämisen ilman fossiilisia polttoaineita, ei ole olemassa kuin saduissa ja unelmissa. Unelmat voivat toteutua, mutta ennen toteutumistaan ne pyörivät fossiilisilla.

  1. Fossiilisten polttoaineiden mahdollistama elintaso ja yhteiskuntarakenne voi olla ohimenevä ilmiö

Öljyn tuotantohuipusta ei ole kirjoitettu 2000-luvulla kovin paljoa yksittäisten harrastajien lisäksi, ja viimeistään vesisärötykseen perustuvan polttoainetuotannon kasvettua räjähdysmäisesti erityisesti Yhdysvalloissa se on mittakaavassaan jäänyt melko lailla ilmastonmuutosasioiden varjoon. Oletettavissa on, että ihmiskunnalla on käytettävissä fossiilisia polttoaineita nykyisellä kulutuksella helposti useiksi vuosikymmeniksi ja mahdollisesti jopa vuosisadoiksi. Kiistatonta kuitenkin on, että koska fossiilisten polttoaineiden muodostumiseen kuluu huomattavasti enemmän aikaa kuin niiden polttamiseen, jossakin vaiheessa niiden tuotanto ei voi enää kasvaa, vaan tuotanto tasaantuu ja kääntyy hitaasti laskuun, kunnes fossiiliset energiavarannot on käytännöllisesti katsoen poltettu loppuun.

On argumentoitu, että teknologisen kehityksen vaikutuksesta tällaista ei tule milloinkaan tapahtumaan. Toisaalta teknologinen edistys mahdollistaa sen, että nyt päästään käsiksi sellaisiin fossiilitaskuihin, joita ei aiemmin ole ollut taloudellista hyödyntää. Toisaalta voidaan ajatella, että teknologian kehityksen myötä tulevaisuudessa ei tarvita fossiilisia polttoaineita, ja rajat fossiilisten käytölle saneleekin tuotantohuipun sijaan kysyntähuippu. Toistaiseksi kehitys on kehittynyt, joten ei ole vaivalloista olettaa, että kehitys kehittyisi jatkossakin. Nämä ovat minusta uskottavia ajatuksia ja täysin mahdollisuuksien rajoissa, mutta – jälleen – minusta ei ole realistista perustaa kokonaisen yhteiskunnan tulevaisuutta toiveajattelun varaan. Viitaten uudelleen edellä olevaan kuvaajaan voidaan todeta, että fossiiliset polttoaineet eivät ole kohdanneet kysyntähuippua – eivätkä todennettavasti tuotantohuippuakaan (vaikka sellaisen toteaminen onkin mahdollista vasta huomattavasti tosiasiallisen huipun jälkeen). Vastaavasti kuten edellä mainitsen, järkeviä vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille käytetävyyden, saatavuuden ja intensiteetin puolesta ei tällä hetkellä ole olemassa. Jos olisi, niitä käytettäisiin.

Yhteiskunnan vaurauden ja köyhyyden vähenemisen ja energiankulutuksen välillä vallitsee korrelaatio. Syy-yhteydet eivät ole ilmiselviä, mutta karkeasti voidaan todeta, että energiankulutus mahdollistaa vaurauden, ja vaurastuminen puolestaan lisää energiankulutusta. Ei ole mahdottoman kaukaa haettu ajatus, että merkittävä osa nykyaikaisesta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta vakaudesta, ihmisten terveyden lisääntymisestä ja väkivallan vähenemisestä liittyy ihmisten vaurastumiseen. Samanaikaisesti tasa-arvoon, väkivallattomuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvä filosofinen ja poliittinen liikehdintä on saanut jalansijaa pari sataa vuotta, mutta tämänkin voidaan ajatella alkaneen siitä, että ihmiset ovat nykyään entistä vauraampia. Kun ihmisten vaurautta uhataan ja elämä käy epävarmemmaksi, alttius väkivaltaisille konflikteille kasvaa. Esimerkiksi sodat ja terrorismi yhdistyvät yhteiskunnalliseen epävakauteen, heikkoon ruokaturvallisuuteen, taloudellisiin katastrofeihin – ja siihen, että energiaa ei ole saatavilla tai käytettävissä helposti.

Luettelemani asiat eivät osoita suoria syy-yhteyksiä, mutta tilastolliset yhteydet riittävät perusteluksi väitteelle, että energiatuotanto ja yhteiskunnallinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Mikäli fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energiatuotanto syystä (tuotantohuippu) tai toisesta (kysyntähuippu) vähenee merkittävästi, on odotettavissa, että sillä on seurauksia yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta. Mikäli tämä tapahtuu odottamatta ja hallitsemattomasti, nämä seuraukset voivat olla hyvin rumia. Oli miten oli, energiankulutuksen merkittävä lasku näillä näkymin yhdistyy tilastollisesti lisääntyneeseen köyhyyteen, elinajanodotteen lyhenemiseen, lisääntyneeseen poliittiseen epävakauteen ja epämukavampaan elämään. Minulla ei ole ottimia arvioida, kuinka todennäköinen tällainen kehityskulku on, eikä ole muillakaan. Toistaiseksi riittää tiedostaa, että se on yksi mahdollinen tulevaisuus, johon lajimme voi olla matkalla.

  1. Siirtymä fossiilisista polttoaineista vähemmän energiaintensiiviseen yhteiskuntarakenteeseen ei todennäköisesti ole kivuton

Edellä olen käynyt läpi sitä kohtalaisen yksinkertaista tosiseikkaa, että näkemämme, kokemamme ja tuntemamme vauraus ja elintaso perustuvat fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen. Koska fossiiliset polttoaineet koostavat leijonanosan tuotetusta ja kulutetusta energiasta, on johdonmukaista olettaa, että niiden käytön vähentäminen laskee tätä elintasoa, mikäli sitä ei kompensoida teknologisen kehityksen tai yhteiskuntajärjestystä muuttavien edullisten innovaatioiden kautta (näistä jälkimmäinen toki toimii vain tiettyyn rajaan asti). Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen mahdollisuuteen, että yhteiskunnallinen vakaus voi keskeisiltä osin riippua tämän vaurauden ja elintason jatkuvuudesta.

Näistä voidaan johtaa ajatus, että mikäli fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään joko vapaaehtoisesti tai pakosta, sillä tulee olemaan yhteiskunnallista vakautta ja turvallisuutta uhkaava vaikutus. Innokkaimmat pahan päivän ennustajat maalailevat mielellään ilmestyksellisiä mielikuvia sotien, raaka-ainepulan ja poliittisen kaaoksen runtelemasta tulevaisuudesta; käytännössä ei ole tarvetta olettaa, että asiat menevät pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen, vaikka hyväksyttäisiin se mahdollisuus, että ne menevät ylipäätään pieleen.

Yksi tapa, jolla asiat voivat mennä pieleen yhteiskunnassa, joka on matkalla kohti matalampaa energiaintensiivisyyttä, alkaa siitä että ihmisten elintaso laskee. Kun ihmisten elintaso laskee ilman etukäteisvalmisteluja ja riittäviä turvaverkkoja, se ilmenee turvattomuutena, toivottomuutena ja kelvottomuuden kokemuksina. Tämä luo maaperää poliittiselle liikehdinnälle tämän elintason palauttamiseksi ja mainittujen materiaalisten ja psykologisten vaaravyöhykkeiden muuttamiseksi joksikin paremmaksi. Tällainen poliittinen liikehdintä voi johtaa voimakkaisiinkin vihamielisyyksiin, mikä synnyttää oivallisen maaperän taitavalle demagogille. Niin vähän etäisempi kuin läheisempikin historia osoittaa mainiosti, että väestön olojen kurjistuessa tavalla tai toisella kansan suosioon nousee vaikuttajia, jotka lupaavat kääntää kelkan suuntaa.

Mikäli kuitenkin ollaan ajatusleikin premissin mukaisessa tilanteessa, jossa käytettävissä olevat resurssit eivät joko riitä tai on päätetty kohdentaa muualle kuin kyseisen väestön olojen helpottamiseksi, on yhteiskunnalla edessään vaikea valinta. Joko painostukseen taivutaan, ja syntyy vaikea kamppailu siitä, kenellä kaikille on oikeus elää ruhtinaallisesti toisten taantuessa kohti vaatimattomampaa tulevaisuutta; tai sitten vaatimukset paremmasta elämästä kaikuvat kuuroille korville, ja ihmisryhmä katkeroituu entisestään, mitä seuraavissa kehityskuluissa sotilaallinen kontrolli tulee varsin todennäköisesti näyttelemään pääosaa. Kolmaskin vaihtoehto toki on, ja tämä on se todellisuus jota me elämme: energiankulutusta ei vähennetä vaan lisätään, ja kaikki pyritään pitämään mahdollisimman tyytyväisinä.

Kuvailemani mahdollisuus ei todennäköisesti ole väistämätön, mutta se on esimerkki niistä välillisistä vaikutuksista, joita ”vähempään tyytyminen” tarkoittaa. Kun ”kulutusjuhlat loppuvat” ja ”ihmiset lakkaavat tuhoamasta yhteistä planeettaamme”, edessä odottaa outo tulevaisuus, jossa ihmiset opettelevat tulemaan toimeen sen kanssa, että asiat eivät aina mene parempaan suuntaan. Se puolestaan tarkoittaa paljon muutakin kuin auringonpaistetta ja tuulen suhinaa kaislikossa – ellei deus ex machina pelasta.

  1. Ihmiset ovat keskimäärin aika itsekkäitä

On ihan hyvä huomata, että suurimman osan ajasta ja suurimmalla osalla tavoista ihmiset ovat aika itsekkäitä. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosaksi pyrimme edistämään omaa hyvinvointiamme sellaisilla tavoilla, jotka jotakuinkin ymmärrämme ja jotka vastaavat primitiivisiä, itsekkäitä impulssejamme. Pidän hyödyllisenä ajatella, että se ei ole oikein tai väärin – ihmiset vain kerta kaikkiaan ovat sellaisia.

Tämä tarkoittaa, että ihmiset eivät todennäköisesti juuri yritä vaikuttaa sellaisiin ilmiöihin, jotka eivät heitä itseään kosketa. Ilmastonmuutos ja vastaavat kollektiiviset kriisit ovat vaikeaselkoisia asioita, jotka tuntuvat tapahtuvan ”siellä jossakin”. Silloinkin kun seuraukset esimerkiksi lisääntyneen poliittisen epävakauden tai alentuneen elintason muodossa osuvat omalle kohdalle, ensimmäiseksi ei tule mieleen syyttää ilmastonmuutosta. Näin ollen iso osa ihmisistä ei oikeastaan osaa taistella ilmastonmuutosta vastaan tai tehdä ratkaisuja, jotka helpottaisivat esimerkiksi fossiilisista polttoaineista luopumista.

Suurimmaksi osaksi ihmiset, kuten muutkin eliöt, noudattavat kannustimia. Jos ympäristö tukee siirtymää toisenlaiseen yhteiskuntajärjestykseen, ihmiset alkavat jotakuinkin toimia sen mukaisesti. Jos ei, niin eivät.

Yksi ihmisten itsekkäistä perustarpeista on halu näyttää hyvältä toisten silmissä. Pidän sitä aivan keskeisenä osana inhimillistä kokemusta: halu näyttää hyvältä toisten silmissä on aivan samalla viivalla läheisyyden, turvallisuuden ja seksuaalisuuden tarpeiden kanssa. Näin ollen vastaavasti ne teot, joita ihmiset tekevät ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä, ovat enimmälti itsekkäitä ja tähtäävät siihen, että ihmiset näyttävät hyvältä. Aiheesta on kirjoitettukin: ”miksi ilmastonmuutoksesta kirjoitetaan vain, että minulla on asiasta todella paha olla, mutta en oikeastaan aio tehdä mitään?” Naivistinen vastaus kuuluu, että koska olet itsekäs ihminen, mutta haluat näyttää hyvältä toisten silmissä. Pyrkimykseni ei ole olla alkuunkaan kyyninen, vaan tähdätä rehelliseen, myötätuntoiseen arvioon siitä, miksi asiat menevät jotakuinkin niin kuin ne menevät.

Toisin sanoen keskusteltaessa ilmastonmuutoksesta ja muista vastaavista käsittämättömän monimutkaisista ja vaikeista asioista ei ole kovin rakentavaa omaksua holier than thou -tyyppistä asemaa. Ensinnäkään se ei saa ketään vakuuttuneeksi oman position paremmuudesta, koska kukaan ei halua kuulla olevansa huono ihminen. Toiseksi jokaisen omat ratkaisut ja filosofiat – millaisia hyvänsä ne ovatkin – kumpuavat todennäköisimmin jonkinasteisesta itsekkyydestä ja pyrkimyksestä näyttää hyvältä toisten silmissä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki positiot kaikissa keskusteluissa olisivat samanarvoisia, tai että kaikki itsekkyys ilmenisi yhtä vahingollisesti tai harmittomasti. Se kylläkin tarkoittaa, että jos tunnistamme tällaisia taipumuksia omassa toiminnassamme, voimme ehkä helpommin antaa vastaavat moraaliset heikkoudet toisillemmekin anteeksi.

 

 

  1. https://ourworldindata.org/energy-production-and-changing-energy-sources
  2. https://ourworldindata.org/renewable-energy

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu