Yksinasuvien verotusta kevennettävä

Suomessa on n1.3 miljoonaa yksinasuvaa.

Ihmisryhmä, jota kuitenkin tuskin edes huomataan, kun poliittisia päätöksiä tehdään.

Politiikka pyörii perheiden näkulmasta.

Yksinasuva on ihminen , joka tahdosta, tai usemmin lähinnä tahtomattaan, asuu yksin vastaten itse elinkustannuksistaan ja huolenpidostaan.

Asumistuen saajista 70% on yksinasuvia ja toimeentulotuen saajista 77%. Yksinasuvien talous siis selkeästi pariskuntia tai perheitä heikommassa asemassa.

 

Yksinasuva vastaa yksin kuluistaan ja taloudestaan ja esimerkiksi kotitalousvähennys ja työasuntovähennys kohtelevat yksinasuvia eriarvoisesti pariskuntiin verrattuna.

Myös yksinasuvien omaishoitajien aseman tarkistaminen tehtävä. Kuka ja millä ehdoilla hoitaa yksinasuvaa.

 

Yksinasuvien verotusta tulee keventää!

 

Tiina Arlin

Yksinasuvat ry varapuheenjohtaja

KD varapuheenjohtaja ehdokas

 

 

TiinaArlin
Kristillisdemokraatit Vantaa

KD puoluevaltuuston varajäsen. Uudenmaan KD naisten hallituksen jäsen. Yksinasuvat ry varapuheenjohtaja.
58v tahattomasti lapseton sinkku. Vantaan Myyrmäessä asunut vuodesta 1974. Toimistoalan pätkäduunarina koko ikäni mm rahoitusalalla. Kansanedustajan avustaja 2011-2012. Olen työn ohella opiskellut Markkinointi-instituutissa kauppateknikoksi ja suorittanut siellä muitakin opintoja
(MKT). Harrastuksena sukututkimus.
Inhimillisempi ote politiikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu