Demokratia – mitä se on?

Demokratiasta keskusteltaessa sillä tarkoitetaan — ellei toisin ilmoiteta — edustuksellista järjestelmää rajoituksineen, jotka sulkevat pois absoluuttisen enemmistövallan. Tavallisen äänestäjän suurin ongelma äänioikeutensa käytössä, edustuksellisen demokratian valuvika, on, että äänestäessään hän itse asiassa sopii äänestämänsä edustajan tai tämän puolueen kanssa siitä, mitä tavoitteita ja millä keinoin ryhdytään tavoittelemaan julkisessa virassa, jonka täytöstä on kysymys. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan sopimus, jolla äänestäjä luopuu kaikesta vallastaan, kaikista vapauksistaan ja oikeuksistaan, vaan ainoastaan näiden osasta.

Kuka huolehtii äänestäjästä hänen ja äänestetyn välisessä agenttisopimuksessa, jossa päämiehen vaikutusvalta on vähäisempi? 

Kysymyksessä on agenttisopimus, joka syntyy äänestäjän ja äänestetyn välille, jossa äänestäjä on päämies, jolla on oikeus varmistaa myös avoimen mandaatin antaesaan siitä, ettei hän luovu aivan kaikesta vapaudestaan, vaan säilyttää luovuttamattoman oikeuden vaihtaa äänestetty toiseen, mikäli äänestäjän ja äänestetyn luottamussuhde lakkaa. Äänestetty saa auktoriteettiaseman, jossa hän voi olla vaarallinen, jopa kuolemanvaarallinen äänestäjälle. Ellei vaihtaminen ole mahdollista, äänestäjällä on oikeus pyrkiä lähes kaikin mahdollisin keinoin syöksemään auktoriteettiasemasta po. asemaan äänestetyt. Kun ei ole velvollisuutta alistua villipedon syötäväksi, miksi kellään olisi velvollisuus äänestää itselleen vahingollisia edustajaehdokkaita? 

Tätä aatetta kehitti tulkintana englantilaisesta parlamentaarisesta järjestelmästä John Locke ajalle tyypillisen luonnon-ja yhteiskuntatilan mallin avulla. Edellä mainittua kysymystä hän on tarkastellut eräänlaisen juridisen fiktion, luonnontilan mallin, avulla, so. ajatuskokeella hallitusvallattomassa tilasta, joka on riittävä intellektuaalisen täydellisyyden mitat täyttävälle vahemmistölle, jonka edustajia on saattanutkin joskus elää luonnontilassa. Tätä on idealisoiva oletus, joka muistuttaa nyt muodissa olevien uusklassisten "talousviisaiden" idealisoitua markkinallia, jossa ostajia ja myyjiä on niin paljon niin pieninä, ettei kukaan pysty vaikuttamaan hintaan. 

Mitä paljon puhuttu yhteiskuntasopimus voisi tarkoittaa — yhteiskuntafilosofisesti?

Oletetaan, että syntyessämme olisimme täysin oikeutettuja nauttimaan vapauksistamme ja oikeuksistamme,ja tässä tilassamme oikeutettuja itse suojelemaan elämäämme ja vapauttamme ja sitä omaisuuttamme,joka säilyy käyttökelpoisena hallissamme sekä muita rankaisemaan moraalin rikkomuksista. Emme voisi vedota ylempään yhteisön asettamaan auktoriteettiin eli lakiin rikoksen uhrina tai riitatilanteessa, millä perusteella tilamme on luonnontila. Luonnontilaan suhteet säilyisivät ennallaan, jos niissä elävä seuraisi järkeään yhdessä tilassa viihtyvien kanssa ja jos tilasta ei luovuta sen lakkauttavalla sopimuksella. Tämä on kriteeri yhteiskuntatilalle so. kansalaisyhteiskunnalle, yksittäiselle yhteiskunnalle, jonka jäseniä ovat vain tähän kokonaisuuteen liittyneiden joukko.

Liittymisen motivaatio perustuu liittyneiden tyytymättömyyteen luonnontilan oloihin. Kansalaisuus perustuu siihen, että he ovat luopuneet itsevarjelun sekä rikosten rankaisun oikeuksistaan, jotka heillä olivat luonnontilassa. Yhteiskunnassa kunkin kansalaisen voima on koko yhteisön käytössä ja poissa yksilön käytöstä. Kansalaisyhteiskunnalle luonteenomaista on edustuksellinen järjestelmä ja teoriassa vaatimus kunkin kansalaisen suostumuksesta kaikkia sitovana, mutta käytännössä edustajaenemmistön kanta, ellei ole sovittu vielä useamman suostumusta edellyttävää lukusuhdetta.

Ei siis totisesti anna aihetta ihmettelyyn, että luonnontilassa ja tästä luopumisesta on niukasti tietoa:tämän puutetta selittää parhaiten useimpien tyytymättömyys elämään luonnontilassa tähän liittyvine harkinnan täydellisyyttä ja tahdon heikkouksien puuttumista edellyttävine vaatimuksineen. Ihmisten epätäydellisyys tekee heille periaatteessa ihanteellisen luonnontilan nimenomaan heille huonoksi tilaksi. Tietoa olisi välittynyt enemmän kuin on, koska on vähän niitä, jotka ovat kyllin harkitsevia ja kykeneviä lykkäämään tuonnemmaksi järjen suosituksesta halujaan, joiden toteuttaminen estää luulottelematoman onnellisuuden saavuttamisen luonnolliseen lain nojalla, joka on järki. 1600-luvulla oli voimakas vihtymys väittää luonnontilaa joskus jossakin esiintyväksi, mihin yhteyteen tämä selitys soveltuu perusteluksi sille, ettei luonnontila ole vain kuviteltu. Loogisesti kuviteltukin tila on riittävä, jos todistelu nähdään ajatuskokeeksi. 

Vaikkakin luonnontila sopii käytännössä vain niille, jotka seuraavat suhteissa toisiinsa eli yhteiselämässä järkeään ja kykenevät tahtomaan tehokkaasti järjen suosituksia, periaatteessa se on paras malli yhteiskuntaelämän järjestykselle myös niille, joiden järjenkäytössä on puutteita ja tahdossa heikkouksia ja joille kansalaisyhteiskuntaan eli poliitiseen yhteiskuntaan kuuluminen on käytännössä parempi ratkaisu kuin jäädä luonnontilaan. Vapauksineen, oikeuksineen ja näitä koskevine tasavertaisuuksineen ja riippuvaisuuksineen luonnontila tarjoaa näkökulman, josta voidaan arvioida sitä, millaisia rajoituksia edellytetään luonnollista lakia täydentävän maan lain säädöksiin. 

Mitä yhteiskuntasopimuksella on järkevää tarkoittaa?   

Pyrkimys järkevyyteen ja kykyyn pidätellä halujeen järjen mukaisesti tulevat luonnontilan näkökulman vuoksi huomioon otetuiksi myös yhteiskuntatilanssa, toisin sanoin — poliittisessa ja kansalaisyhteiskunnassa.  Luonnontilan tällaiseen näkökulmaan sisältyy sekin ajatus, etteivät kaikki toteutuneet yhteiskuntatilat ole tahdoltaan heikkojen tai järjeltään vajavaisempien kannalta hyviä. He joutuvat ojasta allikkoon, jos he liittyvät yhteiskuntatilaan, jossa joutuvat absoluuttiseen vallan alaisiksi eli "ruhtinaan orjiksi" Locken termionologian mukaan. Tällaisesta tilasta puuttuu järjestely, jonka puutteen vuoksi he luopuivat luonnontilasta, siis mahdollisuus vedota riitatapauksissa ja uhrina rikostapuksissa johonkin ylempään ratkaisevaan valtaan.

Omine vajavuuksineen, järkeilyn vajauuksineen, ja tahdon heikkouksineen luonnontilasta luopujat ovat sopivampia toimimaan puolueettoman tuomarin johdolla kuin olemaan tuomari ja luonnollisen lain toimeenpanija (yhteisön asettaman lain puuttuessa). Siitä syystä, ettei ansoluuttisen itsevaltiaan ja alamaisen suhteessa ole olemassa rajoituksa hallitsijan tai muun viranomaisen valtaan, alamainen jää tosiasiassa asemaan, jossa hän joutuu olemaan tuomari omassa asiassaan ja luonnollisen lain toimeenpanija hänen hallitsijanaan esiintyvää vastaan. 

Luonnontila on välttämätän perspektiivi yhteiskuntasopimuksen rajojen määrittelyssä?

Luonnontilan näkökulma avaa perspektiivin, josta yhteiskuntatilassa oleva voi ymmärtää sen, missä rajoissa viranoaisten vallan tulee olla suitsittua, jotta riitatapauksissa ja rikosten uhrin etsiessä puolueettoman oikeuden turvaa niiden, jotka eivät halua, ei tarvitse olla tuomari ja oikeudenmukaisuuden toimeenpanija omassa asiassaan. Absoluuttisen monarkian tapauksessa se, ettei hallitsija tai muut vallankäyttäjät ole sidottu lakiin, vaan jätetty riippunmattyomiksi eli "luonnontilaan" suhteissa alamaisiinsa. Kansalaisyhteiskuntaan siirryttäessä on siis pyritään tavoitteeseen, jota absoluuttinen valta tai poliittisen valtiaan orjuus estää toteutumasta eli puolueettoman oikeudenkäytön ja pysyvien yhteisöltä peräisin olevien lakien mukaiseen elämään niille. Yhteisön laki täydentää luonnollista lakia siirtämällä yksilöltä pois ja yhteisön käsiin oikeuden olla tuomari ja järjen luonnollisen lain toimeenpanija riitätapauksissa ja rikosten uhrien tapauksessa. 

Mitä siis on luontevaa ymmärtää demokratialla? 

Edustuksellinen järjestelmä, jota nykyisin sanotaan demokratiaksi, ei ole klassista demokratiaa, joka on ateenalaista eli suotaa. Edustuksellisuus on sellaisen työnjaon toteuttamista, että toiset kansalaiset antavat toisten kansalaisten edustaa itseään, so. tehdä päätöksiä puolestaan. Äänioikeus merkitsee sitä, että ne, jotka eivät pääse päätöksentekijän asemiin, osallstumalla vaaliin luopuvat oikeudestaan tehdä päätöksiä.

Sopimus äänestäjän ja äänestetyn välillä on ymmärrettynä äänestäjän oikeuksia kunnioittavaksi, edellyttää molemminpuolisuutta, joten äänestetty vallankäyttäjä sitoo itsensä äänestäjiin. Äänestäjien ongelmana on, että hänen mahdollisuutensa valvoa edustajia on huonosti järjestetty. Tässä suhteessa nykyajan äänestäjä on paremmassa asemassa kuin antiikin Ateenan kansalainen, joka ei käyttänyt omaa valtaosuuttaan edustajan välityksellä. Edustuksellisen järjestelmän etuna on se ettei kansalaisen tarvitse osallistua poliittiseen päätöksentakoon kokopäiväisesti.  Edeustuksellisen järjestelmän myötä kansalaisella on modernia yksilönvapautta yhteisöllisistä sidonnaisuuksista, antiikista puuttunutta vapautta, joskin antiikissa oli vapaus vaikuttaa henkilökohtaisesti päämiehenä poliittisessa päätöksenteossa, ei edustajan välityksellä. Benjamin Constant kirjoitti 1800-luvulla näistä kahdesta vapauden tyypistä.               

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu