Eduskuntavaaleissa Ukrainaa kohtaan – vihamieltä vai piilevää välinpitämättömyyttä?

Eduskuntavaalit näihin liittyvine kohuineen ja hurmoshenkisyyksineen, joita mielipidemittausten heilahtelut aiheuttanevat, nostavat esiin sellaistakin, mitä ei toivoisi aina korkeinta valtiojohtoa myöten, kuten Ukrainan puolustussodan vastaista asennetta.

Presidentin ja puolustusministerin nokittelu pääministerille voidaan nähdä siten, että he jarruttelevat raskaan aseistuksen antamista Ukrainalle. Nokittelijat näet antavat vähintäänkin ymmärtää, ettei ole Suomen asia antaa raskasta aseapua Ukrainalle, ja näin he viestivät myös länsimaille, ettei näidenkään tarvitse välittää Ukrainan kärsimyksistä.

Sen sijaan pääministeri Sanna Marin taas pyrki raskaalle sotilasavulle myönteisellä lausunnollaan luomaan länsimaille painetta vahvistaa Ukrainan edellytyksiä vähintäänkin jatkaa puolustussotaansa Venäjää vastaan.

”Itse näen, että hävittäjistä varmasti tullaan keskustelemaan. Eri maat puntaroivat ja arvioivat sitten omia kykyjänsä tämän kaltaista aseapua toimittaa. Mielestäni myös Suomessa tätä keskustelua voidaan käydä.”

Kannanotto sisältää pohdinnat kaikista mahdollisista hävittäjistä, joista voisi olla apua Ukrainalle, jonka asia on myös meidän ja kaikkien eurooppalaisten asia. Rikollista hyökkäyssotaa käy sellainen Venäjä, joka henkilöityy Putinissa, eli diktaattorissa, jonka Venäjä on edennyt yhdestä toiseen rikokseen ihmisyyttä vastaan.

Olemme joutuneet kuulemaan kuulemasta päästyämme aina väsymykseemme asti kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan jne. vakuutteluja siitä, että Ukrainaan on autettava ”kaikin tavoin”. Siitä kuitenkin on vaijettu pitkään ja hartaasti, pitääkö Ukrainaa auttaa riittävästi siihen, että Venäjä poistuu Ukrainasta, mukaan lukien Krimiltä, mikä on ainoa rauhan tuova ratkaisu.

Sanna Marin ei ole vaiennut, vaan on asian sanoiksi pukenut ilman mitään epäselvyyttä. Tämän kanssa looginen ja linjassa on myös näkemys, että Ukrainaa on tuettava raskain asein, hävittäjin ja panssarivaunuin. Kun periaate on sannamarilaisesti kirkas ja selvä, on käytännön kysymys, minkä nimisiä ja minkä tyyppisiä ovat hävittäjät tai panssarit. Yhdysvallat kykenee toimittamaan korvaavan kaluston, jos halua piisaa ja jos poliittisella päätöksellä viemme omat raskaat aseemme Ukrainan hyväksi. Myös aikataulu on sopimuskysymys.

Sannamarinilaisuus on samaa kuin kajakallaslaisuus (Viron reformipuolueen liberaali linja) ja ovat kuin valovuosien päästä suomalaisten ”pohjoismaalaisuudesta”. Muut kuin Sanna Marin tahtovat ”hajurakoa” Viroon ja Ukrainaan. Siitä tavallisesti sanotaan retorisuudeksi, ei ole yhdentekevää, millaista se on, sillä se on aina osa toimintatapaa, joka on oikeaa tai väärää arvoista katsoen. Niccolo Machiavellin aikanaan painottava miehuullisuus alkaa olla enää miesten ihailtava naisissa, kun miehiltä itseltään se entistä enemmän puuttuu.

Aihetta koskevan keskustelun tarve on lähes huutava vaaleissamme, jotta me äänestäjät tietäisimme ehdokkaiden näkemykset Ukrainasta sen sankarillisine kamppailuineen vainolaista vastaan. Oman ehdokasvalintani kannalta tämä kysymys menee muiden kysymysten edelle. Tavallisesti poliitikon vastaukset ovat eri kysymykseen, mitä heiltä kysyttiin.

Näissä vaaleissa on siis ainakin yksi poliitikko, pääministeri, joka vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen. Toimittaja kysyi Ukrainassa seuraavaa.

” On esitetty, että Ukrainalle pitäisi tässä vaiheessa antaa tehokkaampaa aseistusta, kuten hävittäjiä, ja että niissä viivyttely maksaa ihmishenkiä. Mikä on sinun kantasi asiaan?

Vastaus annettiin nimenomaiseen kysymykseen, jonka mainisin äsken, ja avasi keskustelun, jota Suomessa ei ollut vielä julkisesti edes aloitettu. Vaikka olisihan se pitänyt aloittaa, mutta … Hävittäjät ovat raskaita aseita, jollaisia Ukraina haluaa vasitenkin, kun puolet sen arsenaalista on ammuttu alas. Siksi muualla on keskusteltu, mutta ei Suomessa. Suomessa on piintynyt tapa keskustella, mistä olisi keskusteltava, tai mistä ei olisi aihetta keskustella.

Tekoja Suomessa on totuttu karttamaan. Tässä yhteydessä teot olisivat vaikuttamista lännen suuriin valtioihin Ukrainalle annettavan avun lisäämiseksi ja Venäjän lukistamiseksi.

Suomella näyttää olevan kaksi linjaa, joista toinen on pääministerillinen ja aktiivinen Ukrainaa avustava linja; toinen niistä on korulauseinen presidentillinen linja. Näiden linjojen ero on tullut näkyviin, jotta niistä näillä olevine yksityiskohtineen äänestäjä voi valita Venajää haastavammin tai sen kuviteltua voimaa ihailevammin ja sen tahtoon myötyväisemmin.

Valtiovierailulla Ukrainassa ollut valtiojohtomme tärkein pääministerillinen edustaja arvoisa pääministerimme vastasi kysymykseen tavalla, jota ehdinkin siteerata jo edellä.

Raskasta aseapua, kuten hävittäjiä, tukee kiireesti toimittaa ja kiirehtiä vastahyökkäyskaluston, kuten panssarivaunujen toimittamispäätöksen toteutusta. Ukrainassa alkaa olla päivä päivältä yhä huutavampi pula hävittäjistä ja kasvavampi tarve hyökkäyspanssarivaunuista, mutta ennen kaikkea ammuksista aseisiin. Leobardit, hyökkäyspanssarivaunut, ovat vastahyökkäysten kannalta ensiarvoisten tärkeitä, mutta osana raskaiden aseiden ja ammusten arsenaalia.

Muu valtiojohtomme Sauli Niinistön johtamana kiirehti välittömästi seuraavaa: sen tiedossa ilmeisesti sitten on, että sota on päättymässä ennen kuin Hornet-hävittäjät poistuvat käytöstä, hävittäjät, joita Suomi tarvitsee itse Ukrainaa enemmän.

Hidastelu raskaan aseistuksen toimittamisessa voi pidentää sotaa, joten Hornetitkin voivat olla vapautettuaan Suomelta tarpeellisia Ukrainalle, jonka ja Venöjän sotatila saattaa sekin säilyä kymmenen vuotta tavalla tai tousella. Yksinkertaisesti asia on siten, ettemme tiedä.

Toki tiedän pääministerimme henkilöksi, jossa lähes kaikki on väärää joidenkin ihmisten mielestä, kuten ikä, sukupuoli tai puoluekanta, tavalla, joka nostaa tunteet pintaan niin myrskyisinä heissä, että heidän kykynsä ajatteluun poistuu ainakin tilapäisesti.

Ukrainassa hänen antamassaan lausunnossa ongelmana ei liene ollut se, että Hornetit mainittiin, vaan se, että Suomen valtiojohdossa oli julkilausumattomasti syvä haluttomuus auttaa Ukrainaa ja samalla omaa isänmaataan. Suomessa ei ole haluttu viedä Ukrainaan raskasta aseistusta Venäjän perusteelliseksi lyömiseksi, mikä on rauhan tae eikä juurikaan mikään muu. Venäjän julma, omaa kansaa säästämätön valtiojohto on taistellut kokoamineen omine sotajoukkoineen niin pitkälle kuin pystynyt viimeiseen rauhantahtoiseen ja sotahaluttomaan venäläiseen. Venäjän kansa on yleensä ollut valtion, ei valtio kansan.

Pääministeri ajattelee kuin puolalainen, liettualainen, latvialainen tai virolainen tai ukrainalainen Venäjästä, kun taas presidentti ajattelee kuin länsieurooppalainen eli lopulta taipuu Venäjän itsevaltaisen johdon taipumattomuuden edessä ilman, että tähän on mikään pakko, ja kun tämä tapahtuu, jos presidentti Niinistö on virassa, niin hän lähtee Venäjälle tämän johdon seireeninlaulun kuultuaan tukka – ainakin se, mikä on vanhuksella vielä jäljellä – suorana. Näissä vaaleissa äänestäjä sopii olla varovainen, sillä suoraan näkemyksensä kertovia poliitikkoja ja ehdokkaita on tosi harvassa.

Ei ole kokoomuksessa unilukkaria, joka herättäisi puolueen turmiollisesta ruususenunesta. Sellainen vaikuttaa olevan sosiaalidemokraateissa. Kokoomuksen aleneva kannatuskäyrä saattaa osaksi selittyä tällä puolueen vajavuudella.

On selvää, että unilukkari tarvitaan, koska suomettuneisuus on toinen luonto lähes kaikissa puolueissa tai ehkä jopa kaikissa. Pohjoismainen linja ei enää toimi, kun Venäjä joutuu laajenemaan pitääkseen aisoissa paineet sisäiseen hajaantumiseen, joka on lähtenyt liikkeelle ja jonka etenemiseksi myös Ukrainan itsenäistyminen on Venäjän venäläisnäkökulmasta.

Suomen ja Euroopan aseet käyttöön Venäjän armeijan tuhoamisessa

Pääministeriä lukuun ottamatta, välijohtomme on haluton keskustelemaan raskaan aseavun antamiseen Ukrainalle ja jouduttamaan Venäjän voittoa rikollisessa sodassa.

Suomea kohtaan ei ole sotilaallista uhkaa Ukrainassa käytävän sodan aikana, koska Suomen rajan vastaisten varuskuntien sotilaat ovat kuolleet Ukrainassa. Suomen aseet olisivat tehokkaimmassa ja maamme edun mukaisessa käytössä, jos niillä tapettaisiin Venäjän joukkoja Ukrainassa.

Kokoomukselle mitattuun kannatukseen mielipidemittauksissa on tullut vähenevä kannatuskäyrä eduskuntavaalien aattona, mikä on saanut kokoomusta lähellä olevan median kuohuksiin vaalitappion pelosta. Tämä on saanut aikaan sen, että pääministerin lausunto on selvästi raportoitu harhaanjohtavasti.

Ukraina ja sen ase- ja ammustuotanto on kärsinyt sodasta, ja kuten Sauli Niinistö ja tämän entinen ystävä Vladimir Putin hyvin tietävät, Ukraina ei pysty enää entiseen tahtiin tuottamaan ammuksia aseisiin. Nyt pitkittyvä sota ei jatku loputtomasti, jos Ukrainaan oikeudettomasti hyökkäävä Venäjä päätee siihen tavoitteeseensa, että ukrainalaisten ammukset loppuvat kesken ennen kuin hyökkääjän.

Valtiovierailulla ollut pääministerimme totesi:

”Me tiedämme, että me olemme tehneet päätöksiä uusista hävittäjistä jo aiemmin. Me tiedämme meidän tulevien hävittäjien aikataulun, millä saamme niitä Suomeen.”

Suomessa ollut valtiojohtomme katsoi, ettei raskaista aseista esimerkkeinä mainitut Hornetit edes ehtisi hätiin. Jälkimmäisen näkemyksen taustalla lienee käsitys siitä, että sota päättyy joka tapauksessa Venäjän voittoon sen vuosi, ettei länsi pysty toimittamaan tarpeeksi ammuksia Ukrainalle niiden kulutuksen kasvaessa sitä mukaa, kun Venäjä kasvattaa sitä.

Niinistö ja kokoomus tahtovat olla mielin kielin nykyisen Venäjän suurelle johtajalle Vladimir Putinille. Hänen strategianaan on ollut kasvattaa tulivoimaa sen vuoksi, ettei sotilaista, varsinkin hyvistä sellaisista, Venäjällä on ollut koko ajan pulaa.

Pääministerimme ilmiselvästi on ymmärtänyt, että jos Ukraina saa riittävästi raskasta aseistusta, täydennystä ilmavoimille tappioiden korvaamiseksi ja hyökkäyspanssareita vastahyökkäyksiä varten sekä jatkuva ammusvirta maa- ja ilmavoimille, estää hyökkäyskyvyttömän Venäjän voiton sen vuoksi, ettei aseistus ja ammukset riitä. Vastuu on meillä eurooppalaisilla.

Mainittua venäläistä maineensa sodalla tahrannutta valtiomiestä pidettiin uransa alkutaipaleella lännessäkin maailman vaikutusvaltaisimpana johtajana. Voitollisena sodassa hän voi palata takaisin arvostetuksi.

Vladimir Putinilla on uutena piikkinä lihassa Suomen pääministeri, jota häntä sydänjuurin vihaavat vastustajansa sanovat ”kauniiksi”, mikä on heidän sanomanaan ironiaa.

Pääministerimme, jonka näkemykset ovat samantapaisia kuin eteläisen naapurimaamme pääministerin. Pääministeri totesi

” ja kyllä me voimme mielestäni käydä keskustelua myös Hornetien osalta, olisiko mahdollista Ukrainaan luovuttaa, minkälaista koulutusta se kenties tarvitsisi rinnalle, sitten että Suomi voisi osaltaan tässä auttaa – mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.”

Oikeastaan en tiedä, ketkä Suomen eduskunnassa jarruttavat raskaan aseavun antamista Ukrainalle, mutta Jos arvoisan pääministerimme ympärille syntyneestä kohusta syntynyt vaikutelma ei petä, niin eiköhän pahin jarrumies ole Kokoomus-niminen puolue, joka keskittyy vain julkisen talouden velka-asiaan? Ei Ukrainan, mutta ei Suomenkaan kohtalo kiinnosta vähääkään niitä, jotka eivät näe metsää puilta, kun he eivät välitä muusta kuin valtion taloudesta. Sodan vaara uhkaa myös meitä. Sodan tullen kansan tulee olla vakuuttunut siitä, että sillä on jotakin, minkä vuoksi kannattaa taistella. Sitten kun Venäjä on voittanut sodan, tarvitsemme itsenäisyytemme säilyttämiseksi hyvinvointivaltion ja sotilaallista voimaa, omaa tai Nato-liittolaisten.

Muutoin joudumme Venäjän etupiiriin tai liitetyiksi Venäjään. Tämä tilanne on vältettävissä vain, jos alamme pääministerin neuvosta keskustella siitä, miten estetään Ukrainan tappio, minkä aiheuttaa oma välinpitämättömyytemme täällä länsimaissa.

Voi herätä epäilys siitäkin, että yhteistyötunnustelut perussuomalaisten suuntaan ovat johtaneet siihen, että halutaan Venäjän suhteet tulevaisuudessa järjestää Venäjään tekemättä mahdollisimman vähän yhteistyötä yleiseurooppalaisten organisaatioiden, Naton ja varsinkin EU:n piirissä. Halla-ahoa lukuun ottamatta, perussuomalaiset eivät tunne mitään erityistä sympatiaa Ukrainaa tai ukrainalaisia kohtaan.

Nämä ovat heikkoja signaaleja, jotka tulisi ottaa huomioon äänestyskopissa. Ukrainassa käytävä sota ja sen kulku ovat tärkeimmät asiat maamme tulevan kohtalon kannalta. Sota voi pitkittyä, ja pitkittymisen ajaksi on varmistettava sotilasapu Ukrainalle ja tehtävä voitavansa, jotta Venäjän sisäinen tila ja kehitys saadaan käännetyksi vaarattomaksi Venäjän kaikille reunavaltioille, kuuluivat ne Natoon tai ei.

Suomen lehdistön käsittelemäämme asiaa koskevan kirjoittelusta saattoi saada vaikutelman toimittajien ryhtymisestä Venäjän hybridivaikuttajiksi.

Nostettaessa kohu pääministerin keskustelun avauksen ympärille jätettiin tahallaan kertomatta, että on Ukrainanaan kutsutun valtiovieraan olisi epäkohteliasta olla tukematta Ukrainan toiveita saada raskasta aseistusta. Suomen halukkuus antaa omastaan Ukrainalle oli Suomenkin edun mukaista pyrkimyksenä rohkaista muuta länttä antamaan raskasta aseapua Ukrainalle – se, millaista apu olisi, riippuu Ukrainan puolustuksen tarpeista. Se, että näitä pidämme silmällä, on koko Euroopan ja lännen etu.

Meidän tehtävä kaikkemme, jotta Ukraina voittaisi siten, että voiton kriteerinä on vähintäänkin se, että Venäjä on karkotettu sotarikollisine joukkoineen kaikkialta Ukrainasta, mukaan lukien Krimiltä. Toinen ja aivan yhtä tärkeä edellytys on, että voittoisa Ukraina on noussut alueelliseksi sotilasmahdiksi tehokkaine asevoimineen, ja näillä pitää aisoissa Venäjää, joka on vajonnut yhä autoritaarisemmaksi, mutta joka myös on epävakaa ja sisäisten taisteluiden repimä.

Vapaiden vaistonsa vuoksi venäläiset eivät ole koskaan sydämessään totelleet vallanpitäjiä, vaan ainoastaan selviytyäkseen vallanpitäjiensä ikeen alla. Tällaiseksi venäläiset on totuttu näkemään ja niin Venäjälläkin älymystö on nähnyt heidät. Äsken todetusta on kysymys tälläkin hetkellä, mistä selittyy se, ettei Vladimir Putin halua laajentaa liikekannallepanoa venäläisiin.

Afganistanin sodan ajan kokemus osoittaa, että venäläiset olivat puna-armeijalaisista haluttomimpia taistelemaan. Sotilaiksi Venäjä joutuu haalimaan vähemmistökansallisuuksia syrjäseuduilta ja vankeja vankiloista.

Ei ole mikään ihme, että Venäjällä on pulaa sotilaista huolimatta suuresta väestöstä, suuremmasta kuin Ukrainalla, jossa yleinen liikelannallepano on tehty maan kattavasti. Ukrainan ongelmana on se, ettei aseita riitä kaikille. Tämän ongelman syy on lännen poliitikkojen ja heidän peruskannattajiensa haluttomuus antaa raskasta aseapua Ukrainalle.