Ei meidän pidä pelkäämän – huolimatta erään perussuomalaisen ladatusta taskuaseesta!

”Enemmän kuin mitään muuta minä pelkään itse pelkoa” (Michel de Montaigne, kuuluisa Esseiden kirjoittaja renessanssin ajalta). Tämä näkemys perustuu siihen, että pelko tekee uhriuttajista julmia ja lisää uhrien kärsimystä. (vrt. Judith Shklar), s. 34) [Viittaan em. Tavanomaisia paheita teokseen 2023. Niin & näin]

Yllä mainittu on oivallinen iskulause eurovaaleihihin – olkaamme vapaita pelkäämästä, paitsi pelkäämään itse pelkoa. Tämän pelottavuuden ja sen vuoksi, että se voi johtaa pahimmillaan kuvottavaan julmuuteen, säädettyjen lakien ja sosiaalisten sääntöjen tulee varmistaa se, ettei meissä herätetä pelkoa: ei esimerkiksi kulkemalla vapaa-aikanaan ladattu ase taskussa ja olemalla valmiina käyttämään asetta pelotteluun – kuten esimerkiksi Vornasen epäillään tehneen ainakin yhden kerran.

Mainittu Vornanen, palkittu poliisi, on sekä henkilönä että poliisilaitoksen elävänä edustajana on osa sellaista yhteiskunnallista järjestelyä, joka on luotu hälventämään väliltämme pelkoa, jonka läsnä ollessa myös taipumuksemme ihmisiä luonnostaan kuvottavaan julmuuteen uhkaa meitä – ainakin, kun poliisi toimii kuten sen kuuluukin.

Pelon karkotus keskuudestamme on liberalismin ydintavoite välttää kansalaisten keskuuteen helposti syntyvää julmuutta syntymästä, jolloin vältetään aivan kaikenlaista pelkoa ja kaikenlaista julmuutta keskuudessamme mahdollisuuksiemme mukaan. Sen vuoksi Vornasen tapaus on myös poliittisesti tärkeä.

Tärkeää on tietää Riikka Purrasta puoluetovereineen, miten he suhtautuvat terveeseen julmuuden vihan psykologiseen vaikutukseen eli misantropiaan eli vihaan koko ihmiskuntaa, äärimmillään myös itseään kohtaan. Pitävätkö he suotavana julmuutta kiedottuna tekopyhyyteen tai epärehellisyyteen tai asettavatko he julmuuden ainakin vihattavampien asioiden joukkoon tai jopa etusijalle vihattavissa asioissa.

Sama kysymys voidaan esittää myös pääministeri Petteri Orvolle ja kokoomukselle. Liberalismiin joskus sitoutuneena sen voisi arvella näkevän julmuuden paheista kaikkein pahimmaksi ja sen vuoksi pelkäävän pelkoa. Miksi kokoomuslaiset eivät ole lausuneet julki liberaalista näkemystä julmuudesta suurimpana pahana, suurempana kuin kristittyjen synninvihaajien pahimpana pitämä ylpeys.

Pelko kuuluu Vladimir Putinin Venäjän valtioon toiminnallisena periaatteena, joka pidettävä mahdollisimman eräällä demokraattisten nyky-yhteiskuntien suhteista. Jotta tämä ei jäisi kenellekään epäselväksi, nykyisen hallituksemme täytyisi selväsanaisesti tiedottaa siitä, ettei pelon tai julmuuden herättäminen suomalaisissa käy laatuun sellaisessa yhteiskunnassa, jossa halusimme elää.

Paroni de Montesquieu, jonka nimeen liitetään vallan kolmijako-oppi lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan, yhtyy yllä mainittuun ajatukseen pelon pelottavuudesta. Pelkoa häivytettäessä häivytetään sitä, mikä on hänen mukaansa despotismin toiminnallisena prinsiippinä.

Pelko hallitsevien ja hallittujen välillä on asia, jonka vuoksi molemmilla on kiusaus tulla julmiksi toisiaan kohtaan. Tasavalloissa – olkoot aristokraattisia tai demokraattisia – toiminnallisena prinsiippinä on hyve, kansalaishyve, monarkioissa kunnia.

Montesquielaisen pelon liberalismin ihmiskuvaan kuuluu ihmisten ajatteleminen sellaisina kuin ne ovat epätäydellisinä tai täydellisyydessään rajallisina olentoina, jotka olosuhteet voivat tehdä julmiksi toisiaan kohtaan. Rajallisuuden vastapainoksi välttämätöntä on, että ihmisiä hallitsevat lait, eivät ihmiset tai ihmiset lain sääntelyn alaisina ja silti vapaina oman harkintansa mukaan tulla parhaiksi itsekseen paroni Montesquieu’n opetusten mukaisesti.

Vaatimukset lakisidonnaisesta ihmisten hallinnasta syntyvät pyrkimyksestä hillitä ihmisten taipumuksia tulla ihmisvihaajiksi, jollaiset pyrkivät despooteiksi toisilleen ja vastustamaan julmuutta, ryhtymistä toisten uhriuttajiksi, ja varustamaan uhrit puolustamaan arvokkuuttaan muillakin tavoin kuin sankarikuolemallaan pyöveliensä käsissä.

Kun julmuus on ensi sijassa se pahe, joka pelkoa ihmisten keskuudesta poistavien lakien avulla tehdään mahdottomaksi toteuttaa, yhteiskunnallisissa suhteissa ihmisten valta on jaettava mahdollisimman pieniin osasiin julmuudesta mahdollisesti aiheutuvien haittojen saamiseksi mahdollisimman vähäisiksi.

Perussuomalaisilta tai kokoomukselta emme ole kuulleet kannanottoa siihen, miten olisi suhtauduttava Niccolo Machiavellin Ruhtinas- teoksessaan esittämään misantrooppiseen julmuuden puolustukseen. Hänen mukaansa julmuus ei ollut ensimmäinen poistettavien asioiden joukossa, vaan jopa suotava tapa ruhtinaan varmistaa poliittinen valta säilyttääkseen kunniansa. Kunnian edistämiseen kytkeytyvänä julmuus, valehtelu, petokset, muut konnamaisuudet ovat siis tehokkuutensa vuoksi hyveitä.

Pitävätkö nykyisen hallituksemme ministerit ajatusta siitä, että poliitikkojen tekeminä moraalittomuudet ovat moraalia, parempana kuin Montesquie’n näkemystä, että valtion tehtävänä on poistaa mahdollisuuksien mukaan pelko ja julmuus (pahin pahe) ja että hallitsevien ainoa hyve on oikeudenmukaisuus? Tähän soisi saada vastaus.

Vornasen uutisoidut rikosepäilyn aiheuttaneet hölmöilyt viittaavat siihen, että viranomaisilla (palkituilla poliiseilla) tai julkisen päätösvallan käyttäjillä (kuten kansanedustajilla tai ministereillä) on tavallista ihmistä laajemmat oikeudet toimia pelkoa herättävästi, jopa terrorisoida tavallisia ihmisiä tavoilla, jotka katsotaan yleisen edun mukaiseksi.

Lain ”hengestä” kuuluisimpana kirjoittajana tarkoittaen ”hengellä” kulttuurin ja yhteiskunnan sitä kokonaisuutta, jonka edellytysten mukaisesti oikeusvaltio on järjestettävä, Montesquie edellyttää lain suojaavan kansalaisia heidän rajallisuudeltaan ihmisinä, mutta myös turvaavan heille laajimman vapauden luoda itsestään paras versio itsestään heidän rajallisuutensa huomioon ottaen. Tavoitteena on vapaus saavuttaa mahdollisimman vähäinen epätäydellisyys.

Lainvalvojan tehtäviin hyväksytyn Vornasen kelpoisuutena, kansalaishyveenä, on ollut huolehtia lain parhaasta toteutuksesta, mitä odotetaan virkavallalta. Tehtävän palkittuun hoitamiseen luultavasti ovat riittäneet vaatimattomatkin kyvyt, ainakin jos on toimittu ihanteellisesti viran räätälöinnissä.

Toivottavaa on virkojen räätälöinnissä se, että niiden hoitoon on uskottu hoitajalle valtaa niin pienin siivuin, että lähes kuka hyvänsä suoriutuu vähimmin haitoin yksilöille ja yhteiskunnalle. Näin jäänee lain suojaamaksi ja joutumatta vaarannetuksi sellainen vapaus, jonka piirissä on mahdollista saavuttaa itsemme vaihtoehtoisista versioista se, minkä juuri oma epätäydellisyytemme meille sallii rajallisuudessamme.

Vornanen ei ehkä ollut palkintonsa arvoinen, koska tämä oli saatu pyrkimyksestä lain parhaaseen toteutumiseen. Lain mahdollinen rikkominen ei ole johdonmukaista toimintaa henkilöltä, joka on tehnyt lainvalvontatyötä tai on ollut kansanedustajana tekemisissä turvallisuuskysymysten kanssa.

Lainvalvoja voi olla hyvä viranhaltijana tarvitsematta hänen olla sitä pelkästään ihmisenä, jollainen hän on vapaa olemaan omassa yksityiselämässään, missä elämä on elettävänään. En väitä Vornasesta mitään, vaan totean virasta, johon hän on (vaikkakin nyt vapaalla), että sellaisen hoitamiseen ei tarvitse olla hyvä ihminen.

Hyvän kansalaisen kelpoisuus riittää, ei erinomaisuus ihmisenä. Tämä vapaus merkitsee myös, että on sallittu olla niin kelvoton kuin on, jollei parempaan pysty, mutta rikokseen ei pidä syyllistyä.

Ajatuksenahan on, että yhteisten asioiden, politiikan, hoito on järjestettävä siten, että moraalisesti epätäydellisetkin, aivan huonoimmatkin, ovat riittävän kelvolliset suoriutumaan asioiden hoidosta. Kansalaisuuden kelpoisuuden ei pidä edellyttää moraalista täydellisyyttä.

Machiavelli Ruhtinas-teoksessaan ehdottaa, etteivät ruhtinaalle (ajallamme: presidentille, eduskunnan puhemiehelle, ministerille jne.) ole mitään rikoksia teot, jotka tavallisen ihmisen tekeminä ovat tuomittavia. Montesquieu’n käsitys on aivan päinvastainen, jollaista meidänkin tulisi seurata ja soveltaa Vornaseen ja kaikkiin viran haltijoihin.

Ranskalaisen jo aiemmin mainittu ajatus on siis, että kehnoimpienkin pitää pystyä hoitamaan virkatehtävät, kuten edellä todettiinkin. Ja kehnoimmat pystyvätkin siihen, jos hallittuja suojellaan heidän tyhmyyksiltään tai pahuudeltaan.

Montesquielaisen Yhdysvaltojen perustuslaki on ollut Donald Trumpin testissä hänen presidentinkaudellaan, jolloin onnistuttiin kaikkein pelätyimmät vauriot välttämään yksilöille ja yhteiskunnalle presidentin valtuuksia kaventamalla.

Vallanpitäjän asemasta nauttijan tulee olla vähemmän vapaa tekemään asioita, jotka eivät ole hyväksyttäviä, kuin tavallisille ihmisille, joiden osalta paheet ovat anteeksiannettavimpia. Tavallisen ihmisen pahuus olkoon vapaata sen  jäädessä selvästi hänen yksityiselle alueelle vahingoittamatta muita ihmisiä.

Montesquieu kannatti näkemystä valtiovallan persoonattomuudesta eli jakamista sellaisiin osiin, jotka voitaisiin huoletta uskoa myös epätäydellisimpien hoidettaviksi niin selkeiden sääntöjen avulla, että tyhmempikin niiden avulla on tarvittavissa määrin oikeudenmukainen, mikä on ainoa mitä julkisen vallan käyttäjältä odotetaan. Henkilökohtaiset piirteet pyritään saamaan yhdentekeviksi asioiden hoidon kannalta juuri valtiovallan osituksen avulla.

Vallan henkilökohtaisuus merkitsee sitä, että vallankäyttö on pelottavaa ja julmuutta ruokkivaa niissä tilanteissa, joissa vallankäyttäjä on ihmisvihaaja. Despootit eli ihmisvihaajat vallankahvassa ovat olleet historiallisesti pahin valtioiden vitsaus. Misantropia eli ihmisvihamielisyys luonteenpiirteenä on ihmisen epätäydellisyyden laji.

Machiavellilaisessa ruhtinaskunnassa misantropia on paitsi sallittua johtajalle, myös toivottua: hallituilta moraalin kieltämä on sallittua ja toivottua, kun kysymyksessä on valtion viranomaiset. Poliisien toivotaan tekevän sellaista, minkä tekemisen viranomaiset kieltävät vallassaan olevilta hallintoalamaisilta.

Vornasen ikävä tapaus saa pohtimaan sitä, onko tulossa aika, jolloin johtavassa asemassa olija – poliisi, kansanedustaja tai ministeri – nauttii etuoikeutetusta asemasta ja suuremmasta vapaudesta kuin on suotu tavalliselle ihmiselle – sääntelemätön aseenkanto ja (jos on mies tai ”naisiin menevä” ) etuoikeus ravintolan naisiin.

Montesquieu’n tavoitteena oli valtio, jollaisessa lailla on korvattu henkilökohtainen valta. Ruhtinaita (ylipäätään julkisen vallan käyttäjiä) sitoo tiukempi sääntely kuin tavallisia ihmisiä myös yksityisen käyttäytymisen osalta, ja vallankäyttäjän vapaus on siis rajatumpi. Poliisin ei pidä saada toteuttaa luonnettaan yksityishenkilönä yhtä vapaasti kuin tavallisen kansalaisen, mutta ei myöskään kansanedustajan tai ministerin.

Misantrooppisia ihmiset ovat vaihtelevin määrin, koska heillä on taipumuksensa vihata ihmiskuntaa sellaisena kuin kohtaavat sen. On mahdollista vihata vain aikalaisiaan rakastaen ihmiskuntaan sellaisena kuin se voisi olla tai on ollut oman käsityksensä mukaan (esimerkiksi perussuomalaisena kulta-aikana).

Mahdollisuuksiin kuuluu olla vihaamatta itseään potentiaalisesti hyvän ihmiskunnan edustajana tai vihata myös itseään osana vihaa kaikkien aikojen ihmisiä kohtaan. Misantrooppeja on aiheellista pelätä, jollei lailla pystytä rajoittamaan juuri heidän vapauttaan. Misantroopit ovat niitä, jotka on otettava erityisen huolellisesti huomioon, jotta he eivät pääse valtion tehtävissä toteuttamaan ihmisvihaansa, millaista se kulloinkin sattuu olemaan.

Kun valtiovalta on perustuslaillinen edustuksellisesti järjestetty ja vallanhakoinen, se on rajattu kansalaisille vapautta sallien siinä määrin, että he pystyvät luomaan epätäydellisyyden asteensa mukaisen moraalisen luonteen.

Epätäydellisyyden asteeseen nähden liiallinen vapaus olkoon sallitumpaa tavallisille ihmisille pienissä iloissa kuin viranomaisasemassa oleville. On tuskin perusteltavissa sitä, että ne, jotka ovat viranomaisasemassa, ovat sen vuoksi myös vapaa-aikanaan tavallista ihmistä paremmassa asemassa, eivät saa nauttia ainakaan sellaisista eduista, joita tavallisella ihmisellä ei ole – saada kulkea ladattu ase mukanaan ja käyttää asetta harkintansa mukaan.

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu