Kollektiivinen vastuu – rangaistus syntyperän, ei tekojen mukaan! Etuko Ukrainalle?

Suomalaiset pitänevät venäläisiä kollektiivisesti vastuullisina Venäjän valtion tekemistä päätöksistä ja lisäksi siitä, mitä Venäjän asevoimat sotivine jäsenineen – joista kaikki eivät ole edes venäläisiä – ovat tehneet tai tekevät: siviilien murhista, sotavankien kaltoinkohtelusta, raiskauksista jne.

Suomalaisten päähänpinttymä venäläisten kollektiivisesta vastuusta vie huomion pyrkimyksistä lisätä entisestään tukea Ukrainalle ja kiristää pakotteita.

Ukrainan tukemista on myös se, että autamme turvaan venäläisiä, jotka kieltäytyvät tarttumasta aseeseen ukrainalaisia vastaan. Kutsuntojen välttämisestä on osotettavissa 15 vuoden vankeus. Pitäisi olla turvapaikan saantiperuste, että kieltäytyy osallistumasta YK:n peruskirjan vastaiseen hyökkäyssotaan tai liittymästä sotarikoksia ja ihmisyyden vastaisia rikoksia tekevään joukkoon. Jokainen sotilas, jota Putin ei saa väkeen, on poissa ukrainalaisten kimpusta ja edistää Ukrainan voittoa.

Vaadittaessa turistiviisumien eväämistä venäläisiltä on käytetty perusteena kollektiivisen vastuun ajatusta, mikä on huono argumentti sen vuoksi, että se kohdistuu ryhmään, ei yksittäiseen ihmiseen tämän tekemiseen tai tekemättä jättämiseen.

Turistiviisumeista päästäksemme tarvitsemme humanitaarisen viisumin venäläisiä Putinin ja valtion kriitikkoja, kutsuntojen karttajia, sotilaskarkureita, toisinajattelijoita jne. varten. Perussuomalaisen puolueen kädenojennus Vladimir Putinille ja Venäjälle on sinnikäs humanitaaristen viisumien vastustus. Virossa ne ovat laajassa käytössä käytössä, ja niillä toisinajattelijat, sodanvadtustajat ja Ukrainan ystävät pääsevät Venäjältä.

Ukrainan tukemisesta ja Venäjän sotilaallisen ja poliittisen häviön aiheuttamisesta huomion ei saa viedä — se, mikä taas hyödyttää eniten vain Vladimir PutiniaVenäjän ahdingossa Ukrainassa. On Putinin asian epäisänmaallista ajamista — saada media pelottelemaan Suomeen ryntäävillä sotilaskarkureilla. Näin media Putinin perussuomalaisten piilokannattajien tuella vaikenee siitä, mistä tulisi puhua. Onko Timo Soinin tunnettu lause (hieman mukailtuna): missä perussuomalainen — siellä maanpetos.

Ukrainan sankarillisten joukkojen vastahyökkäys onnistuneine harhauttamisoperaatioineen vastaan on Venäjälle ja sen johdolle häpeällinen ja harmittava takaisku, joka hävittää kunnioituksen Venäjää vastaan sille salakaunaisissa Keski-Aasian maissa. Esimakua on, että Armenian ja  Azerbaidžan konflikti on kiihtymässä.

Ukrainan sotilaallisesti mestarillinen Harkovan voitto oli Venäjän loppuun asti kulutetetuille asevoimille murskatappio aina Kremliin asti ulottuvine pakokauhutartuntoineen. Ukraina sai haltuunsa suuret määrät modernia taistelukalustoa.

Ukrainalaiset riistivät itselleen aloitteen sodassa ja pakottivat Venäjän puolustuskannalle. Hädissään Putin joutui pahiten kahdeksaan vuoteen pelkäämänsä asian – julistamaan liikekannallepanon. Putin toivonee tämän herättävät Suomessa (ja muualla ”kollektiivisessa lännessä”) pelon kutsunnan pakoilijoiden ja sotilaskarkurien pakolaisaallosta.

Kollektiivisen vastuun ajatus on analoginen kristillisen perisynnin ajatukselle. Ne, jotka eivät tätä hyväksy, vierastavat myös ajatusta kollektiivisesta vastuusta – protestanteista tunnetuimpia oli John Locke, myös liberalismin arkkihahmo: lapset eivät vastaa vanhempiensa rikoksista tai kukaan jonkun toisen tekemästä rikoksesta. Lockelle kollektiivista vastuuta ei ole juridisessa merkityksessä, mutta ei missään syvemmässäkään mielessä. (Two Treatises of Government-teos).

Ukrainaa autamme parhaiten sille menevää sotilaallista, rahallista ja kaikenlaista muuta tukea kasvattamalla ja myös itseämme autamme näin varmistamalla Venäjän tappio ja Ukrainan voitto Venäjän aloittamassa ja kansainvälistä oikeutta loukkaavassa hyökkäyssodassa.

Aina, kun voidaan epäillä, syyttää tai tuomita yksilöimättä tai täsmentämättä sitä, miksi näin tehdään, nojaudutaan  kollektiiviseen vastuuseen tai hyväksytään se yksilöiden teoista tai näiden tekemättä jättämisestä välittämättä pelkän johonkin ryjmään kuulumisen perusteella.

Perisuomalaisen käsityksen mukaan venäläiset ovat ihmisryhmä, jonka kaikki jäsenet vastaavat yksittäisten venäläisten tai Venäjän valtion tekemistä vääryyksistä.

Neuvostoliiton rikoksista kollektiivisesti vastuullisina suomalaiset pitänevät myös venäläisiä, mutta ei enää niitä keski- ja itäukrainalaisia, jotka olivat toisen maailmansodan aikaan neuvostoliittolaisia ja -armeijalaisia. Näiden jälkeläisiä emme pidä kollektiivisesti vastuullisina neuvostoliittolaisten vääryyksistä, koska nyt he taistelevat nykyisiä venäläisiä vastaan.

Missä merkityksessä voidaan puolustaa kollektiivista vastuuta? Voimmeko joutumatta ristiriitaan tavallisen oikeudentajun kanssa pitää jotakuta vastuullisena jostakin, mitä hän ei ole tehnyt. Kollektiivista vastuullisuutta kannattava suomalainen ajattelee, että voimme. Jossakin mielessä voimmekin.

Kollektiivinen vastuu ei ole juridista vastuuta koskaan. Moraalisessa mielessä kollektiivista vastuuta sen sijaan on.

Jokainen meistä kuuluu erilaisiin ihmisryhmiin, joiden identiteetti on riippumaton siitä, ketkä ovat sen jäseniä, jotka voivat muuttua ilman, että ryhmän identiteetti muuttuu. Näitä ryhmiä ovat kansakunnat, kirkot, sosiaaliset ja poliittiset organisaatiot tai instituutiot, kuten koulut, sairaalat, yliopistot tai kaupungit. Me identifioidumme niihin, sillä tunnemme kohtalonyhteyttä niihin.

Me tunnemme näin – emme vain siksi, että olemme henkilökohtaisesti, lujemmin tai löyhemmin, kiintyneet niihin piirteineen tai menestyksineen – vaan koska näemme ne tietynlaisina moraalisina olioina, siis erityisinä. Siteemme niihin tai toisiin sellaisiin eivät perustu laskelmiin voitoista tai tappioista.

Siteemme perustuvat uskomukseen yhteisestä kohtalosta ja etuihin liittymättömästä solidaarisuudesta. Tämän me tunnustamme myös rikkoessamme noita moraalisia olioita vastaan. Kuitenkaan juridista selvästi yksilöitävää vastuuta ei voida sivuuttaa nojaamalla johonkin kollektivistiseen uskonnolliseen tai etniseen (kulttuuriseen) käsitykseen.

Puolalainen filosofi Leszek Kolakowski (tunnettu NL:n toisinajattelijana ja solidaarisuus- ammattiliitto- aktiivina) on esittänyt edellä esittämäni argumentin kollektiivisen vastuun puolesta [esseekokoelmassaan Freedom, Fame, Lying, and Betrayal (1999; Penguin books) nimikkoesseessään] Hänen mielestään emme voi vaatia toisiamme kantamaan kollektiivista vastuuntuntoisuutta, mutta sitä vahvemmalla syyllä itseltämme, jonka sidonnaisuudet omaan kollektiiviseen henkiseen ja hengelliseen perintöömme tunnemme parhaiten.

Kollektiivinen vastuu sitoo meitä, jos emme ole luopuneet siitä aivan kuin perintö tulee vääjäämättä osaksemme, ellemme ole luopuneet siitä. Puolalaisen filosofin hengessä meidän suomalaisten tulisi keskittyä enemmän pohtimaan  omaan kollektiivista vastuutamme vaatimatta sitä muilta. Oman sitoutumimisen asteemme tunnemme, emme toisten.

 

 

+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu