Lakkolait ovat – paitsi vastoin talousliberalismia, myös vastoin edustuksellisen demokratian vapaus- yms. periaatteita!

Nykyisessä hallituksessa on ministereitä, joilta on tyystin hukattuna käsitys työmarkkinoiden ja julkisen vallan suhteesta ja vapaudesta demokraattisessa yhteiskunnassa. Ensinnäkin, kuuluuhan taloudellisten hyödykkeiden – myös työvoimaan – myyjälle siinä missä muillekin myyjille vapaus kieltäytyä rajoituksetta tarjoamasta hyödykettään myyntiin kohtaamatta pakkoa.

Työntekijälläkin on siis yksin tai yhdessä olla jatkuvassa lakossa ainakin siinä tapauksessa, että hyväksytään se käsitys työvoimasta, että tämä on – ei edes osin jäännöksettömästi tavara siten kuin muutkin kaupattavat hyödykkeet. Työntekijän ja liikkeenharjoittajan välillä ei siis ole mitään eroa.

Toiseksi – miten tulemme toimeen, kun meillä on näin heikko hallitus tai näin heikko eduskuntaenemmistö, kun painostus tulee tietystä suunnasta?

On sangen ikävää maamme kohtalon kannalta, ettei ministereillä ole omaa harkintaa tai tahtoa, kuten on ollut mm. myötätuntolakot tai muut ns. poliittiset lakot kieltävän lain valmisteluasiassa, kun tähän lakiin näyttää päädytyn vain työnantajapiirien ulkoparlamentaarisen painostuksen vuoksi.

Talousliberalismi on syytä erotta selvästi laissez faire-ajattelusta, täydestä julkisen vallan puuttumattomuudesta taloudelliseen vapauteen, esteettömään liikkumatilaan päästä ja olla markkinoilla. Tästä ei ole kysymys, vaan vain siitä, että muuttuminen markkinoihin niin vähäistä kuin suinkin on mahdollista.

Yllä sanottu näin ajatellen on peruste siihen, että eduskuntaenemmistö lähtee työvoiman ostajien painostuksen vuoksi lailla säännellen heikentämään työvoiman myyjien, työntekijöiden, neuvotteluvoimaa ja näin alentamaan palkkatasoa eli työvoiman markkinahintaa.

Työvoimassa on myös se erityinen ominaispiirre, ettei se ole pelkästään tavaraa, joka ei itse päätä käytöstään (mikä on ollut oletuksena orjista tai vaikkapa perunoista: työvoima on aina myös liitännäisenä johonkin henkilöön siten, että tämä henkilö omine haavoittuvuuksineen on suojeltava mahdollisilta vahingoilta.

Työvoimaan liittyvät työläiset ovat vapaita eivätkä orjia, mistä välttämättä seuraa edellä mainitun suojan pysyvä tarve; työntekijöiden vapaus tarkoittaa myös sitä, että he ovat ihmisiä vapauksineen ja oikeuksineen, myös muine kuin haavoittuvuuksilta suojaavine eli kansalaisen valmiuksineen valvoa sitä, mitä heitä koskien kulloinkin edustajien välityksellä päätetään.

Työntekijät tarvitsevat jatkuvan lakkoilun oikeuden, jotta työvoima ei joudu myyntirajoitusten kohteeksi enempää kuin nekään liikkeenharjoittajat, jotka tilaisuuden saatuaan asemaansa vahvistaakseen kyllä yrittävät puuttua työntekijöiden vapauteen olla jatkuvasti lakossa.

Talousliberalismin nimeen vannoma kokoomuslainen tai PerusSuomalainen poliitikko – olkoon hän Riikka Purra, Arto Satonen tai Wille Rydman – ei voi kiistää työntekijöiden vapautta olla työvoimansa myyjinä jatkuvassa lakossa. Jos tämä on hölmöyttä, niin tämä ei ole heidän, vaan talousliberalismin, heidän oppinsa hölmöyttä. Itsekriittisinä he myös joutuisivat myöntämään, ettei työvoimahyödyke ole erottamaton ihmisolennoista, joiden käytössä se on.

Työntekijällä on oikeus vapauteen olla jatkuvasti lakossa vaikuttaakseen siihen, että työvoiman hinta, työntekijän palkka, on käypä markkinahinta. Näin toteutuu sama, joka toteutuu liikkeenharjoittajan tapauksessa, eli vapaus olla myymättä niin kauan kuin hinta ei ole hänelle sopiva. Ei kumpikaan – ei liikkeenharjoittaja tai työntekijä – ei ole tilivelvollinen kenellekään toiselle kieltäytymisestään.

Niin kauan kuin työntekijälle sallitaan myyntioikeus omaan työvoimaansa eikä sitä viedä häneltä eli sosialisoida sitä julkiselle vallalle tai julkisin toimin siirretä työnantajien täyteen määräysvaltaan, hän on vapaa lakkoilemaan oikeutetusti samoin kuin muut tavaran toimittajat hyödykkeidensä osalta. Tätä ministerit eivät halua ymmärtää.

Hyödykkeenä työvoima ei jäännöksettömästi ole vain tavara, kuten esineluonteiset tavarat, vaan yhteyksineen työntekijään kiinni tämän vapaudessa – sananvapaudessa, yhdistymis- ja kokoontumisvapaudessa, omantunnon- ja ajatuksenvapaudessa jne. Kyseeseen tulevia oikeuksia ovat myös vaalioikeudet, oikeudet äänestää ja valvoa niitä, joiden haltuun julkisen vallan käyttö on uskottu ja jotka ovat mtöa tilivelvolliset kansalle poliittisista päätöksistään.

Kerratkaamme. Työntekijä on edustuksellisessa järjestelmässä myös äänioikeutettu kansalainen, mutta myös muuta: hän on aktiivinen oikeuksiensa haltija niitä koskien, jotka laativat lakeja yhteiskunnassa. Tätä hän on sen lisäksi, että hän on ihmisenä tyypillisesti altis vahingoille ja haavoittuva. Näiden pohjalta eli hänen suojelemisekseen työntekijällä on oltava myös itsellään parhaat mahdolliset keinot suojautua työnantajien mahdollista pahantahtoisuutta vastaan eli vahingoilta tai haavoittumiselta.

Siirryttäessä edustukselliseen järjestelmään tapahtui kaksi muutosta: kukaan ei ole itseoikeutetusti enää tekemässä itse itseään koskevia poliittisia päätöksiä, kuten esimerkiksi muinaisen, klassisen antiikin Ateenan kaupunkivaltiossa oltiin, vaan päättäessäänkin edustamassa päämiehiään, joita ovat äänestäjät, jollaisia ovat kaikki muut, paitsi ne, jotka edustavat heitä ilman ateenalaisen päätöksentekijän täysin vapaita käsiä; antiikinaikaisia orjia ei enää ole, koska äänioikeus on yleinen samoin kuin vaalikelpoisuuskin.

Kukaan ei ole orja lain edessä, mutta kukaan ei ole myöskään siten täysivaltainen kuin antiikin Ateenan kansalaiset muinoin kansankokouksessa nauttimine oikeuksineen. Yksityisessä elämässään antiikinaikaiset kansalaiset olivat vailla nykyisen edustuksellisen järjestelmän piirissä turvattuja vapauksia eli toimeenpanovallan tyranninvallan alaisia kansankokouksen ulkopuolella.

Nykyaikaista työntekijän vapautta on tähän liittyvä oikeus itse määrätä siitä, miten hänen vapauttaan myydä työvoimaansa tullaan rajaamaan. Nykyaikaisella lailla ei voida asettaa mielivaltaisesti rajoituksia kansalaisten kokonaisvapauteen tai siirtää esimerkiksi työnantajille mielivallan käyttämisen oikeus työntekijään. Mielivaltaahan ei saa lailla siirtää muidenkaan käyttöön.

Koska edustuksellisen hallitsemistavan piirissä muut, paitsi kansanedustajiksi valitut, eivät nauti enää antiikin Ateenan kansalaisen vallasta osallistua päätöksentekoon, tämän vastapainoksi tavallisilla kansalaisilla on yksityiselämäänsä koskien vapaus ja istuvan hallituksen ja edustajiensa enemmistöön nähden niitä vastaan oppositiossa, jotta demokratia säilyisi enemmistön diktatuurin sijaan.

Vapaaksi tunnustetulle työntekijällä yksin tai yhdessä tulisi sallia vapaus niin halutessaan aina olla oppositiossa hallitusta ja eduskunnan kulloistakin enemmistöä vastaan myös ns. poliittista lakkoa hyödyntäen varmistaakseen sen, ettei eduskunnan enemmistö kumoa demokratiaa. Tätä ei enää ole, jos vähemmistön poliittisista oikeuksista eli demokraattisista oikeuksista ei enää huolehdita. Edustuksellisen hallitustavan piirissä demokratia on sitä suurempaa, mitä lujemmin poliittiset päättäjät on sidottu heitä äänestäjien tahtoon.

Työläisillä ei ole järjellistä syytä odottaa nykyiseltä eduskunnan enemmistöltä, että se huolehtisi heidän palkkatasonsa tai työehtojensa asettumista toimeentuloehtojen mukaisesti. Siksi ammatillinen työväenliike joutuu toimimaan poliittisena painostusryhmänä.

Poliittiset lakot ovat oivallinen keino tähän sen lisäksi, että ne myös ovat esteenä eduskuntaenemmistön pyrkimyksille diktatuuriin siitä inhimillisestä syystä, että vallalla on aina taipumus turmella käyttäjänsä. Lakkoilu hallitusta ja eduskuntaa vastaan ovat niiden kansalaisten osalta, joilla on edellytykset ryhtyä lakkoon, on keino valvoa päättäjiksi valitsemiensa politikkojen valvomiseksi siihen, että nämä pysyvät päätöksissään äänestäjien toiveisen mukaisina ja luotettuina.

Niillä, joilla ei ole edellytyksiä ryhtyä lakkoon, täytyy yrittää turvautua muihin keinoihin sen varmistamiksi, että päättäjät ansaitsevat äänestäjien luottamuksen. Lakko-oikeuden sisältämä taloudellinen vapaus on osa laissez-faire’a ja sopimisvapautta, jotka muotoutuivat ajatuksina samaan tahtiin politiikan edustuksellisen järjestelmän demokratian kanssa.

Laissez faire (täysi puuttumattomuus talouden kulkuun) on eri asia kuin talousliberalismi, jonka mukaista on sallia mahdollisimman vähäinen puuttuminen mihin tahansa markkinoihin. Toisin sanoen, taloudelliset interventiot ovat kyllä sallittuja. Kysymys onkin asetettava, millainen peruste interventioille on.

Talousliberalismia, jollaista kokoomusta ja PerusSuomalaisia ministereitä ohjaa nykyhallituksessa, voidaan – kuten aina kyseistä oppia on voitu – moittia siitä, ettei sen käsitys taloudellisten interventioiden perusteista ole selvä. Jos markkinoihin puuttumista on harjoitettava mahdollisimman vähän, niin millä perusteella puuttuminen sallitaan näissä harvoissa tapauksissa.

Vapaus lakkoilla poliittisesti, so. viestittään päättäjille, mitä näiltä odotetaan, on kansalaisten vapaus ja oikeus, johon lomittuvat kansalaisen oikeudet sananvapauteen, yhdistymis- ja kokoontumisvapauteen sekä omantunnon- ja uskonvapauteen. Työntekijän elinkeinovapaus sisältää ne kaikki lakko-oikeuksien keralla.
Nykyihmisille vapaus merkitsee –

Benjamin Constant’n aikanaan mainitsemia sellaisia asioita, kuten ettemme alistu muille kuin laille, ettemme joudu pidätetyiksi, vangituksi, tapetuksi, kaltoin kohdelluksi siksi, että meihin kohdistuu yhden tai useamman henkilön mielivalta.

Se merkitsee … oikeutta lausua mielipiteensä, valita toimensa ja käyttää tai hyödyntää omaisuuttaan, vaikkapa sitä väärinkäyttää, mennä ja tulla lupia tarvitsematta, tekemättä tiliä vaikuttimistaan tai menetelmistään”. [B. Constant: Antiikin vapaus ja nykyajan vapaus ss. 25—45 Sami Syrjämäen toimm. teoksessa Vapaus (1918) Kustantanut eurooppalaisen filosofian seura/niin & näin]

Antiikin, muinaisajan ihmisille vapaus ”koostui siitä, että harjoitettiin yhteisesti, jos kohta suoraan, useita kertakaikkisen täysivaltaisuuden osia, päätettiin julkisella paikalla sodasta ja rauhasta, solmittiin liittolaissuhteita vieraiden valtojen kanssa, äänestettiin laeista, esitettiin arvostelmia, tarkastettiin tilejä, säädöksiä, hallitsijan hallitsemista, vertailtiin näitä koko väestön edessä, nostettiin syytteitä, langetettiin tuomioita tai vapautettiin epäilyksistä”.  Näin kirjoitti Benjamin Constant (katso edellinen viittaus) muinaisajan vapaudesta.

Constant’n huomiona on seuraava: muinaisaikojen tasavaltojen vapaus oli vapautta, ylimysten vapautta – vaikkakin se saattaisikin näyttää vapauden suoranaiselta vastakohdalta. Ylimykset, joihin kuuluvilla oli tasavaltojen kansaslaisuus eikä muilla valtion asukkailla, olivat lainsäätäjien ja lain toimeenpanijoiden asemassa ylimysasemaansa mukaisesti. Kansankokouksen, tuomioistuimen tai senaatin jäseninä he eivät edustaneet muita, vaan omina itseinään olivat päätöksentekijöitä, mikä oli myös heidän oman käsityksensä mukaan vapautta. Saman tyyppinen asema nykyään on vain julkisiin luottamustoimiin valituilla.

Ylimys-kansalaisen osallisuus oman valtion julkiseen täysivaltaisuuteen ei edellyttänyt tai tuonut välttämättä mukanaan yksilönvapautta oman yhteisön vallasta, koska valtion täysivaltaisuutta häneen tai muuhun valtion osallistumisoikeudettomaan asukkaaseen ei ollut rajoitettu lainkaan, minkä vuoksi yksilönvapaudettomuus vallitsi kattavasti kaikilla. Näinä aikoina täysivaltaisten hallitsemat olivat orjia kokonaan tai osittain täysivaltaisten palvelusväen valvomina, siis vailla täysivaltaisuutta Hekään eivät olleet vapaita myöskään sen vapauden mielessä, jota me vaadimme itsellemme. He olivat kuitenkin vapaampia edellä kuvatun täysivaltaisuutensa vuoksi.

Kansalaiset ovat haavoittuvuuksiensa vuoksi sellaisia, etteivät ne voi olla toistensa orjia, jolloin heitä myös koskee se myyntirajoitus, etteivät he voi luopua, vaikka haluisivatkin edellä mainituista vapauksista ja oikeuksista, joiden nojalla he ovat poliittisesti vapaita.

Tästä vapaudesta heidän on nauttiminen ottaessaan osaa siihen edustukselliseen hallitusvaltaan, jonka piirissä työntekijät ovat sen persoonan vuoksi, johon kytköksissä heidän työvoimansa on.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu