Mihin rasismin vähintäänkin vähättelijät pyrkivät – pyyhkimäänkö historiasta tämän tärkeimmän eettisen opetuksen?

Helsingin yliopiston teologisen etiikan ynnä uskontofilosofian professori, Simo Knuuttilan oppituolin haltija teologisessa, muistutti (HS Vieraskynä 28.7.) holokaustista niine merkityksineen, mikä sillä historiallisesti käänteentekevänä tapahtumana Euroopassa nykyiselle eurooppalaiselle moraaliselle ajattelulle.

Suomen hallitukseen on päästetty ministereiksi henkilöitä, joista on vahinkoa aikaisempine esiintymisineen tai kirjoituksineen – paitsi mahdollisesti suurtakin mainehaittaa Suomen maakuvalle, ministereistä vain Wilhelm Junnila on ymmätänyt itse erota. Mainehaittaakin pahempi asia on näiden minisyerien valinnat ovat viestejä, joilla annamme, ettei Suomi kuulu niihin eurooppalaisiin maihin, joiden historiaan lähtemättömästi kuuluva katastrofi holokausti oli. Näissä valtioiden identiteetti perustuu holokaustin historian rationaaliseen käsittelyyn.

Taloudellisia etimielisyyksiä pahempaa (Sami Pihlströmiä lainaten kahdesta viittamastani kirjoituksesta) on antaa aihetta epäilyille rasismin edistämisestä. Aiheellisilta epäilykset vaikuttavat ainakin silloin, kun mitään taloudellisia perusteita ei ole esittää, kuten selvästi ei ole maahanmuuton kiristyksissä; jäljelle jää vain rasismi.

Eurooppaan rasismiin liittyvät kysymykset etiikan perustasta ja oikeasta sisällöstä toi holokausti, minkä vuoksi rasismista tuli eurooppalainen ilmiö: natsithan liittivät antisemitismiin rasismin ja kansantuhonnan. Holokausti vaikutti Eurooppaan Kanaalin saarilta aina nykyisen Venäjän alueelle sekä Baltian maihin ja Pohjoismaissa Tanskaan ja Norjaan asti sekä Etelä-Eurooppaan. Kuitenkin sen väkivaltainen toimeenpano Puolassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä, joihin juutalaisten asutus Euroopassa keskittyi. Kaikkialle Euroopassa Saksan miehittämillä alueilla holokausti kosketti kaikkia.

Sitä painottaessaan, ettei voida yliarvioida hokokaustin mittavaa merkitystä nykyajan eurooppalaiselle eettiselle tai moraaliselle ajattelulle, Sami Pilhström tarkoittaa, että historiallisena katastrofaalisena tapahtumana holokausti on siten ohittamaton, ettemme voi sitä sivuuttaa filosofisessa ajattelussa, vaikkakin me tahtoisimme sen unohtaa; ettemme myöskään voi pakata aiempaan eettiseen ajatteluun.

Sami Pihlstöm luonnehtii holokaustia seuraavasti:

Jotkut näkevät sen ”vain” yhtenä, joskin äärimmäisenä, massamurhana muiden joukossa. Toiset korostavat, ettei mikään muu kansanmurha ole yhtä kauhistuttavan johdonmukaisesti pohjautunut ideologiaan, jonka pääpyrkimys oli pyyhkiä kokonainen kansa maan päältä jälkeä jättämättä. Esimerkiksi Saksassa käydyissä historiakiistoissa (Historikerstreit) toistuu tämäntapainen asetelma.

Holokaustin ja sen vuoksi, että sen annettiin tapahtua, aikaisemmat eettiset standartit joutuivat uudelleen arvoiduiksi. Näin tapahtui tieteen etiikalle, jossa havahduttiin enää hyväksymästä rotuhygieniaa tai eugeniikkaa tai koko rodun käsitettä. Rodullisen sijaan tuli aiheelliseksi puhua rodullistamiseksi. Syrjiessämme jotakuta ikään kuin rotunsa vuoksi syrjintä tapahtuu sen vuoksi, että syrjityn kuvitellaan olevan alempiarvoista rotua, ali-ihmisrotua.

Rasismin käsite jouduttiin ottamaan yleisessä moraalifilosofiassa tai etiikassa analysoitavaksi asiaksi ja pyrkimään tunnistamaan sen, mikä on uskomuksissa, tunteissa, asenteissa, kielessä, teoissa, syrjinnässä, yhteiskunnan instituutioissa rasistista, kun niissä esiintyy tätä.

Holokaustin tapahduttua ilman, että se kyettiin estämään laajan sivustakatsonnan tai hiljaisen hyväksynnän vuoksi, herättää kysymyksiä etiikan perustasta ja sen sisältämästä ihmiskuvasta. Juutalais-kristillisen uskonnon etiikkojen tai kiinalaisen konfutselaisen ajattelumallin korostama toisten ihmisten huomioonottaminen ei osoittautunut niin erottamattomaksi osaksi persoonallisen jumalan tai taivaan luoman ihmisen luontoa kuin oli totuttu ajattelemaan.

Jumalan luoma tai muuten syntynyt moraalilaki ihmisiin nähden ulkoisena ei enää varmistanut sitä, että ihmiset ottaisivat toisensa huomioon, kun he ovat vapaita sen tekemään.

Holokaustin tapahtuma on muuttanut ihmiskuvaamme niin peruuttamattomalla tavalla, etteivät aikaisempien filosofien asettamat kysymykset ainakaan sellaisina, minä ne on asetettu aikaisemmin, ennakkoehtoineen johda tyydyttäviin vastauksiin.

Nykyisessä holokausti järjettömine julmuuksineen on mihin yhteiskuntamme olot voivat kaikkein pahimmillaan ajautua, ellemme valppaasti vastusta jokaista askelta rasismin hyväksytyksi tulemista. Jos vähäiseen rasismiin emme puutu, niin jokainen sitä vakavampi askel on sitä haasteellisempi. Siksi rasismista lievimmissä muodoissaankin on täysi syy keskustella kriittisesti eikä ohittaa olankohautuksella, kuten on usein taipumus tehdä.

Poliittisen keskustelun mahdollisuudella on myös omat rasismiin liittyvät ehtonsa, joista on hyvä meidän valppaasti huolehtia.

Jonkin ilmiön mahdollisuuden ehdot ovat sellaisia, joiden puuttuessa itse ilmiö ei voi enää esiintyä. Rasismin mitä onnistuneemmin pidämme rasismin poissa politiikasta, sitä onnistuneemmin voimme sopia keskenämme yhteisistä toimintatavoista, mikä on taas edellytys sille, ettei väestö jakaudu ennen pitkää toisilleen vihamielisiin leireihin.

Epäasiallista asennettamme, jota yllä kuvasin, voidaan nimittää impivaaralaisuudeksi holokaustiin suhtautumisessa. Eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho on tunnettu holokaustin vähättelystä. Hänen puolueensa ministerien rasistiset puheenvuorot, jotka ovat vuotaneet mediaan, ovat linjassa tämän holokaustin vähättelyn kanssa. Näiden ministerien sopivuus Suomen edustajiksi onkin kohdannut rasismin vuoksi epäilyksiä.

Hokokaustin tapahtumien piirissä ihmiset olivat sen toteuttajia eli tekijöitä, holokaustin uhreja tai näiden pelastajia tai tuhonnan sivustakatsojia, elleivät olleet raakalaismaisuuden vastustajia tai eloonjääneiden vapauttajia. Ihmisten hyveellisyys tai sen puute tuli arvioitavaksi sen mukaan, missä näistä rooleista kukin oli.

Kun nykyisissä Euroopan valtioissa lähes kaikki niitä, jotka ovat osallisia jotakin reittiä (huom. edellä luetellut roolit), onko asiallista, jos Suomesta viestitään toisille Eu- ja Nato-maille, että me olemmekin holokaustin tähän liittyvien rasismin kysymysten ulkopuolelle.

Mainittujen ministerien Riikka Purran ja Wille Rydmanin ja Eduskunnan puhemiehen osoittama myötämielisyys tai vähintäänkin välinpitämättömyys rasismin tai rasistisperustaisen antisemitismin erilaisiin ilmauksiin osoittaa heidän teeskenneltyä tai todellista tietämättömyyttä siitä, että holokaustin antisemitismi sai voimansa ensi sijassa siitä rasismista, jonka Saksassa valtaan nousseen Saksan kansallissosialistisen työväen puolueen propaganda oli tehnyt sosiaalisesti hyväksytyksi.

Natsien puoluevaltion puolue, johon alistettuna osana valtiokoneisto oli valtiossa, oli ottanut rasistisen maailmankuvan asiaksi, jota puolueen ja valtion joukot sodan keinoin aluelaajennuksin levittivät ja valtion sekä puolueen miehityshallinto vakiinnutti miehitetyissä maissa työllistäen niissä valmiiksi olleen rasistisasenteellisen väen.

Suomi Saksan liittolaisvaltiona – jonka strategisen aseman takaamaa oli ilmeisesti Suomen säilyminen Saksan puoluevaltion painostukselta – omaksui jossakin vaiheessa impivaaralaisen ajattelun, jonka mukaan Suomi on erillinen Euroopasta ollen osallistumatta ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan. Sotansa Suomi on käynyt vuoden 1918- sotana ja talvi- ja jatkosotana, jotka suomalaisten omaksuman narratiivin mukaan eivät liittyneet Europan yleisiin tapahtumiin, vaan yksinomaan Suomen ja Venäjän suhteisiin.

Kun rasismin ongelmaan, jota hallituksemme väheksyy, kun se uskoo sen ratkaisemiseen pelkin julkilausumin, on herätty kansan joukoissa, on keskeinen kysymys selvittää se, mitä tarkoitetaan rasismilla ja mikä rasismin käsite hyvin muodostettuna on ja millainen käsitys tulisi muodosta sen jälkeen, kun on yhteisymmärrys käsitteestä.

Analyyttisessä filosofiassa on tapana tehdä tähdellisiä, selventäviä tai täsmentäviä erotteluja. Rasismista keskusteltaessa on eroteltava käsite ja käsitys sekä käsityksestä näkemys.

Ihmiset voivat jakaa saman käsitteen jostakin asiasta, mutta heillä voi olla vastakkaisia käsityksiä siitä, ja nämä voivat olla tietoisia ja harkittujakin, joita sanokaamme näkemyksiksi ja syystä tai toisesta tiedostamattomia käsityksiä, joiden pohjalla ovat tunteet tai asenteet, joihin tietoisuus tai harkinta ei ulotu.

Kahdella ihmisellä voi olla sama käsite tiikeristä, mutta vain toisella heistä juovaisena kissaeläimenä, kun taas toisella juovattomana kissaeläimenä. Käsitykset voivat olla näkemyksiä, joista ihminen on tietoinen, tai hänen tiedostamattomia käsityksiä, ennakkoluuloja, joiden pohjana on tuntemus tai asenne, joka on juurtunut persoonallisuuteen.

Rasismia on mahdollista löytää ei-tiedostettavana tunteista tai asenteesta, tietoisena uskomuksista, myös hyvinkin rationaalisesti muodostetuista, mutta sen lisäksi teoista (joista tavallisimmin etsimme rasismia ottamatta huomioon äsken mainitsemiani noita muita).
Kuten todettiinkin jo, rasismin käsite voi olla useiden jakama, mikä ei silti takaa sitä, että heillä olisi tietoisesti tai tiedostamatta samaa käsitystä sitä, mikä kuuluu rasismin käsitteeseen ja mikä taas ei kuulu. Kun käsite siis kattaa sen, mikä on rasismia ja mikä taas ei ole.
Rasismikäsitysten vaihtelun piiriin kuuluu tärkeimpänä eriävät käsitykset siitä, miten hyväksyttävää rasismi on.

Juuri sen vuoksi, että Euroopassa meillä on kulttuurisessa muistissamme holokausti tuhoamis-ja työleireineen (laaja pakko- eli orjatyövoiman käyttö natsimiehitysajalta) sekä ampumalla suoritettuine kansantuhontoineen näkemyksemme rasismista on, että kaikissa muodoissa se ei ole hyväksyttävää, vaan epäeettistä.

Filosofiselta näkökannalta kaikesta rasismista voimme ajatella, että se on aina väärin, jolloin sen vääryys on analyyttinen totuus eivätkä arvostelmat rasismin vääryydestä kumottavissa. Tämän rationalistisen näkemyksen sijaan voidaan ajatella empiristiseen tapaan, ettei rasismi ole väärin aina, vaan sen vääryys voidaan periaatteessa kumota. Tämä ei tarkoita sitä, ettei käytännössä rasismin vääryys voisi tulla kumotuksi, sillä hyvät argumentit rasismin puolesta ovat harvassa.

Usein saman rasismin käsitteen jakavissa mielipiteissä (vaikkakin perussuomalaiset väittävätkin outoon tapaansa, ettei rasismi ole hyvin määriteltyä, vaan käsitteessäkin väljää) käsitykset rasismista ovat turhan suppeita: rajoitutaan pelkästään tekojen rasismiin unohtaen asenteiden tai mielipiteiden rasismi. Rasismia voivat olla monet asiat. Ihmisten vähättely, syrjintä, asenne, uskomukset jne. voivat olla rasistisia, jos ne ovat tietynlaisia. Kaikki vääryydet, joita on aihetta moittia, eivät ole rasismiperustaisia, minkä vuoksi nämä tulisi huolellisesti erottaa nimenomaisesti rasismiperustaisista.

Syrjintä on esimerkiksi esimerkki siitä, että sen vääryys on rasistista, kun sitä harjoitetaan sen vuoksi, että toista ihmistä pidetään alempiarvoisena. Vääryyttä myös perustellaan rodullistavin oletuksin: hänen oletetaan olevan jotkin rotua (vaikkakaan ihmisrotuja ei ole olemassa).

Rasismi vertautuu seksismiin, jossa jotakuta pidetään alempiarvoisena hänen oletetun biologisen sukupuolen vuoksi. Syrjintä, joka ei ole rasismiperustainen, voi olla vääryys tai on se joltakin muulta pohjalta. Vaikkakin syrjintä ei olisi jossakin tapauksessa väärin, se ei ole oikeinkaan.

Rasistisia voivat olla symbolit ja asut, esimerkiksi holokaustista vastuussa olevien natsien liput ja asut, joilla heidän aikanaan ilmaisema natsi-ideologia oli myös rasistinen; Saksan ja Itävallan mainittuihin lippuihin, asuihin ja symboleihin kohdistuva negatiivista vapautta rajoittava lain säädäntö perustuu ensi sijassa niiden rasistiseen käyttöön, ei siihen, että kansallissosialismi olisi muissa suhteissa kielletty lailla.

Jussi Halla-ahon, Wilhelm Junnilan, Wille Rydmanin tai Riikka Purran rasismista epäillyt puheet tai kirjoitukset liittyvät symboliseen rasismiin. Tähän rasismin muotoon joudutaan Suomessa osoittamaan kasvavaa mielenkiintoa, jos haluamme edistää hallituksemme vaatimaa nollatoleranssia, sen vuoksi, että ne ovat oireita aste asteelta vieläkin vakavammasta rasismista. Toisen maailmansodan jälkeen ilmaistiin toive siitä, ettei uudestaan lähdettäisi huomaamattamme palaamaan tielle, jonka maalina edellisen kerran oli rasistinen antisemitismi.

Ennen rasismin liittämistä antiseminismiin tämä oli ollut uskonnollis-ja kulttuurispohjaista ainakin valtavirtansa osalta sisältämättä viittauksia juutalaiseen rotuun ja tämän perusteella tapahtuvaan motivointiin. Tämä heijastaa myös holokaustin merkitystä etiikan keskusteluihin, joissa rasismi tulee ottaa huomioon entistä vahvimmin.

Rasismista käytävissä kiistoissa keskeinen kysymys on, mitkä asiat ovat rasistia: ovatko tällaisia uskomukset, asenteet, tunteet, teot, yhteiskunnalliset laitokset (rakenteellinen rasismi); milloin mitkäkin niistä ovat rasistisia eli mitkä kriteerit niiden täyttäessä.

Rakenteellinen rasismi on valtion tai muiden instituutioiden harjoittamaa rasismia. Se vertautuu tiedostamattomaan rasismiin, jonka edellä mainitsin, koska niiden rasismi ei piile tietoisessa motivaatiossa. Eri rasismit ovat Wittgensteinin filosofian ”perheyhtäläisyyden” mielessä samaa ideologista perhettä.

Havainnollistuksena edelliseen voi sanoa, että saman perheen jäsenillä on yhteisiä piirteitä, joita eivät kaikki jäsenet jaa, mutta kaikki jakavat jotkut niistä.