Miksi poliittiset lakot – ovat vapauden ja demokratian tuki ja turva ja – miksi ne tulisi sallia ja turvata?

Vaikka hallituksilla ja poliisiviranomaisilla kaikkialla maailmassa on hyvä halu ja pyrkimys päästä (tähän) onnentilaan, emme ole vielä niin pitkällä ” lausui Albert Camus 10. 5. 1953 puheessaan. [Puhe on julkaistu Otavan kustantamassa Albert Camus (1971): kapinoiva ihminen; sarjassa seitsentähdet.]

”Onnentila”, jossa emme onneksi vielä ole, on vastakkainen vapaudellemme, joka on sen pitämistä loitolla. Tähän nykyiset lakot ovat oivallinen keino.

Parhaillaan olevien lakkojen aikaan mekin olemme iloisia siitä, ettemme ainakaan vielä ole oman hallituksemme haluamassa ”onnentilassa”. Niin kuin Camus, mekin voimme todeta: … esimerkiksi meillä Länsi-Euroopassa vapaus on virallisesti korkeassa kurssissa.” Tuo onnentila ei ole yhdistettävissä vapauden toteutumisen kanssa.

Vapauden korkea kurssi ei merkitse täyden arvon tunnustamista vapaudelle eikä vielä sitä, että vapaudelle suotaisiin sen ansaitsema arvo ja asema. Camus vertaa länsimaista vapautta, johon pelkästään juhlapuheissa viitataan, keittiössä pidettävään naisserkkuun, jota näytellään kaupungilla sen osoittamiseksi että ollaan ihmisiä, mutta jonka käsketään vaieta ja jonka raiskaamisesta ei tehdä suurta numeroa, jos niin sattuu käymään. Hänen tilansa on itäeurooppalaisen vapauden, so. naisserkun, tilaa parempi, koska jälkimmäinen teljetään komeroon ja pidetään siellä.

Vastoin lännettymisen huumaamme nykyinen hallitusemme on huolimatta vapauden tuosta korkeasta kurssissa, hallitsemme kokoomus- ja perussuomalaisministerit eivät ole voineet millään vastustaa kiusausta kuvitella pääsystä kaikkialla hallitusten ja poliisiviranomaisten haaveilemasta ”onnentilasta”, joka on silkkaa kärsimystä tavallisille ihmisille – mistä Camus varoitteli.

Ennusteltuna ministerien mielessä on tuleva aika, jolloin ”Eurooppa on niin täynnä keskitysleirejä, että vapaina ovat enää vain vankiloiden vartijat ja heidänkin on vielä ruvettava vangitsemaan toisiaan. Kun jäljellä on vain yksi vartija, hänet nimitetään ylivartijaksi. ” Tällainen, jollaisia Camus’n mielessä olivat Stalin ja Hitler, nykyisin on jälleen Vladimir Putin Venäjällä.

Suomessakin on niitä, jotka haaveilevat olevansa taas kerran maamme vastaavanlainen ylivartija, kuten nykyisen hallituksemme ministereistä eräät vaukuttavat juuri sellaisilta — kuten Satonen, Rydman, Purra mainitakseni ilmeisimmät.

Vladimir Putinin hybridioperaatiot menestyvät sulloin, kun vapaus muokataan keittiöön päästettävän naisserkun mukaiseksi pelkäksi keittiövapaudeksi, koska tämä on askel siihen suuntaan, että vapaus on enää komerovapautta, kuten suuntana on Putinin Venäjällä.

Kohta kuukauden kestänyt lakkosuma on merkkinä siitä, että työläisetkin ovat vihdoin heränneet ymmärtämään, ettei heidän etunsa toteutuminen ole millään tavoin erillistä heidän ja kaikkien kansalaisten vapauden täydestä toteutumisesta.

Vapauteen – siinä määrin kuin sellaista meillä on – hallituksilla ei ole ollut ansiota koskaan ennenkään, mikä ei ole myöskään riippunut siitä, keitä kulloinkin on ollut hallituksessa; vapauksiimme – aivan kaikkiin sanan-, yhdistymis- ja kokoontumisvapauksiin, uskon- ja omantunnonvapauksiin; taiteen ja tieteen vapauteen – ansio kuuluu vapaustaistelijoille, joiden työn ja taistelun hedelmiä ne ovat; mitään ansiota ei ole ollut hallituksilla tai edes parlamenteilla. Nämä ovat hyväksyneet vapautemme vain pitkin hampain ja vain siksi, etteivät ne ole voineet muuta tehdä.

Lakot ovat olleet keskeinen osa sitä oikeustaistelua, jonka ansiosta sanamme ja tekomme ovat olleet niinkin vapaita kuin ne ovat olleet;  kansalaistottelemattomuutta ja sellaista kapinahenkeä, jonka vuoksi emme ole joutuneet nöyrtymään sortaviin ja riistäviin hallintoihin ja vaikenemaan vapisten Vladimir Putinin tapaisten tyrannien edessä ja näiden raakalaismaisten kätyrien.

Omaan vapauteemme nykyisellä hallituksella ei ole ansiota senkään vertaa kuin läntisillä hallituksilla on ollut tai on keskimäärin. Lait, joita hallituksemme nyt valmistelee, ovat selvästi vapautemme vahingoksi, kuten kakko-oikeuksien rajoitukset; nämä ovat vähennyksiä länsimaiseen vapauteemme evätä oma suostumuksemme niiltä, joiden ainakaan emme halua hallitsevan meitä.

Demokratia ei ole enemmistön edustajien sitä diktatuuria, jollaiseksi sitä ehkä luulevia kokoomus- ja perussuomalaisministerit ovat tai ehkä sen valehtelevia. Vaaleissa joudumme äänestämään arviomme mukaan edustajiksemme vähiten huonoa ehdokasta tai ryhmää, kun kullekin meistä parasta ei kerta kaikkiaan ole. Kun luottamus on ainoa side päättäjiimme, petoksen uhka on alituinen. Lakon kaltaiset taistelutoimet ovat toisiinsa luottavien kansalaisten viimeinen keino huolehtia siitä, että demokratia säilyy ja enemmistön diktatuuri pysyy poissa vaarana vapaudelle.

Työmarkkinoiden ei tuli olla orjien tai lähes orjien markkinoita, joiksi ne muuttuvat sitä kautta, ettei palkansaajien tahto pääse muodostumaan osaksi sopimuksen sisältöä ja ettei sopimus ole aitojen sopijapuolien luomus. Hallituksen tulisi luotettavasti esittää toimet, joilla vältetään paikallisen sopimisen mukanaan tuomat palkansaajan neuvottelullisen aseman heikentymishaitat.

Puuttumalla laein ja pakolla palkansaajien työehtoihin nykyinen hallituksemme – eritoten niine ministereineen, jotka ovat puoluekannaltaan kokoomuslaisia ja PerusSuomalaisia – pikemminkin tahtovat viedä tavallisten ihmisten vapauden kuin sallia tai turvata se, kun jälkimmäinen olisi enemmän liberalismin ja länsimaisuuden hengen mukaista.

Työläisemme ja palkansaajammekin ovat – suruksi ja murheekseen – joutuneet huomaamaan yllä toteamani; edelleen he ovat aivan oikein oivaltaneen sen, että työnantajajärjestöihin on pesiytynyt sellaisia, jotka tahtovat viedä meiltä aivan tavallisilta ihmisiltä vapautemme, jonka hallituksemme teeskentelee olevan muka korkeassa kurssissa nato-Suomessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu