Oikeusvaltio on kenen hyvänsä yksilön – myös hädissään turvapaikkaa hakevan – ei valtion turvaksi!

Oikeusvaltiossa valtiollinen vallankäyttö perustuu – hallitsevien henkilöiden ja viranomaisten omaehtoisten päätösten sijaan – lakeihin, joiden säätämistä ohjaa oikeusperiaatteet, joista tärkein on yksilöiden vapauden maksimointi: lait varmistavat aivan jokaisen yksilön ympärille vapauden.

Tämän piirissä ei kenenkään yksilön vapaus ehkäise tai loukkaa toisen yksilön vastaavaa vapautta. Silloin, kun enimmäismittaisen vapauden rajoittamiseen julkisella oikeudenkäytöllä on tarve, rajoitukset eivät saa olls mielivaltaisia eivätkä lait siis perustua kenenkään yksilön mielivaltaisiin päätöksiin tai toimiin.

Lait eivät saa olla erilaisia eri ihmisryhmille, jotka ovat oikeusvaltion piirissä, vaan ne tekevät yksilöt asemaltaan tasa-arvoisiksi lainkäytön näkökulmasta, vaikkakaan eivät ole tasa-arvoisia muista näkökulmista. Lait on säädetty noudattaen vallanjakoa lain säätämisen, sen valmistelun ja toimeenpanon sekä sitä soveltavien tuomioistuimien välillä.

Näiden ehtojen on täytyttävä edellisten lisäksi, jotta lait ovat myös sitovia eivätkä mielivaltaisia. Yksilön kollektiivinen kohtelu – näkeminen jäsenenä ryhmässä, johon toimenpide kohdistetaan – on kielletty.

Vapauden ja elintärkeiden oikeuksien sisällyttäminen lakiin on Suomessa turvattu perustuslakivaliokunnan avulla, joskin siten ongelmallisesti että sen jäsenet eivät poliitikkoja ja usein kyvyttömiä luopumaan poliitikon roolista. Perustuslaillisten oikeuksien toteutumisen jälkikäteisvalvonta puuttuu, kun ei ole perustettu  perustuslakituomioistuinta tai vastaavaa elintä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan olosuhteiden muutokset ovat tuoneet mukanaan vaatimuksia luopua Euroopan unionin jäsenyyden myötä omaksutusta EU-normienkin mukaisesta oikeusvaltiosta. Luopuminen tapahtuisi säätämällä sen vastaisia lakeja sen sijaan, että oikeusvaltioperiaate vain hylättäisiin käytännössä. Tyydyttävän käännytyslain aikaan saaminen voi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi.

Sitä paitsi tehtävä voi olla mahdoton, jolloin käännytyslaki on luopumista oikeusvaltiosta minun edellä tarkoittamassani merkityksessä. Sitä paitsi vaatimusten toteutuminen on melko varmasti ainakin osa Venäjän diktatuurihallinnon hybridivaikuttamista, jos käytetään tätä nykyajan sanaa.

Oikeuskulttuuriltaan länsimaihin kuulumaton Suomi on itäisten veljesmaidensa esimerkin mukainen, paitsi ei legalismissaan, jonka vuoksi oikeusvaltio on myös kumottava lailla. Puola, Unkari yms. jättävät käytännössä normit noudattamatta.

Valmisteilla olevan Suomen itärajan ns. käännytyslaissa on paljon ongelmia siitä päätellen, mitä Eduskunnassa kuullut oikeusoppineet ovat lausuneet. Sen punnintaan, miten lain tarkoitukseen varmistaa Suomen valtion kontrolli itärajaansa ei tulisi sekoittua hallituksen ajama maahanmuuttopolitiikka, jossa yksilöiden asema on toissijainen. Niinpä tästä politiikasta riippumaton punninta koskeekin valtion suvereeniuden säilyttämispyrkimyksen sovittamista yhteen oikeusvaltion toimintojen kanssa – tinkimättä yleisestä vapaudesta.

Ja edellistä koskevien rajoitusten toteuttaminen kaventaen mahdollisimman vähän oikeusvaltion piiriin pyrkivien vapautta ja muita elintärkeitä oikeuksia asettamatta ketään eriarvoiseen asemaan. Tämä hankala punnintatehtävä on uskottu käänytyslakiesityksen tapauksessa.  perustuslakivaliokunnan päätöksellä hallintovaliokunnalle.

Käännytyslaista huolimatta myös itärajalta maahan pyrkijöiltä, joilla on oikeus turvapaikkaan, tulee päästä osoittamaan se ja saada valitusoikeus päätöksestä aivan samoin kuin tähänkin asti he ovat saaneet. Turvapaikan hakijoihin ei pidä kohdistua maahanmuuton vastaisesta politiikasta aiheutuvia heidän oikeuksiaan yksilöinä loukkaavia toimia rajaturvallisuuden ja valtion edut turvaavan lain varjolla.

Teknisesti ongelma koskee kysymystä, onko säädettävä ns. käännytyslaki mahdollista kirjoittaa poikkeuslaiksi perustuslakiin tyydyttäen yksilön oikeudet, kansainväliset sopimukset ja EU-oikeudet. Tämä tulisi tehdä antamatta lainsäätäjien ja viranomaisten käsiin mielivaltaa, jollaisen poissulkeminen on oikeusvaltion ajatuksena.

Lainsäätäjä on ylin auktoriteetti vain sillä ehdolla, ettei se ”omaksu valtaa hallita hetkellisillä mielivaltaisilla määräyksillä… vaan pysyvien lakien mukaan ja tunnetuin valtuuksin ratkaisten ja jakaen kunkin oikeudet” – kirjoitti John Locke [Two Treatises of Government; toinen osa, luku lainsäädäntövallan laajuudesta, pykälä 136]. Tämän tekstin ensimmäisen kappaleen esittämäni ajatus on Immanuel Kantin kehittelemä oikeusvaltion ajatus mm. Locken pohjalta.

Oikeusvaltion säilyminen tarkoittaa sitä, että kansalaisten ja muiden valtion vaikutuspiirin ihmisten elämään kajoaminen on sallittua ainoastaan sellaisten lakien perusteella, jotka eivät riistä heiltä vapautta eikä muita oikeuksia, jotka oikeusvaltio turvaa ihmisille, jotka kuuluvat sen toimivallan piiriin. Vain silloin, kun välttämätöntä on puuttua yksilön vapauteen, tämä sallittakoon, ei muulloin. Lakien säätämisen, valmistelun ja soveltamisen tulee toteutua sopusoinnussa vallanjako-opin ja jokaisen yksilön tasavertaisen oikeusaseman pohjalta.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu