Poliitikko on aina – sitä, miten hän pukeutuu! Vaatteitta ei ole myöskään politiikkaa!

Keskustelu monine polveilevine muinnelmineen kansanedustajien pukeutumisesta on kiihtynyt jälleen. Asusteet ovat symboleita, joten keskustelu näyttää alkaneen yleisestä havainnosta, miten PerusSuomalaisten jo eronneet tai vielä virassa olleet ministerit viestivät symboleilla, kuka sanoilla, kuka taas pukeutumisellaan viestien kannattajiensa kanssa. Viestiminen kuuluu politiikkaan ja sitähän poliitikot ovat tehneet aina.

Yllättävää on se, että perussuomalaiset närkästyivät siitä, että heidän poliitikkonsa pukeutumistyylistä heidän vastustajansa huomasivat tai että he  huomauttivat. Huomio kohdistui vain siihen, että poliitikko pukeutuu niin kuin tapansa mukaan pukeutuu – antaen ymmärtää mihin joukkoon hän kuuluu.

Eduskunnan istuntokauden alettua Sanna Marin jätti tyylikkäässä asussaan toisen olkapäänsä tyylitietoisesti paljaaksi, millä hän oheisviestitti itsestään kannattajilleen kielellä, jota vain he saattoivat ymmärtää. Puoluejohtajan tehtävistä luopunut ja kansanedustajan toimesta myös luopuva Sanna Marin tullaan muistamaa monesta ansiosta, myös siitä, miten hän oivalsi ja osoitti pukeutumisen poliittisen merkityksen.

Onko mitään järkeä moittia ketä hyvänsä kansanedustajaa siitä, että hän pukeutuu jollakin tavoin, mikä on viesti hänen joillekin kannattajilleen, jotka ovat virittäytyneet viestejä vastaanottamaan? Ei todellakaan ole.

Edellä sanottu asia pätee yhtä lailla perussuomalaiseen poliitikkoonkin. Myös hän saa pukeutua vaikkapa kuviollisiin solmioihin, joista välittyy äärioikeistolaismielisille se viesti, että hän on heidän joukossaan tai äärioikeistolaisvastaisille taas se viesti, että häntä on vastustettava. Pesukarhun tai mesimäyrän kuvat ovat niitä asun osia, jotka tekevät perussuomalaisista sitä, mitä he pohjimmiltaan ovat: PerusSuomalaisia – omaa ominaislaatuaan häpeileviä äärioikeistolaisia.

Molemmat mielipidesuunnat osaavat lukea hänen pukeutumistaan: vastustajat saavat vahvistusta omalle kannalleen; kannattajat varmaankin omalle kannalleen. On hyvä että näin on. Vastustaja saa tietää hänestä sen, ettei erehdyksessäkään äänestäisi häntä. Poliitikot ovat tarvinneet myös vastustajiaan, koska näitä vastaanhan kannattajatkin aktivoituvat.

Olemme siis tyytyväisiä siitä, että poliitikko käyttää solmiota, josta tiedämme hänet äärioikeistolaiseksi. Ymmärrämme sen olevan hänen tapansa ”puhua” asiasta paitsi kannattajilleen, myös vastustajilleen.

Pukeutumisetikettiä koskeva keskustelu on aina poliittista, vaikkakin usein se naamioidaan keskusteluksi pelkästä etiketistä. Luemme useimmiten tiedostamatta, ani harvemmin tietoisesti, kansanedustajien pukeutumista, elehtimistä yms. kuin kirjaa – luemme symboleita eli sovittuja merkkejä, sovittuja huolimatta siitä, miten vakiintuneita tai miten tilapäisiä ne kulloinkin ovat.

Merkki on merkki jollekulle viitaten aina johonkin, myös symboli, jonka yhteydessä jokin tulkinta luo yhteyden merkin ja viittauskohteen välille. Tulkinnan jakaminen on hiljaisen tai nimenomain sopimuksen kohde.

Hakaristi, jonka kieltämistä harkitaan, on natsismin/holokaustin symboli, kun sillä viitataan jompaankumpaan asiaan sen mukaisesti, miten ne, joille se on merkkinä asennoituvan asiaan. Symbolin viesti on erilainen niiden vaihtelun mukaan, keille se on merkkinä.

Perussumalaisten mahdollisissa äänestäjissä holokausti oli suuri palvelus ihmiskunnalle sen vuoksi, että holokausti kohdistui juutalaisiin, romaaneihin, psykoottisesti sairaisiin, heikkolahjaisiin, homoseksuaaleihin, muunsukupuolisiin jne.

Pääministerimme Petteri Orpon väritön ja tylsänoloinen pukeutuminen on hänen tapansa viestiä siitä, että hän on äänestäjiensä kaltaisesti sovinnainen. Ilman määrättyä pukeutumista ei ole kokoomuslaista politiikkaan.

Pukeutuminen ja eleet ovat ruumiin kieltä, joka täydentää poliitikkojen tapaisten puhetyöläisten puhekieltä. Jokaisella poliitikolla on ollut ja on yhä oma pukeutumista koskeva etikettinsä, joka on sopusoinnussa hänen ja hänen puolueensa politiikan kanssa.

Asusteet kuuluvat hakaristien, punatähtien ja ristissä olevien sirpin ja vasaran, laulujen, joukkona kokoontumisen ja marssimisen, juhlien yms. tavoin niihin symboleihin, joita ilman politiikka ei ole mahdollista. Jokaisen liikkeen tai puolueen politiikka edellyttää juuri sille ominaisia symboleita.