Jonota, testaa ja odota

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus päätti lopulta koronakriisin edetessä keväällä 2020 ottaa koronastrategiakseen Testaa, jäljitä ja hoida -toimintamallin. Ennen tätä oli julkisuudessa kuultu erilaisia puheenvuoroja ns. laumasuojan tavoittelusta eli siitä, että taudin olisikin annettu levitä ihmisten keskuudessa laumaimmuniteetin saavuttamiseksi. Tällaista pohdintaa tuki myös ruotsalaisen Expressin julkaisema THL:n terveysturvallisuuden johtajan Mika Salmisen ja Ruotsin valtionepidelogin Anders Tegnellin koronan alkuaikoina käymä kirjeenvaihto. Laumasuoja siis oltaisiin voitu saavuttaa suuren sairastavuuden kautta.

Onneksi Suomessa päädyttiin toisenlaiseen strategiaan. Ruotsissa nimittäin koronan sairastaneita on jo reilusti yli 80 000 ja lähes 6000 ihmistä on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Suomessa päädyttiin tavoittelemaan aina tartuntaketjujen katkaisua. Tämä edellytti tai edellyttäisi aina toimivaan ketjua missä ensin matalalla kynnyksellä testattaisiin ja tämän jälkeen tartuntaketjua jäljitettäisiin mahdollisten tartunnan saaneiden löytämiseksi ja samaan aikaan tartunnansaaneita hoidettaisiin. Testaa, jäljitä, hoida -toimintamallia toisteltiinkin useasti hallituksen koronatiedotustilaisuuksissa.

Kevät onnistuttiinkin pitämään koronan ensimmäinen aalto varsin hyvin kurissa. Rajoitustoimia suomalaiset noudattivat kuuliaisesti ja omasta ja läheisten turvallisuudesta pidettiin hyvin huolta. Vieläkin parempiin tuloksiin olisi toki päästy, jos hengityssuojainten käyttösuositus olisi annettu jo keväällä. Silloin sitä ei annettu ja maskien käytöstä jopa peloteltiin ja varoiteltiin. Kuitenkin yht´äkkiä loppukesästä koronan toisen aallon nostaessaan päätään ääni kellossa muuttui ja maskisuositus mm. julkiseen liikenteeseen annettiin. Koko muu maailma ei siis enää ollutkaan väärässä kasvomaskien hyödyistä vaan Marinin hallitus lopulta taipui seuraamaan niiden esimerkkiä. Nyt jo THL:n sivuillakin kerrotaan, että ”kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartunnan leviämistä”. Nyt voi kysyä, että miksi tämä keväällä vielä kiivaasti kiellettiin?

Kesän koronaepidemian suvantovaihe olisi pitänyt käyttää myös Sosiaali- ja terveysministeriössä ja Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksella hyödyksi siihen, että matalankynnyksen nopea koronatestaus olisi saatu kuntoon. Jotain käsittämätöntä lomakaudella kuitenkin näissä tapahtui ja oleellisen jäi tapahtumatta. Nyt elokuun alussa koronan toinen aalto näytti yllättävän heidät täydellisesti. Koronatesteihin ei pääse. Viestejä jopa viikon jonottamisesta on tullut koko loppukesän ja sen jälkeen myös testitulosten saaminen on kestänyt vuorokausia. Pelkkä tartuntaepäily ja sen varmistaminen on siis pitänyt ihmisiä pois töistä jopa toista viikkoa ja sama on koskenut koronatestiin pääsyä jonottaneiden lasten vanhempia.

Marinin hallituksen Testaa, jäljitä, hoida -srategia onkin muuttunut Jonota, testaa, odota -tradegiaksi. Nämä usein turhiksi osoittautuneet poissaolopäivät töistä ovat koituneet äärimmäisen kalliiksi.

Surulliseksi tilanteen tekeekin se, että koko maamme testauskapasiteettiä ei ole haluttu ottaa käyttöön kauniista puheista ja tiedotustilaisuuksien lupauksista huolimatta. Todennäköisesti ideologiset syyt ovat estäneet koko yksityisen koronatestauskapasiteetin käyttöönottamisen matalankynnyksen ja välittömän koronatestauksen varmistamiseksi. Nyt testeihin osa pääsee jonottamatta ja nopeasti ja osa joutuu odottamaan päiviä. Terveydenhoitojärjestelmämme ei siis toimi yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Työpaikka tai rahapussin paksuus on avanneet tien nopeaan testaukseen, mutta toisin on monelle lapsiperheellä ja pienituloisella vaikka halutessaan Marinin hallitus olisi voinut päättää heidänkin osaltaan toisin.

Nopea ja toimiva Testaa, jäljitä ja hoida -strategia yhdessä kasvomaskien käyttösuositusten ja hyvän käsihygienian ja vastuullisen toiminnan kanssa olisi nyt varmistus sille, että korona ei leviäisi myöskään taudin toisessa aallossa holtittomasti.

 

Timo Heinonen

kansanedustaja (kok)

TimoHeinonen

Kirjoittaja on Kokoomuksen eduskuntaryhmän neljännen kauden kansanedustaja. Valtion liikuntaneuvoston jäsen. Seuraa myös päivittäistä blogia osoitteessa <a href="http://www.timoheinonen.fi" title="http://www.timoheinonen.fi">http://www.timoheinonen.fi</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu