Älykkyyden määritelmä

ALUKSI

Älykkyyden määritteleminen päämääränä on kiehtonut minua kauan. Ensimmäinen hahmotelmani älykkyyden määritelmästä syntyi joskus vuoden 2009 paikkeilla ja tämä artikkeli on sen pohjalta kehittynyt hypoteesi. Tämä on artikkelisarjan ensimmäinen osa ja tämän osan päätarkoitus on perustavalla tavalla määritellä älykkyys ja esittää lähtökohdat älykkyyden teorialle.

Tarkoitus on myös teorian avulla todistaa miksi niin usein keskenään sekoittuvat älykkyysosamäärä ja älykkyys eivät ole sama asia ja miten ne eroavat toisistaan. Tässä artikkelissa esitetään älykkyyden määritelmä ja älykkyyden määrän kaava, sekä niiden yhdessä muodostama älykkyyden teoria. Ja sen avulla artikkelisarjan toisessa osassa esitetään älykkyyden teorian valossa syy-seuraus -yhteyksien vertailua niille tekijöille ja käyttäytymismalleille jotka yhdistävät yleismaailmallisesti älykkäinä pidettyjä tai korkean älykkyysosamäärän omaavia ihmisiä.

Myönnän että tavoite on kunnianhimoinen ja teoria on vielä siinä vaiheessa että se tarvitsee puhtaaksikirjoittamisen ja korjauksia ja tarkennuksia linjoihin. Kuitenkin näen sen tällä hetkellä olevan kokonaisuutena päälinjoissaan niin ehjän ja selittävän aihetta niin laajasti että katson sen olevan hypoteesina julkaistavassa kunnossa. On myös mahdollista että jatkossa löytyy joltain osin parempi näkökulma kuvata asiaa, asian kuitenkin pysyessä periaatteiltaan samana. Näistä syistä saatan tehdä korjauksia tähän artikkeliin myöhemmin.

Julkaisen tämän täällä Puheenvuorossa koska älykkyyden ymmärtämisen eteenpäin viemisellä on yhteiskunnallista merkitystä. Mutta koska tämä ei ole mielipidekirjoitus on tässä artikkelissa mielipiteiden esitys valitettavasti estetty. Rakentavaa palautetta ja huomioita voi laittaa profiilissani olevaan sähköpostiin.

Kun aloin toden teolla panostaa tämän päämäärän saavuttamiseen niin älykkyyden määrittelemisessä oli hyvin vaikeaa saada otetta siitä mitkä olivat olennaiset peruspilarit. Syntyi kokemus kuin ne eivät olisi olleet kiintonaisia ja paikallaanpysyviä, vaan ikään kuin vapaasti liikkuvia niveliä. Mutta silti jollain tuntemattomalla tavalla liittyen suhteellisesti toisiinsa jonkinlaisten näkymättömien sääntöjensä puitteissa. Määrittelemisessä oli jotain samaa kuin kvanttifysiikassa jossa hiukkasen tilaa ei voida todeta sen tilan muuttumatta toiseksi. Oli kuin vastaus löytääkseen pitäisi tietää se etukäteen. Olla itse todistajana omassa syntymässään.

Älykkyydessä on jotain samaa kuin tietoisuudessa olemassaolostamme. Tietoisuutta ei voida tieteellisesti määritellä. Tietoisuudelle ei voida antaa suureita eikä toiminnallisia kaavioita. Tietoisuuden synnylle tai olomuodolle ei ole esittää minkäänlaista teoriaa. Olemme tietoisia biologisen ruumiimme tapahtumista, mutta biologialla ei tietoisuutta voida selittää. Tietoisuus ei ole fyysisen kehon ominaisuus.

Tietoisuus toimii rinnakkaistodellisuudessa aivosähkökäyrien ja hermoimpulssien kanssa jotka syöttävät informaatiota kaiken takana olevalle tietoisuudelle aistien maailmasta, mutta ne ovat vain sähköisiä ilmiöitä eikä tietoisuutta voida liittää sähkön ominaisuudeksi. Tietoisuus on ilmiönä yliluonnollinen. Sitä ei voida todeta tai tutkia millään laitteistoilla tai tutkimusmetodeilla. Ainoastaan tietoisuudella itsellään. Tiedämme tietävämme, mutta emme voi todistaa sitä millään muulla kuin tietoisuutemme tuottamilla subjektiivisilla tuntemuksilla joiden uskomme olevan kaikille yhteisiä.

Älykkyys on jotain tietoisuudesta seuraavaa. Miltei yhtä selittämätöntä ja yhtä vaikeasti hahmotettavaa.

Mutta tietoisuuden tavoin myös älykkyyden olemassaolo voidaan varmuudella tietää todeksi ja sen ominaispiirteet voidaan tunnistaa tietoisuuden avulla. Lukutaidoton alkuasukas pystyy erottamaan päivän ja yön toisistaan, vaikka ei pystyisi valon ominaisuuksia tieteellisesti määrittelemään. Samalla tavoin voidaan älykkyys yleismaailmallisesti tunnistaa sitä kohdatessa. Näistä syistä ja tieteellisen todistusaineiston puuttuessa katson yleismaailmallisen tiedon käytön olevan paikallaan teoriani perusteluissa.

 

ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ

Koska älykkyyttä ei ole pystytty perustavaa laatua olevalla tavalla määrittelemään, myöskään eroa älykkyyden ja älykkyysosamäärän välillä ei ole pystytty pitävästi perustelemaan. Jotkut pitävät niitä jopa samoina asioina ja käytän itsekin puhekielessä älykkyysosamäärän tilalla sanaa älykkyys. Mutta esimerkit käytännön elämästä todistavat ettei pelkkä älykkyysosamäärä riitä tekemään älyköstä älykköä. Älykkyysosamäärä painottuu enemmän aivojen tekniseksi ominaisuudeksi kun taas älykkyydessä on jotain paljon enemmän. Niinpä yleisesti ymmärretäänkin ettei älykkyys ole sama asia kuin älykkyysosamäärä ja etteivät nykyiset älykkyystestit mittaa älykkyyttä vaan aivojen laskentatehoa.

Minulla on tapana lähestyä asioita ensisijaisesti autenttisten todisteiden kautta ja tästä syystä muodostan usein näkemykseni itsenäisesti muista riippumatta. Tästä syystä minun täytyy tunnustaa etten ole lukenut yhtään älykkyydentutkijan kirjoittamaa kirjaa. Otan heidän näkemyksistään älykkyyden määritelmistä muutamia poimintoja Wikipediasta. Linda Gottfredsonin määritelmän mukaan: ”Älykkyys on hyvin yleinen mielen kyky joka mm. käsittää kyvyn järkeillä, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella käsitteellisesti, ymmärtää monimutkaisia ajatuksia, oppia nopeasti ja oppia kokemuksesta.” David Weschler, joka on kehittänyt laajasti käytössä olevia älykkyystestejä, on määritellyt älykkyyden (1975) yksilön kykynä ymmärtää ympärillään olevaa maailmaa ja hänen resurssejaan vastata sen haasteisiin” Suomalainen Lehtovaara tarkensi älykkyyden olevan ”kyky uudessa tilanteessa toimia päämäärään pääsevästi edellyttäen, että kysymyksessä ei ole vaistotoiminto”.

Keskeistä kaikissä näkemyksissä on se että älykkyys on kyky selviytyä uudenlaisista tilanteista, joista ei voi selviytyä ennestään opitulla tiedolla, kokemuksella ja vaistoilla. Kuitenkin nämä esitetyt älykkyyden määritelmät tälläisenään ovat lähinnä yksittäisiä ehtoja, jotka älykkyyden on täytettävä eikä mikään näistä määritelmistä määrittele älykkyyttä yksiselitteisesti. Lisäksi nämä ehdot eivät useinkaan määrittele poissulkevasti muita ominaisuuksia jotka täyttävät nämä ehdot. Vaikka ymmärrettäisiinkin ettei yhdellä lausekkeella ilman lisäselvitystä näitä vaatimuksia voi täyttääkään.

Usein älykkyys jaetaan eri lajeihin kuten esimerkiksi kielellinen tai matemaattinen älykkyys. Nämä lajitkaan eivät täytä älykkyyden ehtoja, mutta niillä on älykkyyden kanssa yhteisiä muuttujia. Ne voivat näyttää samalta, mutta älykkyys on jotain enemmän kuin nämä lajit. Näiden lajien yhteydessä voidaan puhua korkeintaan älykkyysosamäärän ilmenemismuodoista. Ei älykkyyden lajeista, sillä kuten myöhemmin käy ilmi, älykkyyttä on vain yhtä lajia. Lisäksi nämä lajit ovat ainoastaan kanavia joiden kautta älykkyysosamäärän olemassaolo on todettavissa ulkopuolelta. Jos kynttilän liekki tynnyrin sisällä on älykkyysosamäärä, eivät tynnyrin raot ole älykkyysosamäärän lajeja, vaan yksilöllisä keinoja havaita älykkyysosamäärä. Kunkin yksilöllisistä ominaisuuksista johtuen jokaisella on erilaisia väyliä, joita kautta älylliset kyvyt ilmenevät. Samalla tapaa kuin tynnyrin erilaisista raoista siilautuvalla valolla, myös älyllisillä kyvyillä on yhteinen nimittäjä, mutta erilaisia ilmenemismuotoja.

Kaikki älyllinen toiminta tarvitsee toimiakseen alitajunnan kyvyn käyttää symboliikkaa eli hahmontunnistuksen. Käytän tästä alitajunnan kyvystä jatkossa tietotekniikasta vapaasti lainattua laskentatehoon ja mallintamiseen liittyvää termiä ”symbolimoottori”. Onpa kyse sitten musiikista tai motoriikasta alitajunta työstää niitä symbolien tasolla. Muodostaa jokaisesta liikkeestä tai sointukulusta hahmon. ”Älykkyysosamäärä on kyky luoda ja tunnistaa symboleita, verrata niitä toisiinsa, luoda niiden välille yhteyksiä ja ymmärtää liikkeen, tilan ja ajan tuomia vaikutuksia symboleihin.” Näin alustavasti määrittelisin älykkyysosamäärän. Symbolimoottorin keskeisestä merkityksestä johtuen kuviotestit ovat verrattain hyvä keino mitata älykkyysosamäärää, vaikkakin testeissä käytetyistä formaateista johtuen pystytään testaamaan varsin rajallisesti älykkyysosamäärän eri lajeja.

Tässä kohdin on huomioitava että älykkyysosamäärien lajeilla ovat kullakin prioriteetit. Lajit eivät ole rinnakkaisia ominaisuuksia, vaan sisäkkäisiä. Kaikki on esitettävissä matematiikalla ja musiikkikin on matematiikkaa, mutta musiikilla itsellään ei ole samaa älyllistä merkitystä kuin matematiikalla tai verbaalisella ilmaisulla. Kuitenkin musiikillisissa kyvyissä kehittyminen voi auttaa kehittämään myös korkeamman prioriteetin kykyjä eteenpäin. Ja vaikka puhutaan tunneälykkyydestä, älykkyyttä ei sanan varsinaisessa merkityksessä itse tunteissa voi olla olemassa, koska tunteet pinnallisina ilmiöinä eivät ole älyllisiä. Tunteet eivät ole faktoja, vaikka faktisesti tunteet ovat olemassa ja tunteita ja niiden merkitystä itselle ja toisille voidaan ymmärtää ja arvioida älyllisesti. Uskon että tässäkin kokonaisuus on sidoksissa osiinsa ja ollessaan harmoniassa kaikki vahvistavat toisiaan.

Keskeisintä älykkyysosamäärässä on siis symbolimoottorin laskentateho ja tätä alitajunnan symbolimoottoria aivot käyttävät tulkkinaan kaikkien näiden edellä mainittujen lajien kesken. Mutta symbolimoottori on edellytys myös varsinaiselle älykkyydelle.

 

ÄLYKKYYDEN MÄÄRITELMÄ

Jo aiempien määritelmien valossa on ymmärretty älykkyys on luovaa kykyä selviytyä uusista tilanteista. Mutta ei voi selviytyä, jos ei ole selviytyjää. Subjektia. Älykkyyden toteutuminen edellyttää oman olemassaolonsa tiedostavan havannoijan olemassaoloa. Toisekseen vain asioiden merkityksen havannoiminen havannoijalle itselleen on edellytys älykkyyden toteutumiselle. Sillä jos ei ole itseänsä tiedostavaa havannoijaa, ei hän voi ymmärtää millään olevan hänelle mitään merkitystä. Älykkyys on aina subjektiin sidottu suhteellinen ominaisuus, ei absoluuttinen ja universaali kyky kuten tietokoneen laskentateho. Havannoijalla pitää siis olla itsetunto, eli hänen pitää pystyä määrittelemään itsensä sekä hänellä täytyy tietoisuus olemassa olostaan. Näin tietoisuus ja älykkyys näyttävät läheisesti samanlaisilta. Tästä tullaan älykkyyden määritelmään: ”Älykkyys on kyky havannoida asioiden merkitys havainnoitsijalleen.” Mitä tämä lyhyt määritelmä tarkoittaa käytännössä ja mitkä ovat sen toteutumisen edellytykset tarvitsee lisävalaisua ollakseen kokonainen teoria.

Tämän määritelmän toteutuminen edellyttää että ainoastaan ne päätelmät jotka antavat vastauksen asioiden merkityksestä havainnoijalle itselleen ovat suoranaista älykkyyttä. Tapahtumien havannointi ilman suhdetta havannoijaan itseensä ovat vain älykkyyden välillisiä sivutuotteita. Maailmankaikkeuden kaiken tiedon ratkaiseminen ei ole älykkyyttä, jos se ei vastaa kysymykseen mitä merkitystä sillä on havannoijalle itselleen. Näin ollen itsetunto, kyky määritellä itsensä olemassaolonsa eri tasoilla, on samalla edellytys älykkyydelle mutta samalla älykkyyden keskeisin tuote. Älykkyys synnyttää myönteisen kierteen henkilökohtaisesti, mutta mitä syvempiin kerroksiin kyky määritellä oma itsensä ulottuu, sitä laajemmin älykkyyden tulokset ovat myös yleishyödyllisiä. Sillä vaikka älykkyys on subjektiin sidottu ominaisuus ja älykkyydessä on kysymys oman itsensä etujen ajamisesta, paradoksaalisesti älykkyys on kykyä tarkastella omaa itseään ja etujaan tunteettomasti ulkoapäin ja tämä luo laajemman kuvan joka hyödyttää kaikkia.

Tuloksellisesssa ajattelutyössä on välttämätöntä aina tarkastella asioiden merkitystä kuin ulkopuolisena havainnoitsijana. Ajattelun päätelmien sitominen aatteisiin ja puoluekantoihin, henkilökohtaisiin motiiveihin ja subjektiivisiin tunteisiin estää ajattelijan päätelmien iskeytymästä olennaisimpaan ytimeen. Ajattelussa tapa ajatella ja suhtautua ongelmiin on työkalu jonka kärjen pystyäkseen lävistämään pitää olla terävä, pysyäkseen suunnassa terän täytyy olla suora. Ja koska ajatuksella ei ole massaa sen terässä ei saa olla mitään ylimääräistä painolastina. Sivujuonteita ja omia motiiveja. Älykkyydelle ominaista on sen kaikissa muuttujissaan pyrkimys pisteestä A pisteeseen B suorinta linjaa pitkin eli löytää optimaalisin tie joita voi olla vain yksi. Tämä ilmiö näkyy myös älykkyyden tunnetuimmassa muuttujassa älykkyysosamäärässä.

”Tulokset vahvistivat aiemman käsityksen ja osoittivat, että suuremmat aivot ja siitä johtuva hermosolujen korkeampi lukumäärä korreloivat korkean älykkyyden [älykkyysosamäärän] kanssa. Aivojen mikrorakenteet paljastivat kuitenkin vielä lisää eroja. Sekä hermosolujen haarakkeiden määrä että niiden suuntautumisen hajanaisuus aivokuorella korreloivat käänteisesti älykkyyden kanssa. Valkeassa aineessa vastaavaa korrelaatiota ei löydetty. Käytännössä älykkäämmissä aivoissa hermosoluilla oli vähemmän viejähaarakkeita ja ne olivat keskenään samansuuntaisia. Se voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta selitys löytyy aivojen tehokkaammasta toiminnasta. Koska ainoastaan oleellisimmat yhteydet ovat jäljellä, signaali liikkuu nopeammin juuri oikeaan paikkaan, eikä sekoitu taustakohinaan.

Myös aiemmat tietokonesimulaatiot ovat osoittaneet, että vähemmän käytettyjen haarakkeiden poistuminen tehostaa oppimista ja prosessointinopeutta. Lisäksi se vähentää energiankulutusta.

Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että erityisesti tarpeettomien hermosolujen haarakkeiden karsiutuminen liittyy aivojen prosessointikykyyn ja älykkyyteen. Aiemmin on jo osoitettu, että kognitiivisia tehtäviä tehdessä korkeamman älykkyyden koehenkilöillä aktivoituu pelkästään tehtävässä tarvittava alue aivoista. Alhaisemman älykkyysosamäärän koehenkilöillä aktivointia tapahtui myös käytettävän aivoalueen viereisillä alueilla. Tämä voi liittyä huonommin optimoituihin yhteyksiin hermosolujen välillä.” (Mensa)

Älykkyysosamäärän ja älykkyyden toimintaperiaatteellista eroavaisuutta voidaan verrata aivojen rakenteeseen. Aivojen suuri koko kuvaa älykkyysosamäärää, mutta haarakkeiden pieni määrä ja samansuuntaisuus älykkyyttä. Aivojen suuri koko ei ole älykästä. Niiden tehokas käyttö on sitä. Samalla tavoin suuri laskentataho ei itsessään ole älykästä, vaan hyötysuhde. Älykkyysosamäärää voidaan mitata kahdella suureella. Määrällä ja laadulla.

Myös älykkyys voidaan jakaa samalla tavoin kahteen pääryhmään, suhteelliseen ja absoluuttiseen älykkyyteen. Absoluuttinen älykkyys on sitä määrällisesti mitattavaa priorisoimatonta ja virtaviivaistamatonta eli taustakohinaa sisältävää kokonaismassaa mitä havannointi tuottaa ja on täten osittain kytköksissä älykyysosamäärään. Muodostan uuden vertauskuvan, jossa sotapäällikön strategia kuvaa älykkyyttä ja sotajoukon koko älykkyysosamäärää. Absoluuttisesta älykkyydestä esimerkiksi sopii sotapäällikkö, joka pystyy kokoamaan suuren armeijan. Toimimaan yhteistyötä suuren enemmistön kanssa yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja kaikessa laajuudesssa. Yhdistämään erilaiset ihmiset, arvot ja päämäärät yhdeksi rintamaksi. Rakentamaan suuren kokonaisuuden, joka toimii kuin yksi ruumis.

Suhteellinen älykkyys on se laadullisesti mitattava hyötysuhde, jolla laskentatehoa, älykkyysosamäärää, hyödynnetään. Suhteellinen älykkyys suurenee kun taustakohina pienenee. Suhteellinen älykkyys ei täten korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Suhteellisesta älykkyydestä esimerkiksi sopii sotapäällikkö, joka pienellä joukolla pystyy nerokkaan strategiansa turvin lyömään edellä mainitun sotapäällikön suuren sotajoukon. Älykkäin ratkaisu on aina se yksinkertaisin ja suorin tie päämäärään ja juuri suhteellinen älykkyys on älykkyyttä puhtaimmillaan. Mahdollisimman pienillä resursseilla, mahdollisimman paljon. Sitä voidaan pitää jonkinlaisena älykkyyden toimintaperiaateellisena päämääränä ja lähtökohtana.

 

ÄLYKKYYDEN KAAVA

Älykkyyden määrän matemaattis-looginen kaava on ”Älykkyysosamäärä x Laskenta-aika x Objektiivisuuden aste = Älykkyyden määrä.” Älykkyysosamäärä on alitajunnan symbolimoottorin käyttämää matemaattis-loogista laskentatehoa joka älykkyyden osatekijänä ja älykkyyteen pyrittäessä on korvattavissa pidemmällä laskenta-ajalla kuten tietotekniikassa käytetyn prosessorin laskentatehokin. Täten älykkyyden määrä ei suoraan korreloi älykkyysosamäärän kanssa.

Älykkyysosamäärä tai ajatteluun käytetty aika ei saa aikaan älykkyyttä ilman objektiivisuutta, joten objektiivisuus on se hyötysuhde jolla edellisten tulosta pystytään hyödyntämään. Jos objektiivisuus on nolla, älykkyyden määrä on myös nolla. Ja jos muuttujista pitäisi määritellä eniten älykkyydelle merkityksellisin muuttuja niin se on objektiisuus. Siinä ilmenee kylmän raaka ja armoton pyrkimys löytää totuus, mutta koska se on asenteellinen ja omat heikkoutensa hyväksyvä ominaisuus, myös inhimmillisyys ja karisma. Tehokas laskenta-ajankäyttö on merkitykseltään pitkälti ahkeruutta ja keskittymiskykyä. Älykkyysosamäärä taas teknisiä edellytyksiä. Objektiivisuudella ja laskenta-ajan tehokkaalla käytöllä on yhteinen nimittäjä motivaatio, jolle oleellista on kyky kestää henkistä kipua päämäärän saavuttamiseksi.

Nostaako korkea älykkyysosamäärä myös älykkyyden todennäköisyyttä ja korrelloivatko ne keskenään? Oletan että ainakin motivaation kautta kyllä. Onnistuminen saa aikaan motivaatiota. On todennäköisempää että korkealla älykkyysosamäärällä varustettu ihminen kehittyy myös älykkyydessä. Kun henkilö huomaa jo nuorena olevansa muita etevämpi älyllisissä suoritteissa, hän alkaa onnistumisien kautta vaistomaisesti motivoitua yhä enemmän älyllisten haasteiden suuntaan. Jos henkilö huomaa olevansa fyysisesti ja motorisesti muita etevämpi, hän harvemmin kiinnostuu älyllisistä haasteista ja valitsee keinoikseen kovan työnteon ja fyysiset saavutukset.

Motivaatiossa on hyvin olennaista se miten paljosta joku on valmis luopumaan hetkellisesti saavuttaakseen jotain enemmän pitkällä tähtäimellä. Tämä motivaation piirre yhdistää älykkäitä ihmisiä. Heille nautinto tulee korkealle priorisoituihin päämääriin pyrkimisestä ja niiden saavuttamisesta niiden ollessa palkinto itsessään. Nautinnonhaluiselle nautinto tulee itselle annetuista mielihyvää tuottavista palkinnoista. Eli kun joku tekee ylitöitä että pääsee palkitsemaan itseään hyvällä ruualla hän voi kokea ansainneensa sen palkintona tekemästään työstä. Tälläinen kaava jossa päämäärään pyrkiminen ja työn tulokset eivät itsessään ole se palkinto ei ole pitkällä tähtäimellä motivoivaa. Signaalit eivät vahvista toisiaan. Itselle annettu palkinto omista ansioista ei synnytä motivaatiossa myönteistä kehää uhrata nautintojaan vielä enemmän päämääränsä eteen. Päinvastoin syntyy vain tarve saada enemmän ja suurempia palkintoja ja pienemmistä saavutuksista, jolloin mukavuudenhalu pyrkii kasvamaan.

Älykkyyden päämäärä on pyrkiä havannoimaan mikä merkitys milläkin asialla on havanoijalle itselleen. Ja nyt havannoijalla on päämärän tavoittamiseen apunaan kolme muuttujaa: älykkyysosamäärä, laskenta-aika ja objektiivisuus. Näissä kaikissa ilmenee sama älykkyydelle ominainen ilmiö jossa pisteestä A edetään suorinta linjaa pisteeseen B. Vaikka se ilmenee symbolisesti samanlaisena, muuttujien erilaisista olemuksista johtuen se ilmenee niissä erilaisissa olomuodoissa. Teknisesti, ajankäytöllisesti ja asenteellisesti. Älykkyysosamäärän kohdalla, kuten aiemmin käsiteltiin, se tarkoittaa teknistä toteutusta jossa aivot ovat rakentuneet toteuttamaan käskyjä mahdollisimman vähin ja samansuuntaisin viejähaarakkein. Symbolisesti määrittävä muoto on suoraviivaisuus. Laskenta-aika muuttujan kohdalla älykkyyden määrä on suoraan sidoksissa ajankäytön tehokkuuteen päämäärään pyrkimisessä. Jokainen ajallinen sivuaskel aiheesta pois on tuhlattua aikaa. Tässäkin symbolisesti määrittävä muoto on suoraviivaisuus. Objektiivisuudessa taas suoraan päämäärään pyrkiminen on kaikkien subjektiivisten tunteiden, motiivien ja niiden synnyttämien valheiden kiertoteiden karsimista pois päätelmien teosta jolloin jäljelle jää vain totuuteen pyrkiminen. Ja jälleen symbolisesti määrittävä muoto on suoraviivaisuus.

Tällä A – B -janan muodostamalla symbolilla älykkyys voidaan määritellä symbolisessa muodossa verbaalisen määritelmän ohella. Älykkyys mahdollistaa vallan ja valta on kyky yhdensuuntaistaa voimia palvelemaan samaa tarkoitusta. Valta ja älykkyys ovat symboliselta muodoltaan sekä käytännön merkitykseltään toisilleen hyvin läheisiä. En usko sattumaksi sitä että valtikka on kautta historian assosioinut valtaa, sillä oman näkemykseni mukaan myös alitajunnan käyttämä symboli vallasta ja kyvystä hallita on valtikan muotoinen. Freudin huomiot eivät sinänsä olleet vääriä, mutta anatomian yhteneväisyys alitajunnan symbolimoottorin käyttämän symboliikan kanssa harhautti hänen arviointikykyään näkemästään. Älykkyys ja valta ovat seksikästä ja liittyvät kyllä myös siten toisiinsa anatomian ohella.

 

ÄLYKKYYDEN TEORIA

Objektiivisella havannoinnilla voi olla kaksi suuntaa. Havannoijasta itsestään ulospäin suuntautuvaa ja havannoijaan itseensä sisäänpäin suuntautuvaa. Näistä jälkimmäinen on ensiarvoista älykkyyden muodostumiselle, sillä aivan aluksi aivot tarvitsevat toimiakseen ohjelmoinin, toimintamallin. Vasta kun ytimeen on muodostunut toimintamalli, voidaan älykkyyttä käyttää ulospäin suuntautuvaan älykkyydelle itselleen toissijaiseen havainnointiin. Vaikka älykkyyden syntymisen kannalta ulkoinen havannointi on toissijaista, käytännön tasolla älykkyyden tuottama hyödyllisyys saadaan ensisijaisesti ulos sitä kautta.

Mitä lähemmäs mielen keskipistettä havannointiprosessia viedään, sitä syvemmällä ollaan tietoisuuden tasossa ja sitä syvemmällä subjektiivisissa tunteissa ja sitä tuskallisempia ne ovat objektiivisesti kohdata. Päätös totuuden ja itsensä miellyttämisen tienhaarassa muuttuu aina vain haastavammaksi. Mutta toimintamallien ohjelmointi ja arvojen arvottaminen tapahtuu juuri tällä alueella ja pitkälti tällä metodilla. Älykäs tapa ajatella on ohjelmoinnin tulos. Ei itsestään selvyys. Mitä syvemmällä ydintä ohjelmointi ja arvojen arvottaminen tapahtuu, sitä yksinkertaisempia ja sitä symbolisempia niiden merkitykset ovat. Ja sitä perustavampaa laatua toimintamalleihin syntyvien mekanismien merkitys on. Ydintä lähestyttäessä ja objektiivisuuden säilyessä älykkyyden kehittymisessä tapahtuu progressiivisesti voimistuva ilmiö suorassa suhteessa pienenevän ympyrän neliöihin. Aina kun säde puolittuu, älykkyys nelinkertaistuu. Jotenkin tällä tapaa kuvaisin objektiivisuuden merkityksen kasvamista älykkyyden kehittymiselle ydintä kohti mentäessä.

Kyky pitää samassa tilassa tapahtuva objektiivinen ajattelu erillään subjektiivisista tunteista on eräänlainen mittari älykkyydelle. Älykkyys on eräästä näkökulmasta hyvin spartalaista kurinalaisuutta. Mukavuudenhaluinen ihminen ei kykene kestämään syväsykelluksen vaatimaa henkistä kipua ja kadottaa keskittymiskyvyn myötä myös logiikan hallinnan. Vaikeinta ajattelijan onkin olla havainnoinnissaan rehellinen itselleen ja sillä juurikin on eniten merkitystä havannoijalle itselleen. Itsetunto on kuten nimikin sanoo itsensä tuntemista ja älykkyyteen liittyen se tarkoittaa sitä sen kaikilla tasoilla. Älykkyys on siis olemukseltaan ristiriitainen. Suorastaan masokistinen. Toisaalta älykkyyden edellytys on pyrkimys mahdollisimman etäiseen havainnointiin ilman subjektiivisia tunteita, mutta samaan aikaan tehdä nämä etäiset havaintonsa mahdollisimman syvällä keskipisteessä joissa subjektiivisten tuntemusten vaikutus päätöksentekoon on vahvimmillaan.

Eräs väärä uskomus on että narsistit ja psykopaatit ovat älykkäitä. Narsismi on valaiseva esimerkki miten valtava periaatteellinen ero on älykkyydellä ja älykkyysosamäärällä. Kuten aiemmin on todettu objektiivisuus on älykkyyden ominaisin tunnusmerkki, mutta narsistisuus on subjektiivisuutta puhtaimmillaan. Narsisti on valehteleva, kateellinen, ailahteleva, oikukas, impulsiivinen ja lyhytjänteinen koska hän on herkästi tunteidensa vietävänä. Kaikki ominaisuuksia jotka eivät ole älykkyyteen liitettävissä ja narsistin koko maailmankuva kertoo kyvyttömyydestä tarkastella omaa itseään objektiivisesti ja myöntää heikkouksiaan.

Narsisti on kyllä jossain määrin riippuvainen älykkyysosamäärästään selviytyäkseen, mutta narsisimi ei edellytä korkeaa älykkyysosamäärää ellei narsisti ole korkeassa asemassa. Subjektiivinen maailmankuva ja taito manipuloida ovat lapsen varhaisista kehitysvaiheista jääneitä ominaisuuksia ja poikkeavan itsekeskeisesti ajattelevan alentunut empatiakyky poistaa psyykkiset esteet manipuloinnin ja hyväksikäytön oikeutukselta. Ja koska hän itse uskoo valheisiinsa, omalla tavallaan, hän voi olla monen muunkin silmissä uskottava. Älykkyys ja narsistisuus ovat toistensa vastakohtia, mutta niitä yhdistää se, että ne kummatkin ovat keinoja joilla voi menestyä. Ehkä osin tästä narsistin kyvystä menestyä on syntynyt harhakuvitelma narsistin älykkyydestä.

Kuten alussa esitetyissä poiminnoissa älykkyyden määritelmistä kävi ilmi, eniten esille noussut seikka älykkyydessä oli kyky selviytyä uusista tilanteista. Miten tämä on selitettävissä älykkyyden teorialla ja sen muuttujilla? Otan vertauskuvaksi politiikasta tutun ilmiön, jossa puolue ei voi tukea erinomaista esitystä koska se on toisen puolueen esittämä. Tällöin puolue etsii ”vaihtoehtoisen totuuden” esityksen tyrmäämiseksi. Se ei ole älykäs eikä objektiivinen toimintamalli. Itsekeskeinen ihminen toimii aina tällä tavoin jatkuvia kiertoteitä kulkien olipa kyseessä mikä tahansa ulkoisenkin asian toteaminen. Miettien aina oman merkityksensä kautta miten asiat pitäisi ilmaista itselleen edullisesti menemättä koskaan suoraan asiaan. Narsistia ei kiinnosta totuus, vaan tilanteen maksimaalinen hyödyntäminen. Mutta ihmismieli ei voi toimia kahdella eri toimintamallilla.

Niinpä tämä alituisia kiertoteitä keksivä vaihtoehtoisen totuuden toimintamalli on toimintamalli myös tiedostamattomalla tasolla. Aivot toimivat pakonomaisesti kieroutuneella mallilla myös silloin kun oma olemassaolo on uhattuna ja ongelmanratkaisussa tarvittaisiin suoraviivaista päättelyä. Itseään torpedoivalla ohjelmoinnilla ei koskaan saavuteta huipputuloksia uusissa tilanteissa, joissa voittaa se jonka päättelyketju on kaikkein lyhyin ja jonka ensisijainen päämäärä on löytää totuus. Älykkyys on seuraus objektiivisuudesta. Älykkyys ei ole syy, eikä voi olla päämäärä. Älykkyys on seuraus. Älykkyyttä ei voi olla ilman objektiivisuutta, kuten ei salamaakaan ilman sähkövirtaa. Älykkyys on viiveellinen seuraus objektiivisuudesta. Tässä eräs syy miksi älykkyys on vaikeasti hahmotettavaa.

Toisin kuin narsisteja älyköitä on kautta historian yhdistänyt pyrkimys itseään korkeampiin päämääriin. Älyköitä on laajalti yhdistänyt ristiriitaiseltä näyttävä piirre, jossa älyköt oman etunsa vuoksi pyrkivät tarkastelemaan asioita oman itsensä ulkopuolelta siirtäen sivuun omat etunsa, merkittävyytensä ja tarpeensa. He pystyvät luopumaan hetkellisistä eduista pitkäjänteisten tuloksien saavuttamiseksi. Nöyrtymään, kestämään solvauksia, yksinäisyyttä, puutetta ja kurjuutta saavuttaakseen päämääränsä. Nöyrä ihminen voi joustaa tarpeistaan ja säilyttää silti tietoisuuden omasta arvostaan ja selvitä paikoista jotka musertavat kovan eli mukavuudenhaluisen ja omista tarpeistaan joustamaan kykenemättömän ihmisen.

Nämä älykköjen pyrkimykset ovat ymmärrettäviä kahdestakin syystä. Ensinnäkin älykkyyden mukanaan tuoma ominaisuus on kyky tarkkailla omaa itseäänkin ulkopuolelta sulkien omat motiivit ja tunteet pois päätelmien teosta. Ikään kuin koko oma elämä olisi toisarvoista. Tämä älykkyyden lähtökohta jo itsessään ohjaa toteuttamaan myös saman suuntaiseksi virtaviivaistettuja päämääriä. Mutta kuten on todettu, älykkyyden olemukseen liittyy paradoksaalisia piirteitä. Oman itsensä unohtamisen ohessa myös omaa itseään korkeammat päämäärät ovat välttämättömiä pitkällä tähtäimellä. Ihminen ei voi elää ilman ympäröivää maailmaa. Myös sen täytyisi olla sopusoinnussa yksilön tarpeiden kanssa. Pitkälti tästä syystä älyköt ovat aina pyrkineet muuttamaan myös omaa ympäristöään korkeampien päämäärien mukaiseksi.

 

SYVEMMÄLLE YTIMEEN

Teoria alkoi huomiona tietoisuuden yliluonnollista olemuksesta ja tuon tässä esiin asiaan liittyvän näkemyksen symbolisella tasolla siitä millaisille perustuksille ihmismieli mahdollisesti rakentuu edellä esitetyn teorian valossa.

Luon aluksi kuvan ihmisestä kahden kehän piirtämän renkaan muodossa. Siinä on kaksi rajapintaa. Ulkoinen ja sisäinen. Ihminen on näiden kahden kehän väliin jäävä alue. Äärimmäisenä ihmisen ulkopinnalla ovat iholla olevat vaatteet, alla olevat autot ja ympärille rakennetut asunnot. Ihminen ulkoapäin katsottuna. Kun siirrytään ihon pinnan toiselle puolen tulee vastaan biologia ja fyysisen olemassaolon kannalta tärkeät tarpeet. Seuraavana syvemmälle mentäessä tunteet. Sitten edelleen henkisiin tarpeisiin saakka joiden äärimmäisenä ilmentymänä saavutetaan sisäraja. Tullaan sisärajan yli hengellisten tarpeiden alueelle. Tarpeiden jotka eivät ole osa ihmistä, mutta kuitenkin osa ihmistä. Kaikki korkeakulttuurit ovat perustuneet pyrkimykseen tyydyttää ihmistä itseään korkeammat tarpeet. Löytää toinen ulottuvuus ja ikuinen elämä.

Ihmismielessä on kuin kaiken keskellä pimeää huonetta eräänlainen tyhjänä ammottava alttari ja ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve täyttää tämä aukko elämässään. Mutta se alttari on kuin syvänä kuiluna erottavan vallihaudan takana ihmismielen keinojen ulottumattomuuksissa mennä tai koskea. Se on kuin alitajunnankin toisella puolen, alitajunnan toimiessa tulkkina näiden kahden maailman välillä. Se on itsessään ihmisen kyvyille hallitsematon voima, mutta sille pimeän huoneen keskellä tulessa palavalle alttarille kuilun yli heitetyt uhrilahjat määrittävät koko huoneen arvon ja olemuksen. Perimmäiset arvot ja samalla niiden avulla ihminen määrittää oman arvon ja suunnan elämälleen.

Erikoista on se että hengellisten arvojen sijasta sille alttarille on mahdollista asettaa arvoja miltä tahansa tasolta jopa ulkoisen olemuksen tasolta saakka. Korvata hengellinen tarve miten pinnallisena tahansa. Hengellisyys yksilölle ei siis ole mikään ehdoton pakko. Mutta koska alttari on hallitsematon voima ja koska sille alttarille asetetut arvot toteuttavat ihmistä itseään korkeampia päämääriä, seurauksena niille asetetuista arvoista on se että se tuntematon mekanismi arvottaa valinnan edessä ne alttarin arvot korkeammiksi kuin ihmisen oman elämän. Ihminen on siis tahtoen tai tahtomattaan valmis kuolemaan niiden arvojen puolesta. Olivatpa ne miten arvottomia tahansa. Sitä ei voi välttää. Jopa ulkonäön, oman egon tai ruuanhimon vuoksi. Näitä asioita ei voi hallita niistä itsestään käsin, vaan ainoastaan tuon tuntemattomuuden kuilun takana olevan alttarin kautta.

Näkemykseni mukaan alitajunnan takana ei ole pohja, vaan sen seinän takana on toinen ulottuvuus. Peruskallion takana on sula irtonainen ydin, joka vaikuttaa kaikkeen peruskallion päälläkin. Näkemykseni mukaan tietoisuus yliluonnollisena ilmiönä on tässä samassa ulottuvuudessa missä alttarikin. Että ne ovat sama asia niin symbolisella tasolla kuin käytännössäkin. Vertaan näkymää tuohon ulottuvuutteen kuin kurkistuksena syvään pimeään kaivoon. Sen pohjalle ei voi nähdä tai mennä. Mitä syvemmälle vajoaa pinnan alle, sitä enemmän pimeys lisääntyy ja sitä raskaampana paine leijuu ympärillä. Pohjalle ei voi sukeltaa ja siirtyä siihen ulottuvuuteen objektiivisuus säilyttäen, sillä mielellä ei ole edellytyksiä toimia objektiivisesti ilman kosketusta fyysiseen maailmaan.

Mitä kauemmas pinta jää sitä enemmän pimeys siirtää mielikuvien maailmaan jossa kyky objektiivisuuteen katoaa. Määrätyn rajan ylityttyä mieleltä loppuu ”happi”. Edellytykset joiden avulla löytää suunta pintaan tai pohjaan, sillä kaikki suunnat näyttävät samanarvoisilta. Eikä etäisyytta tai aikaa voi enää mitata, sillä kaikki on suhteellisessa suhteessa vain mieleen itseensä. Kyky ajatella objektiivisesti muuttuu alati vaihtuviksi mielikuviksi, joita ei voi hallita eikä ennustaa. Tästä syystä sinne kaivon pohjalle voi vain pudotella kiviä. Niiden kivien laatu synnyttää niitä vastaavat ydinprosessit, jotka muovaavat elämän mannerlaattoja ja magneettisia napoja näköisekseen.

Tämä tietoisuuden ulottuvuus on varmasti tärkeä lenkki älykkyydelle sen perustavaa laatua olevasta olemuksesta johtuen, mutta tässä vaiheessa jätän aiheen käsittelyn tähän ja siirryn makrotasolle älykkyyden ilmentymisessä yhteiskunnallisella tasolla.

 

YHTEISKUNNALLINEN ÄLYKKYYS

Yhteiskunnallisesti yhteisillä arvoilla on suuri merkitys ja näiden yhteiskunnallisten arvojen lukeminen on varsin yksinkertaista. Kunkin yhteiskunnan älyllinen taso on julkisesti esillä kunkin maan mediassa, sillä siellä missä kansan silmät ovat, siellä on myös kansan sydän. Se ei myy mikä ei kiinnosta ja ole arvotettu korkealle. Mitä pinnallisempien arvojen puolesta yksityiset ihmiset ovat valmiit kuolemaan sitä heikompi itsetunto heillä on ja sitä vähemmän heillä on lojaalisuutta korkeammille arvoille tai pitkäjänteisemmille päämäärille ja sitä alhaisempi on kyseisen yhteiskunnan älyllinen taso.

Mitä itsekeskeisemmät henkilön tai yhteiskunnan maailmankuvat ovat sitä ylikorostuneemmat kuvitelmat itsestään niissä korostuvat. Ylikorostunut kuvitelma omasta hyvyydestä ja uskomus siitä että hän ihmisenä voi olla pohjimmiltaan hyvä on narsistiselle luonteelle tunnusomaista. Älykkyys ja itsetunto ovat määrätyllä tavalla toistensa synonyymejä ja kriittinen suhtautuminen omaan itseensä ja motiiveihin ovat niiden kummankin tunnusmerkkejä. Jos omat puutteensa ja virheensä tiedostaa ja pystyy hyväksymään, omien puutteiden kanssa pystyy myös elämään sen vaikuttamatta käsitykseen omasta ihmisarvosta. Ja sama päinvastoin. Narsismi kasvaa vastaavanlaisten asioiden negatiivisesta kierteestä. Mitä enemmän yhteiskunta tai yksilö pakenee omia heikkouksiaan, sitä suuremmaksi sokea piste näkökentässä kasvaa ja sitä enemmän ylikorostuneet kuvitelmat itsestä saavat valtaa. Eräissä Shakespearen sanoisssa on paljon perää. Vapaasti lainaten: ”Tyhmä luulee olevansa vahva, mutta viisas mies tietää, että hän on heikko.”

Miksi suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, vaikka ovat kaikkein kriittisimpiä itseään kohtaan ja vaativat itseltään niin paljon? Älykkyyden teoria antaa tälle ilmiölle vastauksen. Suomalaiset ovat objektiivisia omia heikkouksiaan kohtaan ja samalla se tarkoittaa hyvää itsetuntoa sekä älykkyyttä. Todisteena objektiivisuudesta pitkässä juoksussa tämä kaikki on taannut korkean elintason ja vakaan yhteiskunnan. Voi olla että selkeä ajattelu vaikuttaa myös aivojen rakenteeseen, sillä joidenkin tutkimusten mukaan suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein. Itseään piiskaavien suomalaisten ero ruotsalaiseen mentaliteettiin näkyy jopa Suomessa asuvien suomen- ja ruotsinkielisten välillä. ”Suomensuomalaisilla on uuden tutkimuksen mukaan 3,9 pistettä korkeampi älykkyysosamäärä kuin suomenruotsalaisilla.” Suomalaisten erikoislaatuisiin piirteisiin älykkyyttä koskien palaamme artikkelisarjan kolmannessa osassa.

Mutta Pohjoismaat ovat tasapainoisuudessaan ja turvallisuudessaan koko maailmalle eräänlainen mittari ja suurimpana yhteisinä tekijänä Pohjoismailla on luterilaisen etiikan jättämä vaikutus arvomaailmaan. Maailman mittakaavassa poikkeuksellisen vahva pyrkimys oman syntisyyden ja syyllisyyden myöntämiseen. Näkemykseen siitä että ihminen on pohjimmiltaan paha, vaikka voikin valita oikein. Ja vaikka onkin heikko, ihmisarvo on jotain enemmän. Hyvin paradoksaalinen näkemys siitä että heikkouden tunnustaminen onkin vahvuutta. Luterilainen etiikkakaan ei ole täydellisyyttä, eikä luterilainen etiikka ole synonyymi älykkyydelle, eikä tämä ole arvio siitä miten lähellä luterilainen etiikka täydellisyyttä on, mutta sen vaikutuksesta on syntynyt ehkä parasta mihin ihmiskunta on koskaan pystynyt.

On nähtävissä päälinja että mitä raadollisempi käsitys ihmisen pohjimmaisesta olemuksesta yhteiskunnassa on vallinnut sitä suurempia menestystarinoita ne yhteiskunnat ovat olleet yksilönvapauden kannalta. Eri valinnoilla saavutettuja tuloksia vertaamalla voidaan päätellä että arvio siitä että ihminen on pohjimmiltaan paha on objektiivinen ja uskomus ihmisen kyvystä olla pohjimmiltaan hyvä on subjektiivinen. Ihminen joka tiedostaa alhaisen perusluonteensa voi siitä huolimatta toteuttaa hyviä päämääriä, mutta kun katsotaan kansoja joiden ihmiset elävät liassa ja nälässä, näkemys omasta syyllisyydestä voi puuttua miltei täysin. Syy on kohtalon, jumalien, karman tai toisten ihmisten. Ja niissä kansoissa joissa on vallalla omien etujen etsiminen, eniten katukuvaa värittävä tekijä on kurjuus ja köyhyys. On osattava lukea kontekstia esim. sotien tuoman ulkopuolisen vaikutuksen merkityksestä yhteiskuntaan, mutta pääsääntöisesti yhteiskunnassa vallitsevien arvomaailmojen ja uskontojen älyllinen taso on nähtävissä suoraan kaduilta ja ihmisten välisestä luottamuksesta.

 

LOPPUKANEETTI

Kuten on käynyt ilmi, älykkyys on loppujen lopuksi hyvin maanläheinen ja kenen tahansa ymmärrettävissä oleva yksinkertainen asia. Niin mystiseltä ja hohdokkaalta kuin se on saattanut vaikuttaakin. Mutta jälleen. Oletetaan että tämä teoria älykkyydestä olisi oikea. Silloin älykkyys olisi luonteeltaan sellainen, että teoria koettaisiin loukkaavana.

Koska älyykkys on jotain suuresti ihailtua ja arvostettua, itsensä toteaminen älykkääksi kiehtoo suuresti etenkin niitä jotka eivät ole älykkäitä. Itsekeskeisistä lähtökohdista syntyvät motiivi ja keinot löytää älykkyydelle paremmin itseä miellyttävä selitys. Taloudellisesti menestyneet uskoisivat menestyksen olevan merkki älykkyydestä, vaikka he olisivat pyrkineet menestykseen todistaakseen sillä omaa merkitystään. Älykkyysosamäärä-testeissä menestyneet tahtoisivat älykkyyden määritelmän olevan älykkyysosamäärän. Tunneihmiset loukkaantuisivat tunneälykkyytensä aliarvostuksesta. Ja musiikillisesti lahjakkaat kokisivat samaa omista kyvyistään. Kukin edellyttäisi että juuri ne heidän lahjansa olisivat todiste älykkyydestä ja sitä kautta omasta arvosta ymmärtämättä mitä ihmisarvo on. Nähtäisiin vääränä tulkintana että oman identiteetin ja merkityksen pönkitykseksi omatut aatteelliset tai uskonnolliset näkemykset eivät olisikaan älyllisesti kovin korkealle luokiteltavissa. Mutta nämä ovat niitä itsetunnon ja objektiivisuuden puutteesta johtuvia motiiveita, jotka eivät kuulu älykkyyteen.

Älykkyyden todellinen olemus on jotain, jota itsestään numeron tekevät eivät voi hyväksyä. Ja sellaisia ominaisuuksia itsessä, joista älykkäät eivät välitä tehdä numeroa. Ehkä juuri näistä syistä älykkyyttä ei koskaan ole pystytty määrittelemään ja sen olemusta yleisesti hyväksymään. Kenelläkään ei ole motiiveita tuoda totuutta ilmi. Objektiivisuuden oikeellisuuden arvioinnissa tulevat tutkijan omat rajat vastaan ja tutkimustulokset antavat sellaisia vastauksia kuin tutkijan symbolisella tasolla luotu objektiivisuuden astekin on. Älykkyys vaikuttaa olevan jotain joka pyrkii kaikin tavoin kätkeytymään. Sotastrategiassa etevimmät kenraalit jäävät ilman kunniaa, sillä ”sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua.” Niinpä älykkyyteen on jäänyt ikuinen mystisyyden leima. Kaikki ovat kuulleet siitä, mutta kukaan ei ole nähnyt.

Sillä ihminen ei pohjimmiltaan koskaan muutu ja tätä alhaista pohjavirettä vastaan taistelu omassa henkilökohtaisessa elämässä on osa älykkyyden ilmentymää.

 

TimoKohvakka

Suomalaisen historian, mytologian ja etymologian harrastaja. Tulevaisuuden tutkija. http://tkohvakka.blogspot.fi timo.kohvakka@suomi24.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu