Mikä on Venäjän idea… Mistä sen identiteetti?
Voi kuulostaa länsimaalaisen korvin kuunneltuna erikoiselta että venäläisten tiedustelupalvelujen kuten KGB:n, GRU:n, ja FSB:n määräävä asema venäläisessä maailmassa saa elinvoimansa kohtalonuskosta. Että ilman venäläistä kohtalonuskoa tiedustelupalvelut eivät koskaan olisi nousseet niin merkittävään asemaan eikä niihin olisi koskaan panostettu niin paljon eikä ne olisi koskaan kehittyneet osaamisessaan sille tasolle mistä ne tunnetaan. Tätä kohtalonuskon syvää pohjavirettä lännessä ei ymmärretä eikä sen perustavaa laatua olevaa merkitystä venäläiselle yhteiskunnalle. Sitä kautta venäläinen sielunmaailmakin on täällä melko tuntematon.
Toisin kuin länsimaalainen, venäläinen kokee että hän ei ole vastuussa elämästään. Siitä on vastuussa ulkoinen voima. Kohtalo. Hän voi vain taistella kohtaloaan vastaan. Muistan kun Ilmari Schepel postasi venäläisen kojelautavideon, jossa humalainen porukka liian kovaa ajaessaan lensi mutkassa sillan kaiteen yli jokeen. Siellä auton kelluessa virrassa eräs heistä selittää tilanteen syntymistä näin: ”Se oli kohtalo”. Kohtalo juotti heidät känniin ja kohtalo ajatti heidät kaiteen yli jokeen. Tätä ”kohtalo”-ajattelua länsimaalaisen on hyvin vaikea sisäistää. ”Itsehän sitä on jokainen vastuussa tekemisistään!”
Koska venäläinen mieli on kohtalonuskoinen, uskoessaan että häntä ohjaillaan ulkoapäin, johtaa se siihen että venäläinen on pohjavireeltään epäluuloinen ja vainoharhainen. Venäläiset epäilevät luonnostaan tavalla jota lännessä ei ymmärretä. Esimerkiksi Venäjällä kommunismin romahdettua oli yleistä ajatus että kommunismi oli lännen luomus jolla oli tuhottu Venäjä. Venäläistä ”kohtalo” -ajattelua määrittää se että joku ulkoinen voima ohjaa heidän elämäänsä, eivät he itse ole vastuussa tekemisistään kuten lännessä ajatellaan, ja heidän tehtävänsä on taistella sitä vastaan ja vain vahvat siinä onnistuvat. Tälläinen kohtalonsa voittava vahvuus on jotain merkittävää, ainutlaatuista ja siksi tavoiteltavaa venäläisessä sielunmaailmassa.
Kun venäläinen näkee ympäröivän maailman, hän uskoo että se punoo juoniaan häntä vastaan ja hänen on vain paljastettava sen juonet ja voitettava ne. Kun venäläinen on vainoharhainen, länsimaalainen on naiivi. Kun länsimaalainen näkee maailman ympärillään, hän nuuhkii kukkia ja katselee lintujen lentoa osaamatta aavistaa että niillä on joku paha tarkoitus häntä kohtaan. Länsimaalainen kokee että hän itse päättää mitä hän saavuttaa ja hän saa sen minkä ansaitseekin.
Kohtalonusko johtaa siihen että täytyy olla vahva hallitakseen elämäänsä. Heikkojen osa on sortua kohtaloonsa ja kadota. Ja se taas tarkoittaa sitä että Venäjän täytyy olla suuri ja vahva säilyttääkseen olemassaolonsa. Idea Venäjän suuruudesta pohjautuu venäläiseen kohtalonuskoon. Ja Venäjä voi olla vahva ainoastaan jos sillä on vahva johtaja. Ei ole oleellista se että käytetään kovia keinoja ja jotkut kuolevat. Sehän oli vain heidän kohtalonsa. Oleellista on se että Venäjä pysyy suurena.
Ja kun on olemassa tämä koko kansan jakama syvä pohjavire siitä että on oltava suuri voittaakseen kohtalonsa, on sille myös löydettävä ideologinen perusta. Valtion olemassaolo perustuu aina idealle. Sille että on yhteinen identiteetti. Esimerkiksi Ivan Ilyin ja Alexander Dugin ovat olleet tätä Venäjälle luomassa. Ajatus Venäjän suuruudesta perustuu kohtalonuskoon ja siitä syntyneeseen haluun löytää suuruus jolla Venäjä voi voittaa kohtalonsa.
Ovatko venäläiset olleet ylpeitä sivityksestään? Eivät ole. He ovat kokeneet olevansa musikkoja ja babushkoja, vaikka he olisivat halunneet olla ranskalaisia. Se oli hienoa ja se oli sivistynyttä. Mistä sitten venäläiset kokevat yhteyttä ja ylpeyttä? Mieleeni on jäänyt vuosien takaa eräs episodi erään venäläisen naisen syntyperästä. ”Ei… En ole syntynyt Venäjällä. Olen syntynyt Neuvostoliitossa”, sanoi tämä nuori nainen silminnähden ylpeänä. Venäläiset ovat aina olleet ylpeitä suuruudestaan. Yhteinen kokemus yhteisestä suuruudesta tuo venäläiset sydämet yhteen. Ainutlaatuinen kohtalonsa voittava suuruus puhuttelee venäläistä.
Se on Venäjän idea. Se on Venäjän identiteetti.
Itse tunnen venäläisiä vain kirjallisuuden, teatterin ja elokuvan kautta, klassikoiden, minulle kirjoituksesi tuntuu oikeaan osuvalta.
Ilmoita asiaton viesti
Lukeminen kannattaa aina. Ei nykyvenäläisen pohjavire poikkea Tolstoin tai Dostojevskin kirjoittamasta. Se on niin syvää pohjavirettä ettei sitä vuosisadatkaan kuluta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt saattui syntyä osuma. En voi vahvistaa, tosin arvella voi.
Ympäristö muovaa paljon ihmisiä, sekä eläimiä yleensä. Missä on karua, siellä voidaan olla kohtuurauhassa, kunhan vain muuten luonnossa pärjää. Koskee niin ihmisiä, kuin eläimiä, vaikka jyrkänneoloissa, jne.
Hyvät puolustuspaikat luo rajan pitämisen mahdollisuutta, ja seesteisyyttä voi saavuttaa, lukuunottamatta erikoisempia yllätyksiä.
Ihmisistä koituvia vaaroja ajatellen, luonnonkaruus on osa turvallisuutta, samoin tietyt maantieteellisesti puolustettavat alueet, jopa nykyään, koska suuri osa jännitteistä syntyy ennen isompia rytäköitä.
Mitä sitten ovat vaikeammat olot, ja mitä ovat selviytymisen mekanismit, ja kokonaisemmat kulttuurit, joissa korostuu puolustamisen tarve.
Lähi-itä tulee mieleen, jälkimmäisistä ympäristöistä, ts alueet, joilla on elinvoimaa rajatusti, ja muualla ei juurikaan, liskoja ja muita esim aavikon pieneliöitä lukuunottamatta. Vesilähteet voi merkitä, ja toisaalta pääsy merelle.
Jos sitten ajattelee vahvasti elinkelpoisia alueita, ja ihmisten mahdollisuuksia saada elanto runsaudesta, syntyy pakosti kilpailua, jossa reunemmalle käy paine. Pakolaisuus ja siirtolaisuus on tätä reviirinhakemisen toimintoa.
Siperia on ollut jo kertomuksellisesti aluetta, johon paitsi pääsee vähällä, sinne voi myös olla ilmaiskuskaus. Samaa teki britit, huonommalle väelle, kun asuttivat ylimääräväellä saaria, jotka muuten eivät olisi olleet yhtä houkuttelevia.
Venäjästä sanottu, että on arojen kansa. Vähän kuin Mongolit. Tästä taas jää mielikuva Afrikan tasangoista, joissa laumaantuminen merkitsee, ja puissa on rajatut reviirit. Alhaalla käy taisto, missä erikoistumista tosiaan tarvitaan. Tarkoittaa nopeutta, kiipeilykykyä, valppauden korostumista, paksua nahkaa, joukkovoimaa, …
Ajatus edellisestä, on alunperin Leo Mirolalta, joka kerran kommentoi Venäläisten erilaisuutta avomaaston haasteellisuudella. Liitin alueen Afrikan vastaavaan.
Mitä kuullut muuten Venäjästä, niin maata sanotaan hallinnallisesti ottaen vaikealta, mm välimatkojen takia. Koska välimatkaa on, distanssia, ja nimellistä kuuluvuutta samaan valtioon, voi valtio ehkä kohdella eri alueita kuin kaukaisempia kansoja.
Käytännön etäisyys luo selkeää keskittymisen mahdollisuutta omaan piiriinsä, ja mukana kun toisaalta on arvaamattomuutta muualta, ja vaikka se on ulkoistettu keskusjohdolle, niin varpaillaanolosta ei päästä, eikä ehkä voi alkaa erottua kiinnostavuuden puolesta muualle päin.
?
Ilmoita asiaton viesti
Mauno Koivisto kirjoitti aikanaan kirjan ”Venäjän idea”. Sen pääsanoma oli se, että Venäjän valtion piti huolehtia siitä , että slaavilainen, venäläistaustainen väestö maineen saadaan liitettyä suuren Äiti Venäjän yhteyteen. Toisekseen Venäjän on pidettävä jatkuvaa painetta naapurivaltioihin ja tarvittaessa liitettävä ne itseensä. Maa, jonka valtaamiseksi on vuodatettu venäläistä verta, on sen jälkeen ikuisesti Venäjään kuuluvaa, pyhää maata.
Näin siis ajattelee tavallinen kansa eikä pelkästään valtaeliitti.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä pärjäämisen ja lebensraum tyyppisen suhtautumisen arvostus, taisi olla vallaitusaikoina melko yleisen ihannoitua. Miksi, ja mikä saa suhtautumaan toisin?
Venäjä voi olla edelleen tilassa, joka on enemmän mennyttä maailmaa. Menestyksen hakua ajatellen, ryntäystä on tehty täältäkin, kappasodan puolustavassa hengessä, tyyliin hyökkäys on paras puolustus.
Väkivallassa ja pakotuksessa (terrorismin suuntainen), on tietysti se hyvä puoli, että neuvottelujen kitka, ja tällaiset hidasteet ovat enemmän minimoituja. Suorakin toiminta pitää näin sisällään jotain hyvää, vaikka karulta tuntuukin ajatella tätä, vaikka olisi jossain maksimissaan sovellettuna linjana.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä kohtalonusko ja siitä seurannut vainoharhaisuus sekä idän ja lännen kykenemättömyys ymmärtää toistensa ajattelumalleja selittävät myös sen miksi länsi ja Venäjä ajautuivat lupaavan alun jälkeen ristiriitoihin 2000-luvun alussa.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen lännessä oli vallalla ajatus demokratian viemisestä muihin maihin. Venäjällä tämä lähtökohta että lännestä sanellaan Venäjän tulevaisuutta sai heidän luontaiset epäluulonsa heräämään. Se että heihin yritetään ulkoapäin vaikuttaa, eli että se kohtalo joka suistaa heikot ohjailee heitä, tarkoittaa sitä että kaiken takana on joku juoni. Ja miksi kukaan juonisi jos ei ole pahat mielessään?
He kokivat sen myös loukkaavana ylhäältä saneluksi alamaiselle. Että heille määritellään se heikon rooli, jonka tehtävä on hävitä kohtalolleen. Lakata olemasta se mitä he ovat. Ja niinpä olivat vakuuttuneita että länteen ei voi luottaa ja on paras alkaa varustautua. Sillä vain vahvat voivat voittaa kohtalon ja säilyttää Venäjän olemassaolon.
Lännessä demokratiaa vietäessä tälläistä näkökulmaa ja sen vaikutuksia ei osattu ottaa huomioon.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämä kohtalonusko ja siitä seurannut vainoharhaisuus sekä idän ja lännen kykenemättömyys ymmärtää toistensa ajattelumalleja selittävät myös sen miksi länsi ja Venäjä ajautuivat lupaavan alun jälkeen ristiriitoihin 2000-luvun alussa.”
Ei tunnu epäuskottavalta. Omasta kulttuurista puhuvat, muissakin yhteyksissä. Muutkin, tosin paljolti erilaisempina.
Joka tapauksessa, tästä tulee mieleen Kiina, ja sen törkytoimet koronassa. Kohta nähdään sivistysmaita housut kintussa, samoissa toimissa. Ja se kontrollikone, jota myös Neukkulassa oli. Lännelle ei vedä tässä mikään vertoja, ja asia toteutuu myös yksityispuolella.
Mitä tulee mielialaan, ja Venäläiseen kulttuuriin, ei tosiaan järkevä erillistää tuota kansaa, oikeammista. Kohta voi olla täällä sama meininki, ja paljon onkin. Kyse on perusasetelmallisuudesta, ei mistään maagisemmasta. Länsimaissa, maagisuuteen tuntuu syyllistyvän jopa asiantuntijat, jotka tajuavat todellisuuden käänteitä, mutta eivät tarkastele asioita neutraalisti.
Jos länteen, ja sen osaamiseen tulisi nojata, ja tilanne tällä tasolla, ei paljon luottamusta herätä. Peruskysymykset ihmisyydestä, ja pihalla, kuka mistäkin syystä.
Ilmoita asiaton viesti
Dostojesvskiin palatakseni esimerkiksi kirjasta Rikos ja rangaistus piirtyy kuva että venäläinen kokee hänen oman mielensäkin olevan voima joka yrittää hallita häntä. Siinä sielunmaailmassa on vahva pyrkimys päästä vapauteen kaikista voimista jotka yrittävät saada otteen hänestä. Venäläisestä joka on oman mielensäkin takana. Venäjän villeys ja kesyttämättömyys pohjautuvat näihin kohtalon voittamisen haasteisiin. Ja venäläisten strategien on myös helppo omaksua aloitteen pitäminen käsissään samasta syystä. Ei saa antautua ohjailtavaksi. Täytyy olla se joka ohjailee.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjasta
VENÄJÄ väärin kehittynyt maa:
”Levada-keskuksen kyselyssä lähes kaksi kolmasosaa uskoi, että venäläisillä on erityinen merkitys maailman historiassa ja 83 prosenttia oli ylpeitä siitä, että asuu juuri Venäjällä,”
Ilmoita asiaton viesti
Ja jos olisi kysytty tarkemmin mikä on se erityinen merkitys mistä venäläiset ovat ylpeitä, niin tuo suuruus olisi väistämättä noussut esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Netistä tutkailin hieman tätä mielenkiintoista aihetta, identiteetti.
Venäläinen mentaliteetti ei tietenkään ole monoliittinen ja selkeästi määritelty käsite, mutta Venäjällä on piirteitä, jotka ovat siellä todennäköisempiä ja yleisempiä kuin muissa kulttuureissa. Melko eristyneitä ja paljon kärsinyt kansa, jonka myös sikäläinen luonto on muokannut aivan omanlaisekseen.
Venäjän kansan slaavilainen haikea soul on edelleen, samankaltainen, kuin suomalaiset olivat. Ennen kuin kapitalismin synnyttämä ahneus ja himo raiskasivat pienen kauniin metsälammesta heijastuvan sielumme epämääräiseksi, lännettyneeksi suomaalaiseksi, jolla on nyt iso identiteettiongelma.
Venäläiset välttelevät yhteyttä pelkurimaisiin, tekopyhiin, pinnallisiin ihmisiin. He eivät pidä valehtelijoista ja pettureista, epäkunnioittavista, itsekkäistä ja välinpitämättömistä, aineellisesti ajattelevista, tietämättömistä ja töykeistä tai niistä, joilla ei ole huumorintajua.
Suurin osa venäläisistä myöskin välttää muodollista tai pinnallista kommunikaatiota, pidättäytyy puhumasta ”ei mistään” tai harrastamasta turhaa ajanvietettä välinpitämättömien ja tylsien ihmisten seurassa – se ei yksinkertaisesti ole kiinnostavaa. Samoin; teeskentely ja kaksois-standardit eivät ole ”normaalin” venäläisen piirteitä.
Lisäksi Venäjän intressi-alue on poissa aineellisesta maailmasta. Tästä syystä heidän suhtautumisensa rahaan ja liikemiehiin vaihtelee epäluottamuksesta negatiiviseen. Heille tärkeimmät asiat ovat sielu, hyvyys, totuus ja erään venäläisen sananlaskun mukaan ”kulta saa kyyneleet vuotamaan”. Kiinnostus kaikkeen henkiseen, syvään maailmankaikkeuden tunteeseen ilmenee rakkaudesta filosofisiin keskusteluihin ja kiistoihin. Ja venäläinen hymyilemättömyys on itse asiassa tulosta rehellisyydestä, koska venäläiset eivät halua huijata muita ”sosiaalisilla” hymyillä.
Venäläiset uskovat mystiseen onneensa, usein ovat myös mystiikkaan taipuvaisia, ja hyvin uskonnollisia. Monet asiat (ja joskus uskomattomimmat keksinnöt) onnistuvat vain siksi, että joku uskoi ihmeeseen ja otti järjettömän riskin. On olemassa ainutlaatuinen venäläinen ”ehkä” käsite, joka tarkoittaa ”ehkä se yhtäkkiä toimii?! » ja kuvaa kirkkaasti heidän mentaliteettiaan. Kylmä suunnittelu ja laskelmat eivät ole venäläisiä varten, ne ovat loistavia oivalluksia ja epäsovinnaista ajattelua jotka heitä työntää. He kuitenkin arvostavat kunnianhimoa ja ahkeraa työtä – vilpitöntä rakkautta työhön, mutta eivät tavoittele voittoa.
Heillä on vielä omatunto, huonokin se voi olla, mutta on se siellä kuitenkin olemassa. Tähän juuri osuu pahiten lännen mädännäisyys ja kaksinaismoralismi. Meillä olisi luultavasti hyvin paljon opittavaa siitä, mitä olemme jo menettäneet. Mutta nyt kiirettä ja huolta aiheuttavat heidän johtajansa, joten näillä mennään ja kovaa. Tunnen Venäläisiä ja olen siellä jonkin verran käynyt, junallakin olen mennyt maan läpi. Hieman erikoista kansaa ja vilpittömiä yksilöitä, siinä kokemukseni. Haluaisin vain rauhaa, no kukapa ei.
Ilmoita asiaton viesti
Osuva kommentti monessakin suhteessa. Otan esimerkin:
”Ja venäläinen hymyilemättömyys on itse asiassa tulosta rehellisyydestä, koska venäläiset eivät halua huijata muita ”sosiaalisilla” hymyillä.”
Täällä monesti valitetaan että venäläinen asiakaspalvelu on töykeää, vaikka venäläisen asiakaspalvelijan tehtävä on tehdä työnsä ammattitaitoisesti nopeasti ja tehokkaasti. Asiakaspalvelijan joka mielistelee katsotaan olevan epäluotettava ja yrittävän kieroilla jotain. Tämän kun ymmärtää niin palvelu pelaa kuten pitääkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi oli mielenkiintoinen siksikin että siinä puhuttiin samasta asiasta mutta toisesta näkökulmasta. Venäläisestä syvästä pyrkimyksestä vapautua jostain joka ohjailee häntä. Tulla suuremmaksi kohtaloaan antamatta rahan tai muun johdatella itseään. Totuuden löytääkseenhän täytyy olla määrätyllä tapaa kesyttämätön ja valmis astumaan normien ulkopuolelle. Tälläisen henkisen suuruuden löytämisessä venäläiset ovat menneet äärimmäisyyksiin asti.
Ilmoita asiaton viesti
Kesyttämätön shamaanikansa joka tykkää vodkasta, eikun, siis kohtalosta. Siinä on jotain äärettömän ja lapsellisen rehellistä. Parempaankin pystyisivät toimissaan sanoi länkkäri, mutta milläs mittarilla sitä parempaa mitataan? Ok, nyt tästä sitten pikku hiljaa uudenvuoden valmisteluihin. Hyvää uutta vuotta Timo!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää uutta vuotta!
Ilmoita asiaton viesti
Miten hyvin tuota suhtautumista tiivistää sana: suuruus, tai mitä se heillä tarkoittaa? Aivan varmastiko sitä, mitä lännessä?
Venäjällä on varmasti populista ainesta, ja enemmistöä. Tiedetäänkö mitä näistä, verrattunu muualle?
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen vastaan kaikkea venäläisyyden mystifiointia. Toki erilaiset poliittiset kulttuurit luovat erilaisia mentaliteetteja mutta mitään perivenäläisyyttä ei ole olemassa. Sen kummemmin kuin perisuomalaisuuttakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Se mitä me rakastamme Venäjässä ei ole Putinin mafia, vaan Šostakovitš, Tšaikovski, Stravinski, Prokofjev, Dostojevski, Gubaidulina, Ahmatova jne. Onneksi täällä sentään toimittajia vainoaa vain hurmahenkiset Kremlin röllit eikä valtio niin kuin Venäjällä. Jessikka Aroa vain kiusataan, Anna Politkovskaja murhattiin. Politkovskaja pystyi osoittamaan armeijan sekaantumisen taloudelliseen toimintaan Tšetšeniassa, ja hän esitteli kirjoituksissaan, kuinka rikollisliigat ja Venäjän armeijan upseerit toimivat yhteistyössä varastaessaan öljyä öljyputkista. Totuus tekee kipeää, ja Venäjällä se voi viedä hengen; ei siltä josta totuus kerrotaan, vaan siltä joka kertoo.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikalamminp/illuusioiden-loppu/
Ilmoita asiaton viesti
Ja toisaalta se että siellä nyt on Putinin piirin diktatuuri joka rehabilitoi Stalinia ei liity venäläisyyteen vaan tämän Putinin piirin pahuuteen.
Meidän on jätettävä heidät yksin stalinismiensa kanssa eikä höpötetettävä kansanlaadusta. Sellainen höpinä vain sitoo meitä ja verhoaa todellisisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Krimin valtauksessa on varmaan pitkälti kyse jostain mystisen Äiti Venäjän ikiaikaisista oikeuksista kaikkiin maihin joihin se joskus on ulottunut ja joista suurimmalle osalle sillä ei tähänkään asti ole ollut mitään käyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi meidän pitäisi vahvistaa Putinin myyttejä toistelemalla niitä kuten sinäkin nyt teet?
Krimin valtaus on tavallista imperialismia, samaa kuin mitä kaikkialla maailmassa tapahtuu koko ajan.
Juuri meidän jotka elämme näin lähellä Venäjää ja historisllisin yhteyksin sinne pitää pysyä erossa maailmanselityksistä millä Kreml yrittää selittää toimintaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin siis että Krimin valtaus oli voimapolitiikkaa jota Vladimir Kalsarimyrkyttäjä yrittää puolustella mystifioivilla selityksillään. Sehän on roisto, oli jo silloin kun tienasi elantonsa ajamalla laitonta taksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ok. Kuitenkin oaras olla toistelematta mitään ” äiti- venäjä” tyyppisiä fraaseja tai selityksiä kansanluonteista.
Yksi syy miksi äärioikeisto ei ole uskottava vastus Kremlille on että sekin käyttää verbaalista etnosumutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Sedakovan mukaan venäläisen yhteiskunnan on kyllästänyt väkivallan hypnoosi ja pahan edesssä polvistuminen. Suurta yleisöä hurmaavat sellaiset henkilöt kuin moottoripyöräjengin pomo Kirurgi tai Itä-Ukrainaa terrorisoiva asemies Motorola. Voiton päivän kulkueen plakaateissa uhitellaan: ”Voimme ottaa uusiksi”. Taas vedotaan Maksim Gorkin iskulauseeseen vuodelta 1936: ”Jos vihollinen ei antaudu, se tuhotaan.” Runoilija ja filologi Olga Sedakova sanoo kirjassaan Veštšestvo tšelovetšnosti (Ihmisyyden aine, 2019), että Krimin kaappaaminen vei häneltä viimeisetkin illuusiot. Vielä viime vuosikymmenellä saattoi ajatella, että Venäjän kansa ja valta ovat vastakkaisia. Nyt vallitsee täysi pimeys: on paljastunut, että valta ja kansa ovat militaristisessa hysteriassa yhtä. Stalinia ihailee 80 prosenttia venäläisistä. Miettikääpä miltä kuulostaisi jos 80 % saksalaisista olisi sitä mieltä että pohjimmiltaan Hitler oli hyvä jätkä.
Saksassa ulospääsyä natsismin shokista etsittiin oman syyllisyyden tunteesta. Venäjällä taas ei ole syntynyt oman syyllisyyden teemaa lähimenneisyyden käsittelyssä. Neuvostoliiton romahduksen syitä ei koskaan kerrottu kansalle, mikä jätti tilaa tulehtuneelle populismille. Jos aikoinaan olisi hyväksytty valtiollinen päätös ja arvio maan menneisyydestä, kollektiivinen tajunta olisi ehkä kirkastunut. Runoilija katsoo, että tulehdustila johtuu Neuvostoliiton jälkeisen yhteiskunnan traumatisoituneisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläisessä syyllisyyskäsityksessä on suuri ero länsimaiseen juuri tuosta kohtalonuskon luomasta maailmankuvasta johtuen. Venäläisessä käsityksessä ihminen on ulkoisten voimien ohjaama. Eikä Venäjäkään ole siten syyllinen kuolonuhreihin ja kärsimykseen, se oli vain kohtalo että niin kävi ja joidenkin kohtalo oli vain kuolla. Syyllisyys on siis ulkoistettu tuolle kohtalolle eli jollekin ulkoiselle voimalle. Länsimaisessa ihminen on itse vastuussa teoistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on Elimäen logiikka? Täysin mytololooginen kysymys
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän idea on ollut pitkälti muiden kansojen alistaminen ja sulauttaminen itseensä. Nykyisin venäläisten syntyvyys on kovin alhainen. Joten tämä venäläisten suorittama ns. sivistystyö ei ota enää onnistuakseen. Venäjältä puuttuu luonnollinen paine laajenemiseen. Jäljellä on vain pelkkä sovinistinen uho.
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin tuo kohtalonusko tekee ymmärrettäväksi, miten puna-armeija saattoi sodissa hyökätä ihmisaaltoina konekivääritulta vastaan samassa paikassa ja samassa taistelussa kerta toisensa jälkeen, tai Stalinin puhdistuksissa kadonneet miljoonat ihmiset nähtiin vääjäämättömän kohtalon tuloksena ilman, että sille olisi käynnistynyt aktiivista vastarintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mauno Koivisto on kirjoittanut kirjan Venäjän idea – suosittelen.
Venäjä on ollut imperialistinen noin 500 vuotta, on imperialistinen parhaillaan ja tulee olemaan imperialistinen jatkossakin.
https://jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia erinomaisesta avuauksesta. Ja kaikille kolumnisteille kiitoksia kiihkottomista, keskustelevista kommenteista yhtä lukuunottamatta. Tällaista keskustelua me tarvitsemme kuin tässä blogissa on käyty. Mahtavaa.
Oma panos on sitten seuraava:
Venäjän slaavilainen maailma on matriarkaalinen. Jos raaputamme miehisen uhon, miehisten kollektiivien yms.. pintaa, niin niiden takaa eräät identiteetin syväpiirteet.
– kun haetaan kulttuurisesti jäsentynyttä ihmisen syvähahmoa, lienee mahdollista puhua ilmauksilla Venäjän mies – Venäjän nainen.
Venäjän mies lupaa isälleen, mutta vannoo äidilleen. Jos hän kokee voimakasta häpeää tai syyllisyyttä, hän taitaa keskimäärin loihtia silmiensä eteen äitinsä.
– Äidin ja lapsen suhde Venäjällä on aivan toisenlainen kuin Suomessa, jossa se on ollut perinteisesti kylmähkö verrattuna kait latinalaisiin ja slaavilaisiin maihin.
Babushka (mummo) tai hänen palkattu vastineensa osallistuu lasten kasvatukseen. Ellei peräti suuressa määrin toteuta sitä. Sosialisaatioteoreettisesti babuhkat siirtät siis kulttuuriperintöä yhden sukupolven ylitse loikaten! – mielenkiintoinen sauma.
Kouluissa opettajat ovat valtaosin naisia. Ja heillä on kasvattavampi, suorempi ohjausote kuin suomalaisessa pedagogiikassa. Venäjällä ei ole ennenkuulumatonta tai sallimatonta, että opettajat moittivat vanhempia huonosta tai veltosta kasvatusotteesta.
Venäläinen kulttuuri siirtää miehisiä vaikutteita enemmän hetkellisissä kokoontumisissa. Olisko armeija ensimmäinen paikka, jossa keskimääräinen venäläinen poika on enemmän naisten ohjauksessa kuin miesten.
– Hetkinen. Noin on Suomessakin. Mutta mutta… Venäjällä naisten vaikutus lienee voimakkaampi. Ja käsitys venäläisestä naisesta ei kyllä kaikin osin osu kohdalleen.
Ulkomailla tutkintonsa kahdessa nimekkäässä yliopistossa kansainvälisestä politiikasta parhain mahdollisin arvosanoin suorittanut nuori venäläinen nainen totesi vastauksena kysymykseeni: ”millainen on elämäsi unelma”? – haluan olla hyvä äiti ja hyvä vaimo.
– Nainen, joka täyttää kaikki huippuluokan itseohjautuvuuden kriteerit totesi noin. Suomessa tuollainen vastaus herättäisi hämmennystä, kenties leimattaisiin normiohjautuvaksi. Mutta kyllä se kaikki itseohjautuvuuden kriteerit täytti: vapaa, tiedostettu valinta ja arvo. Kunnioitettava vastaus.
– Jotta en suomalaista ”vapautettua ja tiedostavaa” naista loukkaisi, totean että vaikka he eivät moista julkisesti uskaltaisi (?) sanoa, niin käytännössä perheenäitinä useimmat kuitenkin pyrkivät tuota ihannetta toteuttamaan.
Venäläiset puhuvat paljon suoremmin kuin suomalaiset. Ja riitelevät keskenään avoimesti. Ja voivat tuota pikaa olla taas ylimmät ystävät.
Matriarkaatista pari esimerkkiä:
a) Asunnot Venäjällä ovat pieniä. Usein isovanhemmat asuvat lähellä tai jopa samassa asunnossa. Jos vaimo, vaimon äiti ja tytär -käyvät vetämään yhtä köyttä, on Venäjän mies ahtaalla. Mikäli miehen äiti käy samaan kimppaan muiden naisten kanssa, on Venäjän mies todella ahtaalla ja heikoilla.
– Silloin hän lähtee mielellään pitkille komennuksille, kenties Ukrainaankin.
b) Naistenpäivä ei ole mikä tahansa päivä Venäjällä. Keskimääräisen lahjan arvo lienee noin puolet kuukauden tuloista. Ja juhlinta ylenpalttista.
Lopuksi: Venäjällä kasvatus-alan sosialisaatio on kansakunnan yhteistä kulttuuriperintöä vaalivaa, yhteisiä arvoja tuottavaa toisin kuin Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kohtalonuskosta ja sen synnyttämästä epäluuloisuudesta ovat syntyneet Venäjän valtarakenteet, tiedustelupalvelut ja niiden ideologia ja sotilaalliset päämäärät. Halu tulla suureksi sitä kautta. Venäjän eliitti, raha ja valta ovat muotoutuneet kohtalonuskoisuuden kautta.
Sitten on toisaalla se henkilökohtainen suuruus, joka on halunnut tulla suureksi toista kautta. Vapautumalla häntä ympäröivän maailman yrityksistä vangita hänet. Tämäkin maailma on syntynyt kohtalonuskon ja sen synnyttämän epäluulon kautta.
Ja vaikka tämä jälkimmäinen maailma vieroksuu sitä eliittistä Venäjää, silti se elää sen kanssa rinnakkaiseloa. Kohtalonusko ja epäluulo on niin syvällä ettei venäläinen mieli voi käsittää että asiat voisi toisin ollakaan. Että ei ole muuta vaihtoehtoa hallita Venäjää, kuin se mikä heillä on.
Nämä kaksi vartta ja kaksi kukintoa kasvavat kuitenkin samasta juuresta. Ne ovat ikään kuin jakautunut persoona. Neuvostoihminen joka voi pitää kahta toisensa poissulkevaa väittämää totuutena yhtäaikaa on näiden kahden ”kukinnon” tulos. Ja niinpä neuvostoihminen tuntee, sen alkuperäisen epäluulonsa vahvistamana, että on kaksi totuutta ja kaikessa on joku taka-ajatus, koska hän oma mielenmaailmansakin on jakautunut persoona.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän me oltiin toivottamassa Venäjää tervetulleeksi demokraattisten oikeusvaltioiden joukkoon. Se vaan meni ja sössi kaiken ensin Georgiassa (Abhasia ja Etelä-Ossetia) ja sitten Ukrainassa. Ja nyt se itkee että siihen ei ei kukaan luota. Skripalien myrkytysyritys herättikin kovasti luottamusta juu.
Klonkku itki myös sitä että siihen ei luoteta. My precious! Sekin esiintyi mielellään ilman paitaa ja tykkäsi kalasta. Ihan kuin Putin, vähän laihempi vain.
Ilmoita asiaton viesti
Tälläinen lähentyminen oli todellakin tapahtumassa, mutta kuten toisaalla aiemmin kirjoitin, Venäjän ja lännen suhteiden katkeaminen tapahtui jo ennen Georgiaa ja vuonna 2007 kummatkin puolet olivat tämän jo vahvistaneet.
”Lännen ja Venäjän kiristynyt ilmapiiri tuli yleiseen tietoisuuteen (itseni mukaan lukien) vuoden 2007 Putinin Münchenin puheen, Yhdysvaltojen kaavailulla sijoittaa ohjuskilpi Tsekkoslovakiaan ja Puolaan sekä Jyri Häkämiehen puheen kautta. Nämä kertoivat että paljon oli tapahtunut sitä ennen ja kummallakin puolella oli syntynyt päätös varustautua sotilaallisesti. Jyri Häkämies ei siis tavallaan ennakoinut mitään, hän totesi jo tapahtunutta.
Jyri Häkämies sai tuta että oli mennyt sanomaan tämän ääneen ja hänet leimattiin sodan lietsojaksi, vaikka välien katkeaminen ja varustautumisen alkaminen oli jo tapahtunut tosiasia. Eihän siinä vaiheessa Yhdysvallatkaan uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ohjuskilpeä perusteltiin Iranin uhkalla yleisen mielipiteen pelossa, vaikka sanomatta oli selvää että se oli tarkoitettu Venäjää vastaan.”
Ilmoita asiaton viesti
Niin, kyllähän länsi menetti uskonsa Venäjään jo silloin kun Anna Politkovskaja murhattiin. Politkovskaja pystyi osoittamaan armeijan sekaantumisen taloudelliseen toimintaan Tšetšeniassa, ja hän esitteli kirjoituksissaan, kuinka rikollisliigat ja Venäjän armeijan upseerit toimivat yhteistyössä varastaessaan öljyä öljyputkista. Totuus tekee kipeää, ja Venäjällä se voi viedä hengen; ei siltä josta totuus kerrotaan, vaan siltä joka kertoo.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan. Kyllä Venäjän palaamisesta vanhoille raiteille oli askelmerkit jo piirretty. Taitaa hyllyssänikin olla Anna Politkovskajan ”Putinin Venäjä” josta itse luin silloisesta Venäjän kehityksestä Putinin johdolla.
EDIT: Enpä löytänytkään ”Putinin Venäjää”, mutta Politkovskajan ”Mitään salaamatta” ainakin on tallessa.
Ilmoita asiaton viesti