Suomi ja Finland, nimien alkuperä

Olen aiemmin kirjoittanut artikkelin nimien Suomi ja Finland alkuperästä. Olin arvioinut fennien nimen tulleen itämerensuomalaisten kaskeamasta alavien paikkojen maatyypistä jota kutsuttiin nimellä fen. Peltojen ja avoimien alueiden nimitys johtui rautakaudella eri kielissä valkoista ja kirkasta merkitsevästä sanasta ja uskoin suomalaisia merkitsevän nimen fenni johtuneen tulesta. Silloinen tulkintani oli oikeassa siinä että nimitykset Fenni ja Finland johtuvat tulta merkitsevästä sanasta finn, josta on johtunut tuon emäksisen maatyypin fen nimikin. Korjattavaa teoriassa on siinä missä mielessä tuli on antanut suomalaisille nimensä. Läpimurto syntyi oman sukututkimukseni sivutuloksena jota käytän asian havainnollistamiseen.

Pitkän ja sitkeän taustatyön avulla olin saanut selville että sukunimeni on toisinto nimestä Koivakka. Nimi on Suomen murteiden sanakirjaa tulkiten alkuisin Varsinais-Suomesta ja levinnyt Satakuntaan ja läntiselle Uudellemaalle. Nimi tarkoittaa tulta kallion laella ja on perua rautakauden maailmankuvasta. Nimen merkitys käy ilmi nimen toisinnosta Valkeapää. Vanhin Valkeapään tila syntyi 1550-luvulla Porlammille, jossa Porlammintien yhdistämänä peräpelloille johtavan Valkeapääntien toinen pää on nimeltään Kohvakanmäentie. Vanhin Valkeapää kirjoista löytyi Huittisista, pappi Tuomas Walkiapää (k. 26.10.1563?). Valkeapään tilan ensimmäinen isäntä oli Eskell Thomasson, joten Tuomas Walkiapää saattoi olla hänen isänsä. Tästä alkoi selvitystyö mitä kautta Valkeapään nimi olisi voinut tulla.

Nimestä ei löytynyt tuota kauempaa kuin ulkomaisia versioita. Vanhin maininta Suomesta Turusta 1489 Anna Huitkop, hänen löytyessä Tukholmasta 1469 ja Gert Huitkop Ruotsissa 1500-luvun alussa. Koska Gert oli Kustaa Vaasalle kovin läheinen arvelin että Huitkopin nimessä kyse ei ole nimen suomalaisesta muunnoksesta, vaan Valkeapään nimi tuossa muodossaan on ulkomaista perua ja suku vierasta omalleni. Ja kaksiosaiset nimetkin ovat saksalaiseen tapaan syntyneitä.

Sellaiseksi löytyi Timme Krummedige Hvitkop (s. n. 1296, k. 1346 jälkeen) Tanskan Fynnin Sandholtin linnasta. Tästä seurasi kysymys, mistä Timme keksi nimen Hvitkop, Valkeapää. Ja vastaus oli Fynnin saaren nimessä. Tästä huomiosta alkoi nimistöä koskien palat loksahdella kohdilleen kuin itsestään suuremmassa mittakaavassa kuin pelkästään omaa sukuani koskien. Fynnin saaren nimen alkuperä on valkeapäätä merkitsevässä sanassa. Netistä poimittua:

”Oldest known forms: Fioni (c. 1050), Fionia, Fyonia (c. 1200, Latin forms). The name is identical with the Danish word føn that means ’soft hair’.” ”Fyn means “white”, “fair” (from Gaelic “fionn”) and “person from Finland”, “Finn”, “Sámi” or “wanderer” (from Old Norse “finnr”).”

Fionn, Irish – Scottish Gaelic – is a masculine given name in Irish and Scottish Gaelic. It is derived from a byname meaning ”white” or ”fair-haired”. It is the modern variant of Old and Middle Irish: Find and Finn.” (Wikipedia)

In Old Irish, finn/find means ”white, bright, lustrous; fair, light-hued (of complexion, hair, etc.); fair, handsome, bright, blessed; in moral sense, fair, just, true”. It is cognate with Primitive Irish VENDO- (found in names from Ogam inscriptions), Welsh gwyn, Cornish gwen, Breton gwenn, Continental Celtic and Common Brittonic *uindo- (a common element in personal and place names), and comes from the Proto-Celtic adjective masculine singular *windos (likely derived from the Proto-Indo-European root *weyd– ”to know, to see”).” (Wikiwand)

Kelttikielien valkeaa ja valkeapäätä tarkoittava nimi Finn on sukua sanoille ´tietää´ ja ´nähdä´. Merkityksien kehityskulun selittää silloinen maailmankatsomus. Kun suomalaisessa mytologiassa puhutaan keltaisista metalleista, kullasta, kuparista ja vaskesta, ne ovat aina vertauskuvia tulesta. Niillä ei koskaan tarkoiteta metalleja sellaisenaan. Tammen kaatanut peukalon pituinen vaskiukko oli pieni liekki joka kasvoi hetkessä valtavaksi roihuksi polttaen lopulta koko puun ja valo pääsi voittamaan. Mutta näkyväkin tuli kallion laella on vertauskuva jostain vielä korkeammasta käsitteestä. Samalla tapaa kuin tulen valo luo näkyvässä maailmassa käsityskyvyn ympäristöstä, ymmärryksen valo tuo valaistumisen abstraktien käsitteiden tai hengellisessä maailmassa. Ja se näkyvä tuli jota pyhänä tulena kallion laella uskonnollisissa menoissa poltettiin oli sen näkymättömän ymmärryksen symboli, toisinto näkyvässä maailmassa. Tuli johon se ymmärryksen tuli samaistettiin.

Kun ymmärryksessä, päässä roihuaa tulen valkeus, tietää sen mikä on totta, mikä on oikein ja väärin, on kyky nähdä asiat totuudenmukaisesti sellaisena kuin ne ovat. Näkemykset ovat oikeudenmukaisia, reiluja, suoria ja rehellisiä. Tiivistettynä sanat fionn ja finn tarkoittivat merkityksiä ´valo´ ja ´ymmärrys´ ja aikojen saatossa sanasta on haarautunut eri asioita, jotka liittyvät noihin merkityksiin. Maailmankatsomuksellisessa mielessä tuo valo on tarkoittanut kykyä nähdä maailmaan joka ei ole silmin nähtävissä ja nimenä käytettäessä nykyajassa ehkä kuvaavimpia olisivat merkitykset ´valaistunut´ tai ´tulen kantaja´. Silloin ymmärretään että kelttiläisessä nimessä Finn oli kysymys henkisestä ja hengellisestä tulesta ja valosta ja ennen kristinuskoa Finn-nimellä tarkoitettiin tietäjää ja shamaania.

Ja rautakaudesta keskiaikaan Fennillä ja Finnillä tarkoitettiin shamanistista suomalaista. Sitä tukee tuhannen vuoden jatkumo Tacituksen (98) ja Saxo Grammatikuksen (n. 1100) samansuuntaisissa kuvauksissa että fennien nimen alkuperä kelttikielissä. Fennit mainitaan ensimmäisen kerran Tacituksen (n. 55–120) teksteissä ja Tacituksen uskotaan syntyneen joko Galliassa tai Pohjois-Italiassa. Kaikkein todennäköisimmin hän on siis saanut Fennien nimen kelttiläisen kielen kautta tai nimi on muutettu kopioissa viimeisen käsikirjoituksen (Codex Hersfeldens 800-luvulta) hävittyä vastaamaan sen aikaista kelttien käyttämää nimeä. Sanakirjankin täytyy siis olla kelttiläinen.

Tacitus: ”Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla.” Grammaticus toistaa saman väitteen tuhat vuotta myöhemmin: ”Grammaticuksen mukaan finneillä ei ollut muuta keinoa kuin turvautua taikuuteen, mikäli mielivät puolustaa asuinaluettaan tunkeilijoilta. Finnien taisteluvälineet olivat hänen mukaansa vaatimattomia ja alkeellisia.” (Wikipedia)

Tässäkin käy ilmi että fennit tunnettiin tietäjinä keskiajan alussa. Niin Ruotsissa kuin Virossakin uskottiin myös suomalaisilla olevan yliluonnollisia voimia mitä heillä itsellään ei ollut. Eikä tämä uskomus ollut ainoastaan naapurimaiden keskuudessa elänyt. ”Saamelaiset on vanhastaan tunnettu noitakansana laajalla alueella. Pohjoisen noidista kerrottiin Skotlannissa jo 1500-luvun lopussa. Keski-Euroopassa uskottiin Ruotsin olleen voittoisa 30-vuotisessa sodassa noitien voimien ansiosta (Schefferus 1963: 51). Saamelaisten noituus liittyi laajempaan Euraasian shamanismiin.” (Lappalaiset suomalaisissa kansantarinoissa, Marjaana Kukkonen)

Saamelaisten sanottiin niin keskiaikaisissa lähteissä kuin yhä nykyäänkin olevan noitia ja tietäjiä ja tulilappalaisten heistä noitina suurimpia. Jos kysyt keneltä tahansa vähänkin historiaa tietävältä mistä kaikesta saamelaiset tunnetaan, hän tuo tuon uskomuksen yhtenä aivan varmasti esiin. Historiassa tuo attribuutti oli ehkä se kaikkein tunnetuin. Miksi heitä ei olisi kutsuttu sillä nimellä, mistä heidät parhaimmin tunnettiin?

On esitetty teorioita että Fennien nimi johtui sanoista ”finnr”, ´vaeltaja´ tai ”find” ´löytää´. Vaeltajalla ja löytäjällä ei oikeaan osuessakaan olisi tarkoitettu metsästäjä-keräilijää, sillä shamaani oli heimonsa ”vaeltaja” eri maailmojen välillä ja vastauksien ”löytäjä” toisesta ulottuvuudesta. Itämerensuomalaiset ovat tulleet n. 2000 ekr., Altain ja Baikalin tunguusikielien alueelta jossa ”sha” merkitsee ‘tietää’ ja ”shaman” ´tietäjää´. Saamelaisten nimi tulee todennäköisimmin shamaani-sanan muunnoksesta joka on ollut Shami – Shama -tyyppinen Siperiasta alkuisin oleva sana. Tästä sanatarkka käännos kelttiäisten kielelle olisi Finn.

Tästä omakielisestä shama/shami -nimestä ovat kehittyneet myöhemmin nimet Saame ja Suomi. Hämeen nimen uskotaan olevan samaa perua kuin Saamen ja Suomen ja merkinneen hämärää tai himmeää. Äkkiseltään vaikuttaisi siltä että kyseessä olisi pimeään viittaava sana vaikka se onkin valoon viittaava. Himmeästi kaukaisuudessa kuumottava merkkituli. Valkeapää eli tuli kallion laella.

Kelttiläisten myyttinen sankari oli Fiannan sotajoukon johtaja Finn mac Cumhaill heidän tarustossaan Fenian syklissä. ”Hänen etunimensä Fionn tai Finn merkitsee rehellistä ja oikeudenmukaista tai vaaleahiuksista… …Finn oli druidien jälkeläinen. Hän oli viisas ja ymmärsi luontoa, ja 600-luvulla hänestä tuli hyvin suosittu sankarihahmo… …Myöhemmin Finnegas tarjoaa Finnille lohea syötäväksi, ja siten Finn omaksuu ikuisen viisauden.” (Wikipedia)

Ei ole mitään epäselvyyttä etteikö tuossa kerrota tabusanoin että Finn-nimisessä hahmossa on kyseessä jumalallisen tulen ja viisauden päässään kantava tietäjä. Samalla tavoin Timme Krummedige otti nimen Hvitkop Fynnin saaren nimen mukaan ja syy miksi Fynnin saari on nimetty tietäjää merkitsevällä nimellä johtuu niin skandinaavien kuin germaanien ja kelttienkin pääjumalasta Odinista. Fynnin saaren pääkaupunki on Odense ´Odinin pyhäkkö´. Fyn on tämän jumaluuden tabunimi ja sillä jumaluuksia ei voinut ilmaista suoraan niiden nimillä, vaan niitä kutsuttiin kiertoilmauksin. Tällä tapaahan sana ”valkea” on syntynyt suomen kieleen korvaamaan sanaa ”tuli”. Valkeapäähän olisi nykykielelle käännettynä Tulipää.

Kalevalassa Kullervon kultainen ja Lemminkäisen punainen tukka merkitsevät samalla tapaa jumalallista tulta ja ymmärrystä kuin Väinämöisen valkoinenkin ja ne ovat toisintoja Väinämöisestä hieman eri hahmossa. Suomalaisessa mytologiassa Väinämöinen oli samanlainen vaaleahiuksinen ja totuuden tietänyt tietäjä kuten Finn mac Cumhaill oli kelttiläisille. Odinia vastaava näkijä, syntysanojen tietäjä ja runoilija-laulaja. Väinämöinen ja Väinä on lainautunut jotain kautta samasta sanasta fionn/finn, jolloin kelttiläistä tabusanaa käyttäen on tarkoitettu sitä vaaleahiuksista jota ei saa ääneen nimeltä mainita.

Suomalaisessa mytologiassa tulen roihu oli se virran osa, jonka kautta siirryttiin tuonpuoleiseen ja tätä koskea kuvannutta roihua seurasi valkoinen savu eli virran hiljainen ja syvä osa sumuinen suvanto. Näkyvä maailma loppui tuohon tuliseen roihuun ja valkoiseen savuun ja sen takana oli tuonpuoleinen näkymätön maailma. Nämä uskonnollisissa menoissa poltetut tulet kallioiden laella kuvasivat maailmanvuoren huipulla palavaa myyttistä roihua, jonka uskottiin himmeästi sieltä kajastavan.

Väinämöisen toisintonimi oli Suvantolainen, jolla tarkoitettiin jotakuta kuka on tuonelan virran hiljaisuudessa eli tyvenessä tuonpuoleisessa eli heimon jumalaa, tietäjää ja esi-isää (vrt, vainaa, väinä) ja Väinä merkityksiltään on Vienan toisinto. Väinän nimen merkitykset tarkoittavat sitä tilaa kun on päästy tuonpuoleiseen korkeuksiin ja noustu ylimpään ymmärrykseen. Suomalaisessa mytologiassa hengityksen höyryt ja nuotioiden savut nousivat taivaalle Pohjantähden ympärille pyörteen lailla kiertäväksi Linnunradaksi. Niinpä Linnunradan sumuisessa savuvirrassa lentävä tuonelan virran Joutsenen tähdistö ja sen lähellä oleva Lyyra ovat sama symboli kuin Kalevalassa. Väinämöinen ja Väinämöisen kantele.

Tälläistä maailmankuvaa nimet Fenni, Finland, Fennoskandia, Fennia ja jopa Viena ovat niminä kuvanneet. Mutta keskiajalla nimillä Finne ja Finno on kuitenkin kutsuttu sekä suomalaisia että ulkomaisia henkilöitä. Joko kansallisuuden mukaan tai tämän symbolisen merkityksen kautta ollen asia joka on aiheuttanut sekaannusta nimien tulkinnassa. Finne-nimisten esi-isien geenitestatut jälkeläiset kuuluvat savo-karjalaiseen heimoon painottuen Rautalammin suuntaan yhden isälinjoista ollessa itämerensuomalaisia vanhempaa. Mutta isälinjaltaan ruotsalaista, tanskalaista tai saksalaista esi-isää testatuista ei löydy. Finnen nimi ei ole sukunimi, sillä sitä oli savolaisten, karjalaisten ja hämäläisten geneettisissä haaroissa. Keskiajalla nimeä Finne käytettiin tarkoittamaan suomalaista, joka ei ole varsinaissuomalainen vaan pakanallista alkuperää olevaa sukua eli taikuuteen turvautuvaa kansanosaa.

Tähän samaan väestöön viitattiin myös Lappi ja Villi -tyyppisillä nimillä kuten Lappeenranta – Vilmanstrand. Kyseessä ei siis ollut saamelaiset nykyisessä porotalouden merkityksessään, vaan lappalainen tarkoitti laajempaa käsitettä merkiten sitä osaa suomalaisista joka ei ollut kääntynyt kristinuskoon vaan eli pakanuudessa ja syrjässä valtarakenteista ja siksi myöhemmin finnellä tarkoitettiin useinkin henkilöä jonka kieli oli suomi eikä ruotsi. Heidän katsottiin olevan alkuisin sen kansanosan keskeltä ja kulttuurista jolla uskottiin olevan yliluonnollisia voimia tai jotka eivät olleet ainakaan alun perin ruotsinkielisiä.

Katsomalla kansalaisen karttapaikasta Finn-alkuisten paikannimien levinneisyyttä, nimistön aluetta on Vaasan ja Kokkolan seutu sekä Varsinais-Suomi ja Uusimaa. Muualla nimeä on käytössä vain hajakappaleita. Osa on tietenkin sisämaasta saapuneiden kutsumanimen kautta tulleena. Tässä en käy tarkemmin esimerkkejä läpi, mutta myös ulkomaiset aatelissuvut ovat usein käyttäneet itsestään Suomessa tätä nimeä.

Ulkomaisten Finnon/Finnin sukujen nimenanto on voinut olla kahdella tapaa motivoitunut. Joko Finn–nimen myyttistä ja uskonnollista merkitystä painottaen tai suvun alkuperää ja kansallisylpeyttä kuvaten esimerkiksi myyttisestä Finn–nimestä nimensä saaneella Fynnin saarella. On asiassa se kolmaskin puoli. Kun suomalaiset oli tunnettu niistä ammoisista ajoista fenneinä ja finneinä, on se tarkoituksella tai tahtomatta aina vaikuttanut nimeä kannettaessa ja sitä otettaessa omaan ja suomalaisten käsitykseen nimen merkityksestä.

Nimien Finne ja Finno esiintymiselle Suomessa on siis kaksi eri mahdollista kansanosaa. Nimellä voitiin tarkoittaa niin suomalaista kuin kelttiläistä alkuperää olevaa sukua. Mutta usein nimet Finne ja Finno on käännetty automaattisesti nimiksi Suomela ja Suomalainen ja tässä kohtaamme syviä ristiriitoja. Monessa kohtaa on tapahtunut ilmeinen väärinymmärrys.

Esitän pari esimerkkiä.

Kurjen Vesilahden Laukon kartanon Suomela oli alkujaan Winni eli Finni tai Finno ja myöhemmin se on käännetty muotoon Suomela. On toki mahdollista että kyseisen tilan isäntä oli suomalaista alkuperää oleva henkilö, mutta todennäköisemmin isäntä oli kotoisin Tanskasta. Tanska onkin Suomelan naapuritila. On oletettavaa että Kurki ja Winni olivat samaa sukua, koska heillä oli yhteiset eräomistuksetkin. Tuohon aikaan Kurjen suku ei kuitenkaan ollut suomalaista alkuperää miehen puolelta. Winni ei siis voinut olla suomalainen. Naislinjaa pitkin kyllä ja Kurjen suvussa perintö siirtyi tällä tapaa, mutta emme mene nyt tähän.

Korjaus 12.11.22 // Tähän juuri menemme, sillä se on ratkaisun avain. Suomen joutuessa saksalaisten ja tanskalaisten hallintaan olivat suomalaisen Kurjen suvun omistukset kaupoilla ja naimakaupoilla siirtyneet tanskalaisten haltuun. Laukon kartanon Winnin ja Kurjen tilojen omistajat olivat tanskalaisen suvun Kurjen suvulta naimakaupoilla haltuunsa saamia. Tästä syystä Winnin nimi on kelttiläistä muotoa ja tanskalaisten antama. Kuitenkin juuri Elina Kurjen kerrottiin tuota Winniä eli Suomelaa asuttaneen. Loppujen lopuksi Suomela suomalaista tarkoitavana on kuin onkin oikea käännös ja sillä tarkoitetaan tilan omistusta vaimon puolelta. Juuri siksi Laukon Elinan tila on Suomela. Ja se alkuperäinen suomalainen Kurjen suku ei ole miehen puolelta tilalta mihinkään kadonnut, vaan oli jäänyt Elinan sukulaisina hoitamaan tilaa. Tätä kautta tila oli suomalainen, vaikka tilan omistikin tanskalainen isäntä. Voidaan sulkea pois suurella varmuudella se vaihtoehto että tilan nimi johtui tilan isännän nimestä. Ainoastaan isännän käyttämän kielen kautta. Alkuperäiseen tekstiin tehty korjauksia tätä koskien. //

Klaus Kurjella oli vaimo Elina. Toisen Elina Kurjen kautta sukunimensä saaneen ja Laukon kartanoa omistaneen Knut Erikssonin vaakunassa ovat kaksi lumpeenlehteä. Lumpeenlehdet olivat friisiläisten kansallistunnus. Voimme olettaa että Winnin sukukin (isännän) on friisiläinen ja Suomeen Tanskan kautta siirtynyttä sukua. Mitään historiallisia todisteita Elinan surmarunolle ei ole, mutta se on saanut vaikutteita vanhasta tanskalaisesta balladista ”Lave Stisøn og Fru Eline”. Koska Elinan surmarunon tapahtumat sijoittuivat Laukon kartanon Winnin taloon, talon mukaan nimetyn Elinan nimeksi tulee länsisuomalaiseen tapaan mutta kelttiläisellä kielellä Elina Finno. Ja koska Finnon nimi on merkinnyt tulessa palavaa, Finnon talossa asunut Elina Finno on suomeksi käännettynä tulessa palava Elina Suomelan palavassa talossa. Ja koska sekä Klaus Kurjen että Knut Erikssonin vaimot olivat todellisuudessakin nimeltään Elina, balladin muunnelmasta on tullut suomeksi esitettynä hyvin uskottava tarina joka sai satoja vuosia myöhemminkin paikallisten huulet väpättämään. Rikkinäisen puhelimensa vuoksi he olivat vuorenvarmoja siitä että Elina oli palanut tulessa Suomelan talon mukana.

Syy miksi tieto Finno -Finne -nimien alkuperästä ja maailmankuvan symbolisesta ymmärryksestä oli kadonnut johtui kirkon halusta hävittää tuo maailmankuva yleisestä tietoisuudesta symboleineen, sanoineen ja niitä tukevine rituaaleineen. Jos silmäilet tätä tekstiä, ymmärrät hyvin ettei kirkko voinut antaa suomalaisten ymmärtää nimellään olevan tässä esitettyä merkitystä ja vieläpä identifioitua nimensä merkitykseen. Säilyttääkseen sanaston symbolisen ymmärryksen edellyttämän maailmankuvansa yhteisö tarvitsee opettajia ja hengellisiä johtajia ja kun tämä julkinen toiminta lakkautettiin, katosi myöskin maailmankuva luterilaisessa ajassa yleisestä tietoisuudesta ja nimien merkitykset samaa tietä.

Se tietoisuus jäi ylimystön salaiseksi harrastukseksi ja ilmeisesti tämä tieto ei kaikilta kadonnut. Paimion Iso-Preitilän isäntä oli Saksan sodissa kuollut luutnantti Grels Mårtensson. Hänen vaimonsa Malin Henricsdotterin ensimmäinen aviomies oli ollut Johannes Jacobsson Finno, jonka isällä Jaakko Finnolla omistuksia oli ollut Turun Mätäjärven korttelissa. Samaisessa korttelissa asui myöhemmin 1600-luvulla Finnon lisäksi Huitkop-Hwitkop -sukua. Ja koska tämä Finnon suku oli arvostettu ja varakas, ilmeisesti vaimonsa edellisen miehen suvun tai sukunimen kautta Grelsin 1621-1634 isännöimä uudistila sai nimen Valkeapää. Ja jos nimellä Finno tarkoitettiin suomalaista vaimon kautta, ainoa tälläinen arvostettu suomalainen suku oli Kurjen suku. Tämä kaikki selittää sen miksi Mätäjärven korttelin sukua kutsuttiin tietäjää merkitsevällä nimellä. Nimi tuli kelttikielen kautta, mutta tarkoitti suomalaista.

Seuraavakin esimerkki valaisee edellisiä. Espoon Finnoon eli Suomenojan länsipuolella lukee edelleenkin kartassa Friisilä ja samalla tapaa ylempänä on Finnoonniitty ja jälleen länsipuolella Friisinkallio. Toisella puolen on taas Eestinkallio ja Eestinlaakso eli asukkaat ovat luultavasti lahden toiselta puolen. Eli tässäkin nimelle Finnoo löytyy kaksi mahdollisuutta. Finnon suku oli alkujaan friisiläinen ja tullut ehkä Fynnin saarelta Tanskasta ehkä Liivinmaan kautta Suomeen ja nimi oli tullut esim. Fynnin saaren mukaan. Tai sitten nimi oli tullut suomalaisen vaimon kautta jolloin muodot Finnoo ja Suomenoja ovat kumpikin oikteita.

Varmasti osalla Varsinais-Suomen Finn, Finne ja Finno sekä niiden toisinnolla Hvitkop, ja Huitkop henkilön- ja paikannimillä on yhteys iirin ja gaelin kielen piirissä juurensa omaaviin skottilaisiin sukuihin. Finn on ollut yleinen nimi tanskalaisilla (n. 15000) ja norjalaisilla (n. 6000) ja näyttää syntyneen Tanskassa ja on varmastikin yhteydessä Fynnin saaren nimeen. Ruotsissa nimeä on ollut vähemmän (n. 1500) ja ylivoimaisesti suosituin Finnen suvun Taalainmaalla. Ja nimi on tietenkin yleisesti käytetty kelttiläisten heimojen asuttamilla Brittein saarilla. Suomessa Finn on ollut etunimenä 1900-luvun alusta laskien yli 360:llä henkilöllä. (nordicnames.de)

Näin Valkeapään nimen alkuperä on selvitetty juuriaan myöten ja samalla ohessa on tehty historiaa ja Suomen nimen etymologia on tullut päätökseen. Kun aiemmin ei ole hahmotettu Fennin, Finnin ja Finnon sen enempää kuin Suomen ja Saamenkaan nimen alkuperää, on syntynyt tilanne jossa samaa tarkoittavien nimien Suomi ja Finland selittäminen on ollut hyvin haastavaa ja sekavaa selityksien kykenemättä millään tavalla vastaamaan tosiasioihin. Fenni- ja Finland-nimien etymologia olisi ollut suoraan tulkittavissa iirin ja gealin sanakirjoista. Fennien nimen merkitys oli ´valkea´ ja ´valkeapää´. Kiertoilmaus nimelle jota ei saanut ääneen sanoa.

Pääsääntöisesti samankaltaisilla sanoilla on rautakauden maailmankatsomuksen kautta myös merkitysyhteys. Tulevaisuudessa kielitieteessä on odotettavissa läpimurtoja tällä saralla. Mytologisen maailmankuvan rekonstruointi tulee jatkamaan etymologiaa siitä mihin äännehistoriaa ja lainautumista tutkimalla jäädään samalla tapaa kuin geenitestit ovat olleet askel eteenpäin kirkonkirjoista.

Mytologisen maailmankuvan avulla tullaan hahmottamaan syvälle sitä miten usein samankaltaiset sanat ovat haarautuneet yhteisestä merkityssisällöstä, sillä nykyisin työkaluin kielitiede ei pysty tulkitsemaan sitä mitä sanat ovat tarkoittaneet. Vasta pronssi- ja rautakautisen maailmankuvan kautta voidaan sanoille löytää niiden todellinen etymologia.

+3
TimoKohvakka

Suomalaisen historian, mytologian ja etymologian harrastaja. Tulevaisuuden tutkija.
http://tkohvakka.blogspot.fi
timo.kohvakka@suomi24.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu