Sammio
Kirjaudu blogeihin

Isis-äidit kantavat karmeaa kollektiivista syyllisyyttä ja ovat vaikea pala Saksalle ja Suomelle

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) nimittämä al-Holin erityisedustaja Jussi Tanner on kokenut diplomaatti, joka teki Syyriasta tuotujen suomalaisten kotiuttamispäätöksiin liittyvän turvallisuusharkinnan. (Kuva: Valtioneuvoston julkinen henkilökuvapankki)

Jouluksi kotiin. Saksan ja Suomen ulkoministeriöt lennättivät tänä viikonloppuna kansalaisiaan kotimaahan Koillis-Syyrian Isis-leireiltä yhteislennolla. Saksa toi 12 lasta ja 3 Isis-vaimoa Roj- ja al-Holi leireiltä. Saksalaislapsista 7 on orpoja. Leireille jäi 70 aikuista saksalaista Isis -ihmistä ja 150 saksalaisten lasta. Leireille on koottu yhteensä noin 800 Isis-naista, jotka ovat lähteneet Isisin kalifaattiin 40 eri maasta.

Saksan syyttäjäviranomaisen mukaan yksi saksalaisäideistä vangittiin jo Frankfurtin lentokentällä epäiltynä kuulumisesta terroristijärjestöön ja avustamisesta rikoksissa ihmisyyttä vastaan. Saksan yleisradioyhtiön Deutsche Wellen mukaan kahta muutakin nyt tuoduista Isis-vaimoista tullaan syyttämään terrorismista.

Suomi toi samalla lennolla 6 lasta ja 2 Isis-vaimoa. Leireille jäi 15 lasta ja viitisen suomalaisäitiä ulkoministeriön mukaan.

Suomeen tuotuja 2 äitiä ei pidätetty eikä Suomen poliisi tiettävästi ollut mukana kotiuttamisessa.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen kertoi tänään ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa, että suomalaisäitien asemaa selvitetään ”rikoksen tekijöinä, uhreina tai todistajina” ja heidän paluutaan terroristiverkostoihin ehkäistään ”kotouttamisella”.

Hyvinvointi-Eurooppaa kohtasi ennennäkemätön ilmiö, kun 5000 sen kansalaista virtasi sairaan Isis – kulttijärjestön taistelijoiksi, huoltajiksi, lasten kasvattajiksi ja synnyttäjiksi.

Isisin toimiin osallistuneet Euroopan maiden kansalaiset ovat ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet holokaustiin verrattavaa viattomien kärsimystä ja epäoikeudenmukaista kärsimystä paitsi alistamilleen ihmisille myös omilleen.

Tällaisen tukeminen missä tahansa roolissa – vaikka pelkästään kotitaloutta ja lapsia hoitaen – on Suomen ja muiden EU-maiden noudattamien arvojen mukaan käsittämätöntä vastuuttomuutta, typeryyttä ja äärimmäisen tuomittavaa.

Kaikki Saksaan kotiutetut Isis-äidit saavat terrorismisyytteen

Saksan ja Suomen yhteisellä kotiutuslennolla oli mukana Saksan poliisin edustajia. Suomalaisista poliiseista ei ole mainittu.

Eilen lentokentältä tutkintavankeuteen viety saksalaisnainen on Leonora Messing.

Hän matkusti vuonna 2015 kalifaattiin 15 -vuotiaana. Hänestä tuli alueelle vuotta aiemmin menneen saksalaisen islamistin Martin Lemken 3:s vaimo. Heillä on 2 lasta.

Lemke toimi muun muassa Isisin salaisessa poliisissa ja häntä syytetään osallistumisesta teloituksiin Raqqan stadionilla. Raqqa on runsaan 200 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Syyriassa, jonka urheilustadionin Isis muutti Mustan stadionin nimellä tunnetuksi vankilaksi ja kidutuskeskukseksi. Siellä väitetään teloitetun siviilejä päivittäin. Syyksi riitti, ettei tunnustanut Isisin hallintoa.

Saksan syyttäjäviranomaisen mukaan Lemke otti jesidinaisen orjaksi tarkoituksenaan myydä tämä eteenpäin voitolla. Nyt Leonora Messingiä syytetään Lemken avustamisesta tässä rikoksessa ihmisyyttä vastaan.

Messingin oma kertomus on saman kaltainen kuin mediassa kuullut suomalaisten Isis -naisten kertomukset.

Hän meni naimisiin, sai lapsia ja aluksi kaikki meni hienosti. Sen jälkeen elämä vaikeutui ja Messing halusi paeta Syyriasta. Hän väittää yrittäneensa paeta kalifaatista 2 kertaa.

Hänen ja toisen vaimon version mukaan aviomies Lemke ei ollut Isis -taistelija, vaan pelkkä Isisin mekaanikko.

Esimerkiksi suomalainen Isis-Sannaksi kutsuttu Isis-äiti on kertonut menneessä Syyriaan islamistin vaimona ja perheenäitinä. Hänenkin mukaansa kaikki oli aluksi hyvin ja elämä tavallista perhe-elämää. Sitten hän olisi halunnut paeta kalifaatista, muttei uskaltanut.

Toinen tuoduista vaimoista on Isis-Sanna

Toisin kuin Saksa, Suomen valtio toi vasta ensimmäistä kertaa al-Holin leirillä asuneita naisia  takaisin Suomeen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen hallitus auttoi Isisin jäseniksi tiedettyjä aikuisia  Syyrian leireiltä Suomeen.

Kurdihallinnon ulkoministeri Abdulkarim Omar kävi vajaa vuosi sitten Suomessa ja esitti ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr)  yhteistyössä järjestettäviä oikeudenkäyntejä.

”Olisi järkevää järjestää ne Koillis-Syyriassa. Meillä on todisteet ja myös todistajat ovat siellä.” Omar perusteli. Hän kertoi, että rikoksista epäiltyjen vangittujen Isis -taistelijoiden joukossa oli suomalaisia ja että heitä vastaan on todisteita.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Koillis-Syyriassa on vangittuna kaksi suomalaista miestä, joita epäillään Isisin taistelijoiksi.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr)  nimittämä al-Holin erityisedustaja Jussi Tanner teki kotiuttamispäätöksiin liittyvän turvallisuusharkinnan.

Tanner on kokenut diplomaatti, joka on työskennellyt ulkoministeriön konsuliosaston kriisi- ja avustustiimin vetäjänä, ulkoministeri Timo Soinin (ps) diplomaattiavustajana sekä Suomen YK-suurlähettiläänä. Hän oli tekemisissä  Syyriaan Isisin tueksi yrittäneiden suomalaisten kanssa jo vuonna 2015 konsuliosaston kriisitiimin vetäjänä.

Tanner ei ollut löytänyt  2:sta nyt kotiutetusta Isis -äidistä turvallisuusuhkaa, joka olisi antanut perusteen jättää lapset leirille, kun heitä ei päästetty sieltä ilman äitiä. Vaakakupeissa olivat  turvallisuusuhkien lisäksi lasten oikeudet.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö Mankkinen sanoi tämän päivän tiedotustilaisuudessa, että poliisi aloittaa esiselvityksen nyt kotiutetuista Isis-äideistä. Jos esiselvitys antaa perusteita, valtakunnansyyttäjä päättää esitutkinnan aloittamisesta.

”Poliisi selvittää, onko henkilö mahdollisesti syyllistynyt rikokseen, onko hän rikoksen uhri vai onko hän todistaja”.

Sillä välin naiset ”voivat palata kuntiin”.

”Tarkoitus on, että he voivat pikku hiljaa palata takaisin normaaliin elämään”, Mankkinen kertoi.

Toisin kuin Saksassa, Suomen poliisiviranomaiset eivät ilmeisesti ole selvitelleet kotimaahan haluavien Isis-vaimojen mahdollisia rikoksia paikan päällä Syyriassa, vaikka Suomen valtio on suunnitellut heidän kotiuttamistaan jo vuoden.

Toinen nyt koti-Suomeen tuoduista naisista on kirjoittanut 5 vuotta sitten Isisiä puolustavia tekstejä tililtä, jonka nimi on suomeksi ”Äiti Terroristi”. Naisen julkaisuissa muun muassa ylistetään Isisin veritekoja. Hän esimerkiksi kertoi olevansa iloinen amerikkalaisen toimittajan julkisesta mestauksesta.

Toinen Suomeen tuoduista Isis -äideistä on siis median mukaan Isis-Sanna, jonka kokemuksista ja ajatuksista on paljon median välittämää tietoa. Hänkään ei vielä vajaat 1,5 vuotta sitten nähnyt Isisin hirmutekoja väärinä ja rikollisina, kun amerikkalaisen tv-kanavan toimittaja haastatteli häntä Syyriassa.

Toimittaja: ”Joten ongelma ei siis ollut Isis, vaan sota ja mitä amerikkalaiset, ranskalaiset ja britit ja (kurdien) PKK tekivät?”

Isis-Sanna: ”Kyllä kyllä”

Toimittaja: ”Mutta etkö tiennyt mitä Isis teki? He ottivat kuvia kuinka katkoivat ihmisten päitä ja tekivät jesidinaisista orjia.”

Isis-Sanna: ”Kyllä, olen nähnyt mediassa.”

Toimittaja: ”Ja et nähnyt etkä näe siinä ongelmaa?”

Isis-Sanna: ”Ei, asia on toisin. Ne ovat tarinoita. En usko niihin,”

Toimittaja: ”Mutta ne ovat totta.”

Isis-Sanna: ”Kyllä, mutten usko niihin”.

Toimittaja: ”Ystäviltäni katkottiin kaulat. Tunsin heidät, näin heidät televisiossa. He menettivät päänsä.”

Isis-Sanna: ”Okei.”

Toimittaja: ”Ja tämä on ok sinulle? Jos sharia-laki sanoo, että leikatkaa ihmisten päät irti, se on okei sinulle?”

Isis-Sanna: ”Sharia on sharia. Uskon shariaan. Kun se on koraanissa, se on oikein. Mutta jos se tapahtuu ilman oikeudenkäyntiä, se ei ole oikein”.

Samassa haastattelussa Isis-Sanna kertoo halunneensa pois viimeisestä ”kotipaikastaan” (Baghouzin kylä)  Isis-kalifaatissa, mutta pelänneensä mitä tapahtuu kalifaatin ulkopuolella, jos hän yrittää poistua. Hän väitti halunneensa poistua kalifaatista jo 3 vuoden ajan, vuodesta 2016 lähtien.

Isis-Sanna: ”Liikkui huhuja, että he kiduttaisivat lapsiani ja minua, joten jatkoimme vain elämäämme.”

Toimittaja: ”Kenen pelkäsit kiduttavan lapsiasi?”

Isis-Sanna: ”Näillä leireillä…en tiedä kenen ne ovat, (kurdien) PKK:n vai kenen pitämiä. Oli huhuja.”

Toimittaja: ”Ne ovat YK:n pitämiä”.

Isis-Sanna: ”Niinpä. Huhut olivat niin pahoja. Ajattelin, että okei, meillä on ruokaa ja normaali elämä, jatketaan.”

Isis-Sanna kertoi haluavansa palata Suomeen, koska muslimin on hyvä elää täällä. Toimittaja ihmetteli, miksi hän sitten oli halunnut muuttaa Syyriaan.

”Koska profeetta sanoi, että (keskellä sisällissotaa ollut) Syyria oli hyvä paikka elää. Siksi tulin tänne”, Isis-Sanna vastasi.

Hän kiisti kuulleensa koskaan, että Isis myi jesidinaisia orjiksi markkinoilla.

Saksan poliisi tutkii kotimaahan haluavia terrorismiepäiltyjä jo leireillä

Noin 1000 saksalaisen arvioidaan menneen Isisin kalifaattiin. Heistä sadat ovat palanneet Saksaan ja satojen tiedetään kuolleen Syyriassa tai Irakissa. Saksa on tuonut kansalaisiaan takaisin Syyriasta pitkään: niin lapsia ja naisia kuin miehiä.

Saksan turvallisuuspoliisin etsivät ovat käyneet haastattelemassa terrorismista epäiltyjä maan kansalaisia Isis-jäsenten vankiloissa ja leireillä. Koska todisteiden kokoaminen tulee vaikeammaksi, kun he ovat jo päässeet takaisin Saksaan, maan viranomaiset ovat menneet tekemään sitä paikan päälle Lähi-Itään.

Syynä on, että vaikka Saksaan on tuotu yli 50 rikoksista epäiltyä Isis-jäsentä, jopa puolet heistä on jouduttu vapauttamaan todisteiden  vähäisyyden vuoksi.  He eivät siis ole tutkintavankeudessa eivätkä muussakaan säilössä, vaan vapaalla jalalla.

Tämän vuoksi Saksa on pyrkinyt toimimaan jo Syyriassa, jotta epäillyt voidaan ottaa säilöön myös Saksassa, jos ja kun todisteita saadaan heti paikan päällä.

Miksi yhdellä ja samalla lennolla tuoduista saksalaisista ja suomalaisista yhteensä 5 Isis-äidistä 3 saa Saksassa syytteen terroristijärjestön avustamisesta, mutta Suomessa 2 suomalaisen Isis -äidin ”asemaa” aletaan ”esiselvittää” poliisin toimesta vasta kotimaassa?

Syy lienee, että Saksan turvallisuuspoliisi on kerännyt jo paikan päällä Syyriassa todisteita naisten kuulumisesta terroristijärjestöön ja syyttäjä on päättänyt syyttää niiden perusteella.

Suomalaisia Isis-äitejä ei tietenkään voida syyttää saati ottaa säilöön, koska Suomen kovaääninen Supo, keskusrikospoliisi eivätkä muutkaan Suomen viranomaiset ole selvitelleet heidän tekemisiään paikan päällä Syyriassa.

Tosin ulkoministerin erityisedustaja Tanner kertoi ”käyneensä palautettujen profiileja läpi turvallisuusviranomaisten kanssa”  –  Suomessa. Hän sanoi, että ”kaikki ne turvallisuustiedot, jota on ollut saatavissa ja jota on voitu viranomaisyhteistyössä ja me itse hankkia, niin ne on tässä harkinnassa otettu erittäin vakavasti”.

Helsingin Sanomien toimittaja pyysi tiedotustilaisuudessa Tanneria täsmentämään, miten hän arvioi turvallisuusuhkaa, joka esimerkiksi Isisin tekemiä teloituksia sosiaalisessa mediassa ihannoineeseen Isis-äitiin liittyi.

”Olennaista on, että minä olen voinut keskustella siitä Suojelupoliisin kanssa ja myös poliisitoimen kanssa, siis keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin kanssa, ja sillä tavalla myöskin haarukoida yhdessä sitä riskiprofiilia – – – Tässä on aika kauan aikaa nyt kulunut ja meillä on myös aika paljon uutta tietoa ja käsitystä siitä, että missä näiden henkilöiden ajatusmaailma menee ja ne tiedot vaikuttavat tässä harkinnassa ja vähitellen saatavat tiedot”.

HBL:n toimittaja kysyi, kuinka Tanner on tutustunut kotiutettuihin Isis-äiteihin.

”Voin sen sanoa, että tiedonhankintaa eri keinoin me olemme pyrkineet tekemään ja siinä aika hyvin myös onnistuneet. Nyt niin kun koko tämän vuoden ajan. Voin nyt senkin sanoa, että olen tavannut myöskin henkilökohtaisesti ihan ennen tätä kotiuttamista. Totta kai on myös asiakirja-aineistoa, joka sinänsä on hyvin relevanttia, joka on niin kuin meillä käsittelyssä on ollut hyvin pitkään ja jota on tarkkaan katsottu. Mutta tässä tapauksessa se asiakirja-aineisto mitä on on käytännössä kaikki sieltä ajalta ennen vuotta 2013 – 2015. Elikkä uutta tietoa on hyvin vähän ja se uusi tieto on kaikki sellaista, jota on pitänyt hankkia erikseen eri keinoin”.

Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka ulkoministerin erityisedustaja on hankkinut ”uuden tiedon” suomalaisista Isis-äideistä Syyriassa vuosina 2015- 2020. Sehän juuri on heidän mahdollisten rikostensa kannalta oleellinen jakso – ei se kun he vielä asuivat Suomessa.

Voisi kuvitella, etteivät yksittäiset kiireiset diplomaatit ehdi lyhyillä käynneillä kovin paljon tietoa näiden naisten tekemisistä Syyriassa hankkia.

En tiedä, mikä sitten on esimerkiksi paikan päällä käyneiden Saksan turvallisuuspoliisin etsivien käyttämä aika ja metodit.

Tannerin lausunnoissa on myös ristiriita.

Hän sanoo yhtäällä, että turvallisuusharkinnassa ja turvallisuusuhan arvioinnissa vähäiseksi ratkaisivat, että on ”aika paljon uutta tietoa ja käsitystä siitä, että missä näiden henkilöiden ajatusmaailma menee”. Heti perään hän sanoo toisaalla, että ”asiakirja-aineisto” on kaikki ajalta ennen vuotta 2015 ja ”uutta tietoa on hyvin vähän”.

Ensin: on aika paljon uutta tietoa ja käsitystä, etteivät nämä ihmiset ole vaarallisia.

Sitten: meillä on hyvin vähän uutta tietoa näiden ihmisten tekemisistä Syyriassa (ja siitä ovatko he vaarallisia).

Eikö tämä ole ristiriitaista?

Lontoon King’s Collegessa jihadismista väitöskirjaansa tekevä Juha Saarinen kommentoi Ylelle tänään, että Suomessa rikosoikeudellisen vastuun toteutuminen on ollut terrorismirikoksissa vaikeaa, mikä on turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta hyvin huolestuttavaa. Tästä on hänen mielestään keskusteltu Suomessa vasta hyvin vähän.

”Suomi on mielenkiintoisessa vähemmistössä. Länsi-Euroopassa ei ole ihan hirveästi maita, joilla näyttäisi olevan näin isoja haasteita rikosoikeudellisen vastuun toteutumisessa, mitä tulee terrorismirikoksiin”, Saarinen sanoi.

Onko Suomi suomalaisten Isis-taistelijoiden ja Isis-vaimojen rikosoikeudellisessa tutkinnassa  jälkijunassa Saksaan ja muihin EU-maihin nähden? Onneksi heitä on melko vähän.

Edellä mainittujen asioiden perustella varsinaisessa Isis -äitien rikoksen kynnyksien ylittymisen tutkimisessa kaikki jäänee sen varaan, mitä täällä Suomessa kyetään tutkimaan.

Pystytäänkö tekemään muuta kuin kuulustelemaan naisia itseään?

Tuskin.

2 äitiä on tuotu. 5 on yhä Syyriassa. Jos alkuperäiset 7 ovat esimerkiksi Ilta-Sanomien selvittämät 7 Isis-vaimoa, lehden kuvauksen perusteella heidän toimistaan saattaa löytyä kovaakin aineistoa.

Mutta miten niitä tutkitaan Suomesta käsin?

On hyvin mahdollista, että äitien annetaan sijoittua maahan, asian annetaan hautautua pikkuhiljaa ja toivotaan parasta.

Ulkoministeriön mukaan juuri nämä 2 äitiä lapsineen tuotiin ensimmäisinä lähinnä joistakin leirillä olemiseen liittyneistä käytännön syistä.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö Mankkinen sanoi, että nyt tuotujen äitien uudelleen radikalisoitumista pyritään ehkäisemään ”kotouttamalla” heidät Suomeen.

En usko, että heitä tarvitsee kotouttaa.

He ovat kasvaneet täällä hyvinvointiyhteiskunnan turvallisessa huomassa ja ilmeisesti hyvissä perheissä, joten arkijärjen mukaan heillä lienee ihan hyvä olla takaisin kotimaassa samassa turvallisessa yhteisössä, jonka he hylkäsivät 5 vuotta sitten.

Nyt tuodut kalifaatissa kasvaneet ja syntyneet 6 Isis-lasta sen sijaan tarvitsevat varmasti kotouttamista, valtavasti henkistä tukea sekä uudelleen kasvua suomalaiseen yhteiskuntaan ja meidän arvoihimme.

Isis-Sanna on median kautta tunnetuin. Näin maallikkona vaikuttaa, että hän on ollut  äärimmäisen typerä ja hänen osallistumisensa kalifaattiin missä tahansa roolissa on äärimmäisen tuomittavaa. Mutta syntyy vaikutelma, että hän on kaiken jälkeen helpottunut päästyään pois ja todennäköisesti paljon nöyrempi kuin CNN:n haastattelussa runsas vuosi sitten.

Nyt tuoduista äideistä toisesta, Ilta-Sanomien selvityksen mukaan islamilaiselta nimeltään Umm Irhab, ei ole mediassa ollut paljon tietoa.

Mutta tieto, mikä on ollut, on karmivaa. Hänellä saattaa olla takanaan rikossyytteen kynnyksen ylittävää tai sitten ei. Suomen poliisin täytyy selvittää se. Tehtävä ole helppo näin myöhään aloitettuna.

Yksi asia on selkeä. Kaikki 7 jo tuotua tai tuomista odottavaa Isis-äitiä ovat osallistuneet hirveään rikokseen ihmisyyttä vastaan.

Heidän syyllisyytensä on vähintään kollektiivista samaan tapaan kuin saksalaisten siviilien syyllisyys holokaustiin.

Kun liittoutuneet vapauttivat Dachaun keskitysleirin, joka sijaitsi keskellä Dachaun kaupunginosaa Munchenissä, he pakottivat naapuruston tavallisia miehiä leiriin katsomaan puolikuolleita vankeja ja hautaamaan ruumiita.

Nämä ihmiset väittivät, etteivät olleet tienneet mitään, vaikka asuivat leirin muurien vieressä ja haistoivat päivittäin ihmisruumiin käryn polttouuneista. He mahdollisesti jopa kävivät kauppaa keskitysleirin hallinnon kanssa ja tarjosivat palveluita.

Vaikka saksalaiset ja suomalaiset Isis-äidit eivät olisi itse pitäneet jesadistinaisia kotiorjina, on naiivia luulla, etteivät he tienneet näiden orjamarkkinoista.

Samoin on naiivia uskoa, etteivät he tienneet puolisoidensa ja perheidensä isien osallistuvan terroristisen järjestön taistelutoimintaan – roolissa tai toisessa.

 

TimoKrkkinen

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (5)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. juholaatu
    Juho Laatu #3308407

    Tuo suomalaisen ja saksalaisen tutkinnan vertailu oli mielienkiintoista asiaa. Näyttäisi siltä, että Suomi ei ole täysin hereillä tässä asiassa, vaan jättää joko tarkoituksella tai ymmärtämättömyyttään asioita tutkimatta.

    Ilmoita asiaton viesti

  2. IonMittler
    Ion Mittler #3308418

    Kantavat syyllisyyttä?

    Toiveikas ajatus.

    Ilmoita asiaton viesti

  3. j-pirppu
    Jari Pirppu #3308450

    Seuraavaksi varmaan kaivetaan Baader-Meinhof liiga haudoistaan mellastamaan joulumarkkinoille yhdessä isiksen kanssa-sitten olisi vihervasemmiston joulu täydellinen !

    Ilmoita asiaton viesti

  4. emailjuuso

    Tuossa jo kirjoitin aiheesta, että mitä tehdä, kun maamme oma hallitus rikkoo lakeja ja velvollisuuksiaan.

    Onhan tämä tilanne todella härski.

    Ilmoita asiaton viesti