Kansa löi persut kanveesiin – Putkonen vihjaa puolueen menettäneen uskottavuutensa

Kansanedustaja Miko Bergbom jakoi maaliskuussa kuvan, jossa perussuomalaisia kansanedustajia seisoo valtiovarainministeri Purran takana. (Kuvakaappaus Bergbomin julkisesta instagram -päivityksestä)

”Rääkykää, repikää, rikkokaa, raakkukaa, määkikää, anarkiaa”. Näin laulaa Ultra Bra -soundia jäljittelevä naisääni  ”Vihavasemmisto” -pilkkalaulussa, jonka Perussuomalaisten nuoren polven kansanedustajat Sebastian Tynkkynen, Miko Bergbom ja Joakim Vigelius julkaisivat 3 viikkoa ennen EU-vaaleja.  Vihervasemmistolaiset naiset päävastustajikseen ottaneiden persukansanedustajien  musiikkivideolla vilisi naismielenosoittajia.

Eilisissä EU-vaaleissa Vasemmistoliiton Li Andersson sai 7-kertaisen äänimäärän Tynkkyseen verrattuna.  Eikä siinä kaikki: hän sai yksin liki 2 -kertaisen äänimäärän verrattuna koko Perussuomalaiseen puolueeseen.

Oikeistopopulistit saivat suuret vaalivoitot Ranskassa, Saksassa ja Itävallassa. Lähinaapurissamme Ruotsindemokraatit menettivät pari prosenttiyksikköä kannatuksestaan, mutta säilyttivät paikkamääränsä EU-parlamentissa. Suomessa Perussuomalaiset kokivat rökäletappion. Heidän eurovaalikannatuksensa liki puolittui ja jäljelle jäi vain 1 meppi.

Perussuomalaisten katastrofia ei estänyt edes, että puolue käytti täysin rinnoin kaikkein järeintä asettaan eli rajua ulkomaalaisilla ja maahanmuutolla pelottelua sekä jyrkkää muun maalaisten ja maahanmuuttajien vastustamista. Puolueen ainoaksi mepiksi päässyt Tynkkynen flirttaili vaalimainoksissaan avoimesti väestönvaihtoteorialla. Se on salaliittoteoria, jonka mukaan joku tai jokin pyrkii tarkoituksella vaihtamaan väestöä. Sen mukaan muun muassa Suomen valkoinen väestö pyritään korvaamaan muualta tulleilla. Ei auttanut persuja. Ei auttanut mikään.

 

Sebastian Tynkkynen jakoi sosiaalisessa mediassa eurovaalimainoksia, jotka kumpuavat väestönvaihtoteoriasta. Mainoksissa arabien kaltaisesti pukeutunut nuori ulkomaalaiselta näyttävä nainen sanoo englanniksi: ”Suomessa ei ole paljoa monimuotoisuutta. Vain suomalaisia, suomalaisia ja suomalaisia, ja minne tahansa katsot he ovat vain suomalaisia. Joten on hieman vaikeaa sulautua täällä. Mutta uskon, että tämä on ratkaistavissa lähitulevaisuudessa…” (Kuva: kuvakollaasi Sebastian Tynkkysen julkisten facebook -sivujen julkisesta päivityksestä)

Sokea reettakin näkee, että persut romahtivat, koska äänestäjät hylkäsivät heidät ja halusivat näpäyttää sydämettömästä ja epäoikeudenmukaisesta leikkauspolitiikasta. Tämän politiikan vastaisena symbolina on jo pitkään ollut vaalikeskusteluissa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Andersson, joka nyt sai odotetun äänivyöryn porvarihallitusta sekä kokoomuksen ja persujen kovaa leikkauspolitiikkaa vastaan.  Ihmisille ja etenkin Perussuomalaisten äänestäjille on tullut totuus vastaan.

Perussuomalaisten rikottujen vaalilupausten pino kasvaa sitä mukaa, mitä pidempään Petteri Orpon (kok) hallitus istuu.

On syytä panna merkille, miten Perussuomalaisten julkisuuskuva, imago ja habitus ovat muuttuneet. He ovat ottaneet kokoomuksen paikan Suomen ylimielisimpänä puolueena. Mielestäni perussuomalaisia huippupoliitikkoja yhdistää tekopyhyys ja ylimielisyys muuta yhteiskuntaa kohtaan. Katsokaa Riikka Purraa, katsokaa Mari Rantasta, katsokaa Leena Merta ja katsokaa Sebastian Tynkkystä.  Tai itseään täynnä olevia Miko Bergbomia ja Joakim Vigeliusta.

Persujen kärkinimien ylimielisyys sai irvokkaan huippunsa, kun Bergbom jakoi maaliskuussa Instagramissa kuvan, jossa perussuomalaisia kansanedustajia seisoo puheenjohtaja, valtiovarainministeri Purran takana. Leveästi hymyilevä Purra heiluttelee suuria saksia, jotka ovat valmiina leikkaamaan.

Ylimielisyys kostautui ja kostautuu tulevissakin vaaleissa.

Perusuomalaisten pitkäaikainen strategi ja viestintävelho Matti Putkonen sanoi vaalivalvojaisissa Helsingin Sanomille, että puolueen romahduksen syyt täytyy perata tarkasti. ”Ei se [tappio] ainakaan edistä meidän asioita ja uskottavuutta. Siitä tässä on kysymys.”

Pitkästä persu-urastaan huolimatta Putkosella on tähän päivään saakka ollut toinen jalka SAK:laisessa ay-liikkeessä. Voin kuvitella, millä kauhulla hän on seurannut puolueen nykyisten kellokkaiden toimintaa ja puheita, joilla on alistettu, väheksytty ja pilkattu satojatuhansia palkansaajia edustavia ammattiliittoja. On helppo arvata, mitä Putkonen tarkoittaa Perussuomalaisten uskottavuuden menetyksellä.

Perussuomalaisten kylmästi pellolle potkimalla ja EU-parlamentista pudonneella meppi Teuvo Hakkaraisella on tietysti oma lehmä ojassa. Silti Perussuomalaisten kenttäväen kannattaisi kuulla, mitä hän sanoi Helsingin Sanomille eilen. ”Ja sitten se saksihomma. Aletaan pilkkaamaan ja naureksimaan ihmisille, mikään puolue ei tee tommosta.”

Tynkkynen, Bergbom ja Vigelius pitävät torstaisin ”Viikon kuumimmat aiheet” -podcastia, jonka omakehu haisee ja ylimielisyys lemahtaa Eduskuntatalosta Inariin.  Odotan heidän tämän viikon podcastiaan kiinnostuneena. Löytyykö Helsingin herroilta edes hiven nöyryyttä?

 

 

 

 

TimoKrkkinen
Sosialidemokraatit Helsinki

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu