Kuntamarkkinahumua: Orpo haastoi, Halla-aho taituroi, Rinteellä vanhat levyt

Tämän aamuinen Kuntamarkkinoiden puoluejohtajapaneeli Helsingissä oli poliittisen syksyn avaus. Itselleni puheenjohtajien onnistuminen paneelissa näytti tällä kertaa tältä paikan päällä nähtynä.

Suuria eroja ei ollut. Kukaan ei ollut loistava. Mutta tämän paneelin esiintymiset saattavat mielestäni ennakoida puoluejohtajien roolia poliittisessa keskustelussa pidemmällekin tänä syksynä ja ensi keväänä

Petteri Orpo: 8,5. Hyvä arvosana siksi, että hän tekee nyt hyvin sen, mitä hänen täytyy nykytilanteessa tehdä. Hän oli rento ja heitti osuvaa huumoria. Hän kykeni haastamaan ja kyseenalaistamaan pääministeri Rinnettä ja hallitusta.

Orpo on tänä syksynä opposition selkeä pääpuhuja. En usko, että hän ja kokoomus tulevat jäämään Halla-ah0n ja Perussuomalaisten varjoon, kuten vähän jo ennustettiin.

Anna-Maja Henriksson: 8. Henriksson osasi ilmaista itseään ytimekkäästi ja konkreettisesti, mistä ihmiset pitävät. Hänessä on yhä enemmän samanlaista kaikkia koskettavaa sympaattisuutta ja maltillisuutta, mikä on ollut Pekka Haaviston tavaramerkki. Miten hän vain saisi tämän kaiken realisoitua poliittisesti?

Jussi Halla-aho: 7,5. Hyvä arvosana samasta syystä kuin Orpolle: Halla-aho tekee hyvin sen, mitä hänen täytyy nykytilanteessa tehdä. Hänen puheessaan oli paljon sisältöä, jonka hän osasi eritellä sopivina annoksina ja argumentoida. Hän kykeni lokeroimaan pakollisen mamupuheensa sopiviin keskustelunnurkkiin.

Halla-aho taituroi vakavan poliitikon ja populistin imagojen välillä, kuljettaen maahanmuuttajavastaista viestiä nyt ikään kuin varkain, muistuttaen aina välillä peruskannattajia siitä, miksi juuri hän on se oikea Mestari edelleenkin.

Siinä samalla Halla-aho tekee itseään tykö kaikille muillekin ihmisille, jotka alkavat pitää hyväksyttävänä ajatusta hänestä ministerinä. Kun puhe kertoo perehtyneisyydestä ja asiaosaamisesta, yhä harvempi pelkää Halla-ahon pääsyä valtaan.

Hän osaa kyseenalaistaa muiden ajattelua. Maahanmuuttoasioita lukuun ottamatta Halla-ahon ajattelusta välittyy tietty rehellisyys; hän on jotain mieltä oikeasti eikä vain vaalitaktisesti.

Mieleeni tulee, voivatko ihmiset alkaa kokea, että jos suuri Perussuomalainen puolue on tosiasia Suomen politiikassa ehkä pitkään, juuri Halla-aho paradoksaalisesti kykenee hallitsemaan puolueensa ääriajattelijat paremmin kuin Timo Soini aikoinaan.

Maria Ohisalo: 7,5. ”Hiljainen”, mutta analyyttinen. Hän osasi tarttua heti Halla-ahon yrityksiin polarisoida keskustelua. Ohisalo on Vihreille hyvä valinta johtajaksi, joka kykenee rakentamaan ja pitämään yllä poliittisen kentän pääjännitteeksi nousseen liberaali-konservatiivi -kahtiajaon realisoitumista nimenomaan Perussuomalaisten ja Vihreiden välillä, molempien eduksi. Ohisalo on tässä mielessä merkittävästi parempi kuin Touko Aalto ja Pekka Haavisto olivat.

Tästäkin paneelista jäi mielikuva, että Ohisalon pitäisi tulla enemmän esiin puolujohtajien julkisessa debatissa, ei olla hiljaa. Hänellä on vahva asiantuntijan, älykön ja tutkijan imago, joka kestää irrottelun rapautumatta.

Helsingin Sanomien Jussi Pullisen kolumni tänään kuvaa osuvasti, mikä Vihreitä hallituksessa uhkaa, elleivät he pysty pitämään vahvaa ilmasto- ja ympäristöpuolueen profiiliaan hallituksessa.

Li Andersson: 7. Hänen puheessaan oli paljon sisältöä, kuten aina, mutta ilmaisun selkeys oli vaihtelevaa. Luennointi toimi oppositiojohtajana, muttei mielestäni enää hallituksen jäsenenä.

Andersson antoi välillä levottoman vaikutelman, mikä on aiemminkin ollut hänen ongelmansa mielestäni.

Vasemmistoliitto latasi oppositiotaivalluksellaan niin kovat tavoitteet ja lupaukset, että juuri heidän poliittinen uskottavuutensa lienee kovimmilla tässä hallituksessa. Jos lupaus ja tavoite kerrallaan vesittyy tai peräti romuttuu, huolella ja pitkään rakennettu mielikuva rohkeasta vasemmistopuolueesta romuttuu siinä samalla.

Mieleeni tulee myös, onko Anderssonin henkilökohtainen ”parasta ennen” -päivämäärä jo mennyt. Noustuaan aikoinaan parrasvaloihin eurovaaliehdokkaana hän oli se suuri vasemmiston nuori tähti, jota urbaanit 20 – 30 -kymppiset punavihreät olivat odottaneet, koska pelkkä vihreys ei heitä täysin tyydyttänyt. Anderssonin nousu oli kuin suoraan taitavan imagonrakentajan ja viestintätoimiston käsikirjasta. Mutta mikään tähti ei loista kirkkaimpana ikuisesti.

Antti Rinne: 7. Hänen puheessaan oli paljon sisältöä kuten pääministerillä kuuluu olla, mutta liikaa vanhaa litaniaa. Toisto on tehokeino ja johdonmukaista, mutta hänen kohdallaan se menettää jostain erikoisesta syytä voimansa.

Pääministerinä ja maan ykköspäättäjänä pitäisi jo esittää ratkaisuja, pelkkä ongelmien esille nostaminen ei enää riitä yksin.

Esimerkkinä syrjäseutujen vanhusten asuntoloukut, jotka Rinne veti taas esiin. Vanhukset tykkäävät,  kun vähän nuolaistaan, mutta hekin alkavat odotella, lupaako vallankahvaan tarttunut Rinne oikeasti subventoida ihmisten asuntojen myyntitappioita vai ei.

Rinteellä ei tässä paneelissa ollut muuta valmista ratkaisua ja työkalupakkia kuin palkkatuen laajentaminen työllistämisessä – kuuluisa palkkatukitinder. Häneltä ei kuultu kertaakaan ”näin me sen teemme” -tarinaa SDP:n megalomaanisista vaalilupauksista kuten 0,7 hoitajamitoitus ja 7 päivän lääkärille pääsy. Melkein kaiken hänen puhumansa yllä leijui yhä epämääräinen ”mutta miten” -kysymys.

Rinteen ongelmana ovat mielestäni olleet aina harkitsemattomat, ehkä yksin omasta päästä vedetyt heitot, joista on kumuloitunut puolueelle monenlaista harmia.

Sellainen kuultiin tänään, kun hän jostain syystä meni myöntämään suoraan, ettei hoitajamitoitusta ja hoitotakuuta ole tarkoituskaan toteuttaa tämän hallituksen aikana, koskei ole rahaa eikä tekijöitä.

Rinne on sikäli varsin inhimillinen, että väsymys näkyy hänen esiintymisessään herkästi. Niin tänäänkin,

Katri Kulmuni: 6. Keskustan puheenjohtaja olisi voinut olla poissa keskustelusta eikä kukaan olisi huomannut tai kaivannut. Nuorelle, tuoreelle naispuheenjohtajalle ei nykyään enää riitä, että on läsnä.

Ainakin minulle Katri Kulmuni ja hänen menestymisen mahdollisuutensa ovat täysi kysymysmerkki.

Keskustelun uutiset:

Lappuäänestyksessä Rinne meni näyttämään vihreää valoa sille, että Tampereen tunnin junaradan rakentaminen käynnistyy tällä vaalikaudella, muttei sille, että Turun tunnin junaradan rakentaminen käynnistyy tällä vaalikaudella. Tämä oli varmasti lapsus.

Kun kysyttiin kunkin puheenjohtajan tärkeää yksittäistä keinoa hallituksen työllisyysastetavoitteen saavuttamiseksi, Kulmuni esitti paikallisen sopimisen lisäämisen.

Kun hallituksen kakkospuolue esittää tätä, kaikki tietävät, ettei se tarkoita samaa kuin päähallituspuolue tarkoittaa paikallisella sopimisella ja tämän lisäämisellä. Konfliktia pukkaa?

Ohisalo esitti työllisyysasteen noston tärkeäksi keinoksi, että ansiosidonnainen työttömyysturva porrastetaan siten, että se on aluksi korkea ja laskee portaittain loppua kohden. Hän sanoi ajaneensa sitä pitkään ja ettei se ole pois keneltäkään. Orpo taputti, mutta Li Anderson esitti vastalauseensa ja sanoi, että se on tulonsiirto pitkäaikaistyöttömiltä lyhyen aikaa työttömänä oleville.

Jos Ohisalo tätä tulee ajamaan eikä vain löpissyt, konfliktia pukkaa hallituksessa Vasemmistoliiton ja ehkä myös SDP:n kanssa.

TimoKrkkinen

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu