Sodassa Sanna Marin olisi Marskin ykköskenraali eikä juhlimista edes mainittaisi

Sanna Marinilla on ominaisuudet, joita sotien ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim arvosti suosikkikenraaleissaan. Näiden piti säilyttää hermonsa ja päätöksentekokykynsä kovimmissakin paikoissa. Heidän piti olla viiltävän älykkäitä kuten A.F. Airo. Kun nämä ehdot täyttyivät, kenraalin alkoholinkäyttö ei merkinnyt Mannerheimille mitään. (Kuvat: julkinen SA-kuva, julkinen valtioneuvoston Flickr-kuva)

”Hänellä on kyky keskittyä asiaan: selkeä prosessi, selkeä kohde ja selkeä päätös. Kriisiaikana siitä on hyötyä. Syntyy selkeitä ratkaisuja oikeaan aikaan.” (Ylen haastattelema SDP:n sisäpiirilähde, 2022)

”Koronaviruspandemian alettua Marinin johtamista on kehuttu tyyneksi, rauhalliseksi ja maltilliseksi.” (Vogue, 2020)

”Aina on oltava valmis työskentelemään. Vapaa-ajalla, lomalla, yömyöhällä. Kaikki muu väistyy työn edestä”, Sanna sanoo. (Apu, 2022)

Koti- ja ulkomaisten naisjohtajuuden tutkijoiden mukaan historia osoittaa, että hyvän johtajan piirteet on pitkään yhdistetty stereotyyppisesti maskuliinisiin piirteisiin.

Johtaja-sanaan on perinteisesti liitetty useammin maskuliiniseksi ymmärrettäviä ominaisuuksia ja piirteitä kuin feminiiniseksi ymmärrettäviä ominaisuuksia ja piirteitä. Maskuliinisiksi piirteiksi on stereotyyppisesti määritelty esimerkiksi itsenäisyys, kilpailunhaluisuus ja rationaalisuus.  Feminiinisinä piirteinä on pidetty esimerkiksi empaattisuutta, alistuvuutta ja hoivaavuutta.

Hyvän johtajan (maskuliinisessa) stereotypiassa ovat painottuneet karisma, energia, suoraviivaisuus, itsevarmuus, kyky tehdä päätöksiä, riskinotto ja tuloksellisuus.

Kansainvälinen media on julistanut Suomen pääministerin edelläkävijäksi. Tämä on liittynyt Sanna Marinin naisjohtajuuteen ja ikään. Esiin on nostettu hänen korkea profiilinsa sosiaalisessa mediassa ja päätöksensä jatkaa kolmekymppisen milleniaalin avointa ja vapaata elämää vapaa-ajallaan.

Sen lisäksi, että Marin edustaa uuden polven tuulia, hän on käytännössä osoittanut omaavansa monia edellä mainittuja, perinteisesti maskuliinisen hyvän johtajan ominaisuuksia.

Energia. Itsenäisyys. Rationaalisuus. Itsevarmuus. Kyky tehdä päätöksiä.

Karismassa Marin pesee kaikki miespuoliset edeltäjänsä viimeisen 40 vuoden ajalta.

Britannian sota-ajan pääministeriä Winston Churchillia pidetään yhtenä viime vuosituhannen onnistuneimmista kriisiajan johtajista – kenties onnistuneimpana. Hänen merkittävimpänä luonteenpiirteenään kriisijohtajana on nähty päättäväisyys käydä vastoinkäymisiä vastaan ja ettei hän jäänyt surkuttelemaan niitä, vaan meni eteenpäin.

Tämä johtajuuden piirre löytyy Sanna Marinista.

Churchillin alkoholin käyttö sota-ajan pääministerinä ei muuten todellakaan rajoittunut satunnaisiin viikonlopun bilettämisiin. Hän joi alkoholia päivittäin, myös keskellä työpäivää. Aterioiden välissä meni viskisoodaa, lounaalla ja illallisella samppanjaa ja brandya. Ei ihme, että hän tarvitsi iltapäivisin tunnin päiväunet ja kylvyn.

Churchillia syytettiin esiintymisestä humalassa parlamentin iltaistuinnoissa.  Eräänä iltana väsyneen ja horjuvan  pääministerin lähtiessä alahuoneesta työväenpuoluetta edustanut parlamentaarikko Bessie Braddock syytti hänen olleen ”iljettävän humalassa”. Churchill vastasi ronskisti: ”Bessie, kultaseni… olet inhottavan ruma. Mutta huomenna minä olen selvin päin ja sinä olet yhä inhottavan ruma.”

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim joutui talvisodan alkuvaiheessa törmäyskurssille puolustusministeriön ja valtioneuvoston kanssa. Puolustusministeriö olisi halunnut pitää valtansa valita ja nimittää rintamakomentajat. Ylipäällikkö ei tätä hyväksynyt ja ilmoitti: ”Jos minä johdan, minä myös nimitän”. Hän voitti kiistan.

Sotahistorioitsija Lasse Laaksosen mukaan Mannerheim ”kierrätti kenraaleja” eli käytti heitä omaan henkilökohtaiseen johtamiseensa parhaiten soveltuvissa tehtävissä.  Marsalkka hyödynsi heitä ajoittain rintamalla, ajoittain hallinnossa, miten tarkoituksenmukaiseksi tulkitsi eri aikoina ja eri yhteyksissä. Sitä vastoin esikunnassaan korvaamattomiksi kokemansa kenraalit Erich Heinrichsin ja A.F. Airon hän piti tiukasti lähellään Päämajassa.

Hän johti enemmän henkilöiden kuin hierarkian ja vakanssien kautta. Pettymyksiä aiheuttaneet, luonteeltaan tai ajattelultaan marsalkalle soveltumattomat kenraalit eivät voineet olla muodollisesta pätevyydestään tai korkeasta arvostaan huolimatta tärkeissä tehtävissä.

Millä perusteella ylipäällikkö sitten piti kenraalia pettymyksenä tai luotettavana?

Laaksonen mukaan Mannerheim pelkäsi komentajia, joiden hermojen pitävyyteen ei voinut luottaa. Hän ei sietänyt komentajia, jotka eivät kestäneet rintaman kovia stressitilanteita.

Saadakseen marsalkan luottamuksen kenraalilla täytyi olla näyttöä erinomaisesta paineensietokyvystä. Jos näin oli, muulla ei ollut merkitystä.

Paras esimerkki on päämajan operatiivinen komentaja Airo, josta Mannerheim oli täysin riippuvainen. Ylipäällikön omat hermot olivat pettää Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksen aikaan, mutta Airon paineensietokyky pysyi korkeana suurimman hädän keskellä.

Jos kenraali säilytti rauhallisuutensa kovissa paikoissa, Mannerheim katsoi tämän heikkouksia läpi sormien. Monesti tämä liittyi alkoholin käyttöön.

Tässäkin kuuluisin tapaus on Airo, joka ryypiskelynsä vuoksi muun muassa nukkui pommiin ylipäällikön syntymäpäiväjuhlallisuuksista kesällä 1944.  Hänen runsas juomisensa oli hyvin tiedossa ja muun muassa yleisesikuntapäällikkö Heinrichs olisi halunnut puuttua siihen, mutta ylipäällikkö esti.

Mannerheimin suosikkikenraaleihin kuulunut Taavetti Laatikainen katosi vuonna 1942 monesti päiväkausiksi. Kerran hän oli sanonut illalla menevänsä saunaan, mutta oli teillä tietymättömillä seuraavana päivänäkin. Hänen esikuntapäällikkönsä Valo Nihtilä arvasi, että armeijakunnan komentaja oli lähtenyt ryyppäämään. Laatikainen soitti puolen päivän aikaan kysyen: ”No mitenkäs siellä hurisee?” Nihtilä pyysi häntä tulemaan nopeasti jo allekirjoitustenkin takia. ”Hoida sinä ne sotatoimet. Sehän on sinun alaasi. Minä tulen sitten kun kunniamerkkejä jaetaan”, Laatikainen vastasi.

Laatikainen oli saavuttanut Mannerheimin luottamuksen Kannaksen takaisinvaltaajana jatkosodan alussa. ”Hänellä oli erinomaisen hyvät hermot, ei niitä järkyttänyt mikään,” Laatikaisen alaisuudessa divisioonankomentajana talvi- ja jatkosodassa toiminut kenraali A.E. Martola on kertonut.

Laatikaisen ryyppyretkistä ei seurannut mitään tai jos seurasi, niin muodollisia rangaistuksia. Muutamaa kuukautta ennen kesän 1944 suurhyökkäyksen alkua hän sai johtoonsa tärkeimmän armeijakunnan Karjalan kannaksen pääsotanäyttämöllä.

Myös sotaorganisaation alemmilla tasoilla Mannerheim katsoi henkilön suoriutumista työssä eikä töppäilyjä vapaa-ajalla.  Amerikkalaisten asetehtailijoiden kosiskelema Suomi-konepistoolin suunnittelija sotilasvirkamies Aimo Lahti toimi sota-aikana puolustusvoimien asekehittäjänä ja edusti Suomea työmatkoilla ulkomaille. Niillä sattui ja tapahtui. Kun sotataloudesta vastaava puolustusministeri Rudolf Waldén valitti Lahden ryyppäämisestä ylipäällikölle, tämä vastasi: ”Kyllä hän asiansa hoitaa, ei se meille kuulu, jos hän juo”.

Sanna Marin on osoittautunut johtajaksi, jonka hermot pitävät stressitilanteessa ja paineensietokyky on korkea hädän tullen. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän kriisioloissa saisi myös Suomen marsalkan arvostuksen toimisi sitten sotilasjohtajana tai poliittisena johtajana. Bileviikonlopuista kysyttäessä Marski varmaankin viittaisi kintaalla sanoen: ”Olen nähnyt pahempaa”.

 

 

0
TimoKrkkinen
Sosialidemokraatit Helsinki

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu