Tämä on sellaista vaalipopulismia, jota puolueeltani SDP:ltä en halua enää

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen innostui viime viikolla Britanniassa toteutetun 4 päivän työviikon kokeilun hyvistä tuloksista: tuottavuus oli noussut, vaikka työaika lyhentynyt. Tulokset viittaavat siihen, että työaikaa voidaan mahdollisesti lyhentää palkkaa laskematta, koska tuottavuus nousee.

On kuvaavaa, että SDP:n varapuheenjohtaja nappasi työajan lyhentämisen vaaliteemaksi median uutisista. Mistäpä muualtakaan. Ei ainakaan SDP:n ohjelmatyöstä, sillä puolue sen paremmin kuin demariministeritkään eivät ole 4 vuoden hallituskauden ja 3 vuoden puoluekokouskauden aikana tehneet minkäänlaista kehittämistyötä työajan lyhentämisen edistämiseksi.

SDP:n varapuheenjohtaja joutuu turvautumaan Helsingin Sanomiin ja muihin tiedotusvälineisiin poliittisena valmistelukoneistonaan.

Mäkynen innostui työajan lyhentämisestä viime hetken vaalitäkynä niin paljon, että teki tällä viikolla uuden aloitteen: hän esitti eilen lainmuutosta, joka kieltäisi työnantajia ottamasta työntekijöihin yhteyttä työajan ulkopuolella. Tarkoituksena olisi ehkäistä työuupumusta.

Kansanedustaja haluaa, että seuraava eduskunta säätää lain, jolla työnantajan kielletään ottamasta työntekijään yhteyttä työajan ulkopuolella. Työnantaja ei saisi soittaa, ei lähettää sähköpostia ja eikä lähestyä työntekijää mitenkään muutoinkaan.

Kyseessä olisi samanlainen kielto kuin häiritsemistä ehkäisemään säädetty rikoslaissamme jo oleva lähestymiskielto. Oikeuden ja poliisin määräämällä lähestymiskiellolla voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta yhteyttä tiettyyn ihmiseen. Ei viestien lähettelyä puhelimitse tai sähköpostitse, ei ei-toivottuja vierailuja eikä mitään muutakaan tarkkailua.

Mäkynen sanoo, että poikkeuksia työnantajan lähestymiskiellolle olisivat hätätapaukset ja erikseen sovitut tilanteet. Hän ei avaa, mitä erikseen sovittavat tilanteet olisivat. Että olisivatko ne esimerkiksi tilanteita, joissa seuraavan hallituksen mahdollisella ministerillä Matias Mäkysellä olisi todella tärkeä ja välttämätön tarve soittaa, tekstata tai lähettää sähköposti kotiin jo lähteneelle poliittiselle valtiosihteerilleen,  erityisavustajalleen tai ministerin sihteerille  virka-ajan jälkeen illansuussa.

Varapuheenjohtaja perustelee, että teknologian kehittymisen myötä ”työnantaja on saanut ilmaista työaikaa ja siirtänyt työtehtäviä esimiehiltä työntekijöille”. Hänen mielestään työnantajan oletus, että työntekijä on tavoitettavissa myös vapaa-ajalla esimerkiksi työsähköpostilla on harmaa alue, joka vaarantaa työssä jaksamisen ja aiheuttaa työssä uupumista ja tuo työkyvyttömyyseläkkeiden, sote-kulujen tai menetetyn työajan kautta kustannuksia, joita maksavat myös muut kuin yksittäiset työnantajat, jotka ovat ongelman aiheuttaneet.

Työssä uupumisen suhteen Mäkynen on tehnyt kiitettävää työtä; hän on  kokenut työuupumuksen jo parikymppisenä ja joutunut sen vuoksi vuoden mittaiseen lyhytterapiaan. Hän tekikin toissa vuonna hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa patisti ministereitä toimimaan, jotta työuupumus luokiteltaisiin sairaudeksi. Tämä mahdollistaisi työssä uupuneille oikeuden sairauspäivä- tai kuntoutusrahaan sekä tarvittavaan hoitoon ja kuntoutukseen, joita heillä ei nyt ole.

Mielestäni on selkeää, että työntekijällä on halutessaan oikeus olla työnantajan tavoittamattomissa vapaa-ajallaan eikä häntä voi velvoittaa seuraamaan esimerkiksi työsähköpostiaan omalla ajallaan. Työnantajan käytettävissä olosta työajan ulkopuolella ja varallaolosta on sovittava erikseen. Ja niistä on saatava korvaus rahana tai vapaa-aikana.

Nykyinen työaikalaki riittää

Minun mielestäni tähän ei kuitenkaan tarvita uutta lainsäädäntöä eikä eduskunnan säätämiä työnantajan lähestymiskieltoja. Nykyinen työaikalaki riittää. Ja se, että luottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on mahdollisuus puuttua asiaan, jos työnantaja alkaa vyöryttää työtehtäviä työntekijöiden vapaa-ajalle.

Ei joka asiaan tarvita pakottavaa lakia. Emme edes me demarit.

Työaikalaissa määrätään jo nyt varallaolosta:

”Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. – – – Työnantaja ja työntekijä saavat sopia varallaolosta ja siitä maksettavasta korvauksesta. Varallaolon aikana työntekijän on oltava työnantajan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan kutsua työhön. – – –  Varallaolo ei saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä.”

Asiantuntijatyötä tekevien toimihenkilöiden ammattijärjestöt ovat ajat sitten nostaneet esiin huolen työ- ja vapaa-ajan sekoittumisesta. Huoli syntyi sen myötä, kun läppärit ja kännykät tekivät asiantuntijatyön tekemisen pitkälti paikasta riippumattomaksi. Muun muassa Ammattiliitto Pro, Tekniikan akateemisten TEK ja Insinööriliitto ovat puuttuneet siihen, että toimihenkilötyön digitalisaatio on synnyttänyt harmaan alueen työn ja vapaa-ajan välille.

Muistan, kuinka jo 15 vuotta sitten Toimihenkilöunionin (nykyinen Ammattiliitto Pro) silloinen hallintojohtaja Pekka Kaipainen (sd) eräässä tilaisuudessa alustaessaan kaivoi kännykkänsä povitaskusta, kohotti sen ylös ja totesi, että tässä on työhyvinvointimme suurin uhka tulevaisuudessa.

Kaipaisen älynväläyksen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt. Nykyiset älypuhelimet mahdollistavat melkein kaikkien asiantuntija- ja toimihenkilötyöhön kuuluvien työtehtävien tekemisen missä vaan ja milloin vaan.

Toimihenkilö ei kuitenkaan ole tahdoton apina, vaan ajatteleva ihminen. Hän voi päättää, että pitää työasiat työläppärissään ja työkännykässään ja yksityisasiat yksityisessä läppärissään ja yksityisessä kännykässään. Sulkea työvälineet työpäivän päättyessä ja  käyttää yksityisiä välineitä vapaa-ajan yhteydenpidossa. Kaksien laitteiden käyttö on tietysti vaivalloisempaa, mutta ihan hyvin toteutettavissa.

Hän voi päättää, ettei yksityisasioissaan anna yhteystiedoikseen työnumeroa tai työsähköpostia, vaan oman numeronsa ja oman sähköpostinsa. Näin moni tekee jo tällä hetkellä tarkoituksenaan nimenomaan erottaa työnsä muusta elämästään.

Hän voi työajan jälkeen noteerata, että työkännykkään kilahtaa tekstiviestejä ja sähköposteja tai joku on yrittänyt soittaa, mutta puuttua niihin vasta seuraavana aamuna kello 8.

Mäkynen lienee kopioinut työnantajan lähestymiskiellon EU-parlamentilta

Mistä Mäkynen yhtäkkiä keksi työnantajan lähestymiskiellon?

Luulen, että viime viikkoisen 4 päivän työviikko -aloitteen saaman mediahuomion innostamana hänen mieleensä muistui puoluetoveri,  vaalipiirikaveri ja europarlamentaarikko Mia-Petra Kumpula-Natrin ja muiden toissa vuotinen aloite EU-parlamentille siitä, että työntekijälle annettaisiin oikeus olla työhön liittyvien viestien tavoittamattomissa työajan ulkopuolella.

Kumpula-Natri oli puuhaamassa parlamentin työllisyyskomitean aloitetta, jonka mukaan

– työntekijällä olisi oikeus olla puheluiden, sähköpostien ja muiden viestien tavoittamattomissa vapaa-ajalla, viikonloppuvapailla ja lomapäivinä,

– työstä irrottautumisen pitäisi olla perusoikeus ja

– työajan ulkopuolella työhön tarvittavat viestivälineet pitää saada sulkea ilman seurauksia.

Parlamentin työllisyyskomitean huoli oli sama kuin suomalaisten toimihenkilöliittojen. Komitea halusi kiinnittää huomiota työkulttuuriin, jossa pitää olla koko ajan tavoitettavissa, koska siitä saattaa olla haittaa työn ja elämän tasapainolle sekä fyysiselle terveydelle, hyvinvoinnille ja mielenterveydelle.

EU-parlamentin työllisyyskomitean aloitteen pontimena oli muun muassa vastaava lainsäädäntö Ranskassa. Siellä työntekijällä on oikeus sulkea työsähköposti vapaa-ajalla. Ranskan työaikalain mukaan työntekijöitä ei voi enää vaatia olemaan sähköpostin tavoitettavissa vapaa-ajalla.

Ranskan laki ei ole mikään Mäkysen esittämä työnantajan lähestymiskielto. Käytännössä laki ei velvoita yrityksiä pakettiratkaisuihin. Yli 50 henkilöä työllistävät yritykset joutuvat lähinnä sopimaan sähköpostin käyttöä koskevista pelisäännöstä.

Kumpula-Natri on ollut koko poliittisen uransa Ammattiliitto Pron muun muassa rahalla vahvasti tukema poliitikko ja itsekin toimihenkilö siviiliammatiltaan – insinööri. Hänen perustelunsa lähtevätkin toimihenkilöliittojen esiin tuomista ongelmista: ”Tässä on kyse työntekijöiden hyvinvoinnista ja työntekijöiden elämän balanssista. Nyt on tultu esimerkiksi työtapaturmista tietotyöläisten suojeluun esimerkiksi masennukselta ja loppuun palamiselta.”

Puoluetoveri Kumpula-Natri ei kannata kieltoa, vaan pelisääntöjä

Europarlamentaarikko ei kuitenkaan kannata puoluetoverinsa Mäkysen esittämää työnantajan lähestymiskieltoa. Hän painottaa, ettei kyse ole kiellosta. Edelleen työntekijä saa päivystää tai tehdä vapaa-ajallaankin työtä.

”Kyllä me tunnistamme, että vaikka lääkäreillä on päivystys, mutta se on korvattavaa aikaa. Mutta mihin raja vedetään? – – – Kyse ei ole määräyksestä. Että työntekijä ei saisi tehdä töitä vapaa-ajalla, vaan jonkinlaisten pelisääntöjen luomisesta myös joustolle”, Kumpula-Natri kuvaa.”

Sitä ihmettelen, että jos Mäkynen on innostunut työnantajan lähestysmiskiellosta jo pari vuotta sitten EU-parlamentille esitetyn aloitteen aikaan, miksi hän on sen(kin) suhteen nukkunut välissä olleet vuodet samaa ruususen unta kuin työajan lyhentämisen suhteen.

Miksei hän ole kahteen vuoteen puhunut asiasta puoluetoverilleen työministeri Tuula Haataiselle, jotta tämä olisi vaikkapa pistänyt pystyyn selvitystyön mahdollisesta työaikalain muutoksesta?

Jos asia on tärkeä, miksi alkaa ajaa sitä vasta 31 päivää ennen vaaleja?

Tuskin on Mäkysenkään mieleen, että asia saattaa jäädä tulevan kokoomuslaisen pääministerin ja hänen kokoomuslaisen työministerinsä käsiin, jolloin tämä SDP:n varapuheenjohtajan tuorein aloite hyllytetään varmasti.

Mäkynen sekä kansanedustaja ja Liike Nyt:in puheenjohtaja Hjallis Harkimo väittelivät toissapäivänä ltalehden Suoraan asiaan -ohjelmassa. Harkimo tyrmäsi Mäkysen esityksen 4 päivän työviikosta 5 päivän palkalla. Hän osui mielestäni oikeaan moittiessaan:

”Tämä on mielikuvien myymistä. Tässä myydään hyviä mielikuvia äänestäjille asiasta, joka on täysin mahdoton toteuttaa.”

Siitähän nyt oli kysymys. Mäkynen Helsingin Sanomien brittikokeilu-uutisen luettuaan heräsi puhaltamaan henkiin Sanna Marinin (sd) sinisen ajatuksen työajan lyhentämisestä. Ilmeisenä tarkoituksenaan luoda juuri ennen vaaleja mielikuva SDP:stä asian vahvana ajajana, vaikka demareillakaan ei ole asiasta muuta kuin löysiä puheita. Mäkynen tosiasiallisesti maalasi kuvan, jossa asia voisi olla jo näissä vaaleissa ja ensi vaalikaudella hoidettavissa. Vaikkei ole, mitä Harkimokin ilmeisesti tarkoitti.

Toive omalle puolueelleni SDP:lle: ei enää viime hetken vaalitäkyjä ilman minkäänlaista tosissaan tehtyä valmistelua tavoitteen muuttamiseksi sanoista tekoihin. Edellisen demaripomon Antti Rinteen aiemmissa vaaleissa täysin hatusta vetämät vappusatanen ja viikon terveyskeskustakuu riittivät. Niiden lunastamisessa jo jouduttiin pahoihin pulmiin.

Toivon, että tyhjien puheiden sijaan SDP:n varapuheenjohtaja ja muut demarikellokkaat alkavat miettiä, miten lunastavat syksyn puoluekokoukseen mennessä puheenjohtaja Marinin 24.8. 2020 antaman rohkean, hienon ja ennen kaikkea yksiselitteisen lupauksen:

”Tulevalla puoluekokouskaudella meidän on luotava selkeä visio ja konkreettiset askelmerkit siitä, millä tavoin Suomi voisi edetä kohti lyhyempää työaikaa ja suomalaiset työntekijät kohti parempaa työelämää. Tähän työhön kutsun palkansaajaliikkeen mukaan”.

Aikaa on enää puoli vuotta.

Konkreettisia askelia kohti lyhyempää työaikaa  eikä tyhjää vaalipopulismia, kiitos.